Tänään oli sitten esimakua tulevasta. Pakkaset lauhtuneet ja häiriöt lähteneet liikkeelle. Kävin tänään S-marketissa ja lauma turvapaikanhakijoita aiheutti monenlaista häiriötä.
Yksi pentu riehui ympäriinsä, irtokarkkeja käsin kauhotaan ja osa suuhun. Deodorantteja suihkutellaan ilman ostotarkoitusta. Somaliämmät kälättää kovaäänisesti. Tavarat punnitsematta kassalle. YM. YM.
Sääliksi kävi henkilökuntaa. Sivukorvalla kuultuna useita vittuuntuneita kommentteja muilta asiakkailta. Itse tulen valitettavasi äänestämään jaloillani ja Vääksyn kaupat jäävät ilman rahojani, jos hommaa ei saada kuriin. Haluaisin käyttää Vääksyn kauppoja.
Odottakaapa kesää ja uimapaikkoja. Tämä pieni makupala jo riitti kertomaan, että kaikki tulee menemään Vääksyssä päin helvettiä.
Yksi pentu riehui ympäriinsä, irtokarkkeja käsin kauhotaan ja osa suuhun. Deodorantteja suihkutellaan ilman ostotarkoitusta. Somaliämmät kälättää kovaäänisesti. Tavarat punnitsematta kassalle. YM. YM.
Sääliksi kävi henkilökuntaa. Sivukorvalla kuultuna useita vittuuntuneita kommentteja muilta asiakkailta. Itse tulen valitettavasi äänestämään jaloillani ja Vääksyn kaupat jäävät ilman rahojani, jos hommaa ei saada kuriin. Haluaisin käyttää Vääksyn kauppoja.
Odottakaapa kesää ja uimapaikkoja. Tämä pieni makupala jo riitti kertomaan, että kaikki tulee menemään Vääksyssä päin helvettiä.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Asikkalassa ei tiettävästi ole somalipakolaisia.
Ne ovat sysmäläisiä
Matut pois Asikkalasta
Saksassa sitä on tehty urakalla, nyt paljastuu vaikka yritetty salata...
http://newobserveronline.com/police-admit-sex-attacks-in-12-of-16-german-states/
Ketjun aloittaja ilmeisesti näitä mv-lehti riehujia jotka keksii ja solvaa ja ovat täysin nollia
Matut tulee kohta varman saamaan haluamansa basaari kaupankäynnin työllisyyteen missä kuitteja ei saa eikä kysellä.Myös työvoimaa setelirahalla saa kun persoja rahalla ja useampaa henkilöllisyyttä ja ikää niin ei helppoa käräyttää,
Äänitorvelle: MV-lehti ajantasalla kertoo asit kaunistelematta.
Kaikki saavat nauttia moniosaajista
Jokaisessa kaupassa missä tuo matu paskasakki vierailee ostamassa ja varastamassa, saa seurata noiden apainoiden järkyttävää käyttäytymistä. Nyt olisikin markkinarako kauppiaille perustaa kauppa johon olisi eläimiltä pääsy kielletty.
Vääksyn pääkallopusakka porukka eli natsijengi kävi eilen S-marketissa. Ne ottivat mustamakkarapetit tyhjiksi ja vetivät kyykyssä omat paskat tilalle. Kauppias sai ne ajettua haulikolla uhkaamalla pois. Poikaparat kusi mennessään housuun kun pelotti niin kauheeeesti.
Mistä noita idiootteja riittää tänne kirjoittelemaan.
oisko sieltä muumilaaksosta
Koko ketju on täynnä idioottien tekeleitä. Joukkoon mahtunee pientä satiiriakin.
Mä paskansin kassahihnalle. Sain kiksejä
Minä laitoin myös yhden kaupan boikottiin Lahdessa ja lähetin heille kuluttaja palautetta, koska heillä on ulkomaalainen työntekijöä kassalla. Samaan aikaan kun Suomessa on 500 000 muuta työtöntä eikä nuoriso pääse etenemään elämässä. Jos nämä Muhamedin lähettiläät käyvät jossain kaupassa niin, boikotoin heti sitä kauppaa. Muslimit ovat pahimpia rasisteja kun tutustuu heidän koraaniin.
Ja he jäivät sinua kaipaamaan?? Ettet vaan toisena päivänä kirjoita, mikseivät maahanmuuttajat tee töitä?
Lahdessa on paljon mamuja palvelutöissä (tietysti muuallakin, mutta he eivät näy). Virolaisia, venäjäksi murtavia, tummaihoisempiakin henkilöitä.
Muistetaan myös, etteivät kaikki etnisen näköiset ole mamuja, he voivat olla puolisuomalaisia tai adoptiolapsia.
Boikotoin kauppoja ja yrityksiä jotka ovat matumyönteisiä. Koittakoon vaan pärjätä paskasakin palvelemisella. Niissä kaupoissa jotka hyljeksivät tuota paskasakkia kannatan ostamalla sieltä ihan ylimääräistä. Lidli on muuten huono kauppa ja vielä täynnä mutiaisia. Sinne ei kannata mennä. Taudin saa jos sieltä nykyään ostaa.
Kaupassa käynnistä on tullut epämiellyttävä tapahtuma. Ainakin niissä kaupoissa joissa asioi tuota matu roskasakkia. Mölytään ja ollaan kuin omistettaisiin koko kauppa. Ei väistellä jos ollaan vähänkin isommalla porukalla liikkeellä, mutta kun kärryillä vetää joukkoon niin sitten tulee tilaa. Irtokarkkeja ei voi enää ostaa kun matut niitä jo maistelleet paskaisilla ja tautisilla käsillään. Kurkkujen seassa uittavat käsiään jne. Olisi aika perustaa kauppoja jotka olisivat VAIN suomalaisille.
Aikuisethan on kuin lapsia. Aikoinaan lapsenlapsi kävi aika harvoin kaupassa, vanhemmista jompikumpi hoiti ostokset. Sitten tuli tilanne, että hoidin häntä päivisin ja käytiin yhdessä kaupassa.
Kaupassa oli niin pikimusta rouva kuin Afrikassa mustimmat ovat. Lapsi katsoi häntä pitkään ja hartaasti. Kassarouva huomasi hänet ja rupesi juttelemaan, sulla on nätti hattu, onko mummo neulonut sen sulle. Lapsi suli ystävälliseen hymyyn ja jutteluun ja huomasi, ettei se ihonväri ollut mitenkään sen kummempi. Kassa muuten puhui niin puhdasta suomea ilman korostuksia, että varmaan oli Suomessa syntynyt tai ainakin kasvanut lapsesta saakka.
kyllä jää ostokset tekemättä jos henkilökunnassa on matuja
Ookko sie koskaan käynyt sieltä Kalkkisista muualla?` Voi kato olla, jos menet Eurooppaankin, tuppaavat henkilökunnat olemaan ulkomaalaisia.
Rupeiskohan joku matkatoimisto järjestämään matkoja Vääksyyn ja Orimattilaan? Kun kelit paranevat, saatan itsekin ajaa katsomaan tätä kauppataistelua, paikkakuntalaiset yrittävät saada maitonsa ostettua, joutuvat tönimään ja tyrkkimään ja raivoamaan, jotta pääsevät kauppaan sisälle ja ruokansa ostettua. Sitten vielä on virolainen kaupankassa - kyllä nyt kirkonkylien asukkaita koitellaan.
Toimittajille voisi antaa vinkin, kuvaamaan tätä paikkakuntalaisten ahdinkoa.
Tämmöistä se on , eihän asioita voida selvittää etukäteen taikka valmistautua siihen että maatamme miehittävät idiootit, idioottien kutsumina.... verot ylös, niillä maksetaan... kaikki...
ja kukaanko ei osaa järjestelyn jaloa taitoa