kaverin kanssa

Heterotkokeilikimpassa

Eilen se tapahtui,elämäni ensimmäinen kaverin kanssa runkkailu. Kaveri tuli käymään ja päätettiin saunoa. Olimme saunassa ja juttelimme kaikenlaista, myös seksistä. Kaveri meni pesulle ja katsoin kun hän pesi munaansa ja samalla hieman hyväili munaansa. Menin itse myös pesulle ja pesin myös munaani niin että pikkuisen myös hyväilin terskaa jne. Katsoin kun kaverilla oli sellanen puoliseisokki päällä ja niin oli myös itselläni. Sanoin kaverille et onneks en oo ainoo kellä meinaa olla muna puolikova. Kaveri katsoi munaani ja sanoi no katos perhana niinpä näkyy.

Jatkoimme peseytymistä ja pestessäni hiuksia olin silmät kiinni ja kun avasin silmät oli kaverin muna melko kovan näköinen, en sanonut mitään. Kaveri pesi myös hiuksiaan niin runkkasin omaa munaani niin että sekin seisoi oikein kunnolla. Kaveri sai hiukset pestyä avasi silmänsä ja katsoi minua ja munaani ja sanoi, ai katos sullakin seisoo oikein kunnolla ja iski silmää.

En sanonut mitään otin uudestaan munastani kiinni ja aloin runkkaamaan. Kaveri katsoi ja sanoi ei hullumpi idea. Niinpä hetken runkkasimme ja sitten päätimme mennä tupakalle. Menimme ulos tupakalle (oli melko viileä olla alasti ulkona :D)

Sitten menimme takasin saunaan lämmittelemään, en sanonut mitään vaan aloin hyväilemään munaani, kaveri katseli kun hyväilin munaani.
Huomasin kuinka hänen muna alkoi pikkuhiljaa jäykistymään.
En sanonut mitään lopetin munani hyväilyn,otin kaverin munasta kiinni ja aloin hiljalleen runkkaamaan sitä. Kaveri ei sanonut mitään,otti minun munasta kiinni ja runkkasi sitä. Emme puhuneet mitään. Tunsin kuinka kaverin muna alkoi sykkimään ja ei aikaakaan kun spermat tulivat kädelleni ja osittain jalallleni.

Levitin jalkojani enemmän ja laitoin silmät kiinni,kaveri jatkoi munani runkkaamista. Vähän aikaa kesti ja sitten tuntui että kohta laukean. Avasin silmät ja aloin hyväilemään kaverin puolikovaa munaa ja kaveri kiihdytti tahtia ja sitten tunsin että nyt tulen. Spermat roisku osittain itseni päälle osittain kaverin päälle. Hetken olimme hiljaa ja sitten sanoin kaverille, en ois uskonu kuinka hyvälle voi tuntua toisen miehen käsi. Kaveri sanoi joo tuntu paremmalle kuin oma käsi. No kaikkea pitää kokeilla elämässä vai miten se meni ;)

11

5078

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • peteristä

      vittu kun toi kirjotus pani seisomaan oooooooh pitää ottaa varmaan napit auki
      farkuista ei oikeestaa mahukkaan enää housuihi

    • Anonyymi

      Oi jes tiedän itse tunteen olen myös harrastanut suu seksiä miehen kaa.

    • Anonyymi

      samanlaisia tilanteita mutten voinut olla ottamattamatta suihin ihana ruiskutus kitalakeen yx nielaisu ja loppu hyväily

    • Anonyymi

      Samanlainen kokemus mulla,mut me myös kokeiltiin miltä tuntuu imeä kullia...

      • Anonyymi

        Vain unelmissas eunukki


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain unelmissas eunukki

        Samanpaskansuoltaja


    • Anonyymi

      Samantapainen kokemus kaverin kanssa saunoessa. Tuli puheessa sivuttua seksiasioita ja molemmilla rupesi kalut jäykistymään. Oli pieni krapula ja minulla alkoi seisomaan kuin kanki. Katsoin kaverin isoa ja paisuvaa kalua ja toivoin, että hän tattuisi munaani ja runkkaisi, mutta tilanne meni sitten ohi...
      Paisuvan ison kullin katselu on kiihottavaa.

    • Anonyymi

      Taannoin samantapainen kokemus. Kaveri meni saunassa lauteelle selälleen makaamaan ja nosti jalat seinälle. Silloin vasta huomasin että oli ajanut karvansa pois. En ole miehiä sillä silmällä katsellut mut toi näky sai munan nousemaan. Oon kans aatellut ajaa karvat, mitähän toi kaveri tuumais kun taas yhdessä saunotaan? Näky jäi vaan mieleen ja haluisin kokeilla.

    • Anonyymi

      Olin kerran Lahden Kauppahotelli Grandissa asikaskäynnin jälkeen ja menin hotellin saunaan Siinä oli selaiset voimet pukeutumistilat jossa j yksi kaveri riisui. Hämmästyin kun hän laski farkkunsa, niin alta pljastui mustat putsiset pikkarit. Kaveri häpeillyt yhtään vaan nyökkäsi ja menimme suihkn kautta saunaan. Saubassa hänkertoi aina pitävänsa caimonsa alusasuja omiebsa alla.. Minulla alkoi seisomaan kuten hänelläkin. Yhdessä alettiin runkkaamaan ja pian lensi spermat lattialle. Sovimme tapaamisesta hänen huoneessaan missä sitten tehtiin muutakin kuin runkattiin..

      • Anonyymi

        Spedellä taas jutut ku juosten kustuja buaahaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Spedellä taas jutut ku juosten kustuja buaahaa

        Samanpaskansuoltaja


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860

      Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli
      Maailman menoa
      43
      9398
    2. "Mä elän vieläkin"

      Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn
      Tampere
      50
      3992
    3. Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?

      Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.
      Ikävä
      41
      2990
    4. Pate Mustajärvi on kuollut

      Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html
      Maailman menoa
      128
      2642
    5. Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman

      Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi
      Maailman menoa
      102
      2529
    6. Nyt Yle otti silmätikukseen sisäministeri Rantasen

      Aivan erinomaista työtä tehnyt sisäministeri Mari Rantanen on saanut paljon aikaiseksi. Maahanmuuttoon ja maahanmuuttaji
      Maailman menoa
      147
      2290
    7. Kylläpä asiat onkin nyt hyvin verrattuna Sannan aikaan

      Sannan aikana aähkön alv oli 10%, nyt 25,5%. Ajatelkaa nytkin pörssisähkö on ilmaista, keskellä talvea! Bensan hinta on
      Maailman menoa
      27
      1987
    8. Miten ikinä kelpaisin sulle

      Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait
      Ikävä
      16
      1675
    9. Edes vitamiinit eivät taanneet loputonta elämää

      Nimittäin niistä rahaa itselleen taikonut tohtori siirtyi tuonpuoleiseen.
      Maailman menoa
      33
      1477
    10. Kuinka kauan vielä

      jaksetaan vastustaa toisiamme?
      Ikävä
      71
      1307
    Aihe