Pellet aamutelevisiossa

Näytti siltä ettei lääkitys ollut nyt ihan kohdillaan.
Minä en olis kestänyt sekuntiakaan jos tuommoinen puolijauhoinen tekohauska porukka olisi
minun ympärillä pomppinut. Katupartioporukoilla harvinaisen pitkä pinna.
15105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

YLEn aamu-tv:n toimittajat ovat selvästikin Taanilan kasvatteja. Punavihreää yksioikoista maailmankatsomusta ja muiden tuomitsemista vajavaisella koulutuksella, höystettynä vielä 70-luvun hengen mukaan Israelin haukkumisella ja palestiinalaisten asian ajamisella.

Äänestä
  • Kyllå näki niistä pelleistä heti,että niillä vippasi päästä lujaa.varmaan puolustelisivat ja hyväksyisivät ulkomaalaiset raiskauspartiotkin,ja mielellään kaveeraisivat raiskaajienkin,kanssa.kyllä,voivat jotkut alas vajota.ovat kyllä häpeä suomalaisille.katupartiot eivät ole tehneet mitään rikosta «iltakävelyillään»,kuten vääränväristen raiskauspatrullit.helsingissäkin on jo tehty kymmeniä rikosilmoituksia vääränväristen ahdisteluista ja saksassakin jo 800 ilmoitusta mutakuonojen seksuaalirikoksista.ja saksan poliisikaan ei,tee juuri mitään asialle.kyllä katupartioita tullaan tarvitsemaan aina enemmän,ja enemmän,jopa suomessa.se on kohta sisällissodat joka euroopan masssa,jos ei tätä maahantunkeutumista lopeteta.

    Äänestä

  • No kysehän on perusasiasta ei tarvita psykoanalyysia .. suoraan sanoen tekis tässä vanhankin rouvan mennä hierostamaan itseään näitä katupartiomiehiä vasten on ne niin äijiä - mut siinä tekis itsestään Pellen? Eli aika ovelaa pukeutua pelleksi jotta pääsee näiden äijien iholle tai sit poliisien käsittelyyn. Eihän sitä tarvi yläpäässä järkeä ollakkaan ku alapää ohjaa eli terveitä nuoria naisia ilman sen kummempia argumentteja. Huomattavaa on että otetaan juuri jalkoväliin se millä ratsastetaan..

    Annetaan tyttärien hevostella ..

    Äänestä

Pellehaastattelu nettiin jos vain joltain tallentimelta löytyy!!! Oli Ylen rimanalituksia taas. Please!

Äänestä

Toimittajat ovat samaa tasoa haastateltaviensa kanssa. Joku järki pitäisi olla ketä päästää lähetykseen. Yle vero pois ja äkkiä jos tuollaista vajakkien esiintymistä pitää verovaroin maksaa.

Äänestä

  • 500_miljoonaa--- kirjoitti:

    .

    500 miljoonaa tästä joka ikinen vuosi??????

    https://www.youtube.com/v/r9GkpO1oiaQ?version=3&autohide=1&start=198

    .

    Suuri osa siitä Puolesta Miljardista Eurosta Suomalaisten pakkomaksamaa rahaa valuu mafialle VEROPARATIISEIHIN.
    SEKOOMUS NE SEN KEKSI JA DEMARIT JA MUUT TUKI.
    -Entinen ylen verkko yhtiö muutti nimensä ja se myytin joku aika sitten ulkomaisille Pääomasijoittajille eli r i k o l l i s i l l e.
    Kiva rahankeruu bisnes , laillistettu ryöstö niinkuin Caruna Fortum sähköverkot!
    ja moni muu.
    Suomessa ei mukamas ole Harmaata taloutta :D
    ja kansanedustaja ex työministeri muisti kysyä Kyselytunnilla että kuinka torjutaan harmaata taloutta.
    Vastaus ei mitenkään. Jotain ympäri pyöreää se setä kiemurteli.
    SSS-hallitus keksi yhdessä rapparien kera kuinka SPR ja mamutus on miljardibisnes harvoille...
    OLIGARKIA ja klaaneja.
    Mamutuksesta Kuntaliiton johtajat tiesivät jo vuonna 2012, ja Puolustusvoimauudistuksen sisältämät 3 varuskuntien lakkautukset sisältyivät tähän hankkeeseen luoda parit mamuparatiisit varuskunta paikkakunnille ja tuhota samalla ne ihmisten ennen tutut ja turvalliset asuinympäristöt...
    Ja samaan aikaan ovat hääränneet näitä isäntämaasopimuksia sotaliiton kanssa...

    Älä ota p ed on merkki ä. R F I D mikro siru implantti/tatuointi! Ilmestyskirja 13.

    Äänestä

Haettiinko ne pellet Pitkänniemen suljetulta osastolta? Muistettiinko myös palauttaa?

Äänestä
  • ONko siellä ylellä 3500 kahelia

    Äänestä

  • 3500_kahelia kirjoitti:

    ONko siellä ylellä 3500 kahelia

    Lisäksi nämä tuhannet kahelit vahvistavat toinen toistensa kaheliutta

    Äänestä

Ylen aamu-tv taso laskenut kuin lehmän häntä. Tietää jo aamun toimittajista minne suuntaan ohjelma on kulloinkin menossa. Pari miestoimittaja ajaa vasentakaistaa ainakin pimeällä. Ilme on ainakin sen mukainen.

Äänestä
  • Mistähän johtuu?
    Lähes kaikki presidenttiehdokkaat ovat tilanneet tai teetättäneet osan kampanjatuotteistaan ulkomailla. Tämä käy ilmi Teollisuusalojen ammattiliiton TEAM:n keskiviikkona julkaisemasta selvityksestä.

    Ehkä tunnetuin yksittäinen tuote on Paavo Väyrysen Paavo & Vuokko -kampanjamuki. Ed-Mark Oy:n kautta tilattu muki on tehty Aasiassa ja mukin painotyö Suomessa.

    Sauli Niinistön kampanjatuotteista hopeinen rullaluistinpinssi on tehty Kaukoidässä ja lattemuki Kiinassa.


    Timo Soinin luottokortti ja rintanappi taas on tilattu Promlerin kautta Aasiasta.

    Pääosa rintanapeista on tehty Suomessa.

    Paavo Lipposen tuotteista kaulaliina on kudottu Saksassa. Jääkaavin on samoin Saksasta, mutta sen painotyöt on tehty Suomessa. Rintamerkki on osin kotimaista talkootyötä, osin Euroopassa tehty.

    Eva Biaudet'n kampanjasuklaa on Saksasta. Paavo Arhinmäen rintanapin toimittanut yritys teetti sen englantilaisin voimin.

    Sari Essayahin materiaaleina on vain Suomessa painettuja esitteitä.

    TEAM:n puheenjohtaja Timo Vallittu arvostelee ehdokkaiden päätöksiä.

    "Kun presidentti on arvojohtaja, niin soisi, että hän omilla valinnoillaan näyttäisi esimerkkiä ja suosisi kotimaisia tuotteita. Mielestäni presidenttiehdokkaat eivät tässä asiassa ole osoittaneet erityisen hyvää arvojohtajuutta", Vallittu sanoo TEAM:n tiedotteessa.

    Vallitun mukaan Suomalaisen työn liiton laskelmat osoittavat, että jos jokainen suomalainen käyttäisi kuukausittain 10 euroa enemmän kotimaisiin ostoksiin, se merkitsisi vuositasolla noin 10 000 uutta työpaikkaa.

    "Ei pidä myöskään unohtaa, että halpamaissa tehdyt tavarat on monesti tuotettu olosuhteissa, joita ei voi pitää inhimillisinä", Vallittu sanoo.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ONniKLowni kirjoitti:

Näytti siltä ettei lääkitys ollut nyt ihan kohdillaan.
Minä en olis kestänyt sekuntiakaan jos tuommoinen puolijauhoinen tekohauska porukka olisi
minun ympärillä pomppinut. Katupartioporukoilla harvinaisen pitkä pinna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu