Onko kyse narsismista vai mistä?

Miehessäni oli alunalkaen kaksi puolta: katkera, kateellinen ja erittäin epäluuloinen puoli, minkä ohessa hänessä oli kuitenkin herkkä ja tarvitseva, rakkaudennälkäinen ihminen. Edelliset naissuhteet olleet lyhyitä, muutaman kuukauden pituisia. Taustalla vuosien yksinoloa ja nettisuhteita, joista haki naista joka "ei pettäisi, olisi uskollinen ja jonka kanssa voisi perustaa perheen..." Avioliitosta katkeria useiden vuosien takaisia muistoja. Kaikki naiset ovat häntä pettäneet ja halveksineet. Olleet uskottomia ja vähätelleet ja pilkanneet häntä.

Suhteemme alussa hän yhdisti minut mielivaltaisesti nuoriin poikiin ja oli varma siitä, että minulla oli seksisuhde heidän kanssaan. Järjenvastainen väite, koska asuimme eri paikkakunnalla tuolloin enkä ollut koskaan nähnyt kyseisiä poikia. Hän on puhutellut minua äänekkäästi julkisilla paikoilla huonosta käytöksestä: olen katsonut vastaantulevaa miestä liian pitkään tai mies on katsonut minua liian pitkään, mistä hän syyllistää minut. Kihlasormuksen ostohetkelläkin olin antanut myyjälle seksistisiä viestejä liuttamalla sormusta yli nivelen. Kaikille em ja useille muille raivokohtauksille, jotka tulevat ennakoimatta, hänellä on looginen minusta johtuva (käytökseni, sanavalintani, katsekontaktin puuttuminen, jne.) selitys.

Mieheni on fyysisesti komea, salskea. Hän on kuitenkin kertonut ulkonäköneurooseistaan, myös seksiin liittyvistä ongelmistaan avoimesti. Tosin hän on tehnyt sen erittäin karkeasti ja hyökkäävästi minut samalla nujertaen. Sama julkeus liittyy myös lapsiini. Heidän ulkonäkönsä on saanut mainintoja "ei nyt niin erikoisen näköinen" tai "on aika kivan näköinen, kunhan ei vain ylpistyisi"...Pahimpia ovat olleet tilanteet joissa tämä akateemisesti koulutettu ihminen on ottanut oikeudekseen kieltäytyä mm. intiimistä kanssakäymisestä täysin vedoten koiraan, lapseen tai työhönsä. Alun alkaen hän valitti sitä ettei yksikään nainen ole hänestä riittävästi ollut kiinnostunut kiihottuakseen hänestä. Seksi oli hänelle todella kynnyskysymys ja täynnä neurooseja, estoja. Minut hän mielsi huoraksi kerta toisensa jälkeen sekä mielikuvissaan että todellisuudessa. Lopulta intiimiä läheisyyttä ei enää ollut. Nyt sairastuin vakavasti. Mieheni on kahden viikon raivoamisen jälkeen (kuultuaan syövästä) rauhoittunut viikon lepoon. Olen aivan lopussa henkisesti. Olen yrittänyt puhua miehelleni hänen käytöksestään ja siitä ettei hänellä ole oikeutta käyttää läheisintä ihmistä oman itsensä sylkykuppina, mihin kaiken pahan itsestään sylkee haukuttavaksi. Pahimpien epäluulojen vainotessa miestäni, hän on kuullut ääniä (nuoren tytön nimeä oli toistettu hänen korvaansa) ja luullut että kanssamatkustaja kykenee lukemaan hänen ajatuksiaan hänen lukiessaan kirjaansa "jokaisen ymmärryksen hetkenä se pirullinen mies rykäisi, tahallaan!"

Mieheni raivokohtaukset ovat täysin hillitsemättömiä: hän kiroilee karkeasti, nimittelee ja samalla huutaa ulos minun pahuuttani ja kieroa luonnettani. Olenhan todella epäluotettava nainen. Jos olen puolustautunut, on mieheni lähtenyt äitinsä luokse lukuisia kertoja ilmoittamatta siitä minulle. Kerran olen lähtenyt lapseni kanssa samoin. Olin tuolloin kuulemma seksilomalla työkaverini kanssa (hän oli ollut puhelinyhteydessä äitiini, jonka luona vietin tuolloin muutaman päivän, eli hän tiesi missä olin).

Mieheni on käynyt viisi kertaa psykologilla, joka on todennut yhteisellä tapaamisella minulle että mieheni toimii stressitilanteessa ja epävarmuudesta kyseisellä tavalla. Kunhan kykenen osoittamaan rakkautta riittävästi ja mieheni on varma siitä, jäävät kohtaukset ja mustasukkaisuus pois. Luulenpa ettei mieheni ole kyennyt todenmukaisesti kertomaan tilanteestaan psykologille. Mieheni psyyke on kuulemma perusterve. Minä en kohta enää sitä ole!