Ihminen - maapallon suurin uhkatekijä

ecowatch

Jos maapallomme käy joskus tulevaisuudessa elinkelvottomaksi, se tulee olemaan mitä todennäköisimmin ihmisen itsensä aiheuttama katastrofi.

http://ecowatch.com/2014/07/28/10-biggest-threats-to-human-existence/

Kreationistien mukaan ihmisen tehtävä oli lisääntyä ja täyttää maa, käyttämällä hyväksi luonnon tarjoamia resursseja. Näin juuri onkin tapahtunut. Käytännössä tämä on tarkoittanut eläinlajien sukupuuttoon kuolemista ihmisten vallatessa niitten elialueita, ja ympäristön tuhoutumista ihmisen toiminnan seurauksena.

Ja tästäkö miljardipäisen ihmisapinapopulaation valioyksilöt kuvitellaan palkittavan ikuisella elämällä paratiisissa? Hah hah hah ja hevonpaskat.

14

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tämähän vaikuttaa tyylillisesti aivan jyrrrrri-kirjoitukselta.

    • Fiksu_Kreationisti_

      Sinulta puuttuu yksi iso kuva koko kokonaisuudesta. Ennen tulvaa olosuhteet maan päällä olivat erilaiset. Kasvit kasvoivat nopeamming, mannerlaatta oli yhtenäinen, talvia ja vuodenaikoja ei ollut, siperiassa ja etelämantereella(silloin vielä osa Pangean laattaa) oli trooppiset olosuhteet, jne.

      • IlkimyksenPojanKummitäti

        "talvia ja vuodenaikoja ei ollut"

        Maan akseli ei siis ollut kallellaan? Aurinko siis porotti navoilla yhtä lailla kuin päiväntasaajalla?

      • wanhalevy

        "Kasvit kasvoivat nopeamming, mannerlaatta oli yhtenäinen, talvia ja vuodenaikoja ei ollut, siperiassa ja etelämantereella(silloin vielä osa Pangean laattaa) oli trooppiset olosuhteet, jne."

        Näytä minulle Raamatun jakeet noiden tueksi.

      • Fiksu..-...Kreationisti
        IlkimyksenPojanKummitäti kirjoitti:

        "talvia ja vuodenaikoja ei ollut"

        Maan akseli ei siis ollut kallellaan? Aurinko siis porotti navoilla yhtä lailla kuin päiväntasaajalla?

        "Maan akseli ei siis ollut kallellaan? Aurinko siis porotti navoilla yhtä lailla kuin päiväntasaajalla?"

        Ei, mutta todisteiden perusteella tiedämme, että lämpötila oli tasainen eri puolilla maailmaa. Veikkaan, että tuolloin ei myöskään ollut paahtavan kuumaa kuten nykypäivän Afrikassa, edes päiväntasaajalla.

        Syitä sille, miksi olosuhteet olivat tasaiset voi arvailla, mutta johtavimmat kreatio-oreetikot ovat tulleet siihen johtotulokseen, että se johtui ilmakehässä olevasta vesikehästä, joka esim. suodatti vahingolliset auringon UV-säteet ja "pirstoutti" hyödylliset auringon lämpö ym. säteet eri puolille maailmaa.

      • piruittee

        Ja sitten tuli loppui vedenpaisumus, alkoi mannerlaattojen pikainen siirtyminen kohti nykyisiä positoioitaan, energiaanhan siitä tuli per jokainen neliömetrille jokunen petajoule ja kärähti koko paska, mutta siitä ei raamattu tietenkään kerro mitään koska ei ollut ketään kertomassa - kun koko paska oli kärähtänyt. Tämä jäi silloin kertomatta leirinuotiolla 500 eKr mutta nyt täällä 30 asteen pakkasessa tuli tälläinenkin tarina mieleen ja ennustan että parin tuhannen vuoden päästä tästä hetkestä tätä jo joku hörhö absoluuttisena totuutena julistaa - aahhh miten olenkaan jyriä suurempi roffeetta.

      • Buahahah

        Tarkoitat siis, että tulvajumala pani koko planeetan olosuhteet kerralla päin helvettiä ennen kuin ihmiset ehtivät sen tehdä itse.

        Onhan tuossa ajatuksessa tietysti järkeäkin. Jumalat kun ovat ihmisen itsestään luomia kuvajaisia.

      • GeorgeOrwell
        Fiksu..-...Kreationisti kirjoitti:

        "Maan akseli ei siis ollut kallellaan? Aurinko siis porotti navoilla yhtä lailla kuin päiväntasaajalla?"

        Ei, mutta todisteiden perusteella tiedämme, että lämpötila oli tasainen eri puolilla maailmaa. Veikkaan, että tuolloin ei myöskään ollut paahtavan kuumaa kuten nykypäivän Afrikassa, edes päiväntasaajalla.

        Syitä sille, miksi olosuhteet olivat tasaiset voi arvailla, mutta johtavimmat kreatio-oreetikot ovat tulleet siihen johtotulokseen, että se johtui ilmakehässä olevasta vesikehästä, joka esim. suodatti vahingolliset auringon UV-säteet ja "pirstoutti" hyödylliset auringon lämpö ym. säteet eri puolille maailmaa.

        "johtavimmat kreatio-oreetikot ovat tulleet siihen johtotulokseen"

        Ja sota on rauhaa ja köyhyys rikkautta.

      • 166

        "Ei, mutta todisteiden perusteella tiedämme, että lämpötila oli tasainen eri puolilla maailmaa."
        Todisteiden perusteella tiedämme, että taivaanvahvuuden yläpuolella olevan vesikehän paksuus oli noin 3 kilometriä, koska ennen vuoret eivät olleet sen korkeampia.
        Tästä jokainen ymmärtää, että vesimäärän paino aiheutti ilmakehään paineen, joka oli 300 kertainen nykyiseen verrattuna. Ja koska kyseinen vesi pysyi ylhäällä eikä satanut alas, niin lämpötila oli riittävä eli noin 900 astetta celsiusta. Vähintään. Tasaisesti eri puolilla maapalloa. Muutenhan vesi olisi nesteytynyt ja satanut alas. MOT

      • utti
        GeorgeOrwell kirjoitti:

        "johtavimmat kreatio-oreetikot ovat tulleet siihen johtotulokseen"

        Ja sota on rauhaa ja köyhyys rikkautta.

        Tuossa varmaan tarkoitettiin sähkönjohtavuutta. Noiden teoriat ainakin viittaavat siihen että ullakko on kokenut jonkunmoisen valokaaren.

    • Fiksu..-...Kreationisti

      Suuri osa vitsauksista on siis Jumalan aiheuttamia - ei ihmisen.

    • Mahtaako maailmanlaajuisen ydinsodan aloittaja olla abrahamilaiseen jumalaan uskova vai juche-uskonnon ylipappi? Arvauksia vastaanotetaan Helsingin Itäisellä Teatterikujalla joka kuukauden viidentenä maanantaina kello 23.00 - 23.01.

      • naapurin.kolli

        Oletko leikattu?

      • naapurin.kolli kirjoitti:

        Oletko leikattu?

        Muistelen leikanneeni kynsiäni kesällä 1978 ellei se sitten ollut 1987.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      284
      4755
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3056
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      51
      2963
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      986
    8. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    9. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      971
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      969
    Aihe