Taas kiinnostavalta tuntunut kotimainen sarja alkoi viikko sitten, ihon alla. Mutta mä en kestä. Maku menee taas seurata sarjaa ,kun ei puheesta ei saa mitään selvää, kun samaan aikaan musiikki pauhaa . Ärsyttää älyttömästi. Monta sarjaa jäänyt katsomatta. Oisko mitenkään mahdollista vaimentaa musiikkia, että puhe kuuluis. Tänään toisen jakson alussa sama juttu. Mitään ei saanut selvää puheesta
Kotimaisten sarjojen äänitys
5
173
Vastaukset
- VådaaFonessa
On ollut ilman musiikkiakin suomalaisia tv-pätkiä, joissa oli ala-arvoinen äänitys. Puheesta ei saanut mitään selvää. Sen ymmärtäisi jonkin kohtauksen osalta, mutta ei koko leffaan.
- vaikkoakorvissa
Kiva löytää sielunkumppaneita, aloin jo epäilemään että minulla on korvissa vikaa
- VådaaFonessa
vaikkoakorvissa kirjoitti:
Kiva löytää sielunkumppaneita, aloin jo epäilemään että minulla on korvissa vikaa
ihon alla en ole nähnyt, mutta huomenna tulee, että sen jälkeen tietää sanoa siitä.
- outojuttu
Joo ei ole mikään uusi juttu tuo suomielokuvien/-sarjojen äänitysongelma... Mua rupeaa aina huvittamaan, kun venloissa, telviksissä tms. palkintogaaloissa jaetaan parhaan elokuvan/ohjelman äänityksestä palkinto *lol*. Hyvä esimerkki oli aikoinaan Sairaan kaunis maailma (1997) -suomileffan äänityksen palkinto, sillä muistan kun yritin leffaa telkusta katsoa ja en saanut puheesta mitään selvää, kun pojan housujen kettingit kilkatti, autoliikenne taustalla jylisi ym. ääniraidat olivat selkeämpiä kuin puhe. Luovutin katselun parinkymmenen minuutin päästä enkä tähän päivään mennessä ole nähnyt tätä leffaa kokonaisuudessaan. Ja viimeaikaisempi esimerkki on ollut tv5:n Ammattina sankari-sarjan äänitys. Voi pyhät pieksut, turha luulo että puheesta olisi saanut selvää "räjähtävän" musiikin ja autonhuminan seasta.
Nykyään olenkin siirtynyt käyttämään ylen suomiohjelmia seuratessani tarvittaessa tekstitystä. Enkä siis ole mitenkään kuulovammainen tai huonokuuloinen! Lisätietoa suomitekstityksestä saa vaikkapa tästä Kuuloliiton tiedotteesta http://www.kuuloliitto.fi/fin/kuulo/apuvalineet/tvn_ja_radion_kuuntelu/ .
Ja tämä sarjojen/leffojen äänityksen kuulemattomuusongelma tuntuu vaivaavan pääasiassa suomiohjelmia. Vähän aikaa sitten kiinnitin huomiota asiaan jonkun ulkolaisen sarjan äänityksen yhteydessä, kun jäin erityisesti ihmettelemään sitä että kuulupa puhe hyvin taustaäänistä huolimatta! En muista oliko pohjoismainen tai engl.kielinen sarja - ei merkitystä kun molemmat kielet klaaraan - mutta tulin siihen tulokseen, että vian täytyy olla nimenomaan Suomessa käytetyssä äänitystekniikassa, oli kyseessä sitten laitteisto, äänitystapa tai äänittäjät.
- VådaaFonessa
Ihon alla edeltävässä Sport girl 2016 ääni tuli selvästi myöhässä. Samoin Elisan mainoksessa Ihon alla:n aikana. Onkohan kanavan äänenkäsittelyssä jotain kummaa, kun Elisan mainokset ovat muualla tulleet aivan oikein. Tässä jaksossa ei ollut musiikkia kuin alussa ja silloin musiikki murjoi puheen käsittämättömäksi puuroksi. Jos laittoi äänen kovemmalle, niin osasta puheesta sai selvää. Muutoin ohjelman aikana joutui ääntä säätämään, jos halusi kuulla kaiken. Pystyin sen tekemään, kun katsoin tallenteelta ja kelasin taakse. Mainokset tulivat sitten häiritsevän kovaa. Rasittava tapaus.
Katsoin vielä 2 ulkolaista sarjaa tämän jälkeen ja niissä ääni toimi hyvin ja selkeästi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin30610905IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3357554Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?862057Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut822043Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1251817Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61561- 1101221
Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin491013Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus26868MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk312772