Vuodenvaihde meni. Pitäisikö lupaus perua, kun ne pakolaisetkin ovat mitä ovat, sotarikollisia, karkureita, miehiä, jotka voisivat olla puolustamassa omaa kotimaataan. Ei meilläkään miehet lähteneet karkuun ja jättäneet naisia ja lapsia.
Olemme olleet ylpeitä saavuttamastamme itsenäisyydestämme.
Mutta kutsu kävi, ja saamme paljon miehiä ja poikia tänne. Sukupuolijakauma vääristyy.
Työttömyys lisääntyy. Turvattomuus lisääntyy.
Ne ihmiset tuovat sodan tänne. He eivät pakene sotaa.
Olemme olleet ylpeitä saavuttamastamme itsenäisyydestämme.
Mutta kutsu kävi, ja saamme paljon miehiä ja poikia tänne. Sukupuolijakauma vääristyy.
Työttömyys lisääntyy. Turvattomuus lisääntyy.
Ne ihmiset tuovat sodan tänne. He eivät pakene sotaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Toivottavasti ei ole pakolaisia Sipilän talossa,.
Media kertoisi sen ympäri maailmaa ja laumat lähtisivät entistä
innokkaampina kohti pohjolaa. Eli suu kiinni Sipilä. Sait jo pahan aikaiseksi.
Tuo pääministerin käymä kotikeskustelu ja pakolaiskeskustelu vaimon kanssa on kyllä ollut sellainen asia minusta, joka olisi pitänyt vain jättää perheen sisäiseksi keskusteluksi.
Olisi pitänyt harkita toisenkin ja kolmannenkin ja vielä kolmannenkymmenennenkin kerran, mitä pääministerinä julkisuuteen kertoo.
Vahinkoahan siitä vain Suomella tuli, vaikka heidän tarkoituksensa oli alun perin hyvä.
Uutinen pääministeriltä ns. luotettavalta taholta
JS luvannut kuulemani mukaan ostaa koko Pohjois-Suomen, ja majoittaa, kouluttaa, sivistyttää loppuelämänsä tätä valtakuntaansa henkilökohtaisesti - pyydettyään eroa ministerin tehtävistä.
Sitä ennen vaadimme rajat kiinni. Nykyiset olennot hoidettakoon luonnollisen poistuman kautta Sipilän johtamien ja omistamien päivä-iltapäivä-vanhushoitokerhojen tahoilta tai muin ulkopoliittisin laillisin keinoin.
Vastuun on halunnut kantaa pääministerimme.
Suomen Johto (JS) antoi kutsun omalla nimellään, mediassa, koko maailmalle. Hän siis ristinsä myös kantakoon omassatunnossaan ja yöunissaan - koko loppuelämänsä.
Suomi on pilattu. Suomi on nykyisin kehitysmaa ja eläintarha.
Lapsemme ja lapsenlapsemme tulevat syyttämään sukupolveamme Suomen pilaamisesta ja kysyvät syistä.
Toivottavasti Sipilä kumppaneineen on hengissä vastaamassa. Toivon, että historia tullaan kirjoittamaan kirjoihin niin kuin asiat tapahtuivat, nimien ja päivämäärien kera. Vuosi 2015 jää historiaan. Suomi antoi luvan, päättäjämme varta vasten kutsuivat mediassa alkuasukkaat ja pahuuden Suomeen, kaikkialta maailmasta.
Hän, joka tämän kutsun maailmalle viestitti mediassa, tuntenee nahoissaan vastuunsa ja seuraukset. Suomelle ja naiviudelle nauretaan. Suomi on häväisty. Suomen kehitys on lamaannutettu, olemme menettämässä kulttuurisen identiteettimme - ruskeakielisenä (globaaliutta ylenpalttisesti ihannoivina) pikkupojat , siis hallituksemme, antoi tämän tapahtua.
Suomessa toistaiseksi on vielä hengissä veteraaneja - jotain kunnioitusta hallitukselta ja vasinkin SSS-miehiltä ! Julkinen anteeksipyyntö ja virheen myöntäminen veteraaneille ! Hävetkää. Suomi ja suomalaiset ovat päättäjille toisarvoisia, lapsellinen globaaliusihanne on harhaa.
Pahalle ja pahuudelle Suomeen päin avattiin ovet , vapaat ovet, ilman mitään kontrollia, kutsun kanssa vuonna 2015.
Joku tuntee piston sydämessään. Sitä niittää, mitä kylvää.....