"Tarralappu rintapielessä ei tee kenestäkään johtajaa", kirjoittaa Markus Nieminen
Markus Nieminen
[email protected]
Tammikuun alussa käsky kävi ja yli 10 000 pääosin nuorta miestä aloitti palveluksensa Suomen puolustusvoimissa. Niin myös minä.
Asepalvelus on melkoinen kokemus tavalliseen elämään tottuneelle, ja se iskee päälle heti kunhan on siviilivaatteistaan luopunut. Jo ensimmäisenä iltana alokkaat laitetaan ulos seisomaan riveihin kuuntelemaan huutoa, jota pitävät varusmiesjohtajat, edellisessä saapumiserässä palveluksensa aloittaneet sotilaat.
Vajaassa parissa viikossa vastaan on tullut lähes kaikki kuviteltavissa olevat tavat huomauttaa, kollektiivisesti rangaista ja julkisesti nöyryyttää virheen tehneitä alokkaita. Esimiesten huuto on tosielämän nettikeskustelua – ainoana erona ettei toinen osapuoli pysty vastaamaan vaan joutuu seisomaan hiljaa asennossa.
Armeija on toisaalta
todella tasa-arvoinen ja toisaalta äärettömän eriarvoistava ympäristö. Heti alussa alokkaat saavat täysin samanlaiset varusteet ja olosuhteet kuin johtajansa – vain tarralaput rintapielessä ovat erilaiset.
Nämä tarralaput ovat kuitenkin se, jonka takia puolustusvoimat on vanhanaikainen ja jäykkä organisaatio. Ihmisen mielipiteen painoarvon määrittää, mikä hänen sotilasarvonsa on.
Ensimmäisenä iltana alokkaiden riveissä seisoi varmasti paljon enemmän johtamiskokemusta kuin mitä heille huutavilla on. Armeijassa johtajakoulutukseen eivät hae ne, joilla on jo osaamista ja näyttöjä siviilissä valmiiksi.
Haluan toisaalta
ymmärtää myös johtajatehtäviin lähteneitä: he ovat ainakin halunneet oppia ja saada kokemuksia johtamisesta. Heillä ei varmasti ole mitään rivissä edessään seisovia vastaan, vaikka heille huutavatkin.
Armeija sattuu vain olemaan hyvin epäluonnollinen ympäristö. Vaarana on helposti käydä kuin kuuluisassa vankilakokeessa: vuonna 1971 Stanfordin yliopistossa joukko opiskelijoita jaettiin vankeihin ja vartijoihin, ja vain muutamassa päivässä vartijat syyllistyivät sekä fyysiseen että henkiseen väkivaltaan vangeiksi jaettuja kanssaopiskelijoitaan kohtaan.
Ihminen kestää valtaa varsin huonosti, kun johdettavilla ei ole mahdollisuutta kieltäytyä tai sanoa vastaan.
Armeija tarjoaa
kuukausia kestävää opetusta ja kokemusta johtamisesta tuhansille varusmiehille joka vuosi. Koulutukselle ei vain kasarmien ulkopuolella ole oikein käyttöä. Tänä päivänä työelämä ei perustu hierarkioihin ja vain yhteen tapaan tehdä asioita.
Tämä kannattaisi pitää mielessä sillä varusmiespalveluksella on suuri vaikutus, miten moni nuori hahmottaa maailmaa, ja armeijan johtajakuvan muuttamisella voisi olla apua siihen, että koko suomalainen johtamiskulttuuri pääsisi eteenpäin. Vaikka sitten vähän ruotsalaisemmaksi.
Kirjoittaja suorittaa asepalvelusta Uudenmaan prikaatissa.
Harvinaisen fiksu "varusmieheksi"
1
177
Vastaukset
- älä_hermostu
Voi voi. Onko esimies oikein huutanut siellä armeijassa? Niinkö on peeveli tehnyt, no toki sen ymmärtää, että se sinua pelottaa.
Esimieskö oli vielä sellainen, että sinulla olisi ollut enemmän johtajakoulutusta takana, että sinusta olisi pitänyt heti tehdä uusi johtaja noiden muiden paikalle? Joo joo, olethan sinä pätevä. Heti nimitettäisiin kapellimestariksikin kun orkesterin jäsenyyttä hakisit tai valmentajaaksi kun menisit jalkapallojoukkueeseen.
Älähän huoli, armeijassa pääset johtajaksi kun taitavaksi osoittaudut ja hyvin varusmiestehtävistä suoriudut. Sitten voit näyttää kykysi. Tuollaisi hyviä johtajia armeijassa aina tarvitaan, siellä voit yletä kenraaliksi asti mutta ei ihan viikossa eikä edes kahdessa sillä johtamisen lisäksi täytyy myös osata asioita. Huutaminenhan sujuu keltä vaan mutta mitä ja koska huutaa niin se on taitolaji, seuraa vaikka jääkiekkovalmentajaa työssään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,672483Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1052147Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242097Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e972097MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141875Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.5801819Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1061680Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S161648Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?601604Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas411423