Mukavaa luettavaa
SDP_rules
1752
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Persuja ei noteeraa enää kukaan yhtään mitenkään.
Valtavan kovaa on SDP:n nousu kuukaudessa melkein 2%. Persut ovat rojahtaneet 10% ja se kertoo, että persut ovat myyneet perseensä. Timo Soini ajoi lokaan perussuomalaisten puolueen hallitusvastuussa ja hänessä ei ollut miestä sanojensa taakse. Timo Soinin kädet ovat rauhoittuneet ja eivät vispaa kuin tuulimyllyn siivet parhaina aikoi. Oppositiossa on helppo leuhottaa ja luvata kansalle joutavia.
Kepulaiset eivät koskaan hallitusvastuussa pysty tekemään Suomen kansaa tyydyttävää politiikkaa ilman SDP:n mukanaoloa. Kokoomus on orpoillut liikaa ja Aleksander Stubb:n gloria ei kestänyt. Hän ei ole enää kansan suosiossa, eipä taida olla omienkaan. Valehtelijapolitiikoille käy yleensä huonosti.
Punamultaa pukkaa, mutta sitten kun demareita aikoo äänestää niin on oltava selvillä se asia, että ei erehdy äänestämään oikeistodemaria.
Mutta ei sitä vielä näin aikaisin kannat miettiä. Vaaleihin on vielä monta vuotta.
Taitaa nyt vain ne kokoomus ja vihreät olla demareille ne paljon mieluisammat hallituskumppanit kuin kepu.
Kyllä se hallituspohja muodostuu Oikeistodemarien ja Kokoomuksen ympärille. RKP ja Vihreät täydentävät kaupunkilaisten kansanrintamahallituksen.
Kuka hullu haluaisi palata takaisin samaan mikä vasta oli?
Katainen Urpilainen tai Stubbi ja Rinne. Nehän oli aivan perceectä!
Kunhan demarit lopettavat tuon sairaan suvaitsevaisuuden levittämisen ja ajattelevat, mitä laukovat näistä nuorista maahan saapuneista "hädänalaisista" pakolaisista. Kyllä nuo ovat pelkkiä pakolaisia, jotka ovat jättäneet maansa heitteille.
Huomioitava on että puolueensa on jättänyt kertomatta 37%,
vaaleissa tuo määrä on yleensä noin 30%,
Muutoksen tuulet puhaltaa.http://www.hs.fi/kotimaa/a1453353392750
????????????
Noo...vaaleja ei ole vielä käyty ja kunhan tulee lisää näitä demujen mielipiteitä tästä hallitsemattomasta maahanmuutosta, niin kannatus sulaa..niinkuin lumihanget keväällä. kyllä Nazima, Jaakonsaari, demukoitten poppipappi ja Rinne pitää huolen kannatuksen laskusta.
Tätä menoa seuraavissa eduskuntavaaleissa SDP voi olla jo yli 30% kannatuslukemissa.
Tuskinpa nyt 30% mutta 25% voi olla lähellä.
Päästäkää natsima yleen taas laukomaan mielipiteitään suomalaisista nii eiköhän koko puolue lopahda...
Todella mukava nyt huomata kuinka paljon sinua nyt oikein vit..... aa demareiden kannatuksen kova nousu.
Tästä on nyt todella mukava jatkaa demareiden kannatuksen nousun seuraamista.
Eihän tuo edusta kuin pienen osan mielipiteistä, eihän siitä koko puoluetta voi tuomita.
Antti Rinteen rikosten selvittyä vaalien alla kansalle SDP syöksyy.
Minkä rikosten?
Eihän Antti Rinnettä nyt ole mistää tuomittu?