Mummokoiralle pissa-alusta sisälle?

Tomera-

Meillä asuu kaksi chihuahuaa, toinen 4v ja toinen 13v. Mummokoiralla on herkkä vatsa jonka takia joskus ripuloi sisälle, sekä vuosi vuodelta paheneva juoksuaika jolloin merkkaa aivan kaiken. Noin vanhalla on myös ehkä jo pidätysvaikeuksiakin (arkisin 7-9h yksin) ja luulen että nuorempi on esimerkin ja hajujen takia lähtenyt hommaan mukaan. Molemmat on olleet aiemmin sisäsiistejä ja pihalla käydään ennen töihinlähtöä ja töiden jälkeen oli kylmä ja sateinen ilma tai ei. Olen neuvoton miten lopettaa tämä käytös kun se tapahtuu ihmisten poissaollessa, joten parin vuoden tuskastelun jälkeen pohdin nyt puolitosissani kissan sisäalustan ostamista. Mielellään nuo pissaisi matolle jos sitä ei olisi rullattu pois joten ehkä pohjalle jotain "tassulle mukavaa" jotta oppi menisi perille? Vai miten tällaista oppia lähtisi tukemaan? Mistään pissatulehduksista tuskin on kyse koska viikonloppuisin lattiat pysyy siistinä.

14

1615

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • doginmylifetoo2

      Vanha koira yksin 7-9h??!!!Ruotsissa on jo laki ettei koiraa saa jättää yksin yli 6h tai sille on hommattava hoitopaikka tai sitä on käytävä välillä katsomassa.Suomeen toivon samaa lakia pikaisesti.Minulla on itselläni 13 vuotias kääpiövillakoira ja jos olen yli 4h poissa ystäväni tulee koiran kaveriksi.Mutta asiaan,oletko varma ettei koiralla ole virtsatietulehdusta tai munuaisissa vikaa?oma koirani alkoi pissimään sisälle,tosin vessaan mutta kuitenkin ja pidättämisessä oli vaikeuksia.Todettiin virtsatietulehdus ja eturauhasen suurenta johon nyt lääkitys.Kannattaisi varmuuden vuoksi käyttää lääkärissä koska hoitamattomana tuhoaa munuaiset

      • Kxkfkxkxkm

        Ei ole ruotsissa tällaista lakia. Pelkkä suositus on. Käytännössä on hirveän paljon koirakohtaista, kauanko pärjää yksin. Jollekin 4 tuntia on liikaa ja joku pärjää 10 tuntiakin ilman ongelmia.


    • 12toohull

      Virtsatietulehdus ellet sitten viikonloppunakin ole käyttämättä 9 tuntiin koiraasi ulkona.Lääkäriin!

    • punanensohva

      Runsas pissiminen meillä oli diabetes, ja vaikka hoidossa nyt insuliinilla niin vanha 12 v käppänä käytettävä 5 x pvässä ulkona
      Kuten vanhat ihmisetkin paikat löystyy ja pidätyskyky huononee päästävä pissalle usein.
      Toivotta asti saat hoitoon koirat.

    • koiranoikeudet

      Miksi ihmeessä ei pienellä koiralla voi olla pissa-alustaa siinä kuin kissallakin. Koiran pennuille on saatavissa ihan koirille tarkoitettuja alustojakin. Tiedän koiraperheitä, joissa on alusta asti opetettu pennut pissaamaan "omaan vessaan". Toki ulkonakin saa silti pissata. On koirarotuja, jotka eivät pidä ulkoilusta Suomen talvessa ja ihmisiä, jotka haluavat koiran, vaikka eivät jaksa tai pysty itse aina lähtemään ulos.

      • koiranoikeudet2

        Olen viimeistä kommenttia lukuun ottamatta samaa mieltä.

        Pissa-alustan voi hankkia vanhalle tai pidätysvaikeuksia omaavalle koiralle yksinoloja/öitä varten.

        MUTTA KOIRAA EI OLE SISÄLEMMIKKI, SE TARVITSEE ULKOILUTUKSENSA!!
        Jos et JAKSA käydä pihalla lemmikkisi kanssa, hanki hamsteri.


    • Koiranoikeudet

      Luit väärin, kirjoitin jos ei aina pysty lähtemään ulos ja tarkoitin myös sitä. Yleisimmin aikuinen koira tarvitsee ulkoilua, mutta roduissakin on eroa, on olemassa pieniä karvattomia etelän geenit omaavia rotuja, jotka eivät pidä tai kestä Suomen talvessa ja syysmyrskyissä kovin pitkää aikaa. Olen lukenut myös ammatti-ihmisen kirjoituksen jonka mukaan muka useimmat kääpiökoirat eivät koskaan opi sisäsiisteiksi. Syynä pieni rakko tai luonne, joka ei halua miellyttää omistajaansa. Ko. koirat on hyvä opettaa sekä että tavoille. Eli hätätilassa voi pissiä myös isona esim. yöllä tai omistajan sairastuttua flunssaan pissapaikaksi tarkoitettuun koiran vessaan.
      RODUISSA on EROJA, myös mielipide-eroja, mutta erilaisuus pitäisi olla myös sallittua, kun rodut ja ihmisetkin eroavat toisistaan, samoin asuinympäristöt ja elämäntilanteet.

      • Koiraonliikkuvaeläin

        Miksi pitää hankkia Suomen oloihin koira, joka ei Suomen oloja kestä? En jaksa uskoa, että ne "helpon pienen söpön" hankkivat leikittäisivät koiraa sisälläkään kahta tuntia, hankkisivat koirakavereita saati sosiaalistaisivat mitenkään... Enää en ihmettele, miksi niin monet pikkukoirat ovat ahdistuneita ja käytösongelmaisia! Minäkin mökkihöperöityisin moisella kohtelulla!


      • jenes

        Aina pitää täällä ihan asiattomasti avautua, näköjään joka asiasta vaan haukkua toista koiranomistajaa. Aloitus oli ihan asiallinen kysymys, suuri osa vastauksista joutavaa egoilua.


      • dgfdgrdgdg
        jenes kirjoitti:

        Aina pitää täällä ihan asiattomasti avautua, näköjään joka asiasta vaan haukkua toista koiranomistajaa. Aloitus oli ihan asiallinen kysymys, suuri osa vastauksista joutavaa egoilua.

        Kommentti on muotoiltu, kuin jotkin koirarodut eivät tarvitsisi liikuntaa/ulkoilua ollenkaan.

        Ap puhui normaalista yksinolosta, kommentoijat sanovat ettei koiraa tarvitse liikuttaa käytännössä ollenkaan :DD


    • koiranoikeudet

      Minä en vaan ymmärrä miksi täytyy olla niin joustamaton omassa suppeassa ajatusmaailmassaan. Kun viet koiran ulos on pataljoona ihmisiä haukkumassa koirien pissoista ja kakoista. Kun pidät pientä koiraa sisällä ja tiputat kakat wc-pyttyyn haukutaan, että ei niin saa tehdä . Kaikkien koirien pitää juosta ja kakkia ulkona halusipa ne tai ei itse sitä, tai oli omistajan tilanne mikä tahansa. Kissoistakin ollaan eri mieltä. On melko yleistä nykyään, että city-kissat eivät ulkoile lainkaan, joidenkin mielestä ainoa tapa pitää kissaa on antaa sen juosta vapaana hiirien ja lintujen perässä. Muutamat naapurit vievät "kankurille" heti vapaana juoksevan kissan. ETTEKÖ TODELLAKAAN YMMÄRRÄ että koirissa on eroja mikä sopii saksanpaimenkoiralle , ei välttämättä sovi kääpiöroduille ja mikä kukaan on sanomaan millaisia koiria Suomessa SAA OLLA. Toivottavasti " mummokoira" saa pissapahvinsa tai alustan ja omistaja ymmärtää olla hiljaa että kukaan ei valita koiraraukasta. Koirakin voi sairastua ja olla kovassa kuumeessa talvella.
      Itse olen omistanut eri koirarotuja pitkän elämäni aikana ja myös kasvattanut muutaman pentueen. Nuorena juoksin sieni- ja marjametsissä koirieni kanssa ja harjoittelin myös pelastuskoiratoimintaa niiden kanssa sekä raunioilla että metsähakuja. Aikansa kutakin. Nyt odotan otan koiralta van "hyvää kaveria" mökkeilyyn ja kauniilla ilmalla vähän pitemmille lenkeille kaupungissakin. Mutta pennun olen opettanut tekemään myös sisälle yhteen tiettyyn paikkaan tarpeensa. Kotiruokaa syövän pikkukoiran pissat ja kakat ovat pienet, eivätkä edes haise.

      • koiraoneläineilelu

        Eli sinusta koiralla ei ole mitään oikeuksia päästä pihalle esimerkiksi puolen vuoden ajan, jos se on hankittu olosuhteisiin, joissa moinen ei lisäkärsimystä aiheuttamatta onnistu?

        Puhuuko siellä pekingeesin vai ranskanbulldogin omistaja? :D


    • koiranoikeudet

      Ei kummankaan, Voimakkaiden mielipiteiden omaavien olisi hyvä tuntea myös eri koirarodut ja niiden tarpeet. Koiran omistajien oikeuksiin kuuluu myös valita itselleen ja elämäntilanteeseen sopiva koirarotu. Eri rotujen kotisivuilla kerrotaan myös kunkin rodun erityispiirteet ja tarpeet.

      • dfgdfgdgdg

        Vaikea uskoa, että yhdenkään koirarodun erityistarpeita olisivat 1) liikunnan puute 2) virikkeettömyys.

        Vastausajankohdasta päätellen olet tosin pelkkä trolli.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      281
      2946
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      58
      2338
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      2007
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      115
      1747
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      126
      1709
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1375
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1327
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      59
      1263
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1253
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      78
      1203
    Aihe