Toimenpidelista vaikuttaa järkevältä!

Kokoomuksen toimenpidelista


1. Turvapaikkahakemukset tulee saada käsitellyksi kolmessa kuukaudessa hakemuksen jättämisestä.

2. Suomen tulee edistää palautussopimusten aikaansaamista kahdenkeskisillä ja kansainvälisillä toimilla.

3. Lainsäädäntöä tulee uudistaa siten, että vastaanottokeskukset voivat käyttää tarvittaessa järjestyksenvalvojia keskuksen turvallisuuden takaamiseksi.

4. Tuomioistuinprosesseja tulee edelleen tehostaa esimerkiksi keventämällä hallinto-oikeuksien käsittelykokoonpanoa selvissä asioissa.

5. Kielteisen päätöksen saaneiden maasta poistamiseen tulee osoittaa riittävät resurssit

6. Törkeisiin rikoksiin syyllistyneiden, rikoksen uusijoiden ja yleiselle järjestykselle vaarallisten henkilöiden maasta poistaminen tulee voida tehdä nykyistä tehokkaammin.

7. Luodaan toimintamalleja, joilla vapaaehtoisjärjestöt voivat olla edistämässä turvapaikanhakijoiden aktiviteetteja.

Nopeasti alkavalla koulutuksella edellytyksiä kotoutumiseen

8. Kotoutumiskoulutukseen tulee päästä kolmen kuukauden kuluessa turvapaikkapäätöksen saamisesta

9. Kaikille turvapaikan saaneille tulee laatia kotoutumissuunnitelma kolmessa kuukaudessa turvapaikkapäätöksen hyväksymisestä.

10. Kielikoulutukseen osallistumisen tulee olla jokaisen turvapaikkaa hakevan velvoite jo vastaanottokeskuksesta alkaen.

11. Kielikoulutuksen suorittaminen tulee mahdollistaa osittain työssä oppimalla

12. Kotoutumissuunnitelmiin tulee lisätä henkilön aikaisemman osaamisen selvittäminen kevennetyllä mallilla, kuten työkokeilulla.

13. Kotoutumiskoulutusta kehitetään siten, että siihen sisältyy aina myös työelämään tutustumista ja yrittäjyystietoutta.

14. Kielikoulutuksen järjestämisessä tulee hyödyntää monipuolisesti eri toimijoita, kuten vapaaehtoisia, kansalaisopistoja ja järjestöjä nykyistä paremmin.

Koulutuksella edellytyksiä työelämään

15. Osana ammatillisen koulutuksen reformia otetaan käyttöön uusi koulutussopimusmalli, jolla parannetaan työnantajien mahdollisuutta tarjota opiskelupaikkoja yrityksissä ja mahdollistaa joustavasti tutkinnon tai tutkinnon osien suorittamisen ja paremmat työelämävalmiudet

16. Huolehditaan opettajankoulutuksen ja täydennyskoulutuksen uudistamisesta siten, että kasvava maahanmuuttajataustaisen oppilaiden määrä huomioidaan.

17. Mahdollistetaan joustava siirtyminen valmistavasta koulutuksesta tavallisiin opetusryhmiin, kun osaamistaso esimerkiksi kielitaidon osalta on siihen riittävä.

18. Taataan suomi toisena kielenä ja ruotsi toisena kielenä opettajien riittävä määrä ja opetuksen resurssit.

19. Varhaiskasvatuksessa huomioidaan kasvava maahanmuuttajataustaisten päiväkoti-ikäisten lasten määrä.

20. Huomioidaan kotiäitien kotoutumisen ja kielenopetuksen erityiskysymykset.

21. Korkeakoulutuksessa selkiytetään aiempien opintojen hyväksi lukemista ja tuetaan joustavia opintopolkuja.

22. Tuetaan kuntia jakamaan hyviä käytäntöjään turvapaikanhakijoiden koulutuksessa.

Vapaaehtoisilla ja järjestöillä tärkeä rooli kotoutumisessa

23. Säilytetään järjestötoiminnan varainhankinnan nykyinen verotuskohtelu toiminnan mahdollistajana.

24. Huomioidaan viranomaisten ohjeissa ja määräyksissä järjestötoiminnan erityispiirteet.

Työelämää joustavoittamalla kohti nopeaa työllistymistä

25. Paikallista sopimista lisäämällä annetaan työnantajille paremmat mahdollisuudet työllistää oleskeluluvan saaneita.

26. Tuetaan oppisopimuksen käyttöä esimerkiksi väljentämällä työnantajavelvoitteita ja tuomalla palkkauksesta sopiminen paikallisen sopimisen piiriin.

27. Palkattomaan työkokeiluun tulee voida osallistua myös sillä perusteella, että henkilö on ensimmäistä kertaa Suomen työmarkkinoilla.

28. Kannustetaan turvapaikan saaneita yrittäjyyteen.

29. Edistetään työvoimapoliittisen rekrykoulutuksen käyttämistä turvapaikansaaneiden työllistämiseen.

30. Tarkastellaan lainsäädännössä säädettyjä tutkinto- ja kielitaitovaatimuksia esimerkiksi ruotsin kielen osaamisen osalta, jotta kaksikielisyysvaatimuksesta ei muodostu työllistymisen estettä sellaisessa tilanteessa, jossa sitä ei tosiasiallisesti tarvita.

Työhön kannustava sosiaaliturva

31. Turvapaikan saamisen jälkeisten toimeentuloa turvaavien etuuksien täysimääräisen saamisen edellytyksenä tulee olla kotoutumissuunnitelman mukaisiin toimenpiteisiin osallistuminen.

32. Turvapaikan saaneiden tukijärjestelmää muokattaessa on myös edistettävä heidän mahdollisuuksiaan huolehtia omasta toimeentulostaan, esimerkiksi kannustamalla yrittäjyyteen.

Lisää asuntorakentamista asumisen edellytyksiä turvaamaan

33. Hallituksen on otettava käyttöön lisäkeinoja kohtuuhintaisten asuntojen saatavuuden lisäämiseksi.

34. Pääkaupunkiseudulle ja muihin suuriin kaupunkeihin tapahtuvan paineen tasaamiseksi on tärkeätä huolehtia, että myös kaupunkiseutujen ympäryskunnat osallistuvat lisääntyneeseen asuntotarpeeseen vastaamiseen.

35. Myös kasvukeskusten ulkopuolisia kuntia on kannustettava vastaanottamaan turvapaikansaaneita.


http://www.iltalehti.fi/pakolaiskriisi/2016012220997201_cm.shtm
496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ihan hyvä toimenpidelista kokoomuslaiseksi.
Tähänkin piti ympätä ruotsin kieli, muttei se esitystä vielä pilaa.

Äänestä

populismia,valetta ja paskaa.

miettikääs montako lupaustaan kokkelit on pitäneet aiemmin?

http://m.naurunappula.com/1286587/rehdit-suomalaiset-herrasmiehet.jpg

paskaa ovat kokoomuksen tädit ja sedät.siitä ei pääse mihinkään.nyt juhana vartiaisen, sen hemmetin kurnuttajan johdolla ollaan oltu ajamassa halpatyövoimamarkkinoita suomeen.

punaista mattoa pitäisi juhanan mielestä levittää isiksen islamistien eteen kun he suvaitsevat saapua vaatimaan sossupalkkaansa.

unessa on suomen kansa vielä.herätys tulee olemaan kova.

Äänestä

Kokoomuksen satuja on kuultu valovuosia. Yhtään kohtaa ei tarvittaisi kun suomi olisi pitänyt ohjat omissa käsissään. Mutta kun ei. Päätäntävalta brysseliin ja ahon hallitukselle kunnon bonukset. Nyt on globalisti päässyt nirvanaansa. Saadaan levottomuuksia suomeen kun oikein pyytämällä pyydettiin. Suomi takaisin suomalaisille. Ja ulos eu.sta.

Äänestä
  • ei tunnu kukaan muukaan saavan yhtään mitään aikaiseksi.

    Suomi kyntää syvällä suossa ja pisteenä iin päälle saimme loisen, joka imee viimeisetkin mehut: turvapaikanhakijat.

    Huonosti menee, mutta menköön!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokkoomus kirjoitti:

Kokoomuksen toimenpidelista


1. Turvapaikkahakemukset tulee saada käsitellyksi kolmessa kuukaudessa hakemuksen jättämisestä.

2. Suomen tulee edistää palautussopimusten aikaansaamista kahdenkeskisillä ja kansainvälisillä toimilla.

3. Lainsäädäntöä tulee uudistaa siten, että vastaanottokeskukset voivat käyttää tarvittaessa järjestyksenvalvojia keskuksen turvallisuuden takaamiseksi.

4. Tuomioistuinprosesseja tulee edelleen tehostaa esimerkiksi keventämällä hallinto-oikeuksien käsittelykokoonpanoa selvissä asioissa.

5. Kielteisen päätöksen saaneiden maasta poistamiseen tulee osoittaa riittävät resurssit

6. Törkeisiin rikoksiin syyllistyneiden, rikoksen uusijoiden ja yleiselle järjestykselle vaarallisten henkilöiden maasta poistaminen tulee voida tehdä nykyistä tehokkaammin.

7. Luodaan toimintamalleja, joilla vapaaehtoisjärjestöt voivat olla edistämässä turvapaikanhakijoiden aktiviteetteja.

Nopeasti alkavalla koulutuksella edellytyksiä kotoutumiseen

8. Kotoutumiskoulutukseen tulee päästä kolmen kuukauden kuluessa turvapaikkapäätöksen saamisesta

9. Kaikille turvapaikan saaneille tulee laatia kotoutumissuunnitelma kolmessa kuukaudessa turvapaikkapäätöksen hyväksymisestä.

10. Kielikoulutukseen osallistumisen tulee olla jokaisen turvapaikkaa hakevan velvoite jo vastaanottokeskuksesta alkaen.

11. Kielikoulutuksen suorittaminen tulee mahdollistaa osittain työssä oppimalla

12. Kotoutumissuunnitelmiin tulee lisätä henkilön aikaisemman osaamisen selvittäminen kevennetyllä mallilla, kuten työkokeilulla.

13. Kotoutumiskoulutusta kehitetään siten, että siihen sisältyy aina myös työelämään tutustumista ja yrittäjyystietoutta.

14. Kielikoulutuksen järjestämisessä tulee hyödyntää monipuolisesti eri toimijoita, kuten vapaaehtoisia, kansalaisopistoja ja järjestöjä nykyistä paremmin.

Koulutuksella edellytyksiä työelämään

15. Osana ammatillisen koulutuksen reformia otetaan käyttöön uusi koulutussopimusmalli, jolla parannetaan työnantajien mahdollisuutta tarjota opiskelupaikkoja yrityksissä ja mahdollistaa joustavasti tutkinnon tai tutkinnon osien suorittamisen ja paremmat työelämävalmiudet

16. Huolehditaan opettajankoulutuksen ja täydennyskoulutuksen uudistamisesta siten, että kasvava maahanmuuttajataustaisen oppilaiden määrä huomioidaan.

17. Mahdollistetaan joustava siirtyminen valmistavasta koulutuksesta tavallisiin opetusryhmiin, kun osaamistaso esimerkiksi kielitaidon osalta on siihen riittävä.

18. Taataan suomi toisena kielenä ja ruotsi toisena kielenä opettajien riittävä määrä ja opetuksen resurssit.

19. Varhaiskasvatuksessa huomioidaan kasvava maahanmuuttajataustaisten päiväkoti-ikäisten lasten määrä.

20. Huomioidaan kotiäitien kotoutumisen ja kielenopetuksen erityiskysymykset.

21. Korkeakoulutuksessa selkiytetään aiempien opintojen hyväksi lukemista ja tuetaan joustavia opintopolkuja.

22. Tuetaan kuntia jakamaan hyviä käytäntöjään turvapaikanhakijoiden koulutuksessa.

Vapaaehtoisilla ja järjestöillä tärkeä rooli kotoutumisessa

23. Säilytetään järjestötoiminnan varainhankinnan nykyinen verotuskohtelu toiminnan mahdollistajana.

24. Huomioidaan viranomaisten ohjeissa ja määräyksissä järjestötoiminnan erityispiirteet.

Työelämää joustavoittamalla kohti nopeaa työllistymistä

25. Paikallista sopimista lisäämällä annetaan työnantajille paremmat mahdollisuudet työllistää oleskeluluvan saaneita.

26. Tuetaan oppisopimuksen käyttöä esimerkiksi väljentämällä työnantajavelvoitteita ja tuomalla palkkauksesta sopiminen paikallisen sopimisen piiriin.

27. Palkattomaan työkokeiluun tulee voida osallistua myös sillä perusteella, että henkilö on ensimmäistä kertaa Suomen työmarkkinoilla.

28. Kannustetaan turvapaikan saaneita yrittäjyyteen.

29. Edistetään työvoimapoliittisen rekrykoulutuksen käyttämistä turvapaikansaaneiden työllistämiseen.

30. Tarkastellaan lainsäädännössä säädettyjä tutkinto- ja kielitaitovaatimuksia esimerkiksi ruotsin kielen osaamisen osalta, jotta kaksikielisyysvaatimuksesta ei muodostu työllistymisen estettä sellaisessa tilanteessa, jossa sitä ei tosiasiallisesti tarvita.

Työhön kannustava sosiaaliturva

31. Turvapaikan saamisen jälkeisten toimeentuloa turvaavien etuuksien täysimääräisen saamisen edellytyksenä tulee olla kotoutumissuunnitelman mukaisiin toimenpiteisiin osallistuminen.

32. Turvapaikan saaneiden tukijärjestelmää muokattaessa on myös edistettävä heidän mahdollisuuksiaan huolehtia omasta toimeentulostaan, esimerkiksi kannustamalla yrittäjyyteen.

Lisää asuntorakentamista asumisen edellytyksiä turvaamaan

33. Hallituksen on otettava käyttöön lisäkeinoja kohtuuhintaisten asuntojen saatavuuden lisäämiseksi.

34. Pääkaupunkiseudulle ja muihin suuriin kaupunkeihin tapahtuvan paineen tasaamiseksi on tärkeätä huolehtia, että myös kaupunkiseutujen ympäryskunnat osallistuvat lisääntyneeseen asuntotarpeeseen vastaamiseen.

35. Myös kasvukeskusten ulkopuolisia kuntia on kannustettava vastaanottamaan turvapaikansaaneita.


http://www.iltalehti.fi/pakolaiskriisi/2016012220997201_cm.shtm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu