Robottiautoista...

Aiemmin oli joku aloitus robottiautojen vaikutuksesta, taisi olla kirjoittajalla ajatuksena, että muita ei pitäisi salliakaan. En jaksanut sitä ketjua silloin lukea, mutta rupesin miettimäään tällaista (en tiedä, onko siellä käsitelty).

Unohdetaan nyt mahdolliset tekniset ongelmat ja Suomen olosuhteet ja oletetaan yksinkertaisesti, että robottiautot toimivat jokseenkin virheettömästi. Varmaankin jokainen vähänkin asiaa ajatteleva on samaa mieltä siitä, että sellaisten kesken liikenneturvallisuus paranee eli onnettomuuksist tulee todella harvinaisia.

Mutta se mielenkiintoinen puoli on tässä: liikenteessä tulee väistämättä ainakin 10-15 vuoden olemaan SEKÄ robottiautoja ETTÄ manuaalisesti ohjattuja. Ja jälkimmäisiä ohjaavat ihmiset tekevät väistämättä virheitä, kuten nykyäänkin. Sekä tahallisia että tahattomia. Ja tästä seuraa iso ongelma robottiautojen ohjelmoinnille. Pitkän linjan tietotekniikka-ammattilaisena voin sanoa ns. vakaumuksen syvällä rintaäänellä, että ihmisten toiminnan ennustaminen täysin kattavasti on aivan mahdotonta, kukaan ei voi ohjelmoida automaattiohjausta varautumaan jokaiseen tempaukseen, jonka ihmiskuljettajat saattavat keksiä. Teknisessä mielessä loogisin ratkaisu on varmaankin tyyppiä "varo, väistä, jarruta aina kun toisen ajoneuvon liikkeet eivät sovi ohjelmoituihin vaihtoehtoihin". Mutta siitä taas seuraa, että tahalliset sääntöjen rikkojat, kaaharit, kiilarit jne. saavat etulyöntiaseman ja pääsevät entistä vapaammin häiritsemään muiden kulkua. En pidä erityisen hyvänä ajatuksena, että kusipäille tarjotaan vapaa temmellyskenttä. Nyt sentään oikeuksistaan kiinnipitävät pystyvät edes vähän panemaan kampoihin öykkäreille.

Oma juttunsa on sitten se, että kielletäänkö manuaaliohjaus jossain vaiheessa kokonaan? Se olisi täysin perusteltua siinä vaiheessa, kun automaattiohjatut alkavat saavuttaa jonkin 90-95% osuuden.
597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Täysin automaattisia autoja tuskin ikinä tulee, mutta sellaisia taatusti tulee jotka osaa ajaa itse isoilal teillä jne.

Nythän lentokoneet menee jo vähän samalla taktiikalla, kapsteeni ajaa koneen terminaalilta kiitotien pähään vaikkapa Hellussa, ja painaa nappia... Seuraavan kerran hänen tarvitsee tarttua ohjaimiin esimerkiksi Espanjassa kun nopeus kiitotiellä on enää noin 80km/h

Sama voisi autojen kanssa toimi, menen kotoota mökilleni Ouluun, ajan auton turun keskustasta kasitielle kunnes päästään "auto zonelle" jossain raision kohdilla ja seuraavan kerran pakko tarttua rattiin sitten kun aletaan lähestymään liittymää josta poistutaan

Äänestä
  • On vaan niin että lentokoneiden nousun hoitaa edelleen pilotit eikä automatiikka vaikka teoriassa senkin autopilot voisi hoitaa. Nousu ihmisen ohjaamana on edelleen kuitenkin turvallisempaa kuin tietokoneella. Lasku suoritetaan myös autopilotilla toisinaan. Näin kertoi Finnairin lentäjä taannoin haastattelussa. Eli tietokone on edelleen huonompi kuin ihmisaivot tilanteissa joissa on mahdollista tapahtua paljon arvaamattomia tapahtumia.

    Äänestä

Robottiauto ei ole se mitä haluan autoilusta.... ...edes ESP ei ole sitä mitä haluan autooni ! Autooni riittää awd,turbo ja abs !

Äänestä
  • Aloittaja

    Yleisillä teillä tapahtuvassa autoilussa nyt kuitenkin on kyse liikkumisesta, ei hauskanpidosta.

    Äänestä

Vastuukysymykset onnettomuuksissa ja jenkkityyppiset miljoonakorvaukset tapauksissa, joissa automaattiohjaus on edes mahdollisesti voinut edesauttaa onnettomuuden tapahtumista, aiheuttavat sen, että kuljettajan on vielä kauan osallistuttava ajamiseen, niinkuin nykyiset kaistavahdit ym avustimet vaativat.

Teknisesti automaattiautoilu on kohtapuoliin toteutettavissa ainakin kuivilla ja lumettomilla maanteillä, mutta nuo vastuujutut auheuttavat viiveen.

Toinen juttu on sitten se, että kaikki eivät edes halua auton ajavan itseään. Vähän sama juttu kuin näköpuhelin aikanaan:se oli suuri teknologinen haave, mutta nyt kun se on teknisesti mahdollinen, on sen käyttö aika vähäistä. Onpa aika paljon kuskeja, jotka vieläkin haluavat ihan itse hämmentää vaihdekeppiä.

Vaikka kaikki autot olisi automatisoitu, on liikenteessä aina jalankulkijoita, pyöräilijöitä ja monia muita ryhmiä, joiden liikkeiden ennakointi on käytännössä mahdotonta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


10-14 kirjoitti:

Aiemmin oli joku aloitus robottiautojen vaikutuksesta, taisi olla kirjoittajalla ajatuksena, että muita ei pitäisi salliakaan. En jaksanut sitä ketjua silloin lukea, mutta rupesin miettimäään tällaista (en tiedä, onko siellä käsitelty).

Unohdetaan nyt mahdolliset tekniset ongelmat ja Suomen olosuhteet ja oletetaan yksinkertaisesti, että robottiautot toimivat jokseenkin virheettömästi. Varmaankin jokainen vähänkin asiaa ajatteleva on samaa mieltä siitä, että sellaisten kesken liikenneturvallisuus paranee eli onnettomuuksist tulee todella harvinaisia.

Mutta se mielenkiintoinen puoli on tässä: liikenteessä tulee väistämättä ainakin 10-15 vuoden olemaan SEKÄ robottiautoja ETTÄ manuaalisesti ohjattuja. Ja jälkimmäisiä ohjaavat ihmiset tekevät väistämättä virheitä, kuten nykyäänkin. Sekä tahallisia että tahattomia. Ja tästä seuraa iso ongelma robottiautojen ohjelmoinnille. Pitkän linjan tietotekniikka-ammattilaisena voin sanoa ns. vakaumuksen syvällä rintaäänellä, että ihmisten toiminnan ennustaminen täysin kattavasti on aivan mahdotonta, kukaan ei voi ohjelmoida automaattiohjausta varautumaan jokaiseen tempaukseen, jonka ihmiskuljettajat saattavat keksiä. Teknisessä mielessä loogisin ratkaisu on varmaankin tyyppiä "varo, väistä, jarruta aina kun toisen ajoneuvon liikkeet eivät sovi ohjelmoituihin vaihtoehtoihin". Mutta siitä taas seuraa, että tahalliset sääntöjen rikkojat, kaaharit, kiilarit jne. saavat etulyöntiaseman ja pääsevät entistä vapaammin häiritsemään muiden kulkua. En pidä erityisen hyvänä ajatuksena, että kusipäille tarjotaan vapaa temmellyskenttä. Nyt sentään oikeuksistaan kiinnipitävät pystyvät edes vähän panemaan kampoihin öykkäreille.

Oma juttunsa on sitten se, että kielletäänkö manuaaliohjaus jossain vaiheessa kokonaan? Se olisi täysin perusteltua siinä vaiheessa, kun automaattiohjatut alkavat saavuttaa jonkin 90-95% osuuden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu