Hei! Enlanninspringerspanielillamme alkoi juuri yllättäen juoksu, odotimme sitä hieman myöhemmin. Tyttö alkaa olla jo 5 vuotias, ja olemme halunneet tehdä sillä pennut, mutta pian on myöhäistä. Tyttöämme ei ole palkittu,olemme harrastaneet vain lähinnä perhepiirissä. Mitä nyt metsästyskokeissa on tullut 3:nen. Koira on kuitenkin mahdottoman hyväluonteinen, juuri tuossa leikkii alle vuoden ikäisen lapsemme kanssa, koskaan ei ole ihmiselle murissut yms. Totteleekin, vaikka tottelevaisuuskoulutus on jäänyt liian huonolle tolalla. Fiksu koira on, ja melkolailla metsästysverinen, ennen kaikkea. Loistava noutaja, kaikki löytyy mikä maassa tai vedessä on. Ylösajo sujuu hyvin, lähinnä fasaanimetsällä on käyty. Tahtoisimme isukiksi hyväluonteisen springerin ja mielellään metsästystä harrastavasta perheestä. "Palkaksi" yksi pentu? Paperillisia pentuja emme kaipaa, vaikka koiraltamme paperit löytyvätkin, tätä voisi tietysti vielä harkita? Tahtoo vain tulla liian kiire Pevisaan ja rahaa palaa. Laita vastausta HETI jos kiinnostaa. Asumme Jalasjärvellä, täällä olisi koirille kyllä tilaa temmeltää pihassa, että ei kun uros autoon ja tuloksi?
Isäehdokkaita (pohjanmaalta) springerille?
Iitu78
8730
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Laita sama ilmoitus myös metsästys.net foorumiin eiköhän metsämiesten koirilla ole pussit täynnä löytyy niistä alan harrastajia ja voi löytyä sellaisiakin joukosta että olis poikuus tallella.
Olit näköjään jo laittanut metsästys.nettiin ilmoituksen...
Tossa naapurissa olis metsästys linjanen uros.
isäntä ja koira kiinnostuneita.
pistä postia [email protected]
niin sovitaan lähemmin asiasta.
Tuli lukihäiriö sähköpostiosoitteeseen
oikea osoite [email protected]
Sen verran lisään vielä, että koira on kerran osallistunut Pevisa tutkimukseen, mutta lausunto on vanhentunut. Silmät oli ok, kyynärnivelet 0 0 lonkkanivelet b c, toki eläinlääkäristä nämä lähtivät a a, kennelliiton eläinlääkäri muutti lausuntoa jostain syystä?
Eli lisään taas vielä... Mulle selvisi just, että silmätutkimuksen tekeminen astutushetkellä ei ole pakollinen, vaan sen voi tehdä jälkikäteenkin ennen pentujen rekisteröimistä. Ei ole siis pakko tehdä paperittomia pentuja, vaan ihan rekisteröidytkin onnistuu jos uroksen omistaja niin haluaa, mutta laittakaa halukkaat nyt pikaisesti viestiä!!!
Tämän allaolevan on kirjoittanut nimimerkki href Sekarotuiset -palstalle pentutehtailu-ketjuun. Kopioin tän tänne, koska itse en voisi asiaa paremmin sanoa. t. Sprinkku-uroksen omistaja Pohjanmaalta
"Mielestäni pahin tehtailun muoto on paperittomat puhdasrotuiset. Niitä tehdään nimenomaan rahastustarkoituksessa. Ei vaivauduta ottamaan rekisteröintivaatimuksista selvää tai sitten sitä pidetään virheellisesti liian kalliina. Rekisteröintihän maksaa parikymppiä per pentu, kun asiat ovat kunnossa.
Rekisteröimättömien pentujen teettäjät eli tehtailijat eivät vaivaudu käyttämään pentueen vanhempia terveystarkastuksissa (monelta rodulta vaaditaan terveystarkastus, kuten vaikka lonkkakuvaus) eikä näyttelyissä (näyttelyarvosana on vähintäänkin suositeltavaa, se kertoo ainakin jokseenkin oikeasta rotuleimasta). Parhaassa tapauksessa pentueen vanhemmat ovat itsekin jo ties kuinka monennessa sukupolvessa rekisteröimättömiä, joten kuka tietää mitä vikoja ja kuinka kahdentuneina geeneinä ne viat niissä ovat. Lopputuloksena ulkonäöltään täysin epätyypillisiä ja perimältään epäilyttäviä koiria, joilla on suuri todennäköisyys sairastua ja periyttää sairauksia. Ja näitä sairauksia ei kukaan kirjaa mihinkään eikä niitä saa mistään selville. Et voi varmuudella tietää, mitä sairauksia koirasi enoilla, tädeillä, sisaruksilla jne puhkeaa. Kun rekisteröity rotukoira periyttää tai sen edes EPÄILLÄÄN periyttävän alttiutta tai sairautta, siitä tietää kaikki. (onneksi suomalaiset ovat kateellista porukkaa)
Näiden rekisteröimättömien "kasvattajat" vetoavat tunteisiin, että eivät he halua kuin kotikoiria. He haluavat muka auttaa ihmisiä saamaan hyvän seurakoiran halvalla hinnalla. Ja tietämättömät pennunostajat menevät lankaan ja tukevat toimintaa. Tehtailijat pyytävät paperittomastaan monta sataa euroa, vaikka senttiäkään ei ole mennyt tutkimuksiin, näyttelyihin jne. Yleensä he käyttävät myös lähintä mahdollista urosta, joten bensakuluja/astutuskulujakaan ei juuri tule. (rekisteröityjen kasvattaja saattaa lentää narttunsa kanssa eurooppaan asti astutukseen.)
Kunpa ihmiset jo ymmärtäisivät, että niistä papereista on muutakin hyötyä, kuin koiran kanssa harrastusmahdollisuus. Eihän kukaan osta mitään kallista elektroniikkaakaan ilman kuittia tai takuutodistusta ja huoltosopimusta! Sitä rekisteröintipaperi tarkoittaa. Oikea kasvattaja on käynyt kennelliiton kurssin ja noudattaa kasvattajasitoumusta. Hän käyttää kennelliiton lomakkeita ja noudattaa sääntöjä. Hän on korvausvelvollinen ja vastuuntuntoinen. Hän haluaa auttaa pennunomistajia senkin jälkeen, kun pentu on muuttanut ostajien luo. Hän on (yleensä) myös valmis ottamaan pennun takaisin jos siitä jostain syystä pitää luopua."
Pentuja ei tehty eikä tule, koira on leikattu kohtutulehduksen ym. vuoksi ja toipuu pikkuhiljaa. Haluan nyt kuitenkin vielä omasta puolestani tähän päätökseen sanoa että tarkoituksena ei ollut "tehtailla pentuja" tai tehdä välttämättä juuri paperittomia pentuja, vaan parantaa nartun elämänlaatua mm. hormonitoiminnan aiheuttamien ongelmien vuoksi ja hankkia muutama metsästysverinen koira omaan perheeseen sekä muutamalle tuttavalle/tutuntutulle. Urokseksi ei todellakaan olisi huolittu ketä tahansa! Tämä asia on nyt kuitenkin ratkennut näin ja toivon että keskustelu lopetetaan.