Eipä tarvinnut eilen(kään) roskakanavien ohjelmia katsella. Saunan päälle Shetlandsaarten murhat, Uutiset, Urheiluruutu, YleLeaks, Uutisvuoto ja viimeiseksi Ylikomisario Banks. Eipä tarvinnut jonninjoutavaan mainospuuroon sotkeutua.
Yle riittää meikäläiselle. Ja Yleverosta en narise, vastiketta sille tulee todella hyvin.
Yle riittää meikäläiselle. Ja Yleverosta en narise, vastiketta sille tulee todella hyvin.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Iänikuiset murhamysteerit ja tyhmä huumori eivät kiinnosta, joten uutiset ainoa katsottava.
Ykkönen kyllä minullakin nykyisin katsotuin kanava. Silloin tällöin muut ylet, mutta kaupalliset jääneet melko vähille. Joskus heilläkin tosin helmiä, jos ovat satsanneet laadukkaampaan... Ei näköjään kaupallisuus kannata, jos se tehdään laadun kustannuksella ;).
Tuo on totta. Ja ykkösen uutiset ovat arvossaan vuodesta toiseen, samoin ajankohtaiohjelmat. Ykkösellä on ollut hyviä sarjoja, kuten tauolle jäänyt Kotiin takaisin ja monet muut , joita ei mainoskatkot häiritse. Mieluusti saa ottaa tuloistani yleveron, se jää paljon pienemmäksi kuin aiempi lupamaksu. Miksi ihmiset nurkuvat turhasta ja eivät huomaa, että maksamme monest muusta huomaamatta.
Pitäisi vielä Bercerakki tulla.
Pienellä Seycellien saarella tapahtui enemmän rikoksia, kuin Kepun puoluekokouksessa.
Bercerac sijoittui Jerseyn saarelle, joka on parikymmentä kilometriä Ranskan rannikosta. Seychellit on Tyynellä Valtamerellä!
Harmi, kun launtaitansseja ei enää tule. Onkohan Heikki Hietamies vielä elossa?
On elossa mutta Lauantaitanssit oli Mtv:n ohjelma eikä Ylen.
Kesäillan valssi saisi palata kesäohjelmistton.
Ajattelin tänään katsella Yle 1. Lauantain ohjelmia.
Kun on Yle , ei maikkareita eikä suppeja tarvita.
Näin se vaan on.
Niin taitaa huominenkin lauantai ilta mennä taas Yle 1 :n parissa.
Pelkkää paskaa yleltä
Shetlandsaaren murhat, YleLeaks, Uutisvuoto sekä illan päätteeksi loistosarja Banks. Mitä tässä on paskaa? Yleleaks ja uutisvuoto tosin voivat olla liian vaikeita tajuta, jos ei muuta seuraa kuin hömppää.
Hyvin hoitaa.. laitoin postia tuolle rahastusyhtiölle, että saisinko vielä kerran nähdä avaran luonnon ohjelman kolibreista, kun se ei ole tullut kuin neljä kertaa..
lehmä yleltä vastasi, että itseasiassa se on tullut kuusi kertaa, ja tuli vielä kerran tämän jälkeen.
7 kertaa sama ohjelma..