Suomalaiset ovat täysin puolustuskyvyttömiä omassa maassaan.
Yhdelläkään kantaväestöllä ei ole valmiuksia puolustaa omaa kulttuuria ja elinpiiriään.
.
Olisiko jo aika herätä ja ottaa asiat omiin käsiin. ?
Joko olisi aika perustaa Kodinturvajoukot
9
80
Vastaukset
- hjkwlr
Suomalaisten on tehtävä vallankumous.
- lugcjb
Vedäpä tuota hiukan julkisemmin, niin olet ihan oman Suomesi lakien mukaan tehnyt vakavan rikoksen!!
Jos Suomi on niin ihana, miksi vauhkaatte koko ajan rikollisen toiminnan tarpeellisuudesta??
Oman Suomen lakien mukaan rikollisten. - KumottuValta
Onko Suomenlaki jo "rikollistenlaki".
Laki ei tunnu enää olevan kansantahdon mukainen.
.
Ainahan vallankumous on rikos niiden mielestä, jotka ovat vallassa tuhoamassa maata, sehän on selvää.
.
Syyrian Assad on parhaillaan paras esimerkki tapahtumasta, jossa Assad perustelee valtaansa ja erityisesti väkivaltaansa lakiin. Toiset pyrkivät tämän kansansa tuhoajan saattamaan narunjatkoksi. Kysymyksessä on vallankumous, kumpi voittaa on eri kysymys.
- poliisieipuutu
Sama ulkomaalainen puukotti tänään jo kolmannen kerran samaa suomalaista!
Jo kolmatta kertaa saman ulkomaalaisen vainoamaa ja puukottamaa uhria valmistellaan parhaillaan leikkaukseen - tällä kertaa leikkaus on kriittinen, sillä puukko puhkaisi vatsan.
25.01.2016 22:10, 4544 lukukertaa
InstaCasino antaa uusille pelaajilleen huimat edut. Tarkista tästä!
Arabien jo kaksi kertaa puukottamaksi joutunut jyväskyläläinen mies pääsi tänään sairaalasta ja joutui taas saman ulkomaalaisen puukottamaksi, kuin jo kahdesti aikaisemmin.
Matujen uhri 2
Arabien aikaisemmin jo kahdesti – viimeksi perjantaina – puukottamaksi joutunut mies pääsi tänään pois sairaalasta, ja kun hän tänään vei Rottweiler-pentukoiraansa ulos tarpeille, hän joutui jo häntä kahdesti puukottaneen ulkomaalaisen puukottamaksi, jo kolmannen kerran.
Mies kertoi MV:lle puhelimessa, että aikaisemmin puukottaja oli ollut liikkeellä toisen kaverin seurassa, mutta tällä kertaa hän oli liikkeellä yksin.
Hyökkääjä löi ensitöikseen uhria nyrkillä kasvoihin ja sen jälkeen iski häntä kahdesti puukolla. Molemmat puukoniskut osuivat vatsaan, kuten perjantaisessa puukotuksessa. Puukottaja oli uhrin mukaan kuin odottamassa sitä, että hän tulisi asunnostaan ulos.
Uhria valmistellaan parhaillaan leikkausta varten, koska toinen iskuista osui mahalaukkuun. Mies on kriittisessä tilassa.
Matujen puukotusuhri
Hetkeä ennen leikkausta.
Uhrin mukaan kysymys on vainosta.
“Hän oli odottelemassa, milloin tulen ulos. Tässä on kysymys vainosta.”
Uhrin mukaan häntä jo kolmesti puukottanut mies puhui huonoa suomea, itämaalaisella aksentilla. Eikä Suomen poliisi ole vieläkään saanut puukottajaa kiinni.
Uhri on huolissaan siitä, että alueella asuu paljon lapsiperheitä.
“200 metrin päässä on luistelualue. Olen todella huolissani lasten turvallisuudesta tällä alueella, kun aikuisillekin käy näin.”
Lue myös tämä: http://mvlehti.net/2016/01/25/iltalehti-ja-poliisi-valehtevat-suomalaismiehen-puukotuksesta-matut-teon-takana/
T2/MV- realismi
"puolueeton"media vaikenee näistä mamujen hillumisista mutta annas olla jos suomalainen tekee jotain siitä lukee lehdissä viikon ja ylen rasismin vastaisia käydään seuraava kuukausi hieman ihmetyttää että jos kaveria on jo kolme kertaa puukotettu niin poliisi tee mitään?
- dasdasdas32423423
No siitähän seuraisi rasismia jos mutakuonon ottaisi kiinni, eli parempi antaa sen vaan juosta vapaana ja puukottamassa suomalaisia.
täytyy muistaa että tuo sinänsä jo kovaksi setiksi kuvailtu toiminta on vasta alkulämmittelyä tosi toimille.
korkeakulttuuri islamin edustajat ottavat vasta alkulverryttelyä ennen tositoimiin ryhtymistä.
Ne tositoimet tarkoittavat ranskan iskujen kaltaisia toimia.
Näillä "lämmittely-iskuilla"vasta luodaan pohjaa tositoimille.
tarkoitus on testata vastaanottavan yhteiskunnan reaktioita oikeauskoisten haasteisiin.
Mitä "nössömmin"reagoimme,sitä tuntuvampia ovat niitit jatkossa.
tekijät eivät kaikki edes välttämättä tiedosta koko grand slamia,vaan toimivat kulttuurinsa arvojen mukaisesti täysin vaistonvaraisesti.
Voisin uskoa että toiminta on jo osin genetiikassa.
Eihän tulijoilla ole mitään aihetta erityiseen kiitollisuuteen,,Elatus,asunto,terveydenhoito,koulutus,mitä sitten?
kun kuitenkin he joutuvat elämään vieraassa kulttuurissa,jossa osa vääräuskoisista ei aivan kumarra lattiaan saakka heidän edessään.
kaiken edelläkuvatun seurauksena ei voi kuin olla kiitollinen kantiksena ettei meitä kuriteta enempää virheistämme.
menkäämme itseemme:tunkeudumme uimahalleihin/kylpylöihin samaan aikaan kuin kunniakansalaiset.(röyhkeys)
kehtaamme olla asuntojonossa kilpailemassa heidän rinnallaan.(röyhkeys/julkeus)
saatamme vahingossa lausua poikkipuolisen kommentin heidän kulttuurinsa joistakin pikkiriikkisen negatiivisista puolista.(röyhkeys,julkeus,haaste?)
julkeamme mutista epäilyksensanoja tulevista moskeijahankkeista.(R.J.H.sekä islamin kunniakkaiden pyrkimysten epäileminen)
syntiemme lista loputon,onneksi voimme sitä hieman paikkailla olemalla lompakko levällään,ja suu supussa,kun rakennamme uutta uljasta euraabiaa,,,
- Nääs
Viranomais sektori kyllä kovinkin mielellään on kerran keksimänsä henkilön kimpussa eli suomalaisen taviksen, mutta annas olla kun vastassa on mamu porukka niin eipä mitään..jokin on nyt perusteellisesti vialla. jotakin ny torella tarvis tehrä.
- delta00
Kaikki vuotaa, uusien rakennusten katot ja kaikki rajat.
Mutta halvalla saadaan ja halvempaa vartiaistyövoimaa tulee minkä kintuista irti saa, joten hätäkös täällä.
Vai meeekö tuo jälkimmäinen niin, että työllistämisvoimaa laajenevien hotellipalvelujen pyörittämiseen ihan yhteiskunnan piikkiin?
No onneksi nyt taas kerran todettu, ettei korruptiota ole, on vain maan tapa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1562677
- 1981935
- 711696
- 921638
Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91401- 741078
- 811040
- 951019
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes191944- 67911