Tässä kysymys johonka en ainakaan itse löytänyt ihan heti vastausta. Epäonnistuneiden hankkeiden/junailujen lista vuosien saatossa on jo niin pitkä, että sitä ei edes jaksa kirjoittaa.
Mitkä hankkeet ovat HML:ssa onnistuneet hyvin?
HämeenlinnaMuisteaan
91198
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 91
Vanhimmat
Pienenä lisäyksenä voisi kysyä, mitkä apulaisjohtaja Isotuhon tekemistä sopimuksista ovat onnistuneet ilman jälkikäteen ilmitulleita lisäkustannuksia tai muita vahinkoja? Enpä muista montaakaan sellaista.
Golf-yhtiössä kyllä digataan.
Kaunis joulukuusi saatiin pystyyn, ei tosin laakista.
Sanoisin että tapahtumapuisto ja Elenia-areena ovat onnistuneita. Myös Verkatehdas pienin varauksin. Kaikki muu onkin mennyt ihan reisille tai ovat muuten pelkkää huuhaata.
Verkatehdas-hanke hyväksyttiin valtuustossa noin 12 M€ budjetilla. Todellisuudessa kokonaiskustannus oli 34 M€. Menikö kustannukset hieman yli budjetin? Laitos nielee joka vuosi noin 1 M€ suoraa toimintatukea ja sen lisäksi alueella toimivien yhdistysten tukea on jouduttu lisäämään huomattavasti aiempaa korkeampien tilavuokrien takia. Hieno on talo, mutta sitä maksetaan nyt ja pitkään tukevaisuudessa korotettuna kunnallisverona.
Minusta taas olisi se, että joskus -70-luvulla Hämeenlinnaan jotenkin kuin ihmeen kaupalla rakennettiin Rautaruukin tehdaskonseri, se oli suuren luokan saavutus, siitä hatunnosto silloisille sankareille.
Kyllä on tosiaankin vaikeata löytää noita onnistuneita junailuja. Rautaruukki oli kyllä aikoinaan sellainen. Elenia Areena voi olla mutta Tapahtumapuisto taitaa olla ihan mahalasku, koska yksi tai kaksi konserttia vuodessa ei tule kyllä kattamaan edes alueelle suunnattuja investointikustannuksia. Jo yksistään alueen kunnossapito syö vuosittaiset mahdolliset nimelliset vuokratulot - nollaan. Juha ei sitten olekaan onnistunut yhtään missään ja kaikkeen missä on mukana niin homman perseelleen meno kaupungin edun ja tuoton suhteen on taattu. Mutta hyväpalkkainen loppusijoituspaikkahan Juhalla on joten hän on onnistunut siinä henkilökohtaisesti ainakin erittäin hyvin.
Sekin on hyvä saavutus. Kaupungin suurimpana työnantajana ehkä se suurin. Vastaavaa pitäisi saada lisää.
pitäskö saada "valojen korjaus"tytär yhtiönä tai parki kivet olis siinä taas laita mainosten vastuuttomia maksavia yrityksiä
Ja jos kerran vanhoja muistellaan, niin Hämeenlinnahan on ollut ennen vauras teollisuuskaupunki. Nahkatehdas, vaneritehdas, verkatehdas, autotehdas, Konekin piipahti hetken aikaa hissejä tekemässä, jne. Tässä siis sellaisia joita omalta elinajaltani muistan. Onhan meillä vieläkin jotain jäljellä mutta suunta on huono.
SCC meni nappii mutta siinä olikin liikemies Kari mukana.
SCC meni tietenkin reisille koska siinä olikin Pienliikemies K. Uikurinen mukana.
Sitten kun meidän päättäjät ovat mitä ovat ja ovat täysin erkaantuneet ruumiistaan niin tapaus SCC:n kaltaiset täydelliset flopit syövät rotan lailla kaupungin uskottavuutta eikä tapaus Hassinen ja Riekkola ainakaan nosta kaupungin imagoa millään lailla. Hyviäkin pienen pieniä asioita varmaan kaupungissa on saatu aikaan, mutta ne hautautuvat näitten sairaiden oman edun tavoitteluiden taakse täydelliseen pimentoon.
Elenia Areena oli hieman hölmö ratkaisu ollakseen noinkin kallis. Kai nyt olisi kannattanut rakentaa kunnon monitoimihalli muitakin lajeja silmälläpitäen kuin vain lentistä. vaikka yleisurheilunkin tarpeisiin varustettuna juoksuradalla. varmaan olis saanut jokseenkin samaan hintaan. Nythän se on vain uusi lentiskenttä jossa on isommat aulatilat, entisessäkin olisi voitu pelata ihan yhtä hyvin.
Ottakaa apinat itseltänne poskeen, ei kaikki mene päin vittua. Siitäkään huolimatta, että Kari-jumala tukee hanketta.
Demulien yöpäivystäjä onkin nyt pahalla päällä kun noin kiroilee :(
Elenia Areenahan onkin tehty HPK:ta varten eli lentopallohalliksi. Jormahan siellä huseerasi oranssin väriset lasit päässä. Ei sinne mitään yleisurheilijoita ja muita tosiaankaan kaivata häiritsemään lentopallopuuhailuja.
Hyvä kysymys. Eipä ole tämä nykyinen kiemunkirautio juuri missään onnistunut. Pitävät kuitenkin vallasta kiinni kynsin hampain. Kumpa Hämeenlinnalaiset vihdoin heräisivät vuoden 2017 vaaleissa.
Uskoisin, että heräävät. Noi nykyiset onnettomat puuhailijat on jo niin hyvin nähty. Floppeja floppien perään.
Kantolan tapahtumapuisto on onnistunut hanke.
Se on "onnistunut yhden konsertin hanke". Vuoden päästä vyölle on kertynyt peräti kaksi konserttia. Upeeta ja mahtavaa!!!!! Kiitos näkönen tästä huippusuorituksesta, jossa et todellakaan pipertänyt veronmaksajien rahoilla. Olet täydellinen kävelevä katastrofi koko nainen.
Pöhinää nyt vituttaa.
Pitäisi ensin tietää tapahtumapuiston vuosikulut ja -tulot. Niitä ei ole näkynyt. Usea on perään kysellyt. Turhaan. Ei ole tuotu esille kesän konsertinkaan loppusummaa, mitä jäi kaupungin kassaan puhtaana käteen. Huhujen mukaan kulut ovat niin suuret ja tulot tilaisuudesta sen verran pienet, ettei kehtaa näyttää. En ole vastaan, mutta miksi ollaan huhujen varassa?
Luulet että joku kantaa rahaa konsertin jälkeen kaupungin kassaan puhtaana käteen.
Kyllä pystyy karkeasti laskemaan, paljonko yleisötapahtuman rahavirroista tulee kaupungin kassaan vero- ja lupatuloina. On niitä tapahtumia sen verran paljon Suomen niemellä ollut, että sillä saralla pitkään olleet osaavat arvioida. Täälläkö ei osata vai ei haluta? Vuosittaiset menot voi laskea tarkkaan. Eikö sitäkään osata vai ei haluta?
voi voi onko nua voitot siis ihan mutu juttuja jos ette kerran itsekkään tiedä ettekä osaa laskea
Kuuluu Linnan kehityksen ja kaupungin talousihmisten hommiin laskea ja kertoa.
Varovaisen arvion mukaan miljoonia tuotti viime kesän konsertti ja kaupungin kassaankin jäi kai joku ropo.Eipä se tiyhjä kenttä paljon varoja kuluta nyt kun se on rakennettu.Jokainen tapahtuma on taloudellista hyötyä kaupungille.
Oli hyvä idea tehdä Sibelius juhlavuoteen oma lippu/viiri. Mutta kuka ihmeessä valitsi kauhtuneen keittiörätin malliksi?
Kuvioidut viemärinkannet olivat myös varmasti Sibben mieleen siellä jossakin, vaikkei nyt uusia juhlavuoden roskiksia torille ehdittykään saada. Samoin kaupungin räikeä oranssivalkoraitainen räjähdysvaaran merkkilogo kuvastaa hyvin koulurakennustemme tilaa ja turvallisuutta.
Sulla on koulu kesken. Et tiedä missä Sibbe on.
Sibbe lähti helvettiin täältä, heti kun pääsi ja nykyajan nuoriso fanittaa tuota tapaa kybällä myös. Menevät sinne missä parkkitalot ovat pysäköintiä varten, eikä sammalenkasvatusalustoja.
Uutisissa oli, ettei juhlavuosi mennyt toivotulla tavalla. Konsertit olivat laadukkaita. Matkailijoita vain ei kaupugissa käynyt toivotulla tavalla. Olisiko markkinoinnissa ollut parantamista?
Kävin matkailumessuilla, Sibelius oli hyvin mainostettuna ja esillä Lahden osastolla.
Kuka ihan oikeasti viitsii tulla Hämeenlinnaan ja katselemaan täysin autiota kaupunkia? No matkailuvirtoja kun katsoo niin ei kovin moni. Odotan keskustan kehitysryhmältä loistavia ja realistisia visioita alueen vetovoimaisuuden lisääntymiseksi. En mitään utopistisia hotelleja Vankilamuseon yhteyteen tms.
Masennussairaiden ja itsemurha-aikeisten matkakohde.
tulevassa casinossa on sivu huone aseineen venäläiselle ruletille. sinne monen isän askel johtaa.
Eikö itkijä ämmistä saisi matkailuvetonaulan.
Hämeenlinnassa on Suomen kuollein tori. Turistit jostain syystä aina tähtäävät torille, mutta meillä ei ole siellä tavallisena kesäaamuna mitään.
Tähän on tultu.
Tori on tosiaan täysin kuollut ja samoin koko vanha keskusta. Hämeenlinnahan on kyllä ihan mainoslauseensa mukainen. "Kelmi kaupunkien joukossa" kuvastaa kyllä todella osuvasti nykyistä menoa Hämeenlinnassa. Käräjäoikeus on ainakin hyvin työllistetty ja korkeammatkin oikeusasteet kun kaikki kaupungin koplaukset saadaan taas selvitettyä.
Kari tulee taas tekemään paljon turhia valituksia.
Toivottavasti K. Ari tulee taas tekemään paljon aiheellisia valituksia.
Onko Kari jo maksanut Vekan kaavan turhasta valittamisesta aiheutuneet vahingot? Tosimies vastaa teoistaan.
Onko Kiekuriainen jo maksanut mm. SSC: hallitusjäsenyyspaikastaan aiheutuneet vahingot? Tosimies vastaa teoistaan.
Hei!
Ihka oikeasti sinulla on ongelma. Mieti voisitko sanoa jotain mitä ajattelet. Vaikka tuosta torinseudun autioitumisesta. Esitä näkökulmasi. Sitten perustele jolla tuet ajatustasi.
Meillä on ongelma sillä verorahaa tuhlataan turhiin valituksiin. Esitän näkökulmana että ne rahat tulisi käyttää torinseudun elvyttämiseksi.
Hämeenlinnan Energian myynti meni mallikkaasti.
enerkia rahoilla hankittiin laadukkaat kopio koneet. ny ei oo mittään
Osta kopiot muualta kun sull ei oo konet.
myytkö taas uudestaan noita romuja
Eikö hankkeita voisi pitää jo onnistuneina, kun ne ovat edenneet pitkän tien valmiiksi asti? Rahoittajathan saavat varmasti prosettinsa ja kaupunki verotulonsa niistä veronkorotuksina.
Itsehän haluamme ja saamme.
Vanajantie on ainakin jo nyt remontoidulta raakaversio osaltaan paljon paremmassa kunnossa kuin se alkuperäinen kärrypolku. Kannattaisi jättää se nyt tuohon kuntoon, koska mitä enemmän tästä eteenpäin tehdään niin vtuiksi menon mahdollisuus nousee joka päivä vähintään toiseen potenssiin. Eli nyt Vanajantiellä rukkaset naulaan ja lapiot lepikkoon ja se on siinä. Kyllä täällä on pikkuisen jossain onnistuttukin.
On yksi hanke, joka on onnistunut 100%. Kiitos Tapsu H, Isotuho, Raunio, pitkätukkainen toimittaja, joku kiemura ja museolinja-autonkuljettaja Vekka + nobelJarmo: he ovat onnistuneet kaupungin vähäisten rahojen hukkaamisessa sijoittamalla ne tuottamattomiin toimintoihin. Asterix, ehkä osteri vai mikä se on, hattu kädessä hakee lisää neuroja lisävelan saamiseksi. Onneksi Sipilä pelastaa pelleilyn. Hattula määrätään konkurssipesän hoitajaksi. Hämeenlinnan veronmaksajat saavat lisäapua, kun valtio tukee toimintaa.
Muuten, Hattulassa menee hyvin, muutto meille kannattaa.
Onhan täällä onnistuttu myöskin työntämään velat tulevien sukupolvien maksattavaksi ja homehduttamaan kaikki koulut. Niin ja onnistuttiinhan myöskin munimaan SCC ja vieläpä niin että koko Suomi nyt nauraa meille. Ja on onnistuttu myöskin karkottamaan ihmiset Hämeenlinnasta, niin että nyt kaupunki on muuttotappiokunta. Matkailukin on onnistuttu romahduttamaan. Että kyllähän näitä onnistumisia riittää
Onnistuminen hallintolaisten ydinosaamista.
Liikemies Kari onnistui hyvin välttelemään vastuuta scc casessa.
Paremmaksi pani viheriäisnainen.
Ryhmään tarvitaan aina kriittinen ajattelija. Hänen tehtävänään on tuoda esille virheet, vaarat ja looginen ajattelu realismillaan.
Moni joilla on mahdollisuus valita asuinpaikkansa hyvän taloutensa ansiosta alkavat jo olla aika kyllästyneitä Hämeenlinnassa rehottavaan todella törkeään hv-järjestelmään ja piilokorruptioon ja harkitsevat muuttoa jo ihan vaan periaatteenkin vuoksi joko Janakkalaan tai Hattulaan. Eiköhän kaupungin ja joidenkin ryvettyneiden johtohenkilöidenkin pitäisi alkaa miettimään millä Hämeenlinnasta saataisiin muuttovoittokunta muillakin kuin maahantunkeutujilla, jotka koko loppuelämänsä eivät tuota yhtään mitään kortistossa ja ovat vain peukku pystyssä vaatimassa lisää euroja elämiseensä.
Goodman ja tapahtumapuisto uusimmista. Vanhemmista ehdottomasti verkatehdas.
Unohdin muuten Elenia areenan.
Meillä on kaikista Suomen kunnista eniten tyhjää parkkitilaa keskustassa.
Varmaan myös liiketilaa.
Onhan tuo linna saatu aika hienoon kuntoon.
Mielestäni Goodman on epäonnistunut hankkeena. Sehän autioitti keskustan, vei "hengen" kaupungilta ja on lisäksi rumakin.
Konsultti lupasi toisin.
Goodman on hieno kauppakeskus.
DDR:n uudenaikaisin ostoskeskus!
Aloitukseen viitaten kun näitä vastauksia ja kommentteja lueskelee niin tulee vääjäämättä lopputulokseen, että ei täällä Hämeenlinnassa olla tosiaankaan onnistuttu missään isossa hankkeessa. Pois lukien yksi konsertti Kantolassa, Rautaruukki aikoinaan ja Birger Jaarlin perustama Hämeen linna vuodelta miekka ja kirves. Reisille menneitä hankkeita onkin sitten melkoinen läjä ja joukossa täysin utopistisiakin puuhasteluja sekä melko kyseenalaisia korruptiojuttuja todella outojen juttujen vanhaksi menojen saattamana. Ei ole kyllä mikään ihme, että Hämeenlinna ei ole enää muuttovoittokunta kantaväestön keskuudessa, vain maahanmuuttajille Hämeenlinna vielä kelpaa. Hämeenlinna ja muutamat Hämeenlinnalaiset ovat olleet viime vuosien aikana aivan liikaa negatiivisessa julkisuudessa ja se näkyy nyt mm. muuttovirtana kaupungista poispäin.
Kantolan tapahtumapuisto. Vaikka joittenkin räkäpäitten mukaan sekin oli väärin.
näkis vaan tuon tuotto-tappio laskelman milloin on 3.7 miljoonaa kuitattu ja alkaa tulostakin kertymään
Tuotto-tappio laskelmaa me emme tule koskaan näkemään. Muutaman vuoden kuluttua koko Tapahtumapuisto on muisto vain ja tappiot rakentamisesta ja ylläpidosta jää luonnollisesti kaupunkilaisten harteille. Näin se vaan valitettavasti menee. Kun Stadikan remontti Hesassa valmistuu, niin Kantolaan ei saada enää ketään kansainvälisesti vähänkään merkittävää pumppua, ei edes eläkeläisorkestereita.
Hyppyrimäen rakentamishanke, hieno suoritus. Yhden hämeenlinnalaisen tiedetää hypänneen ja toista epäillään!
Ota itutuksen keskellä perzuikki asioita selvää konserttien suhteen. Väität että vain stadikalla on järjestetty täsä maassa suurkonsertteja kun se on ollut kunnossa. Kaikkee se itutus pistää väittämään.
Realismi tekee vaan näköjään edelleen monelle pahoja harhoja!
Lähinnä kysymys todella persujen realismista myöntää että Kantolan vastustaminen oli virhe.
Lähinnä kysymys todella tuon Demulitrollin omasta realismista myöntää itselleen olevansa supertyperys, kaikki muut sen jo tietävätkin :(
Lähinnä kysymys todella tuon perzyikki idootin omasta realismista myöntää itselleen olevansa supertyperys, kaikki muut sen jo tietävätkin :(
jäähän meille 50 kuution betoni klimppi pellolle jonka iisakki vastuullisena maksaa. kyllä sitä kelpaa esitellä
Liikemies Kari esitteleen kun tuki huijarin scc hanketta.
Pienliikemies K. Uikurinen esitteleen kun tuki huijarin scc hanketta.
Kaurialan kentän liigavalot (miksi?) ja hallipäällikön sadantonnin maksu kasasta puisia katsomolankkuja. Oikeuteenkin mentiin, mutta sehän ei ollutkaan tyhmä joka pyysi, vaan se joka maksoi. No, tämähän on kai nyt myöhemmin todistettu monta kertaa uudestaan.
Lulu ja Kari tietää!
Tämä ei kuulu mitenkään onnistumisiin, kuitenkin kyselen.
Miksi Hämeenlinnan ja sen liikelaitosten/oy:n liikevaihto ja mahdollinen tuotto ovat tavalliselle kaduntallaajalle salaisia?
Osakeyhtiön jne on pakko antaa tiedot ns. yleiseen jakeluun. eipä koske Hämeenlinnaa.
Onnnistui Ilkkala sotkeen asiansa niin jotta tuli seinä vastaa.
Ilkkalan ero oli paras hanke tähänastisista.
Huomiseksi Liputuspäivä Hämeenlinnaan!!!
Tilasin jo täytekakun Laurellilta.
Hämeenlinnan syntymäpäivän voisi muuttaa uusiksi eli se on 27.1. 2016.
Tanssit pystyyn torille.