Käsissä on pahin tilanne tässä herätysliikkeessä miesmuistiin. Yleinen hämmennys ja ahdistus on läsnä kaikkialla, missä tapaamme toisiamme. Hyllytysasiasssa on toimittu salakähmäisesti ja meidän tavallisten ihmisten on vaikea hyväksyä kaikkia näitä puolitotuuksia joita nyt on paljastunut.
Nyt pitää tehdä asialle jotakin. Seurakunnan on hallittava saarnaajansa. Jos tätä kehitystä ei nyt pysäytetä hyllytyksiä tulee lisää ja numerot nousevat aivan toisennäköisiksi. Nyt on aika ilmaista mielipiteensä tavalla tai toisella. Hyvät ideat ovat tervetulleita ! Ihan aluksi meidän pitää omilla paikkakunnillamme vaatia saarnaajia kertomaan mitä on tapahtunut ja miksi. Meidän on syytä myös yhdessä kertoa heille, mitä asioista ajattelemme. Mikäli viesti ei mene perille on mietittävä muita keinoja.

Vastaukset 74
Vanhimmat
Hei eukko.
Paljastit järkesi kiusaukset. Huokaa Jumalan puoleen että saisit parannuksen armon !
uskontunnustuksen kaltaisilla ei ole Jumalaa vaan herraa palvelevat herra jumalat!
uskontunnustuksesta ja sen kaltaisuudesta...
-järjettömyydenne:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä'
-Ymmärtämättömyydenne:
'Meillä ei ole ymmärrystä'
-Ihmisyydestänne luopuminen:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
-Jumalasta ja Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopumisenne:
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
-ero JUMALASTA; herra saatanasta uusi jumala:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
-Jeesuksen seuraajat ovatkin kristillisiä eikä rikkollisia kristittyjä:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
Opetelkaa edes uskontunnustuksenne ja todellinen herranne ja palvelkaa niitä heidän saatanallisuuden nimillä.
Jos Jumalastaan on uskontunnustuksessaan luopunut niin pitää silloin pysyä sen kaltaisena siitä todellisessa herrassaan sen nimissä!
Eukko mene kysymään Irjalta neuvoa se on sun apuna
Kyllä te olette ilkeitä te separatistit.
Hyvä eucco, otappa nyt lääkkeet ja mene peiton alle, kyllä Jumala kristillisyydestä pitää huolen, sinun ei tarvitse muuta kuin uskoa itsesi armosta autuaaksi,Kristuksen sovintotyön johdosta.
Ei näytä Jumala huolta pitävän kristillisyydestä, siltä nämä viimeaikaiset radikaalit toimet näyttävät. Pitää uskoa vain itsensä autuaaksi.
Tätä tuo sinun kirjoituksesi tarkoitti.
Aivan niin ,paremminkin JUmala tekee teille ottajat tenkkapoon , sen tiedän
että jos minut laitetaan johnkin vastuuseen , se olisi vain kova ahdistus joka
tulisi , minä Rukoilen HERRAA ja POIKAA ja PYHÄÄ HENKEÄ , että jokainen
saisi RAUHAN Niinkuin hän on luvannut, ETTÄ me saamme kun uskomme
ja jos emme usko ,emme me mitään saa, sanoo Jaakob..
usko kovasti niin herra antaa sinulle anteeksi kun olet Jeesuksen elukkana teurastaminen lahtari oppeines:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10558668#comment-54486271
"TEU.
2.4.2012 09:30
2. jUMALA HEITTI KRISRTUKSEN PÄÄLLE KAIKKIEN IHMISTEN SYNTIVELAN
JA HEIDÄN ANSAITSEMANSA RANGAISTUKSEN , JA HÄN OLI " LYÖTYNÄ "
HEIDÄN RIKKOMUSTENSA TÄHDEN JAKEET 4-5. . HÄNESSÄ ITSESSÄÄN EI OLLUT VÄÄRYYTTÄ EIKÄ SYNTIÄ , VAAN HÄN KANTOI TOISTEN SYNNIT . JUMALAN KARITSANA , HÄNET TEURASTETTIIN, VERI UHRINA SYNTISTEN PUOLESTA ."
Hei eucco. Nimimerkillä teemuteemuki antoi oivan esimerkin miten he toimivat. Halveksuntaa ja ivailua.
Mitä pitäisi tehdä, en tiedä.
Hyllyttäjät ja heidän kannattajansa jyräävät, eivätkä anna totuudenpuhujien ääniä kuuluviin. Ei ainakaan rukoushuoneissa.
Oikeudenmukainen ääni on ollut jo alusta saanut halveksivan tuomion -pahan johdolla.
Rukousyhteys Isään antaa aidolle kristitylle parhaan avun
Jumalasta luopuneen rukoilee todellakin herra jumalaansa
ja
odottavat Jeesusta uudelleen saapuvaksi lahtarin opein elukkana teurastavaksi!
Ei Jeesusta seuranneet Jeesusta ristille asettaneet vaan kristityt joiden oppi elää edelleen ja nyt ei pilkata kuninkaaksi vaan Jeesusta elukkana teurastamisen opein.
Jeesuksen evankeliumi Johanneksen mukaan;
1:11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10558668#comment-54486271
"TEU.
2.4.2012 09:30
2. jUMALA HEITTI KRISRTUKSEN PÄÄLLE KAIKKIEN IHMISTEN SYNTIVELAN
JA HEIDÄN ANSAITSEMANSA RANGAISTUKSEN , JA HÄN OLI " LYÖTYNÄ "
HEIDÄN RIKKOMUSTENSA TÄHDEN JAKEET 4-5. . HÄNESSÄ ITSESSÄÄN EI OLLUT VÄÄRYYTTÄ EIKÄ SYNTIÄ , VAAN HÄN KANTOI TOISTEN SYNNIT . JUMALAN KARITSANA , HÄNET TEURASTETTIIN, VERI UHRINA SYNTISTEN PUOLESTA ."
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
7:19 "Eikö Mooses ole antanut teille lakia? Ja kukaan teistä ei lakia täytä. Miksi tavoittelette minua tappaaksenne?"
Lestadilaisuus on tutkimusten mukaan suurin yksittäinen mielenterveysongelmien ja ja työkyvyttömyyseläkkeen aiheuttaja.Siihen ovat synä henkinen alistaminen,lasten seksuaalinen hyväksikäyttö sekä yhteisön ulkopuolelle ajaminen .Eduskunnan oikeusasiamiehelle on jätetty kanne lestadilaista johtoa vastaan.Tämä tulee olemaan suurin julkinen tämän sairaan uskonkäsityksen käsittely julkisuudessa.On aika avata salassapidetyt pedofiliatapaukset vuosilta 2002-2010 yli 60 tapausta lestadilaisuuden piirissä jotja yhteisö päätti salata
Helmikuu". Jätit tahallaan mainitsematta että VL:t on suurin, silloin siellä oli .
Noin 115-120 tuhatta mukana olijaa Ja monista asioista johtuen siellä oli muutaman
vuoden päästä. jo sata jotka oli käyneet Linna reissun ,etu päässä VL:läisiä
2011/2012 poisti .Voitto Voittonen 100, linna tilastoista pois , väittäen että pitää
putsata vanhat tilastot.
.
On selvä,että tuossa mainittu 60 2010 mennessa ei riitä ,koska Voittonen toi asian esille 2012/2013 paikkeilla (100)pois , Jos laskemme 2002. -2010 =8 vuotta /60 tapausta Suoraan laskien ei saavuteta sataa, vielä 2013 mennessä jolloin Voittonen
pois ti sata ja jäi 19 tapausta / 23- tapausta 2013 . tästän lakelma ,mutta ensin on tiedettävä. paljonko on niitä jotka on ennen 2002 , jos siellä oli 40 asiamenisi jotekin
klaariin , jos ne olisi jossakin 1980 ,,1980 => japaljonko sitä ennenjotain 25tapausta
1960 , ja sitä ennen => 1945. n.20 tapausta nämä 1999=>luvulla , on arvioita , Jospa
täältä asti lasketaan ,,ja Otettaisiin vähän muitakin huomioon .
.
Ehkä saisimme oikeampia lukuja Näin ollen ei jäisi monikaan asia pimentoon .
Nyt olisi tietenkin ,sitten muistettava , että Voittosen poisto ,hankaloittaa kokonaisuutta ja siksi on tehtykin ,meitä tilaston tekijöiden kiusaksi
Meilläkun oli laskelmissa myös ne jotka kantaa sitä pahaa salaisesti ja sitten
saimme tietoja että niitä on noin 350-400 VL: ssä. ja muissa loput 450-500.
.
Nämä salassa olevat olisi riittänyt ,kun olisi kuulustelun jälkeen poistettu vain
epäilyksen aliset noin 400-800 . he päätyivät n.20.000 poistoon . jolloin VL:n vahvuus on ollut n.110 .000 , jonkin aikaa . jos verrataan Es/koiset 13 .000 as.
Lestat. Maailmalla n.23.000.as. RS ilmoittaa että 34.000 kaikkineen
.
Joten heillä on myös pieniä lukuja ..
Noista luvuista on hyvin suurella todennäköisyydellä rikollisuuden rippi ja salarippi rikollisuus onnistunut totuuksia salaamaan. Lapset pelotettaan helevetillä hiljaisiksi ja rippi-isä rikollisuus saa saatanalta mainetta:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9944923
"teuta
21.6.2011 18:31
KIITOS VAAN TARJOUKSESTA , MUTTA SULTAHAN JO LOPPUI
KOKONAAN TUO PAHNA TUSKA ., KUN TULI KESÄ JA KÄRPÄSET,
AIVAN OIKEIN OLET KOPIONUT JP :N ASIAN .
SE ON JOKAINEN PEFOFIILI SAA SYNTINSÄ ANTEEKSI , JOS
HÄN KATUU TEKOAAN JA TAHTOO TEHDÄ PARANNUKSEN .
JA ANOO ANTEEKSI /TEKEE RIPIN."
Ja tottakai lestadiolaisetkin saatanaa jumaloivat asettavat Jeesuksen vastuuseen rikoksistaan valehtelemalla:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9944923
"teuta
21.6.2011 18:31
KIITOS VAAN TARJOUKSESTA , MUTTA SULTAHAN JO LOPPUI
KOKONAAN TUO PAHNA TUSKA ., KUN TULI KESÄ JA KÄRPÄSET,
AIVAN OIKEIN OLET KOPIONUT JP :N ASIAN .Mat. 5:43-48
SE ON JOKAINEN PEFOFIILI SAA SYNTINSÄ ANTEEKSI , JOS
HÄN KATUU TEKOAAN JA TAHTOO TEHDÄ PARANNUKSEN .
JA ANOO ANTEEKSI /TEKEE RIPIN."
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9817522#comment-57826957
"teuta
22.4.2011 22:35
Ok !se on sillälailla että Es/Lestois on 2tiedossa joista toinen on sen verran vanha että on jo kerinnyt tuomionsa kärsinyt .
sitten salassa n.7-13,
VL:n on n.100 joista 30 käsitellään , salassa n.100-400.
En tiedä mitä varten pitäisi vielä muuta tietää. "
SUOMEN PERUSTUSLAIN mukaan ei rikollisille ole annettu oikeutta määrätä milloin Laki on voimassa ja milloin ei!
"Jumalan lakiin" tarkoittaa tässä selvyydella "saatanan lakiin" tai/ja "herra jumalan lakiin:"
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9818336#comment-50245011
"teuta
25.4.2011 19:30
Olen kirjoittanut siitä , toisaalla Se johtuu siitä että
sellainentoiminta on syntiä , ja kaikki jotka nöyrtyvät
pyytämään anteeksi , Se kuuluu Jumalan lakiin että
silloin kun asia ei ole missään kohdissa muitten tie-
toinen , mutta tälläinen henkilö haluaa saada omantun-
tonsa puhtaaksi , hän menee Rippiisän juttusille , sekä
ertoo kaiken hänelle , ja anoo anteeksi , hän saa sen
Jumalan /Jeesuksen nimessä , mutta jos on pienikin
mahdollisuus , tulla ilmi sitä ei voi suorittaa vaan
astuu rikollisoikeus voimaan."
Siis luterilainen EI saa palvella Jumalaa ja Jeesusta!!!
herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
"Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."
herra epäjumalanne rikollisilleen antama käsky:
Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
"Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."

En ole missään " maallisessa" tutkimuksessa löytänyt pedoja jotka niin vapaasti voi vierailla uhreinsa lapsuuden kodeissaan Jumalan rauhan tervehdyksellä. Vuodesta toiseen.
Hävettää pienen joukon puolesta nuo Lapin siionin lahkon pimeentämiset syntien anteeksiantamiseen nimessä.
" helmikuu2016 "
Ystävällisesti,
Voitko ottaa minuun yhteys,
sen tutkimusten johdosta.
Kiitos.
[email protected]
Mitkään viestit ei ole menneen tähän mennessä uudistajien tajuntaan,jotenka pidämme eriseurana ja emme mene kuuntelemaan niitä,jotka separatisteiksi kutsuttu on.Kuuntelamme vaan niitä jotka entisessä pysyvät ja rauhaa julistavat.
Mitä rauhaa siellä kirkossa jumalattomat papit julistavat?
Kyllä sinä ymmärrät, jos tahdot, että kristittyjen sisäinen rauha on monelta mennyt, ja kristityiden välinen rauhakin kristillisyydessä.
Ja miksi annat väärän todistuksen? Kirkossa on muitakin kuin jumalattomia pappeja.
En nyt tarkoittanut kirkkoa rakennuksena,vaan niitä saarnaajia,jotka rauhaa ovat meille saarnanneet vuosikymmenet rukoushuoneillamme ja myöskin kirkon tiloissa.
He ovat saarnanneet armoa ja totuutta,mikä sisältää koko Jumalansanan täydellisenä.
Tälläinen sana ei hajoita!
Olen viestiketjun aloittajan kanssa samaa mieltä. Niin kelvottomasti uuteen käytäntöön siirtyminen on valmisteltu, että koko prosessi pitäisi keskeyttää.
Seurakuntalaiset ovat pihalla asiasta, ei heiltä ole kysytty eikä annettu selvityksiä ja tästä syystä on syntynyt suurta rauhattomuutta ja repiviä ristiriitoja. Ei ole ajateltu sitä, miten rauha, rakkaus, järjestys ja yksimielisyys eurakunnassa voisi säilyä.
Ja saarnamiehiä on hyllytetty kysymättä seurakunnilta, sen lähettäjiltä ja kutsujilta mitään. Seurakunnan yli kävellään mennen tullen.
Täytyy tässä kohden huomauttaa että seurakuntaa johtaa seurakunnan pää Herramme Jeesuus, Hän on sakramentin Herra. Tätä päätöstä ei tee mikään maallisen lainsäädännön määrittelemä maallisten asioiden hoitamiseen asetettu yhdistyksen hallitus. Hengelliset asiat hoitaa edelleenkin seurakunnan Herra.
Tämän päätöksen takana on henkilöitä, jotka voidaan nimetä. Jos ei maallisen lainsäädännön määrittelemänä, niin ainakin maan päällä kävelevät ihmiset.
Ei nyt sotketa seurakunnan Herraa sellaiseen, jossa ei Jumalan sanaa, ei harkintaa, nöyryyttä eikä minkäänlaista järjestystä ole ollut. Tulee Jumalan nimi laitettua lokaan. Onhan työn ensihedelmänä ollut kauhua, järkytystä, suuri hämmennys ja hajaannus, sanalla sanoen suuri suru kristityillä.
Miten jotkut kehtaavat kutsua tällaista Herran työksi?
Sokea luottamus näyttää vaikuttavan yleistä sokeutta ja tunnottomuutta.
Luulet(te)ko ettei seuraunnan Herra hoida seurakuntaa sanansa ja sakramentin kautta. Tätä jälkimmäistä nämä riitelijät nyt haluaisivat olla ottamassa kokonaan pois. Luuletko että se tulee onnistumaan. Ei tule onnistumaan tähän uskon ja luotan että seurakunnan pää on siinä vahvasti takana.
Niin jos niin olisi, miksi lestat ovat hajonneet yli kolmeenkymmeneen haaraan melko lyhyellä aikavälillä!
Ei suinkaan Jumala tule erottamaan riitelviä toisistaan pakkokeinoin, Hän antaa ihmisen mennä ja tulla miten lystää, lopussa on sitten kirjanpito esillä.
Jeesus oli kilometrin päässä kun Johannekselta lyötiin kaula poikki vankilassa, josta Hän sanoi että on suurin vaimoista syntyneitten joukossa, eli kyse oli merkkimiehestä kaiken lisäksi!
Hänellä on kädessään viskin jolla hän erottaa jyvät ja akanattoisistaan. Hän erottaa pois kaikki jotka harjoittavat rakkautta maailman kanssa. Näin on käynyt niille lähes 30 lahkoutuneelle. Seuraavaksi taitaa olla vuorossa kevyiden jyvien aika käsillä. Riitelevät kyllä kuuluvat tuohon keveiden jyvien joukkoon, joita tuulet kuljettavat ympäri tannerta.
Voi maailmaa pahennusten tähden, mutta pahennukset kuitenkin tulee.
Nyt tätä viskintä käyttävät ihmiset, lapin miehet ja heidän hännystelijät. Jotka eivät nöyrry Lapin Miesten mielivallan alle erotetaan. Ei Herra Jeesus näin opeta ei.
Ei siirtymisessä mitään vikaa ole ollut isis poppoo ei vaan hyväksy ehtoolista rukoushuoneillemme 15v olen kuullut puhuttavan valmisstautumisesta omalle sakramentti yhteydelle mutta useamminkin oilisi voitu valmistaa seurakuntaa tähän mutta tiedäthän nämä sivussa olevat miehet ehkä juuri tämän asian vuoksi sivussa
Se on juurikin näin. Jo yli 15 vuotta ovat vanhimmat puhuneet ylimenokaudesta ja sinä aikana olisi pitänyt seurakuntaa informoida hankkeesta. Jostain syystä aihetta ei käsitelty saarnoissa, ennen kuin kesän 2014 jälkeen, jolloin hanke tuli vireille. Aivan kuin olisi joltain taholta määrätty, ettei sakramenteista saa saarnoissa käsitellä aihetta. Onko takana hyllytetyt saarnaajat? Vai miksi vaiettiin. Lapin vanhinten toimesta ei ole vaiettu ja sen huomaa suomeen lähetetyistä kirjeistä. Tästä vaikenemisesta kärsii nyt seurakunta.
Lapin vanhinten toimesta ei ole vaiettu? Miten siellä on perusteltu asiaa, muuten kuin teknisenä toimenpiteenä?
Yhtä vähällä perustelulla voidaan ajaa läpi lähes mitä tahansa. Voimmeko moittia kirkkoa sen omista ratkaisuista, jos omat perustelumme ovat tätä tasoa?
Sopiiko käydä kirkossa,jossa uskoton pappi saarnaa?Tähän kysymykseen Raattamaa vastaa:Tietysti hän saapi.Onpa meidän suoranainen velvollisuutemme käydä kirkossa rukoilemassa,mikäli emme ole siitä eronneet,
Tämä on Lapin Profeetan oppilaita kirjasta.
Jumalalle uskottomista papeista....
No, pappislupauksen antaneet papit ovat sellaisuus uskottomuuteen lupautuneita:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pappi
Pappislupaus
Kirkkojärjestyksen mukaan Pappislupaus menee näin:
"Minä N. N. lupaan kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaaTahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon."
HUOM!!!
Jumalan palvelemisen tahto on täysin kumottu pappislupauksen tässä lauseessa: "siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa"
Jeesus ei käskenyt opetuslapsiensa saarnata paavalilais-luterilaisuuden aivopestyjen sopaskaa vaan Hänen opetuslapsilleen opettamaa evankeliumia JOTA pappislupauksen antanut ei saa saarnata tai opettaa:
Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan:
16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille."
Jäljellä olevaa Jumalan ja Jeesuksen Oman Sanan tietoa (osittain väärennettynä) löydät raamatun UT:n:
-Matteuksen evankeliumista
-Markuksen evankeliumista
-Luukkaan evankeliumista
-Johanneksen evankeliumista
Ei Jeesusta seuranneet Jeesusta ristille asettaneet vaan kristityt joiden oppi elää edelleen ja nyt ei pilkata kuninkaaksi vaan Jeesusta elukkana teurastamisen opein.
Jeesuksen evankeliumi Johanneksen mukaan;
1:11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10558668#comment-54486271
"TEU.
2.4.2012 09:30
2. jUMALA HEITTI KRISRTUKSEN PÄÄLLE KAIKKIEN IHMISTEN SYNTIVELAN
JA HEIDÄN ANSAITSEMANSA RANGAISTUKSEN , JA HÄN OLI " LYÖTYNÄ "
HEIDÄN RIKKOMUSTENSA TÄHDEN JAKEET 4-5. . HÄNESSÄ ITSESSÄÄN EI OLLUT VÄÄRYYTTÄ EIKÄ SYNTIÄ , VAAN HÄN KANTOI TOISTEN SYNNIT . JUMALAN KARITSANA , HÄNET TEURASTETTIIN, VERI UHRINA SYNTISTEN PUOLESTA ."
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
7:19 "Eikö Mooses ole antanut teille lakia? Ja kukaan teistä ei lakia täytä. Miksi tavoittelette minua tappaaksenne?"
Ihmeellistä tämä isis-poppoo, kun ei hyväksy kunnon muutosta kristillisyyteen vaan takertuu mm vanhoihin LV päätöksiin ja Lutherin näkemyksiin.
Uutta pitää saada kehiin, aika menee eteenpäin ja EL herätysliikkeen pitää pysyä kehityksessä mukana. Vanhassa pitäytyvät eivät tajua muutosta parempaan. Siksi parin LV:n määräyksen mukaan on erotettu kaikki ne saarnaajat, jotka eivät ymmärrä GP:n ja OM:n vaudikkaassa uudistustyössä pysyä mukana.
Jo kuolleita vanhoja saarnaajia ei ole katsottu aiheelliseksi erottaa vaan on riittänyt epäily heidän sielunsa autuudesta kun ovat vastustaneet GP:tä ja OM:ä.
Puhdistus on menossa, herätysliike luo nahkansa ensimmäisen kerran yli 150 vuoteen. Jo oli aikakin, elämme 2000- lukua, eikä 1800-lukua. GP:llä ja OM: llä onkin akateeminen loppututkinto, eivät he ole tavallisia yksinkertaisia poromiehiä kuten vanhat olivat. Nyt on uusi ja laajempi näkemys tarjolla.
Kiskot vievät eteenpäin, entinen vain taakse jää.
Taas yksi kristillisyyden parantaja, jolle ei yksinkertainen Jumalan Sana kelpaa.
Luther:
" Meidän hurmahengillämme ja sakramentin vihollisilla on sama kiusaus. He tosin väittävät, että totuus ja Raamattu velvoittavat heitä, mutta itse asiassa he valehtelevat. Heitä loukkaa se (ja sen he ovatkin siellä täällä joutuneet kokemaan), että Kristus voi olla leivässä läsnä kenen tahansa konnan vaikutuksesta. He kuvittelevat, että koko maailma ilman muuta ja varmasti pitää juuri heitä uskovaisina ja täysin pyhinä. He ovat ikään kuin eivät olisikaan Jumalan edessä suuria konnia. Muita he sen sijaan röyhkeästi syyttävät ja solvaavat, mutta omassa silmässä oleva malka heiltä unohtuu.
(Luther: Uudestikastamisesta. Martti Lutherin kirje kahdelle papille- - Kaste ja usko. Valikoima Lutherin kirjoituksia kasteesta ja uskosta. Suom. Eero Huovinen. Herättäjä- yhdistys. Jyväskylä 1991.)
Ja juna jyskyttää
Kerroin tänään muslimi asiakkaalle ihmeellisestä valkeudesta ,joka lapinmaalla loistaa.
Kysyi, että onko se mikä se nyt oli oliko revontuli. Sanoin joo saat 10 pistettä ja papukaijamerkin.
pilkkaamista
Mutta eihän siellä oikeasti muu loista. Ainakaan siis pimeänä vuodenaikana. Tottahan se on.
Muslimit taas ovat oma onnettomien joukko, joten he eivät tietenkään kuulu siihen, mitä kristillisyydessä on.
N.80 bussilastillista tulossa h:kiin . Onko tulkit valmistautuneet ?
Huivit omasta takaa mutta luottamus puuttuu.
Teuta ottaa ne kotiinsa ja siunaa
pilkkaamista
pilkkaamista
Sitä täällä juurikaan ei ole ollut,varsinkin niitä kohtaan, jotka vanhassa pysyy.
Pilkkaa ja pahanpuhumista ja harjoittavaa työtä täällä pääosin. Jotkut vaan katsovat oikeudekseen sen ja omatunto kestää kantaa hevosia. Säälittävää touhua. Tehkää parannus ja kotkaa kansaa yhteen. Rukoilkaa jumalaa hoitamaan asia ajallaan.
Pilkkaa ei voi hyväksyä, ei kristitty voi hyväksyä asiattomaa kommentointia tai hyökkäystä yksittäistä henkilöä vastaan. Puhumattakaan perusteettomista tuomioista henkilöiden taholta, jotka eivät taustoista tiedä mitään.
Sen sijaan asiasta voidaan keskustella, se on oikeastaan suositeltavaa. Panettelusta sen verran, että niiltä osin kuin tapahtumat ovat tulleet julkiseksi, niistä voidaan keskustella vapaasti ja asettaa ne arvostelun kohteeksi. Opetus kristillisyydessä on aina ollut arvosteltavissa apostoli Paavalin opetuksen mukaan; "Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostelkoot".
Avointa keskustelua ja arvostelua voidaan pyrkiä estämään salailemalla asioita, perusteluita ja päätöksiä, eikä sellainen toiminta missään nimessä ole kristillistä. Salailu, keskustelun ja arvostelun vastustelu on osoitus vastuun kiertämisestä, ei ole halua tulla vakeuteen, vaan puuhaillaan mieluummin hämärässä. Yksi osoitus tästä on haluttomuus käydä avointa keskustelua kasvotusten, mieluummin hiiviskellään pimeissä nurkissa samanmielisten kanssa, jotta oma näkemys saisi jalansijaa.
Älkää kristityt menkö tällaiselle linjalle!
Johan minä syksyllä sanoin .meille ei tule yksikään ei kotiin eikä tontille
en pystytä telttaa , énkä suosittele pystyttamäänkään .,,
koska tilanneon sellainen ,että ne 3 Ässää on tehneet itsellen lähtölaskenta
telineiten rakennukset , ja he joutuukin varmaan poistumaan vasemmalle
Tai oikalle mutta joutuvat Kuitenkin , .
.
Siinä jäi paljon tekemätöntä INFOA paitsi jotka olisi kertoneet mitä, missä,milloin
Ajatellaanpa , esimerkiksi Suomalaista vastaavaa ,ei varmasti olisi yksikään saanut
mitään , Toistaiseki on kulunut 105 Miljoonaa e tähän mennessä tai 4.1.16. ja tälle
vuodelle on määritelty 495 mmilj.e .
.
Milloin pakolaiset aloittaa tienaamisen olisi kiväatietää. Jospa oli laitettu esimerkis
kotimaassa SUUOMESSA sama summa äitiys rahaan ,olisi saatu sama tulos mutta
raha olisi mennyt Suomilapsen hyväksi .
.
Jos meillä on 300.000 työtöntä' mihin ne pistetään kun pakolaiset alkaa töihin .
Tälläistä matematiikkaa en ymmärrä. Mutta ei kai tarttekaan kun nämä ministerit
LÄHTEE ,koska on aloittaneet laskentansa ..
Etelästä tulee Isis, ja pohjoisesta tulee Äitis.
Voihan se olla niin ,Mutta minun isäni EI ole isis , Koska isis oli MuinaisEgyptiläinen
jumalatar, Osiriksen sisar ja puoliso , Horuksen äiti, .
Hänen kulttinsa sai sittemmin mystisiä piirteitä Välimeren maissa ja saavutti huippunsa n,200eKr,
.
Mitä muuta silloin tapahtui , annettiin ulos Septuaginta Raamattu Alegsantriassa
Raamattu oli Nyky kirjan kaltainen , ja sitä tekemässä oli LXX. (70 kymmenta nuorta
juutalaista ; painokoneet keksittiin vasta n.1700 vuotta myhemmin. . Ja saksassa
M.Lutherin aikoihin . ja silloin oli myös Uskonpuhdistus .
.
Hienosti oivallettu, pakosti naurattaa vaikka pidättelen.
Hyllytetyt vaikenivat 15 vuotta tästä asiasta ja nyt saavat siitä palkan....
Minkä taakseen jättää sen edestään löytää...
Millä oikeudella minun metsääni annetaan paaville ? Kenen luvalla...suomen kansan kirkon jäsenten rahoista pois !!!
Huh huh
Mitä olit aikeissa sanoa?
Eikö muilla saarnaajilla ole ollut suuta, jolla asia olisi voinut kertoa?
Jos vaikeneminen on hyllyttämisen peruste, niin silloin se koskee kaikkia, jotka ovat vaienneet.
Eihän näissä perusteluissa ole järjen hiventä.
Oletkohan ihan varma
Ootte te kirkkiset ihan eksyksissä,voi teittiä muuratuilla silmillä kulkevia!
No kerro, miten me "kirkkikset" olemme eksyksissä, kun sinulla sitä valkeutta näyttäisi olevan.
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.
Porot juoksee hädissään,tokka lyhenee...katotaan vuoden päästä
10. Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.
Jes 54 .10 jae
”Minun lapsukaiseni! näitä minä teille kirjoitan, ettette syntiä tekisi. Ja jos joku syntiä tekee, niin meillä on edesvastaaja Isän tykönä, Jesus Kristus, joka vanhurskas on, Ja hän on sovinto meidän synteimme edestä, ei ainoastaan meidän, vaan myös kaiken maailman edestä.”
1. Johanneksen kirje 2:1-2 FI1776
Päivän raamatun lause.
Kuinkahan monta on 114 vuoden aikana tullut ulkopuolelta esikoisuuteen?
Varmaankin maailman sisäsiittoisin yhteisö.
Rukoushuoneita rakennettu, keskenään hauskaa pidetty, kaffea ja pullaa mutusteltu, pappeja ja kirkkoa haukuttu, kylästä kylään kuljettu,lappimatkailua harjoitettu.
Lopputulos alkaa näkymään rivit harvenevat.
Oi aikoja oi tapoja !
Jeesus on PUOLUSTAJA ISÄN EDESSÄ IHMISTEN PUOLESTA SE ON ILOSANOMA .
Jaa... rohkenen epäillä että ole eksytetty!
Ei Jeesusta seuranneet Jeesusta ristille asettaneet vaan kristityt joiden oppi elää edelleen ja nyt ei pilkata kuninkaaksi vaan Jeesusta elukkana teurastamisen opein.
Jeesuksen evankeliumi Johanneksen mukaan;
1:11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10558668#comment-54486271
"TEU.
2.4.2012 09:30
2. jUMALA HEITTI KRISRTUKSEN PÄÄLLE KAIKKIEN IHMISTEN SYNTIVELAN
JA HEIDÄN ANSAITSEMANSA RANGAISTUKSEN , JA HÄN OLI " LYÖTYNÄ "
HEIDÄN RIKKOMUSTENSA TÄHDEN JAKEET 4-5. . HÄNESSÄ ITSESSÄÄN EI OLLUT VÄÄRYYTTÄ EIKÄ SYNTIÄ , VAAN HÄN KANTOI TOISTEN SYNNIT . JUMALAN KARITSANA , HÄNET TEURASTETTIIN, VERI UHRINA SYNTISTEN PUOLESTA ."
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
7:19 "Eikö Mooses ole antanut teille lakia? Ja kukaan teistä ei lakia täytä. Miksi tavoittelette minua tappaaksenne?"
Kyllä tavalliset rivikristityt ovat alkaneet toimia, rukouksen kanssa. Kyllä toiminta tulee näkymään ja kuulumaan. Focus on EL:ssa kaikessa muussa kuin Vapahtajan lähetyskäskyssä. Kyllä tuntureilta ovat kylmät tuulet puhaltamassa.
Ketkä YHDESSÄ? Heti löytyy vähintään kaksi eri puoluetta! Mistä ne yhdessä voisivat päättää? Kysynpä vain.
Olen eslestoista lähtenyt kolmekymmentä vuotta sitten ja siitä kiitän Taivaan Isää useasti. Ahdistava yhteisö. Lapin vallanhimoiset harhaanjohtavat saarnamiehet ja pienen piirin suhmurointi. Jumalan rakkauden kanssa tuolla ei ole mitään tekemistä.
Parannus on sinunkin tehtävä jos meinaa taivaan iloon päästä.
No mitä sit täälä örvelöit jos on nyt niin hyvä olla,hellurei ja herkät tunteet sulle vaan
Rivikristityn on oikein toimia nyt, kun hurmahenget ja vallanhimo ovat saaneet monet saarnaajat sekaisin sakramenttikiihkon vallitessa. Nyt on muutamat Kristuksen rauhaa välittäneet saarnamiehet laitettu sivuun. Seurakuntalaisten yli on kävelty, salaisia kokouksia pidetty ja monia monia vääryyksiä tehty, jotka eivät kuulu Kristitylle. Mitä tässä kiihkossa vielä seuraakaan?
Jokainen rivikristitty voi ainakin olla poissa seurojen palveluvuoroista. Miksi pitäisi olla listoilla, kun kerran kaikki veljet eivät saa saarnatakaan?
Vääryyksiä tehneet sananpalvelijat pitää seurakuntalaisten toimesta vaatia tekemään parannusta ja pyytämään anteeksi saarnaveljiltään, jotka on sivuun laitettu evankeliumin kalliista julistustyöstä. Lisäksi seurakuntalaisten pitää vaatia perumaan tehdyt paikalliset päätökset sakramenttiasioissa ja palaamaan vanhaan toimintatapaan.
Teuvalla HP kertoi rehellisesti sakramentti asian laidan viime sunnuntaina. Olisi ollut suotavaa pitää kuuntelu päällä, jotta kaikki kuuntelijat ympäri suomen olisivat kuulleet mitä on oikeasti tapahtunut. Teuvalla ne jotka eivät asiasta oikein mitään tienneet, tietävät nyt. Teuvalla EI oteta sakramentteja omiin käsiin. Tällä kannalla yli 90% seurakunnasta. Suurella todennäköisyydellä teuvalla EI tulla minkään tahon osalta järjestämään kevätseuroja tai lapin lähetyksiä.
Paljon on saarnattu sakramenttien puolesta eri paikkakunnilla. Olen kuullut sanottavan että kun eslesta saarnaaja jakaa ehtoollisen se tulisi "puhtaista käsistä"? Mitä mieltä ihmiset täällä olette, onko ne" puhtaat kädet"?
HP vastasi tähän kysymykseen : Voiko ihmisen kädet olla puhtaammat kuin Jeesuksella.
omavanhurskaus on syntiä!
uskontunnustuksesta ja sen kaltaisuudesta...
-järjettömyydenne:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä'
-Ymmärtämättömyydenne:
'Meillä ei ole ymmärrystä'
-Ihmisyydestänne luopuminen:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
-Jumalasta ja Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopumisenne:
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
-ero JUMALASTA; herra saatanasta uusi jumala:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
-Jeesuksen seuraajat ovatkin kristillisiä eikä rikkollisia kristittyjä:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
Siis;
Suomessa on voimassa oleva uskovapautta koskeva Laki, se ei kiellä palvelemasta Jumalaa ja Jeesusta mutta ei myöskää saatanan jumaloimista.
JOTEN
Pavelkaa herraanne ja sen herra jumalia niiden omilla nimillä ja jättäkää JUMALA, JEESUS JA PYHÄ HENKI heitä palvelevien käyttöön kun olette uskontunnustuksen herroille antaneita niin käyttäytykään rehellisinä.
Vai häpeättekö todellista herraanne ja sen herra jumalia?
Onhan ne rivi kristityt toimineet kohta 2000 vuotta, ellei enemmänkin kun eihän Jeesus Jeesuksen seuraajat tappaneet!
Ei Jeesusta seuranneet Jeesusta ristille asettaneet vaan kristityt joiden oppi elää edelleen ja nyt ei pilkata juutalaisten kuninkaaksi vaan Jeesusta elukkana teurastamisen opein.
Jeesuksen evankeliumi Johanneksen mukaan;
1:11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10558668#comment-54486271
"TEU.
2.4.2012 09:30
2. jUMALA HEITTI KRISRTUKSEN PÄÄLLE KAIKKIEN IHMISTEN SYNTIVELAN
JA HEIDÄN ANSAITSEMANSA RANGAISTUKSEN , JA HÄN OLI " LYÖTYNÄ "
HEIDÄN RIKKOMUSTENSA TÄHDEN JAKEET 4-5. . HÄNESSÄ ITSESSÄÄN EI OLLUT VÄÄRYYTTÄ EIKÄ SYNTIÄ , VAAN HÄN KANTOI TOISTEN SYNNIT . JUMALAN KARITSANA , HÄNET TEURASTETTIIN, VERI UHRINA SYNTISTEN PUOLESTA ."
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
7:19 "Eikö Mooses ole antanut teille lakia? Ja kukaan teistä ei lakia täytä. Miksi tavoittelette minua tappaaksenne?"
"örvelö "
.
Kysyikö sulta kukaan ,miksi vastaat kun asia on Teuvaan jälkeen Klaari .
Ja jos ei olisikaan ,siitä puuttu muitten kommenttia ei örvelön.
Leif01;lle
Tämä ei ole sontaluukku lestadiolaisten rikollisten keskustelu paikka
vaan
lestadiolaisuudesta keskustelevien ihmisten paikka
joten
mene piereksimään aivopierujas sinne minnne kuulut!
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
23:33 Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."
Ihan hyvä aloitus ja aihe. Minä en tiedä mitä on edes tapahtunut oikeastaan ja mistä syystä.
Sakramentit voivat kuitenkin olla seurakunnalla itselläänkin käytössä jos siitä on kyse?
Olen samaa mieltä, että asioista tulee puhua avoimesti. Asioista jotka koskevat seurakuntaa.
Ei ole mitään tavallista "rivikristittyä" vaan on kristityitä ihmisiä. Ovat sitten joutuneet mihin tahansa tehtävään seurakunnassa. Myös he ovat yhtä arvokkaita, joilla ei ole mitään erityistä tehtävää. Taivaassa pienin on suurin ja suurin on pienin. Mihin sielusi halajaa?
"Ensiksi on huomattava, että toimi ja toimenhaltija tahi teko ja sen suorittaja ovat kaksi eri asiaa. Sillä toimi tai tehtävä voi itsessään olla hyvä ja oikea, mutta silti se on paha ja väärä jos sen haltija tai suorittaja ei ole hyvä tai ei suorita sitä oikealla tavalla.
Tuomarin virka on arvokas ja Jumalan säätämä toimi, olipa kysymyksessä sanoin tai käsin tuomitseva tuomari, jota jälkimmäistä sanotaan pyöveliksi. Mutta jos sitä harjoittaa joku, jolle se ei kuulu, tai jos se, jolle se kuuluu, harjoittaa sitä saadakseen rahaa ja suosiota, ei toiminta enää ole oikeaa eikä hyvää"
Näin Luther ajattelee. Tässä on kyseessä tuomarin virka, mutta periatteessa kyse on samasta asiasta, kun mennään ottamaan omiin käsiin sellaista, joka ei ole tarkoitettu kirkon ulkopuolella tapahtuvaksi.
Böömiläiskirje on oikein malliesimerkki siitä, millä saadaan hämättyä tietämättömät ihmiset, ottamalla kirjeestä vain osan omaksi tueksi ja jätämällä kokonaisuus huomioimatta. Böömiläisten ja meidän tilannetta ei voi mitenkään verata toisiinsa.