Arvoton näytelmä

Eduskunnassa nähtiin todella arvoton näytelmä. Mutta ei niin kuin johtavat tiedotusvälineetä kertoivat, vaan siten, että eduskunta luopui 18.11.1994 toimimasta Suomen kansan tärkeintä omaisuutta eli valtiollista itsenäisyyttä ja kansansuvereniteettia puolustavana kansanedustuslaitoksena ja ryhtyi EU:ta hallitsevan harvainvallan etujen ajajaksi.

Samalla eduskunta siirsi valtiokaappaukseen syyllistyen itsellään vain lainassa olleen Suomen kansalle kuuluvan korkeimman vallan EU:lle.

Tiedotusvälineissä ei juuri riittänyt arvostelevaa sanaa sille maan oloissa ennen kuulumattomalle tavalle, jolla EU:hun liittymissopimus ja sitä koskeva ulkoasiainvaliokunnan mietintö yritettiin hyväksyttää parlamentilla lähestulkoon läpihuutojuttuna. Jäsenyyttä kiihkeästi ajaneet puoluejohtajat ja eduskunnan puhemiehistö eivät edes pitäneet tarpeellisena kansanedustajien perehtymistä käsiteltäviin asiakirjoihin.

Tällainen asenne ja menettely kertoivat selvästi, mistä todellisuudessa oli kysymys. EU:hun liittymissopimus oli saatava hyväksytyksi keinoja kaihtamatta mahdollisimman nopeasti. Kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien ruotsalaiset puoluetoverit olivat tiettävästi pyytäneet aian kiireellistä käsittelyä, jotta Suomen eduskunnan ennen Ruotsissa toimeenpantua neuvoa-antavaa kansanäänestystä tekemä liittymissopimuksen hyväksymispäätös olisi lisännyt jäsenyyden kannatusta siellä.

On varsin todennäköistä, että aikanaan julki tulevat asiakirjat ja muistelmat kertovat myös siitä, että Euroopan unionin etuja edustavalta taholta oli toivottu liittymissopimuksen hyväksymisen kiirehtimistä. Näin myös sen vuoksi, koska Brysselissä pelättiin, että Suomen eduskunta luopuisi koko liittymissopimuksesta siinä tapauksessa, että EU-jäsenyyden kannattajat jäisivät Ruotsissa järjestettävässä äänestyksessä vähemmistöön.

Tällaista käännettä Suomen eduskunnassa tuskin kuitenkaan olisi tapahtunut, sillä niin tehokkain keinoin kansanedustajien enemmistö - ei tosin perustuslain muuttamiseen tarvittavassa määrin - oli saatu liittymissopimuksen vasttustajien eduskunnassa aloittama ns. jarrutuskeskustelu oli siis todellisuudessa seuraus jäsenyyden ajajien suunnitelmasta, joka haluttiin näin torpedoida.

Toisin kuin johtavat tiedotusvälineet kertoivat, ns. jarrutuskeskustelu tapahtui päätettävänä olevan kysymyksen asiallisena käsittelynä. mm. kansanedustaja Vesa Laukkasen monituntiset puheenvuorot olivat EUroopan unionin luonnetta ja jäsenyyden seurauksia perusteellisesti valottavia analyyseja, niin kuin jokainen keskustelua seurannut saattoi todeta. Tästä tosiasiasta hallituksen ja sdp:n yhteistä vallankaappauslinjaa kritiikittömästi tukeneet tiedotusvälineet tarkoituksellisesti vaikeinivat ja pyrkivät antamaan Laukkasesta kuvan sovinnollisuutta vastustavana ja kansanvaltaa uhmaavana häirikkönä. Vallankaappauslinjan taholta nostettiin esiin jopa sen edustamalle ajattelutavalle luonteenomaisesti vaatimus kansanedustajien puheoikeuden rajoittamisesta.

EU-jäsenyyden vastustajien puheita ja kirjoituksia koskevaa sensuuria kaappauslinjan edustajien ei tarvinnut edes vaatia, koska johtavat tiedotusvälineet olivat jo ottaneet sen käyttöön oma-aloitteisesti.

Eduskunnan työjärjestyksen mukaan asioiden käsittelyä ei jatketa yön tunteina muutoin kuin pakottaviksi ja välttämättömiksi katsovttavista syistä. Puhemies Riitta Uosukaisen mukaan EU:hun liitttymissopimuksen hyväksytyksi saaminen ja siihen liittyvä Suomen kansalle kuuluvan korkeimman vallan luovuttaminen unionille täytti nämä yötä myöten jatkuvan kiireellisen käsittelyn tunnusmerkit ja niin eduskunnan istuntoa jatkettiin yötä päivää siitä veronmaksajille aiheutuvista suurista lisäkustannuksista välittämättä.

Tässä vaiheessa kansalaisten kiinnostus asiaan heräsi ja eduskunnan lehterit täyttyivät, kun niille pyrki jatkuva eduskuntatalon ulkopuolelle saakka ulottuva ihmisjono. Tilanne alkoi pelottaa puoluejohtajia, jotka pitivät omalta kannaltaan vaarallisena, että kansalaiset olivat lähteneet liikkeelle ja saivat omin korvin kuulla jäsenyyttä vastustavien kansanedustajien esittämiä tiedostusvälineiden pimittämiä tosiasioita. Puoluevallan kannatuksen ja sen toimien onnistumisen pääedellytyksenä kun ovat tosasioita tuntemattomat, passiiviset kansalaiset.

Maan väkilukuun verrattuna suhteellisen vähäinen kansalaisten joukko kaatoi vallankaappaajien teolleen suunnitteleman kiireellisen aikataulun saapumalla eduskunnan lehtereille vuorokauden ajasta välittämättä. Puhemies Uosukaisen kerrotaan valtapuoleuiden jotajien painoastuksesta taipuneen itku kurkussa peruuttamaan aikaisemman aikataulupäätöksen. Tämä osoittaa miten haavoittuvainen ja heikko mahtailevasti esiityvä puoluevalta itse asiassa on, ja miten helposti se joutuu paniikin valtaan, kunhan vain kansalaiset lähtevät liikkeelle. Tämän vuoksi puoluevallan on hallittava hajottamalla.

Sen pyrkimyksenä on estää kansalaisten yhteenliittyminen puoluevaltaa vastaan. Ja tämä tapahtuu helpoimmin saamalla nämä mahdollisimman passiivisina käpertymään pieniin, toisistaan erillään oleviin piireihin, mieluummin omaan olohuoneeseensa television yksisuuntaisen kommunikaation alaiseksi.

Eduskunnassa käydyn ns. jarrutuskeskustelun johtavat tiedotusvälineet henkilöivät pääasiallisesti Paavo Väyryseen ja häiriköiväksi kylähulluksi totuuden vastaisesti leimattuun Vesa Laukkaseen.

Kukaan Suomen kansansuvereniteettia vakaumuksellisesti puolustava EU-jäsenyyden vastustaja ei voi milloinkaan sitoa itsenäisyyskantaansa Ruotsissa toimeenpantaviin äänestyksiin, niinkuin Väyrysen mukaan oli tehtävä.

Tästä tosiasiasta tiedotusvälineet vaikenivat ja esittivät jälleen Väyrysen avulla jäsenyyden vastustajat vieraaseen apuun turvautuviksi periaatteettomiksi haihattelijoiksi ja onnenonkijoiksi, kuvaus, joka todellisuudessa sopii varsin hyvin luonnehtimaan päinvastaisen kannan edustajia, EU:n harvainvaltaa toiminnallaan pelvelleita jäsenyyden ajajia.

Myös Laukkanen, jonka puheiden selvästä tosiasiasisällöstä tiedotusvälineet niin ikään vaikenivat, soveltui hyvin näiden tarkoitukseen mustamaalata jäsenyyden vastustusta ja vastustajia. Veihän Laukkanen itse uskottavuutta toiminnaltaan sen vuoksi, että hän oli ottanut tavakseen - ja teki näin myös jäseneksi liittymissopimuksen hyväksymisestä päätettäessä - äänestää tyhjää, olipa käsiteltävä asia mikä tahansa.

Suomalaisten tiedotusvälineiden historiaa vuodelta 1994 joskus tulevaisuudessa kirjoitettaessa joudutaan epäilemättä toteamaan, että ne varsinaisen tehtävänsä unohtaen yleensä esiintyivät EU-jäsenyyttä ajaneiden puoluevallan ja taloudellisen vallan nöyrinä ja kritiikittöminä renkeinä tai myötäilijöinä. Itsenäisesti ja objektiivisesti toimineet tiedotusvälineet - niitäkin sentään oli, tosin vain suhteellisen suppealevikkisten lehtien joukossa - saanevat sekä aikalaisilta että vielä myöhemmikin, historian valossa, niille kuuuluvan asianmukaisen arvonannon.
0184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Berufswahl kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu