Muistelen menneitä!
Suomi ei ollut niin kuralla kuin nyt! Oli mahdollisuus kieltäytyä kreikan tukemisesta, oli mahdollisuus lopettaa valtion velkaantuminen, oli mahdollisuus kiristää maahanmuuttokriteereitä ja puuttua moniin muihinkin epäkohtiin.
Oppositio räksytti ja kansa tykkäsi.
Muistan myös kuka tai mikä puolue kantoi valtiovarainministerin salkkua, suomen kassan vartijana. Demarit.
Demarit hyväksyi kreikkapaketit, demarit olivat laskemassa yhteisöveroa, demarit olivat leikkaamassa lapsilisistä ja niin edelleen. He eivät paremmista olosuhteista huolimatta kääntäneet suomen suuntaa, taittaneet velkaantumista, toteuttaneet sote uudistusta tai luoneet 100 000 uutta työpaikkaa vaikka lupasivat!
Nyt ovat oppositiossa räksyttämässä ja kansa tykkää.
Veikkaan että demarit tekee persut kun ovat niin tehneet ennenkin. Kyllä leikkurisakset pysyy hallituksessa kädessä ja äänestäjät unohdetaan. Lupaukset pyörretään ja mitään ei saada aikaan. Tätä sanotaan vastuunkannoksi!
Ei ole tarkoitus puolustella persuja eikä sen enempää mustamaalata demareita. Muistutan vaan että nykypolitiikka ei ole uskottavaa eikä minkään puolueen lupaukset tahdo pitää. 200 takkia pyörii kansanvalitsemissa telineissä mutta mikään ei muutu. Velkaantuminen ei taitu, köyhiltä leikkaaminen ei lopu eikä mamutulva toppaa. Verotus ei helpota, ostovoima ei kasva, vienti ei vedä, mikään ei toimi, edes soneran verkko.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.