KALLIS KURIKKA-LEHTI

sabloon

89 euroa onko se liikaa?? Kyllä, artikkeli-toimitus tosi "kevyttä", ilmaisjakeluna kotiimme toimitetut lehdet hakkaavat tuon viritelmän mennen tullen. Miksi sitten maksan tuon kuvottavan hinnan tästä julkaisusta?? En enää tulevana vuonna maksakkaan, annan lehdelle vielä yhden mahdollisuuden. Kyllä E ja A Ujainen kääntyisivät haudassaan jos näkisivät lehden tason ja koon tänä päivänä. En oikein ymmärrä sitäkään, että kaksi päivää viikossa ilmestyvä lehti voi kesäaikaan yksipuolisesti kertoa ilmestyvänsä vain yhtenä päivänä viikossa? Jurva liittyi Kurikkaan, silloin olisi luullut , että lehteen tulee pari sivua lisää, mitä vielä lehti kutistuu vuosi vuodelta. Nyt saimme Jalasjärven, luulisi artikkeleiden tuplaantuvan ja julkaisun viimein muistuttavan toimitettua sanomalehteä, aika näyttää.
Ps. toimittajan soisin ottavan nyt kartan eteensä ja opettelevan kaupungin kylien nimet ja sijainnin, että edes ne menisivät oikein.

30

3100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • entinenkurikastax

      Minäkin taidan perua Kurikka-lehden ,entisenä kurikkalaisena olen tilannut sitä vuosikausia vanhan kotiseudun takia. Nyt siinä on uutisia Jurvasta ja Jalasjärvi tulee vielä lisänä, sivumäärä ei kuitenkaan kasva. Mitään mielenkiintoa ei minulla ole näihin uusiin liitosalueisiin joten syksyllä kun kestotilaus päättyy lopetan tilaukseni.

      • famos

        Minä perun myös. Ystäväni ehdotti jo tuossa pientä somekamppanjaa jos mitään ei tapahdu lehden tason suhteen. Kyllä on mennyt saamarin surkeaksi. Rahastusta!


      • kesto1234

        JP kunnallissanomat on myös tyhjä lipare.Innolla sitä odottaa,mutta aina sama tyhjän saa pyytämättäki.Mielestäni Kurikka-lehti on parempi,kunhan piipahtavat täältäki juttua vääntämässä,vaihdan kurikkaan.


      • Anonyymi

        Jalasjärven- Peräseinäjoen Kunnallissanomat ilmestyy erikseen omana julkaisunaan edelleen 2022 jne. Kahden kunnan eli "kaupunginosan" Sjki Kka ei vaikuta juurikaan kuin ilmoitusten kautta tämän sisältöön!
        Muistakaa historiaa -50-60 luvuilla kun mm. Jalasjärvelle tuli monille kaksi eri kunnallislehteä, Kurikka- Jalasjärvi ja Jalasjärvi- Peräseinäjoki lehdet!

        Kalliita ovat totta mutta samalla virallisia tiedottajia paikkakunnilla! Ilmaisjakelua rahoitetaan mainonnalla kuten muutenkin!
        Hautausilmoitus ko. lehdissä on hävyttömän kallista! Jopa I P lehden hinnasto edullisempaa!
        Mutta loppusuoralla ovat vaikka digi- lehti on jo olemassa näilläkin!


    • sith

      Hyvä, että joku nostaa asian esille!!!! Aivan sama kuin ravintolassa, tuodaan mahdollisimman pieni annos ja katsotaan kehtaako kukaan valittaa. Lehti, mikäli sitä edes siksi voi kutsua, on AIVAN SÄÄLITTÄVÄ. Lehdykkä? Saakohan tämä jotain sanomalehdille tarkoitettua tukea??Pitääpä googlata ja palata asiaan.

    • ripulilla

      Onneksi ei enää tarvitse vessapaperina, niin kuin ennen vanhaan, puuseessa ei tällä lehdykällä kävisi, kuin isäntä, muut jäis ilman. Kyllä on todella rahastuksen makua.

      • sopivantönkkyä

        Huonua pyhkimäpaperia siitä tarttuu painomustetta perseehin.


    • 2133258

      juu eikö minimanista saa kympillä vessapaperia? nykyään saa valinnaisesti lukea noita aviiseja netissä ja kun käy kahvilla huoltiskalla paperiversion

    • OmaMaaMansikka

      Kun tuollaista kirjoitat, et varmaankaan ole viime aikoina nähnyt naapurikaupungin "paikallislehteä" Kauhajoki-lehteä!
      Kaksi numeroa viikossa, yhteensä 16 sivua, joista suurin osa täyttyy koripalloraporteista, jotka on julkaistu Ilkassa jo 2-3 päivää aikaisemmin.

      • sith

        Voi kun meillä olis edes Kurikassa koripallojoukkue josta kirjoittaa!!!!!!!!!!!!!
        Ei Kurikka-lehden sivumäärä silti siitä kasvaisi, ei kasvanut vaikka saimme kokonaisen kunnan Jurvan ja nyt vielä suuremman Jalasjärven. Molemmat ovat minusta isompia kuin yksikään koripallojoukkue. Lehti vaan on nykyään niin "kevyt", että varpunen jaksais sen kotiin kantaa. Säästetäänköhän postimaksuista??


    • famos

      Kauhavalla Komiat-lehti, järviseudulla Järviseudun Sanomat. Molemmat kunnolla toimitettuja sanomalehtiä. Ilmaisjakeluna Kurikkaankin toimitettava Seinäjokinen sekin on sanomalehti Kurikka lehteen verrattuna. Sääliksi käy jalasjärvisiä heidänkin lehtensä tulee menemään pilalle......samat omistajat takaavat sen.

    • röhönö

      mutta Ilmajoki-klipareen Kurikka-lehtikin voittaa 6-0. Oikein murrehoroskooppikin , voi häränpyllyt.

    • ällitälli

      Niin, ennenku morkkaa yhtää mitää pitääs olla jotaki johonka vertaa !?!?
      Kyllä tuo kurikkalehti ny paremmasta päästä on jos laitetaan viereen vinopino
      vastaavia paikallislehtiä. Vai meinaako ketjun aloittaja verrata Ilkkaan tai hesariin :O

      • sabloon

        Asun muualla ja tulee paikallislehti ja "kotiseuturakkaana" olen tilannut myös Kurikka-lehteä, mutta en kyllä enää tilaa. En koska lehti kutistuu kohta pariksi A-neloseksi. Lehti on noin neljäsosa sivumäärältään oman paikkakuntani paikallislehteen verraten, eikä lehtemme ole taboloid-kokoinen, Kuten yllä kerrottiin kuinkahan pieneksi omistajat kehtaavat sen kutistaa?? Ja joku vielä puolustaa.....toimitusko?? Olen elämäni aikana asunut sangen monella paikalla, enkä muista yhtäkään noin "kevyttä" paikallislehteä.


    • Mäkitie

      Lisää matkaraporttia Vinkuintiasta. Meidän kaikkien on syytä saada tietoomme kun toimittaja on ollut reissussa! Juttu siitä että joku helsinkiläinen tuottaja ley-yhtiömies on päätyny aiheeksi elokuvaan on sekin Kurikka-lehden asia kertoa.

      • SuksiBoxi

        Kävin pääsiäisenä Levillä. Kirjoitin matkatarinan seikkailusta laduilla ja laavuilla. Maksavatko hyvinkin?


    • Kutimella

      Minä taas tykkään eniten niistä mummojen kouluainemaisista sepustuksista. Milloin on katsottu televisiota ja käyty kotiseutumatkalla. Mukava muistella mitä tapahtui 50vuotta sitten, tuskin maltan odottaa seuraavaa numeroa. Vaaleihin on vielä niin pitkä aika ettei poliitikot ole vielä heränneet horrokseltaan täyttämään palstatilaa .

    • jurvalaane

      Lapuan Sanomat. Ottakaa siitä oppia.

    • Myllytnäkyy

      Ny pitääs jo lehden kirjoottaa tuulimyllyje vaikutuksesta lemmikkieläämiin ja terveyteen. Edellisestä on liian pitkä aika.

    • famos

      Tässä tuloo:

      Vastustetaan kaikkea uutta kannatetaan vanhaa vaikka tuhkatkin menis. Tuulimyllyt aiheuttaa IHAN varmasti:
      -maito happanoo lehemän utariin
      -siat syö toisiltaan saparot
      -kissi karkaa
      -koira lopettaa jäniksen ajon
      -naapuri ostaa paremman auton
      -mettä lakkaa kasvamasta
      -heinäsirkat lisääntyy
      -siemen ei irä
      -naapuri vie akan
      -finni kasvaa keskelle ottaa
      -puurokattila kiuhuu hellalle
      Voi perk... mitä sai aikaan.......VALI....VALI

      Onkohan kukaan näistä käyny Tanskassa tai Saksassa, jossa myllyjä on tuhansia??
      Talojen pihoos.

      • tfrlgi

        Katos, lienet olevan sossupummi. Veronmaksajien rahoilla noi myllytkin pyörii.


    • senjoritar

      ei kallis. Asiasta viidenteen.Mitäkö hiekkakentälle? Ehdotus mitäköhän olisi jos tekisitte siitä Senjoripuiston ///lasten leikkipaikan(onhan koirillekkin juoksutarha). / talvikahvila.Kiitos ystävyydellä senjori.

    • Ehdokasnro1

      Rollaattorien parkkipaikaksi sopisi. Niitä kadut ja kaupan edustat täynnä. Toinen vaihtoehto laajentaa hautuumaata.

    • Kurikkalaasilla

      on Kauhajokeen verrattuna se asia paremmin, että teillä on paremmat naapurit ja kyllä teidän lehtikin on Kauhajoki-lehtee paree. Kurikka-lehti pysyy enemmän oman aslueen asioissa, mutta Kauhajoki-lehes on koko Suomen alueen moottorikilpailulepertelyt ja aika palio naisten ja lasten perhejuttuja, elikkä ei oikeita uutisia.

    • Demaritar

      Mikä sen Markitin puohon on menny kun oli pitäjäänsä ja sen asukkaisiin niin mohojos? Tinttaali ku pikku mukula.

    • Surkiaaa

      Kyllä kurikas on kaikki huonosti, kallis paikallislehti, mattamusta sierra, "laittomia" huostaanottoja jajaja...

    • Ellunkamala

      Turha sitä on lehtiin rahaa haaskata. Kirjastossa saat lukea ihan ilmaiseksi.

    • yxpettynyt

      Mielestämme myös todella kallis paikallislehti. Olemme tilanneet entisen kotikylän lehden 40 vuotta mutta nyt on harkinnassa lehden tilauksen lopettaminen. Nykyisessä kotikunnassamme paikallislehti tulee jokaiseen kotiin ilmaiseksi , vapaaehtoisesti niin halutessaan voi maksaa 15 € kannatusmaksua vuosittain ja lehti on todella tasokas.

    • Ujoinen

      Tulipa myös tilaus 25v koelukemisen jälkeen lopetettua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon

      Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-200001188
      Maailman menoa
      218
      4471
    2. Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa

      Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.
      Maailman menoa
      134
      3763
    3. Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia

      mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös
      Maailman menoa
      305
      3318
    4. Taisi kolahtaa....

      Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä
      Maailman menoa
      19
      2104
    5. Suomi edelleen maailman onnellisin maa

      Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.
      Maailman menoa
      191
      1589
    6. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      62
      1526
    7. Kuvaa kaivattuasi

      Yhdellä kivalla yhdyssanalla. 🥹
      Ikävä
      80
      1410
    8. Huomasitko? Tämä "viinin läträys" hämmästytti Yökylässä

      Yökylässä-sarjassa Maria Veitola vieraili Christel ja Jori Roosbergin kotona. Tunnelma oli mukava ja puitteet hulppeat.
      Suomalaiset julkkikset
      36
      1312
    9. Mitä vielä

      Toivot välillemme ?
      Ikävä
      104
      1150
    10. Lopetan Keskipohjanmaan tilaamisen

      Vasemmistolaisen ja kristinuskovastaisen pääkirjoituksen vuoksi. Suomen kouluissa on nykyisellään hyvä uskonnonopetus.
      Kokkola
      80
      1108
    Aihe