Taitaa olla kulunut jo muutama kuukausi siitä kun tällä foorumilla tuskaani vuodatin ja vertaistukea janosin. Tämän jutun sain silmieni eteen luettavaksi. Ymmärsin lukemani ja sisäistin sen sanoman:
http://www.city.fi/blogit/shh/narsisti ja liian kiltti vetavat toisiaan puoleensa kuin magneetit/131256
http://www.city.fi/blogit/shh/narsisti ja liian kiltti vetavat toisiaan puoleensa kuin magneetit/131256
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ja...?
"Ja...?", ...sisäistin. Entä itse?
"Ei tarvitse yrittää sopeutua kärsimyksiä ja pahaa oloa aiheuttaviin tilanteisiin, eikä tarvitse yrittää miellyttää henkilöä, joka pahaa oloa aiheuttaa, sanoillaan ja teoillaan. Jos näin tekee on täydellinen uhri narsistille, joka polkee ja alistaa sen kuka siihen vain suostuu."
Minä olin tällainen.
"”Ajattelin, että kun antaa hyvää saa sitä myös takaisin. En voinut millään uskoa, että joidenkin kohdalla se ei toimi ollenkaan, joidenkin kohdalla ei itse asiassa toimi minkäänlainen hyväntahtoisuus.” -Mies 50v., yritysjohtaja"
Minäkin lopulta ymmärsin tuon saman.
Niin meitä on joka lähtöön. On narsisteja, on läheisriippuvaisia, on niitäkin jotka taiteilevat elämässään näiden persoonallisuushäiriöistä kärsivien oravanpyörässä. Hyvin kävi hänen, joka tuosta oravanpyörähelvetistä, siitä häkistään pääsikin karkaamaan. Kalliin oppirahan sai toki maksaa vapaudestaan. Hän joka saavutti viimeinkin kaipaamansa vapauden takaisin, ei ehkä katkeroitunut, ei ehkä päättänytkään kostaa. Ei, hän jätti kaiken taakseen, unohti menneisyyden, kurkottaen tulevaan iloa ja elämänmyönteisyyttä uhkuen. Niin, ehkä joidenkin onnistui irtaantua rautakahleistaan löytäessään täydellisesti oman minuutensa ja käsitettyään ainutlaatuisen persoonansa tärkeyden olemassa ololleen.