Sami.Ve...li
Pari päivää sitten näimme veljen kanssa 60 seniorikansalaisnaisen tonkimassa roskiksia. Emme voineet kävellä ohi antamatta omista vähistä rahoistamme hiukan lisätienestiä. Rouvan reaktio oli kyllä odottamaton. Ylitsevuotava kiitollisuus ja siunailu, ihan kuin hän ei ikinä olisi saanut apua keneltäkään. Eikä varmaan olekkaan. Hän ei istu kadulla toimettomana ja kerjää puuttuvia tukiaan, hän etsii ne roskapöntöistä ja kaduilta, tölkkeinä ja pulloina.
Näin hänet tänään uudelleen. Päätin tarjota kahvin ja pullan sekä kysellä hieman tilanteesta. En voinut uskoa että joku suomessa joutuu keräystölkeillä itsensä ruokkimaan. Rouva kertoi että eläke on niin pieni ja muut tuet eivät enää asunnon jälkeen riitä ruokaan ja lääkkeisiin. Roskiksia on pakko tonkia tölkkien toivossa. Hän on tehnyt vuosikymmeniä työtä, maksanut veronsa (suomeen), ja rakentanut meille nuoremmille tätä yhteiskuntaa. Mikä siinä on että nyt mieluummin, ne vähät varat joita meillä on, annetaan nuorille miehille afrikasta joilla ei oikeasti ole hätää?
Hädänalaisia on myös täällä Suomessa, ja Suomen vastuu on ensisijaisesti heidän auttaminen. Laitetaan ensin niiden ihmisten asiat kuntoon jotka ovat tämän maan rakentaneet, katsotaan sitten muualle.
Saa jakaa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
No mutta mitenkäs nyt silleen ?
Eikös löydy ketään ministeriä joka iamgoaan kohottaakseen antaisi jonkun vaikkapa siellä veroparatiisissä olevista asunnoistaan tuolle mummelille. Tarjotahan voisi vaikka Cayman saarilla olevaa huvilaa tai sen venevajaa. Matkat tietysti mummeli maksaisi itse. Tuotahan ei tarvitsisi kuitenkaan antaa ilmi siinä julkistiedotteessa. Joten pitkiä pellavia !!!