Vanha kulunut sanonta: " On lottovoitto syntyä Suomeen " on kansalaisten keskuudessa kärsinyt inflaation , sillä niin negatiivinen ote tähän Suomi-neidon tähän päivään meillä suomalaisilla on. On paljon syitä mistä tämä johtuu päälimmäisinä työttömyys, Euroopan lama, kansainvaellukset, sekasotkuinen politiikka, lakoillun uhka jopa kummallinen sää eri vuodenaikoina! Tämä kaikki heijastaa sitä aaltoa, joka vyöryy päällemme ja peitää meidät kuin tsunami jättäen jäljelle vain harmaata arkea, kiukkuisia naamoja, hymyttömiä kasvoja , apeita kansalaisia. Ei hyvä, ei.
Tähän ilmastoon ja ilmapiiriin tarvitaan positiivisuutta, ihan pieninäkin paloina, kuten nuorten MM kulta tai tai nyt paisatva aurinko. Me tarvitsemme sitä polteen särmää ja potkua persuksille, jotta nousemme suosta ja taas näytämme ne oikeat kasvot. Siihen tarvitaan ennen kaikkea valtakunnalista tahoa, positiivista yhteen hiileen puhaltamista, veturia vaunujen eteen , kasvoja kansan luotolle ja jokaisen ihmisen omaa Smile- naamaa, hyviä ajatuksia. Se ei ole helppao, se ei ole yksinkertiasta mutta kuitenkin meillä on jäsissämme se taito ja osaaminen jonka kautta saadaan tuloksia jos vain halutaan ja tahtotila on kova. Uskotaan itseemme, se on lähtökohta numero 1, ollaan rehelliä niin itselle kuin muille, luodaan puiteet ja tehdää hommia, ollaan samassa veneessä ja ei keikuteta sitä vaan anttetaan puhtaiden purjeiden viedä ja tehdään se työ mikä kuuluu tehdä...
Tuskan, hien, pahan olon, valittamisen ajan Suomi
4
170
Vastaukset
Onneksi emme kaikki vielä kuitenkaan ajattele että tämä maailma niin paha on vaikka sitä täällä paljon onkin.Piti mennä pihalle mutta satuin kurkkaamaan profiilias niin vielä tässä istun kun annoit hieman ajattelimisen aihetta kirjoituksillasi.
Kaikkihan me jotin etsimme ja kohtaamme ihmisiä toiset kulkevat ohi huomaamatta ,toisille katse kotakti ja toiset jäävät huomaamattomasti mieleenkin.Onneksi meitä on monta ja olemme erilaisia.Tuskaahan ja hikeäkin ja kaikkea muuta tämä on mutta jos sitä ei olis niin kasvasimmeko me ihmisinä ja jos sitä ei olis niin osasimmeko me nauttia niistä pienistä onne hetkistä jos emme olis kärsineet sitä tuskaa,,
Valittaahan saa ja se on välillä ihan mukavaakin mutta ei niihin kiinni saa jäädä ,eteenpäin elävä mieli ja näillä ajatuksilla nytten sitten tuonne pakkasaamuun,,,- kiwaoliwer
Hei, mikä hätä sulla. Tunnut olevan selväpäinen nainen isolla N:llä. Älä vaivu masennukseen, nuppu. Terveisin
- kiwaoliwer
Joo jos syntyy isorikkaaksi!!!!
- kiwaoliwer
Ota iisisti kaunotar.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 18213660
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585493Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454950Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1553728Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402863Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282042Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1201801Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3721707Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371525