Minulla on ollut pitkän aikaa se että olen kahden vaiheilla eli kieltääkö usko vai. Vanhempani tietävät tästä. Ongelma on se että kun olin lapsi ja nuori meillä ei ollut televisiota ja minulla on kahdeksan sisarusta. Kerran löysin kaapista piilotettuna kondomipaketin joka kuului vanhemmilleni. Nyt he ovat myös hankkineet television. Sen verran ymmärrän että jotenkin he yrittävät vain katsoa sitä "hyvää" mikä sieltä tulee.
He yrittävät saada minua ihan hyvällä uskoa lestadiolaisuuden mukaan kun itsekin ovat uskossa.
Miten voin uskoa että tämä on ainoa oikea usko kun he itse toimivat päinvastaisella tavalla mitä ovat opettaneet? Minulle opetettiin lähes koko elämäni että nuo asiat ovat syntiä eikä niitä saa olla ja nyt yhtäkkiä nämä ovatkin läsnä elämässä. Kyllä tiedän että ehkäisy ja tv on monessa lestaperheessä ihan normaalia nykyään mutta minua häiritsee se että he eivät itse käyttävät ehkäisyä ja tuovat minulle uskoa jossa se on kiellettyä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
aika kauheeta
N on varmaan just näit sak vastustajia