Kotivakuutus ulosotossa olevalle

Kiinnostaavaa

Onko kukaan saanut kotivakuutusta,ihan perusvakuutusta ollessaan ulosotossa?Mikä vakuutusyhtiö antaa ja millaisin ehdoin.On se kumma,että autovakuutuksen saa,muttei kotivakuutusta.Eikö päin vastoin halu hankkia kotivakuutusta osoita,että haluaa huolehtia asioistaan.Voisi olla vaikka vuoden koeaika,jos maksut ei toimi,vakuutus raukeaisi.

22

3084

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rillitäti

      Eikös sen saa jos maksaa -vuoden maksun kerralla etukäteen ,niin ainakin Tapiolassa oli kun minä sain

    • vakuutettu

      Tuo autovakuutuksen pakollisuus johtuu siitä, että useinmiten kolaritilanteessa auto ja ajaja kolaroivat ja vahingoittavat toista autoa, ja jos syypäällä ei ole vakuutusta ja on varaton, käytännössä ei kukaan korvaa vastapuolen vahinkoja. Se on vaan hyvä juttu kaikkien kannalta.
      Kotivakuutuksen puuttuessa taas tappio tulee vaan ilman vakuutusta olevalle. Ja ymmärrän vakuutusyhtiöitä. Miksi ottaisivat turhan riskin, että joutuvat korvaamaan irtaimistoa, jonka vakuutusnaksut on laimintyöty. Sillä niinhän siinä valtaosissa velallisten kohdalla käy, kaikkia maksuja laiminlyödään.

      • Tiedoton

        Syyttömän vastapuolen vahingot korvaa tämän oma vakuutusyhtiö, jos vastapuolella ei ole liikennevakuutusta


    • h7m3d

      Kannattaa hakea kaupungin tai kunnan kämppä niin ei vakuutusta tarvitse.

      Lisäksi kela ja sossu maksavat vuokrat ja asumistuet joten rahaa jää enemmän käytettäväksi järkevämpiin tarkoituksiin kuin velkojen maksuun.

      • iisiä

        Avaa vakuutus toisella nimelläsi. Vain ensimmäinen etunimi on saanut maksuhäiriön, joka näkyy vakuutusyhtiölle.


      • hyvin.iisiä

        >> Kannattaa hakea kaupungin tai kunnan kämppä niin ei vakuutusta tarvitse. >>

        Kotivakuutus on irtaimistovakuutus, sillä vakuutetaan omistamasi tavarat. Hankkiiko kunta sinulle vakuutuksen sinun omia tavaroitasi varten? Niin, ehkä sillä kunnan kämpässä asuvalla ei ole mitään, mitä kannattaisi vakuuttaa...?


      • ghh7
        hyvin.iisiä kirjoitti:

        >> Kannattaa hakea kaupungin tai kunnan kämppä niin ei vakuutusta tarvitse. >>

        Kotivakuutus on irtaimistovakuutus, sillä vakuutetaan omistamasi tavarat. Hankkiiko kunta sinulle vakuutuksen sinun omia tavaroitasi varten? Niin, ehkä sillä kunnan kämpässä asuvalla ei ole mitään, mitä kannattaisi vakuuttaa...?

        Irtaimiston lisäksi se korvaa kämpälle aiheutetut vahingot. Kaupungin kämpissä sellaista vakuutusta ei tietenkään tarvitse koska ne tönöt ovat kuitenkin melkein purkukunnossa. Vesivahinko tai tulipalo siellä tai täällä, who cares..


    • 5-7

      Henkilötunnuksella tarkastetaan, sinä ei muut nimet auta

    • iuyiuyiuy

      Luottotiedoton ja ulosotossa oleva ei saa vakuutusta siksi edes esimerkiksi vuodeksi eteenpäin maksettuna, koska riski vakuutuspetoksiin on korkeampi eivätkä vakuutusyhtöt tästä syystä ole innokkaita luottohäiriöistä vakuuttamaan.

    • Rillitäti

      toi ei pidä paikkaansa kyllä saa se vaan on niin että täytyy osata neuvotella.

    • Ihan neuvotteluasia. Itsellä REF-merkintä (velat maksettu) luottohäiriömerkinnän yhteydessä. Sain autoon osakaskon ja lemmikkieläinvakuutuksen.

    • iuyiuyiuy

      Okei. Tätä en tiennytkään. Muistelisin vain kun nuoruudessa 19 vuotiaana tuli töpättyä itselle luottohäiriömerkintä neljäksi vuodeksi. Itselläni oli myös tuo REF merkintä mutta näin muistelisin että sanoivat syyksi kun vakuutusta yritin saada. Tästäkin on jo melkoisesti aikaa joten muistikuvat melko hatarat.

      Ikää on nyt 35 ja omistusasunto, osakkeita ja monen kuukauden palkkaa vastaavat puskurit. Otti kyllä opiksi tuosta kerralla - hankalahkoa tuo luottotiedottoman elämä kyllä oli...

    • joo-tai-ei

      Vakuutusyhtiöllä on oikeus käyttää "kokonaisharkintaa". Luotohäiriöt ovat yksi tekijä tässä. Kuten yllä jo aivan oikein kerrottiin, kyse on neuvotteluasiasta ja kokonaisuudesta.

    • Luo77otiedoton

      Soittokierros vakuutusyhtiöihin, sekä kirjallisen vastauksen pyytäminen osoitti, että ainakin vakava maksuhäiriömerkintä aiheuttaa poikkeuksetta hakemuksen hylkäämisen, oli selityksiä tai ei.

      • totinen_luottotieto

        Olisi mielenkiintoista tietää rajanveto vakavan ja ei niin vakavasti otettavan maksuhäiriömerkinnän välillä.


      • lievähkötöppäys

        Nooh tuollainen myöhäinen maksaminen, eli yli 60 vr myöhässä merkinnät kuuluvat ai ei niin vaaviin varsinkin jos on kuitenkin maksanut /ref merkintä lisäksi). Vakavampi maksuhäiriö on sellainen joka tulee käräjäoikeuden tuomion jälkeen tai jos on todettu varattomasi, Tai tehnyt konkurssin tms


    • Asiantuntijat

      Kotivakuutus on ns.vapaaehtoinen vakuutus joten yhtiöt ei sitä kaikille myönnä..
      KLT & KTP asiantuntija Oy on lanseerannut uudenlaisen palvelun joka on hieman vakuutuksen kaltainen muttei vakuutus.. kannattaa sieltä ottaa jos ei vakuutusyhtiöstä saa. Niitä ei kiinnosta paskan vertaa onko luottotiedot ok vai ei..

      Esim. vuokra-asuntoa hakiessa yleensä vaaditaan kotivakuutus mut kantsii kokeilla tarjota vuokraisännälle/emännälle tota "huoneistonturva" palvelua niille jos ei vakuutusta saa...

      Firman kotisivut on

      www.sinunturvaksi.fi

    • laaja-asiakas

      Kunta huomioi vakuutusmaksut jos asiakas saa toimeentulotukea,mutta sen saa vasta kun sen maksaa käteisellä. Se tosiaan on irtainvakuutus joka korvaa jos vaikka tulee tulipalo.... talon oma vakuutus korvaa sen talon rakenteet ja kotivakuutus korvaa sohvan.

    • vakuutettu

      Itselläni on luottotiedot olleet "pystyssä" jo ties kuinka kauan ja silti sain sen kaikkein kattavimman vakuutuksen miksiköhän ?

      • Sissi1900

        Mistä vakuutusyhtiöstä?


    • Vakuutuskolmonen

      Ei luottotietoja? Vakuutuksen saat kun maksat vuoden vakuutusmaksut kerralla... ja mistä saat ne rahat?

      Täyttäkää hakemus niin saatte lainaa kyllä jos lainaus summa maltillinen! Kannattaa aluksi laittaa niin pieni pyyntö kun mahdollista ja korottaa sitä sitten kun hakemus menee läpi. TV:säkin juuri mainostettu luotettava lainafirma:

      http://www.eurolimiitti.fi/laina/?tt=22727_903502_84926_&r=

    • PrepaidVakuutus

      POP Vakuutus tarjoaa nykyään ihan virallisesti Prepaid-vakuutusta henkilöille, joilla on maksuhäiriö.

      Ensimmäinen vuosi maksetaan kokonaan etukäteen, sen jälkeen voi päättääkö maksaako kerralla vai erissä.

      Tällä hetkellä Prepaid-vakuutuksena on tarjolla kotivakuutuksen S-paketti, sekä autolle liikennevakuutus ja S-kaskovakuutus.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      182
      1272
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      883
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      824
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      684
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      247
      594
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      580
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      550
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      549
    Aihe