Kun ihminen voi huonosti, kaikkoavat ihmiset ympäriltä. iloinen ja hyvinvoiva vetää ihmisiä puoleensa. Tuo on vittumaisinta ihmisarvon polkemista, mitä olen ympärilläni nähnyt!! heikkouden merkki, kun pakenee..
Tuetaan ihmistä, niinkauan kun se tuntuu itsestä hyvälle tai siitä saa itselleen jotain. Voin itse aivan kohtuullisesti, mutta sivusta katson kaikkea tuota paskaa, miyen älyttömän itsekkäitä me ihmiset lopulta olemme. Omanedun tavoittelijoita, nautiskelijoita, mukavuudenhaluisia. VOI VITTU!!!
Tuetaan ihmistä, niinkauan kun se tuntuu itsestä hyvälle tai siitä saa itselleen jotain. Voin itse aivan kohtuullisesti, mutta sivusta katson kaikkea tuota paskaa, miyen älyttömän itsekkäitä me ihmiset lopulta olemme. Omanedun tavoittelijoita, nautiskelijoita, mukavuudenhaluisia. VOI VITTU!!!
Vastaukset 50
Vanhimmat
Allekirjoitan tämän. Tosin vanhat ystävät pysyvät yleensä, eivät kylläkään heistäkään kaikki. En tiedä, mitä ihmisen pitäisi tuollaisessa tilanteessa tehdä; vääntää väkisin vitsiä, vaikka maailma murenee ympäriltä? Ettei muilla olisi vaikeaa. Tuntuisi jotenkin oudolta sellainenkin, pelkkää teeskentelyä.
Joo, tuo on tosi yleistä, että autettavasta tulee auttaja!!
Osui ja upposi, olen paskamainen kykenemätön tukija tai auttaja.
Helvetti miten lukkiutunut ja estynyt toimimaan, säälittävää.
Itsetutkiskelun aihetta, minne unohtui se kohtele muita kuten toivot muiden kohtelevan sinua... Oma napa ja omat huolet ovat sokaisseet ja turruttaneen minut kykenemättömäksi reagoimaan tosi tilanteessa.
Mutta jokaisen täytyy ajatella omaakin onnea jos lähdetään siitä ajatuksesta, että elämme vain kerran! Tuo on kyllä totta, että huonosti voiva ihminen karkoittaa muut ympäriltään mutta aina se tie hyvinvointiin ei ole helppo, siihenhän kaikki varmasti loppujen lopuksi pyrkii tavalla tai toisella...
Ilman muuta täytyy ajatella myös omaa jaksamistaan. Niin elämme vain kerran ja tuosta ajatuksesta kait se lähteekin että pitäisi ehtiä itse nauttimaan, itse ja itse. Toisaalta voisi ajatella, että elämme vain kerran, mitennhaluan sen käyttää, itseni hyvinvointia tavoitellen vai toisen rinnalla kulkien.
Luulisin, että kaikilla vähänkin terveillä on ohjelmoituna se "itseni hyvinvointia tavoitellen" Eli kaikki lähtee tosiaan siitä, ihmiset on luotu sellaiseksi. Toisen rinnalla kuljetaan, mutta ei oman hyvinvoinnin kustannuksella. Ellei ole sitten joku masokisti ja se toisen rinnalla kulkeminen perustuu epäterveeseen riippuvuussuhteeseen.
Ei tietenkään kukaan tervejärkinen odota, että kukaan oman hyvinvointinsa kustannuksella auttaisi muita. Mutta nekin, joilla olisi resursseja olla rinnalla ja auttaa,meivät yee sitä ja aivan täysin itsekkäistä syistä!
Itsellä taas niin, että ihan itse olen ihmiset karkottanut ympäriltä huonovointisena. Kaverit yrittää pitää yhteyttä, pistää viestiä, soitella, sopia tapaamisia, isoveljet myös, mutta kyllä siihen ajan kanssa kyllästyy kun toinen ei vastaa mitään tai vastaa vain äkkiä ja lyhyesti. Ainoat joille vastaan on läheisimmät perheen jäsenet. Kaikki yrittää auttaa, mutta en anna. Ihmiset yrittää jutella ja tutustua, mutta en anna.
Poden siitä tosi huonoa omatuntoa, mutta en vain jaksa eikä minua suoraan sanottuna kiinnosta edes. Tottakai minua kiinnosti joskus terveenä. Onneksi minun perheenjäsenet ymmärtää, vaikka ovatkin varmaan surullisia siitä, mutta kavereilta ei oikeen voi vaatia samanlaista ymmärrystä tai kestämistä.
Ainoa tilanne milloin ihmiset kaikkosi ihan itse oli teini-iän kaverit kun sairastuin. Pitkä-aikaisimmat ei, ja nykyään olen väleissä myös osan niiden kanssa jotka minut "dumppasi" Minusta ihmiset ei ole aina vain itsekkäitä, mutta kaikilla tulee raja vastaan, pitää elää omaakin elämää. Ja kyllähän se riippuu aika paljon siitä, että mitä on sitten itse tehnyt jos ihmiset kaikkoaa, eikä halua olla tekemisissä.
Itse et halua keskustella, etkä pitää yhteyttä, mutta on myös niitä, jotka jäävät yksin Tahtomattaan. Hyvin paljon sellaisia, jotka on jätetty yksin, melkein unohdettu.
jotkut sairastuneet ovat kyllästyneet tai eivät jaksa kuunnella terveiden ymmärtämättömien puheita sairaudestaan ja lopettaneet yhteyden pidon. Tuollainen ymmärtämättömyys kumpuaa usein myös tuosta itsekkäästä ajattelu tyylistä. Että he tietävät paremmin..
Siis terveiden ymmärtämättömyys, että he tietävät paremmin.
kiitos sulle
Joskus monelle riittää pelkkä kuuntelijakin,on joku jolle voi luottamuksella puhua pahaa oloaan.Sekin jo helpottaa.Tietty jos on kokenut saman on silloin helpompi olla tukena toiselle ja voi samaistua tilanteeseen.
Ei kai kukaan viihdy paskassa seurassa ?
Tässä lieneekin kyse siitä, pitääkö aina viihtyä. Vai onko elämässä muita arvoja. Ajankuva on kyllä juuri tuo kirjoittamasi.
Näin ajattelen myös!
En itse ainakaan viihdy vastenmielisten ihmisten seurassa. Miksi pitäisi ?
Eri asia jos kyseessä on esim. perheenjäsen tai sukulainen, silloin tietenkin tuetaan viimeiseen asti.
Et sä nyt kuule oikein hiffaa mistä puhutaan.
Sä varmaan selvennät ?
En jaksa. Luulen ettet ymmärtäisi vaikka kuinka väännettäisiin.
Yritä. Keksi joku esimerkkitapaus.
Kyse ei ole viihtyykö toisen seurassa, vaan halusta Auttaa. Motivoitumisesta. eli sinulta puuttuu motivaatio. Toisen hädän näkeminen motivoi auttamishalun.
No, vippaa mulle huntti ? Tartten kaljaa. Maksan varmasti joskus ehkä takaisin. Motivoiko ? Olen alkoholisti enkä kaipaa moraalisaarnoja, tartten vaan rahaa että saan viinaa. Autathan sä mua ?
Autan sua! Tuu tänne, mennään tuohon lähikauppaan, niin ostan sulle ruokaa. Kyse olikin sellaisista ihmisistä, jotka pyytävät ja haluavat apua, mutteivat saa. Alkoholisti, joka käyttää rahansa viinaan ja pummaa rahaa on sairas ja tarvitsee muunlaista apua, kuin viinaa.
Alkoholi ei ole se sairaus, vaan riippuvuus. Sitä ei auteta alkoholilla. Kukaan ei voi tehdä mitään, ennen kuin alkoholisti on löytänyt oman pohjansa ja haluaa muutosta. Vasta siinä vaiheessa voi yrittää auttaa. Juovan alkoholistin on parasta antaa juoda, kävi miten kävi. Hyvää matkaa pohjalle! Nimim. Omat pohjat on nähty
Väitäv vastaan!! Juuri kävin kyseisestä aiheesta luennolla, jossa kerrottiin alkoholismin olevan sairaus! Ostamalla vaikka kaupan edessä alkoholistille viinaa, et auta häntä mitenkään. Ostamalla hänelle ruokaa ja muutoinkin auttamalla hämtä, autat häntä motivoitumaan kohti parempaa elämään.
Lue huolella, mitä kirjoitin. Ja tuohon leipään: autat häntä vain ylläpitämään juomista. Se loppuu vasta kun ei enää pysty enempään. Tai vaihtoehtoisesti kuolee. Kuten sanoin, tiedän - muutenkin kuin teoriassa.
Tiedät vain väitteesi mukaan, että kun juo tarpeeksi joko kuolee tai ei. Ja mitä tuohon teoriaan tulee voin sanoa, että olen ollut mukana niin monen ihmisen rinnalla kulkijana, että voin sanoa tietäväni paljon enemmän kuin he, jotka eivät ole. Ja myös hyvin tuloksin!
Että raitistuu tai kuolee. Mutta kuinka haluat. Oma kokemukseni, läheisteni, samoin kuin kuulemani vertaiskokemukset puhuvat yksiselitteistä kieltä. Oli pakko tarttua tuohon luentoon, se kuulosti kirjaviisaudelta. Hienoa, että olet ollut rinnalla. Tie alaspäin on sekin täynnä tuskaa. Sanoin vain, että ulkopuolinen ei auttamishalullaan, oli se minkälaista tahansa, saa juomista loppumaan
Mutta jos ei edes yritä auttaa, voi käydä niin, että jää avun ulkopuolelle. On erikseen auttamishalu kuin toteuttaa tuota haluaan..Mennään nukkumaan. Oli kiva keskustella. hyvää yötä!
Hyvää yötä.
Eli sun korkeamoraalinen avunantohalukkuus tyssäsi jo pelkän rahan kohdalla ? Entä kun oikeasti pyydetään jotain sellaista joka alkaa vaikeuttamaan/rasittamaan sun omaa elämää/psyykettä pitkässä juoksussa ?
Enkä mä esimerkissäni leipää pyytänyt, vaan rahaa alkoholiin, se on ainut tapa millä voit esimerkkitapaustani "auttaa", muuten saat pitää tunkkis.
Elämä ei ole mustavalkoista, kaikkia ei voi eikä pysty auttamaan, etenkään jos avun tarvitsijalla ei itsellään ole halua enää yrittää.
Näiden toivottomien tapausten kohdalla on vaan nostettava kädet pystyyn ja käveltävä pois.
Miten niin tyssäsi. En vain antanut rahaa käteisenä,mkoska tiesin, että köyttää rahat viinaan. Sijoitin rahat mieluummin ruokaan, jotka annoin hänelle. Toinen kysymyksesi koskee elämäni rajoittamista. Sitähän minä teen..vapaaehtoistyötä. Koen sen toisinaan rasittavaksi Kaikinpuolin. Aloitukseni lähti siitä, kun olen nähnyt vuosien varrella niin paljon sitä sairaiden laiminlyöntiä, että alkoi ottamaan suorastaan päästä. En koe, että olisin itse sen parempi..Ja tuo toivottomien tapausten juttu. Vaikka olisi toivoton hapaus, se ei estä kohtelemaan häntä kuin ihmista ja auttamaan siinä, missä kykenee.
Ja kiitos, pidän mielelläni tämän tunkkiksen, jos se ei muille kelpaa!!!
Ja mikä ihmeen korkeamoraali. En näe asiaa minään korkeana moraalina, vaan inhimillisenä tapana toimia. Mutta eipä siinä, ei nämä väittelemällä parane, siis asiat.
Puhelin ei soi enkä jaksa ottaa yhteyttä entisiin ystäviini, koska heillä on aina muuta menoa. Joudun halaamaan itseäni, että tuntisin eläväni. Käyn töissä ja esitän että kaikki on hyvin. Sisäisesti hävettää.
Ja häpeä lisää taas kynnystä ottaa yhteyttä.
Tosi ystävyys,kumppanuus paljastuu tiukoissa paikoissa.Parhaimmillaan toisen tukemista puolin ja toisin vai keissa hetkissä.
Niin, ystävyys on kultaakin kalliimpaa!,
Niin tai sitten paljastuukin juuri se nurja puoli toisesta.
Mutta tosi ystävyys kestää senkin, jos tuo nurja puoli ei ole aivan ylitse pääsemätön esim. Sellanen, joka jättää henkilön hyvät puolet varjoonsa. Jokaisessa on myös se nurja puoli!
Ok, menin jo parisuhteen puolelle ja siinä saatu tuki ym. (en selitä enempiä, sen saa kyllä helposti selville), sillä minulle on aina ollut tärkeää myös se että kumppani on tärkeä ystävä.
Voisin kuvitella, että parisuhteen hyvinvoinnin kannalta parasta olisi, jos kumppani olisi myös hyvä ystävä. Se henkilö, johon voi luottaa ja turvata, puolin ja toisin.
Tässä oli harvinaista vuoropuhelua.Elämän aikana on kohdalleni osunut monenlaisia ihmisiä.Paljon niitä jotka ovat tarvinneet tukea ja apua. Toisen auttaminen on ollut lähellä sydäntä.Itsekin olen tarvinnut ja saanut apua.Pahimmalta on ehkä tuntunut jos joku on "käyttänyt hyväksi ja pissinyt linssiin".Silloin on tuntunut veemäiseltä. Yksinäisyyttä tuntuu olevan tänä päivänä paljon.Ihmiset tarvitsevat ystävyyttä ja rakkautta.Täältäkin sen voi lukea.
Aloitus on melko moniulotteinen. Se on vähän niinkin, että myös energiasyöppöjä kannattaa välttää ts.ihmisiä jotka tuovat negatiivista virtaa. Mutta tämän tunnistamisessa on vaaransa ja sen huomaa yleensä vasta paremmin tutustuttuaan. Elikäs osa ihmisistä on sellaisia ikuisia narisijoita, joilla on aina joku asia huonosti, jotakin pitää ainakin keksiä että asiat olisi huonosti ja tällaista kestäneenä voin sanoa olevani tyystin allerginen tällaiselle. Sitten on niitä arjen taistelijoita, jotka eivät halaistua sanaa puhu ongelmista, vaikka olisi kasapäin ja näitä olisi kivakin tukea, mutta vaikea tietää. Kukaan ei voi aina olla hyväntuulinen ja aurinkoinen ja aivan ihanaa on auttaa ihmistä, joka oikeasti voi huonosti ja tarvitsee sitä apua.
Tuo on totta mitä aloittaja kirjoittaa. Multakin yks tuttava lopetti yhteydenpidon, just silloin kun olisin eniten ystävää tarvinnut. Hän ei vaan enää tarvinnut mua, kun hänellä itsellään meni paremmin ja oli saanut omalle tasolleen paremmin sopivia ystäviä. Jotkut käyttävät toisen hyväntahtoisuutta hyväkseen niin kauan kuin hyötyvät siitä ja kun eivät enää tarvitse tai hyödy enempää kyseisestä henkilöstä tai löytävät paremman josta hyötyvät enemmän, lemppaavat sen nk.hyödyttömän tapauksen.
Itse olen nk.hyödytön eli musta ei ole hyötyä kenelläkään ja olen joutunut lempatuksi sen takia. Se on jännä juttu, kun aiemmin kelpasi jollekin ja yhtäkkiä sun seura ei enää kelpaakaan, susta tulee joku mörkö ja sut heitetään syrjään kuin vanha lelu, joka ei enää kiinnosta. Sen olen oppinut ettei mun murheet tai jutut ketään kiinnosta, yritänkin jatkossa pitää omat murheet omana tietona, kirjoitan ne vaikka vihkoon mieluummin. Pitää vaan hymyillä ja nauraa vaikka kuinka olis paha olla ja mieli maassa. Mulla on ollut aikamoiset oppivuodet "ystävyydestä" takana. Enää usko ystäviä löytäväni, musta ei ole tarpeeksi hyötyä kenellekään. Enkä osaa olla aina iloinen ja hyvinvoivan oloinen. Mussa on liikaa sisäisiä ja ulkoisia vikoja kelvatakseni kenelläkään.
Itsetuntosi on saanut kyllä käydä melkoisessa mylläkässä. Sitä varmaan alkaa itsekkin uskomaan, ettei kelpaa ja on hyödytön, kun saa tarpeeksi monta kertaa kokea sellaista kohtelua, joka ruokkii tuota ajatusta. Kova koulu ollut sulla...
itse pitää olla kunnossa että pystyy muita auttamaan. se on fakta mutta yritän olla vahva.
Oot tuossa oikeassa. Eikä voi vaatia niiltä, joilla ei ole voimia, eikä resursseja toisten auttamiseen. Toisaalta joskus jotakuta voi auttaa ihan toisen pelkkä kohtaaminen. Joskus se on niin vähästä kiinni. Ei auttamisen tarvitse olla suuria tekoja ja joskus auttaa toista tietämättäänkin. Kun kohtaa ihmisen ihmisenä..
Sitten on niitä, jotke eivät välitä kuin omasta navastaan. Eileinen aloitukseni oli aika pikaistuksissa tehty. näinntaas niin paljon sellaisia ihmisiä, joiden tutut ja sukulaiset ivat pesseet kaikesta kätensä omien kiireidensä vuoksi..
Hädässä ystävä tunnetaan, jyvät erottuvat akanoista jne. Tuon olen kokenut käytännössä. Aluksi tunsin katkeruutta, mutta nyt olen vain onnellinen siitä, että tiedän ketkä ovat oikeita ystäviä.
Myönnän myös avoimesti, että ennen arvostin ihmisiä, joiden halusin pitävän minusta ja ehkä hiukan vähättelin niitä, jotka arvostivat minua, mutta eivät olleet niin ns. cooleja. Huonosta itsetunnosta kärsin kai ja/tai olin pinnallinen ja hain nostetta omalle arvolle.
Nykyään en arvosta ihmisenä ketään, joka ei arvosta minua ihmisenä. Voin arvostaa jotain ihmisen kykyä, saavutusta, mutta en ihmisenä. Sinua halveksiman ihmisen arvostaminen on erittäin haitallista sinulle.
Monet ihmiset hylkäävät kaverin/ystävän, koska muutkin ovat niin tehneet. Ihmiset ovat laumasieluja ja pelkäävät myös itse leimautuvansa luusereiksi ja tätä kautta joutuvansa "ystävä"piirin ulkopuolelle, jos hengaavat ihmisen kanssa, jolla menee huonosti ja joka leimattu ressukaksi.
Liika haaveilu saattaa tapppaa tunteet.
Mitä tarkoitat?