Mistä voin tietää, mitä tunnen. Muutaman kerran ystäväni on nyt kysynyt, että rakastanko oikeasti poikaystävääni. Puheistani ja ajatuksistani rakkautta häntä kohtaan ei kuulemma huomaa. Nyt en enää itsekkään tiedä. Mistä sen tietää rakastaako? Älkää nyt sanoko, että sen tuntee vatsassa.
Takanani on muutamia pitkiä epäonnistuneita suhteita ja haluaisin vihdoinkin löytää jonkun, jonka kanssa rakentaa "yhteinen elämä". Yritänkö tätä väkisin nykyisessä suhteessa. Välitän poikaystävästäni hirveästi. Toisaalta harvoin ikävöin häntä (näemme tosin päivittäin, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta), nykyään en sano hänelle enää rakastavani häntä, monet piirteet hänessä ovat alkaneet ärsyttää, seksi ei minulle enää kunnolla maistu, haastan nykyään riitaa pienistäkin asioista...
Olemme seurustelleet pari vuotta. Onko ero väistämätön vai ovatko tällaiset tunteet normaaleja välillä? Mistä tiedätte, että rakastatte puolisojanne?
Takanani on muutamia pitkiä epäonnistuneita suhteita ja haluaisin vihdoinkin löytää jonkun, jonka kanssa rakentaa "yhteinen elämä". Yritänkö tätä väkisin nykyisessä suhteessa. Välitän poikaystävästäni hirveästi. Toisaalta harvoin ikävöin häntä (näemme tosin päivittäin, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta), nykyään en sano hänelle enää rakastavani häntä, monet piirteet hänessä ovat alkaneet ärsyttää, seksi ei minulle enää kunnolla maistu, haastan nykyään riitaa pienistäkin asioista...
Olemme seurustelleet pari vuotta. Onko ero väistämätön vai ovatko tällaiset tunteet normaaleja välillä? Mistä tiedätte, että rakastatte puolisojanne?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kaikki eivät mieti tuota rakkauden syvintä olemusta lainkaan, siki toisilla elämä on helpompaa. Nämä ihmiset ovat pinnallisia ja tunne elämältään köyhiä. Filosofinen ja henksisempi ihminen ei kestä pinnallisen pyrkyrin kanssa pitkään. Alkuvaiheessa näytelmä kestää katselun, mutta uusinnat alkavat ahdistaa. Luonnollisuus on ainoa joka voi tehdä lähtemättömän vaikutuksen.
Paras on olla itselleen rehellinen, se vaatii rohkeutta, mutta antaa paremman elämän.
Monille tärkeää on seksi ja hyvä elintaso.
Susipareja on maailma täynnä. Käydään vieraissa, eikä ymmärretä kumpania aidosti. Ei osata kesksutella vilpittömästi, eikä kunnioittaa toisen persoonallisuutta. Aito yhteenkuuluvuuden tyunne puuttuu monilta pareilta. Ollaan yhdessä vain olemisen vuoksi, koska se on tapa.
Pahimpia ovat pakkomielteiset seurustelijat ja siivellä eläjät. Ihmiset ovat epätoivoisia, eivätkä uskalla kuunnella sisintään. Suhteessa tarvitaan tunneälyä.
Rakkaus on sana jota käytetään väärin.
Sitä toistetaan tavan vuoksi. Rakkautta ei voi vaatia, eikä pakottaa. Sitä ei voi tekemällä tehdä. Sitä joko on tai sitten ei.
Olen miettinyt näitä asioita paljon.
viimeisen suhteeni lopetin, koska se tuntui näytelmältä. Aito yhteenkuuluvuuden tunne puuttui.
Jos sinulla ei ole kiire, niin voit rauhassa elää elämääsi ja löytää vierellesi ihmisen joka tuntee samoin.
Ei sitä tunne "vatsassa", sen tuntee rinnassa, kun katsot toista ja koko mielesi valtaa niin suunnaton hellyys, että haluat itkeä. Että rintaasi puristaa niin, että se on aivan fyysistä kipua. Hänen suudelmansa Tuntuvat päästä varpaisiin. Hänen kosketuksensa saa väreet kulkemaan selkääsi pitkin. Kun olette erossa pelkkä hänen ajattelemisensa nostaa hymyn huulillesi. Ajatus rakastelemisesta saa housusi kastumaan vaikka ruuhkabussissa. Asetat hänen tarpeensa aina itsesi edelle. Olet huolissasi, jos hän on sairas tai myöhässä.
Siinä muutama seikka, joista ainakin itse "tiedän" rakastavani elämäni aurinkoa, ihanaa rakastajaani, miestäni.
Epäilen usein ja melkein aina rakastanko aidosti. Rakkaus on jotenkin maailmassani saanut semmoisen neutraalimman muodon, ei perhosia vatsassa, ei huippausta. Ei mitään mitä harlekiineissä ja romanttisissa kirjoissa luvataan. Olen oikeastaan ehkä jopa pettynyt ja siitä syntynyt sitten epäluuloisuus, mikä heijastuu aina sitten suhteissani.
Kyselen aina rakastaako hän tosissaan, mistä tietää rakastaako. Kysyn niitä kysymyksiä jotka oikeasti kysyn siis itseltäni.
Oikeastaan, sen hyväksyy ajan myötä.
Etsinkin tällaista keskustelua täältä.. Kun ajattelin, että täytyy olla muitakin aiheen kanssa painijoita.
Aiemmin (muissa suhteissa) on tuntunut alkuhuuma ehkä voimakkaammin..ehkä ei? Mistä minä sen muistan?! Mutta alkuhuuma on minusta IHASTUSTA, kaikki nuo tykytykset ja kaikki. Ei RAKKAUTTA, vaikka ah, tekisi mieli ravistella sitä, joka sanan 'rakkaus' keksi.. Niin vaikea käsite se on.. tai sellaiseksi muodostunut.
Pitääkö ihana, lämmin, ymmärtävä ihminen vaihtaa, vaikka tietää, että saa tilalle vain surua, yksinäisyyttä ja toivotonta räpellystä loskalla etsiessään "sitä ihanaa tunnetta" ja "juuri sitä oikeaa"?!
Kerronpa lyhyesti. Nykyiseen mieheeni en ole ollut ihastunut.. Tietättehän; katsotaan, hihitellään, punastutaan, haaveillaan.
Ei. Tavattiin ja siitä sitten asiat lähti. Tietysti hymyilyttää, on lämmintä tunnetta, on ikävää toisen luo ja kaikkea sitä!! Ja vaikka minusta on asioita vaikea puristaa, niin sanoin hänelle (viimein) rakastavani. Ystävyysliitto - mikäs sen parempi? Huumaa tässä sinänsä kaipaisi. Ymmärrän niin sinun tekstiäsi, Sokton. Olisin sen voinut toki itse kirjoittaa...
Minä tosin uskon rakastavani häntä. Sellaista "tunnetta" on liikkeellä. (Vaikkakin joku viisas joskus sanoikin, että rakkaus on kaikkea muuta kuin tunnetta..)
Jotenkin silti pelästyn tällaista reaktiota itsessäni. Olenpas peloissani. Äh!
Kun ei tiedä, mitä muut tuntee! Ei tiedä, mitä "pitäisi tuntea".. On vain omat tunteet. Ja niiden kanssa pitäisi selvitä.
Olen päättänyt ottaa sellaisen asenteen, että ei hätäillä, vaan katsotaan, mihin tämä johtaa. On nuori rakkaus niin, ei mitään kiirettä, ja jos joskus pahasti ahistaa, niin sitten.. Niin, mitä sitten? Ei haluaisi kuitenkaan valehdellakaan, taikka satuttaa.. Äh. :(
Niin, rakkautta on niin monenlaista kuin on meitä ihmisiäkin. Eikä oikeasti voi edes sanoa mikä on oikeaa rakkautta ja mikä ei.
Itsekään en voi sanoa kokeneeni tuota alun "ihastusta" koska olin mieheni kanssa vuosia hyvä ystävä, ennen kuin välillemme syntyi mitään romanttista ja sitten kun molemmat tunteensa tajusivat oli kaikki jo tapahtunut niin vaivihkaa, että tunnen nyt meillä olleen alusta asti todella kokonaisvaltaista rakastamista, kuulostaa vähän mahtipontiselta, mutta tarkoitan sitä tunnetta, joka on toisiinsa 100% luottavan ja toisensa tuntevan ja toisiansa arvostavien ihmisten välillä. Kun tunteet voivat heti olla mutkattomia, johtuen siitä ettei tarvitse arvailla toisen tunteita/motiiveja tai olla mustasukkainen menneisyydestä, koska tietää menneet tapahtumat, syyt ja seuraukset.
Vaikka siis minulla on ollut tätä "huumaavaa" rakkautta en silti ajattele, että sinun täytyisi luopua ihanasta, lämpimästä ihmisestäsi etsiäksesi "oikeaa" rakkautta. Uskon, että olet oman rakkautesi löytänyt ja olet hänen kanssaan onnellinen, jolloin olet jo löytänyt sen jota niin monet vielä etsivät. Onnea ihmissuhteessasi. :)
silloin, kuin pelkkä ajatuskin hänestä saa hymyn kasvoille viipymättä, kun hänen nimensäkin saa punan poskille. Kun ikävöin ja huolehdin koko ajan...ja kun koko ajan unohtelen asioita ja unohdun itsekkin mietteisiin. Ja aina, ihan aina tahtoisin olla hänen lähellään. Siitä tiedän rakastavani häntä.
lukekaa zen ja rakastumisen taito.
tässä maailmassa vallitsee nykyään ihan kummallinen mieliala, kun niin monet jahtaavat vain alkuhuuman tunnetta ja rakastavat oikeasti sitä omaa mielihaluaan kokea uutta jännitystä.
lukekaa ihan oikeasti tuo kirja.
Siinäpä se, ihmiset rakastuvat rakkauteen, eivätkä ihmiseen. He rakastavat omaa mielikuvaansa henkilöstä, eivätkä välttämättä edes viitsi ottaa selvää millainen ihminen oikeasti on, sitten kun "huuman" haihduttua tajutaan asioiden oikea laita alkaa syyttely, ettet ollutkaan sellainen kuin luulin...
Eli pointtini on. Sydän auki, mieli avoimena, rakastukaa, mutta ihmiseen, ei omiin kuvitelmiin.
lahja. Rakkauden tuntee, kokee sydämessään. Se rakkaus vaan on. Ei siinä ole mielikuvia tai muuta. Kohde on se mikä on. Ja siitä huolimatta rakastat häntä sellaisena kuin hän on.
että näkee toisen ihmisen tekojen läpi ja kykenee ymmärtämään häntä.
Rakkaus on sitä että näkee toisen ihmisen sellaisena millaiseksi Luoja hänet alunperin tarkoitti.
kerran : "Rakas, käytyäsi vessassa siellä haisee kauhealta, mutta silti rakastan sinua"
aina vain yhtä sykähdyttävää.