Miksi miehet ei kerro tunteitaan? joku kysyi. Syy on siinä että miehet toisin kuin naiset hakevat ratkaisuja ongelmiin, myös narsistin kanssa asuessa, kun taas naiset ovat tyytyväisiä saadessaan purkaa tunteitaan. He eivät hae välttämättä ratkaisua ongelmiin, tämä näkyy tavallisissa parisuhteissa, kun nainen kertoo esim. työpaikan ongelmista, niin mies neuvoo mitä voisi tehdä. Ne ei kiinnosta naisia näitä neuvoja naiset eivät tarvitse, vain vaan he tarvitseva kuulevan korvan joka kuuntelee ilman ratkaisuja.
Naiset ovat siinä mielessä myös erillaisia että jos he asuvat parisuhteessa esim. alkoholistin tai narsistin kanssa ja tulee ero, niin uudeksi puolisoksi ei kelpaa tavallinen mies vaan sen on oltava alkoholisti tai narsisti. Näin kertoi asiaa naisterapeutti jolla oli ollut tuo ongelma ja sen takia joutunut vaikeuksiin mies suhteissa kerta toisensa jälkeen kunnes lopulta ymmärsi alkaa korjaamaan omaa päätään, jossa yhteydessä opiskeli terapeutiksi.
Jotkut naiset ovat omien tunteittensa orjia, se tekee heistä narsistisia jotka eivät tunne empatiaa ketään kohtaan joka ei palvele heidän tunteitaan. Esim. Norjan massamurhaaja Breivik saa säkki tolkulla postia rakastuneilta naisilta, niin että vartijat ovat väsyneitä siihen koska täytyy tarkistaa kaikki kirjeet. Näihin naisiin ei tee mitään vaikutusta uhrien omaisten suru mitä tämä psykopaatti on aiheuttanut raukkamaisella teolla surmaamalla surmaamalla yli 80 puolustuskyvytöntä nuorta, missä äidilliset tunteet?. Tuollaiset naiset ovat puolisoina täysin kelvottomia, haluan korostaa kuitenkin sitä että suurin osa naisista on kunnollisia, mukavia, ihania, jotka eivät hyväksy tuon tyyppistä käyttäytymistä :)
Naiset ovat siinä mielessä myös erillaisia että jos he asuvat parisuhteessa esim. alkoholistin tai narsistin kanssa ja tulee ero, niin uudeksi puolisoksi ei kelpaa tavallinen mies vaan sen on oltava alkoholisti tai narsisti. Näin kertoi asiaa naisterapeutti jolla oli ollut tuo ongelma ja sen takia joutunut vaikeuksiin mies suhteissa kerta toisensa jälkeen kunnes lopulta ymmärsi alkaa korjaamaan omaa päätään, jossa yhteydessä opiskeli terapeutiksi.
Jotkut naiset ovat omien tunteittensa orjia, se tekee heistä narsistisia jotka eivät tunne empatiaa ketään kohtaan joka ei palvele heidän tunteitaan. Esim. Norjan massamurhaaja Breivik saa säkki tolkulla postia rakastuneilta naisilta, niin että vartijat ovat väsyneitä siihen koska täytyy tarkistaa kaikki kirjeet. Näihin naisiin ei tee mitään vaikutusta uhrien omaisten suru mitä tämä psykopaatti on aiheuttanut raukkamaisella teolla surmaamalla surmaamalla yli 80 puolustuskyvytöntä nuorta, missä äidilliset tunteet?. Tuollaiset naiset ovat puolisoina täysin kelvottomia, haluan korostaa kuitenkin sitä että suurin osa naisista on kunnollisia, mukavia, ihania, jotka eivät hyväksy tuon tyyppistä käyttäytymistä :)
Vastaukset 18
Vanhimmat
Minua vähän aina vaivaa nämä miehet ja naiset keskustelut.
Olen luullut olevani nainen, mutta ehkä olenkin tietämättäni mies...
Miehet eivät kerro tunteitaan sen vuoksi koska nainen rupeaa pilkkaamaan, väheksymään ja mitätöimään heikkona yksilönä. Koska nainenhan on valinnut urhon joka on kaikkein paras ja jos tämä valittaa niin miehen arvo romahtaa naisen silmissä.
Siksi mies ei uskalla oikein valittaa...
pitää olla kuin breivik joka ratkaisee asiat, eikä näytä heikkoutta, se on naisten mieleen näköjään....
No kun minä taas en ole löytänyt ikinä mistään sitä herkkää miestä, jonka olen toivonut löytäväni.
Herkkyys on miehessä kenties eniten pitämäni ominaisuus.
Tuntitolkulla päivässä mielelläni osottasin empatiaa, mutta kun ei kukaan halua.
Niin olenko minä mies, kun en halua mitään mitä naiset kuulemma haluaa, vaikka olenkin luullut olevani nainen,
Jos olen empaattinen saan kommentteja: "En halua olla lapsesi!!!!!!!!!!!!!!"
Vaikka en ole mitenkään alaspäin katsonut ja olen sitä paitsi itseni pienemmäksi kokenut.
Herkkä mies piilottaa tunteensa koska se herkkyys voi olla hyvä alistamisen kohde myös...
Sinä. Juuri sinä. Oleko koskaan ajatellut, että katselet täysin väärään suuntaan.
Mä olen herkkä ja olen puhunut tunteistani aina liiankin avoimesti. Aluksi siihen on ihastuttu mutta pidemmän päälle se on kääntynyt itseään vastaan. Toinen on alkanut inhoamaan herkkyyttäni.
Minä en ole ikinä vielä nähny maailmassa liian herkkää miestä...
Minä otan rakastuneen miehen tunteita vastaan toimintana. Ei ole valittamista.
Mitä tulee hirviö-massamurhaajaan, minusta on äärimmäisen loukkaavaa väittää, että "naiset" ovat kiinnostuneita hänestä. Ne on hyvin sairaita luonnehäiriöisiä, jotka kuvittelevat voivansa parantaa hänet rakkaudella.
Äärettömän säälittävää, vaikka voisivatkin. En pidä kyseistä hirviötä ihmisenä.
Olen mies joka kykenee puhumaan tunteistaan, mutta hakee jatkuvasti ratkaisuja ongelmiin. Olen varmasti yli-ihminen. Vaikka itsetunto onkin katossa en myönnä olevani narsisti.
Breivik on täysi idiootti ja ratkaisuni hänen kaltaisilleen ihmisille on kuolema. Nopea ja kivuton myrkkyannos jolla menetetään yksi sairas mieli mutta pelastetaan koko ihmiskunnan moraali. Kuolemantuomio olisi Breivikin oman edun mukaista, koska hän on ajautunut tekoihinsa kärsimyksen kautta ja toivoo oikeasti kuolevansa.
Sillä massamurhaajalla ei ole vähintä mitä ihmiseltä voisi odottaa.
Onko sen aivoja tutkittu, jos sillä on jotenkin täysin epämuodostuneet aivot?
En ole koskaan hyväksynyt kuolemantuomiota, mutta tässä tapauksessa on myös tullut mieleen. Se on ihmiskunnan mätäpaise.
Narsisti jallittaa sosiaalityöntekijöitä ja tuomareita.
Asianajaja Markku Salon mielestä erityisesti huoltajuusperusteluja käsittelevät sosiaalityöntekijät ovat alttiita narsistin pyöritykselle.
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/juristi-narsistit-jallittavat-sosiaalityontekijoita-ja-tuomareita/1927266
----------------------------------------------------------------------------
Kasvaminen siskojen välissä(ikävuosien mykaan) auttou ja/opetti ymmärtämään naisia varmasti paremmin kuin jos olisin ollut ainoa lapsi.
Sitten taas kun katsoo viimeisintä pidempää suhdettani, kaikki hälyttää että en y,märtänytkään. En kaikkia. Itse koen että oma tunneherkkyys ja halu olla oma perheelle isä saivat minut olemaan puuttumatta kuitenkin ajoissa ja kunnolla perisuhteemme ongelmiin. En nähnyt sitä pimeää voimaa mikä pystyisi valjastamaan todella tehokkaat kosto-/taistelurattaat ohjattavakseen perheemme vain minusta poispäin. Perheemme sotajumalhahmo oli siis nainen,myöhemmin myös äidiksi tuleva.
Tosta lähtökohdasta,minä halusin olla isä jota lapsuudenperheessä oli 13-vuotiaaksi asti,mutta jopa samassa asunnossa oleva isä voi olla jonkinlaisen kaipauksen kohde jolta etsii hyväksyntää. Vasta reilusti aikuisena tajusin miksi kävin isä isällä,mummolla ja papalla verrattain usein: pappa oli samaan sukuhaaraan toistamiseen isänä? Ja pappa antoi jonkunlaisen luvan omalla käytöksellään ja autotallissa käytyjen keskustelujen kautta minussa sisällä jo olleen tunteen palon palaa rennosti omalla liekillään. Johtuiko tunnemaailman kasvusta vai mistä aloin ymmärtää ja arvostamaan oikeudenmukaisuutta. Tämä näkyi esim.koulussa jonkinlaisena miehisen kasvun ja olemuksen käynnistämispyrähdyksenä. Vuoren valloitus tai "leikkipainit" pihalla...olin mukana kuin kuka tahansa, mutta jos havaitsin jonkinlaista kiusaamista tai ylivoimaa niin menin tasoittamaan. Sen jälkeen olin vähän väliä paikoissa jotka haastoivat minut arvojeni kautta:välitin muista ryhmässä pitäen ryhmää tuota kautta omalta osaltani yhtenäisenä.
Siskojeni ja heidän kavereidensa myötä jo hieman raottunut ovi naisten maailmaan. Ihstuin ja näytin sen sekä muutenkin kanssakäyminen oii mutkatonta. Lapsuudenperheessäni mietin joskus että en ikinä kohtele naista noin,vaan haluan olla täysillä osallistuva isä sekä mies. Ilman mitään riipaisua vaihtui muiden poikienkin ihailema leikkikivääri siskon kaverin veljellä olleeseen etelästä tutotuun kaulakoruun jonka halusin antaa kaupungista pois muuttavalle tytölle. Varmaan jälleen alitajunnassa korjasin isäni vähää välittämistä ja auttamista äidille. Ainakin olis looginen noin.
Tota rataa jatkettiin. Naisille huomionosoitukset näen tässä valossa syntyneeksi tavaksi, jolla jotenkin käsittelin siis omien vanhempieni suhdetta. Viimeisimpään pidempään suhteeseen, josta kaksi lasta. Suhde alkoi muuten juuri kuten monissa narsistikertomuksussakin, mutta mielestäni narsismi sitä ei selitä. Ja juuri siksi olin uuden ilmiön kanssa tekemisissä:perheessämme oli jotain jonka koin uhaksi kun en sitä tunnistanut. Olen jonkun verrran pohtinut sitä kuinka paljon olin osallinen siihen, että avovaimolleni oli mielestäni minua vaikeampaa puhua tunteista ja/tai osoittaa niitä. Vai oliko lapsuuskodissaa tilan vienyt dominoiva ja väkivaltainen isänsä syy erilaisiintapoihin ja merkkeihin.. Olen ajatellut että kun kotonamme tuollaista isää/miestä ei ollut, niin vaimoni kokiessa sen tärkeäksi hän antoi sen ominaisuuden kehittyä. Hänestä tuli reviirinvartija ja jossain määrin itsensä yliarvostamisenkin oli isältään saatu malli. Kun alkoi eristäminen muusta suvustani ja kavereistani,en osannut sitä vastaankaan mitän tehdä.. Sivuasia yksityiskohdat, suhteen hoito olisi tarvinnut minun "miesmäistä" suhtautumistani. Talossamme ei ollut vastinetta omalle isälleen.
Keskityin katsomaan että lapsilla on kaikki hyvin,ja huoli niistä ensimmäisten lasten kohtalolla kiristämiset tak alistamiset, oma erolapsuus ja jostain tullut alistamisen ja sen huono käsittely loivat pelätyn hahmon. Vaimoni oli siis kyllä koko ajan ihan hyvä äitikin. Riitaa huolestakin hakenut perheemme äidin valtahahmo nousi erittäin dominoivaksi ja perheväkivaltaa käyttäväksi.
Ei ole tarvetta jatkaa. Tämän ajattelu toi yhden,tåhän asti mielestäni parhaiten perheemme valtakuvioit kuvaava malli. Tarinasta löytää perinteisin menetelmin hyviä päätelmävirheitä minun tai vaimoni persoonaa kuvaamaan.
Rohkea avautuminen. Itsetunto on säilynyt, mikä kertoo vahvasta luonteesta. Olet vain uhrautunut lasten vuoksi ilmeisesti. Se on nykyään miehillä tapana, että kestää mitä vain lasten vuoksi ja usein,niin kuin sinullakin, sitä auttaa kun äiti uhkailee lapsilla. Minulle tuli tätä lukiessa tunne että tuo exäsi olisi joskus täällä uhrinakin pyörinyt. Itse äitinä en voisi kuvitella tekeväni niin, mutta jouduin kyllä melkoiseen myllyyn kun koitin puolustaa lastani narskuisää vastaan. Pahimmillaan on ollut käytössä valvotut tapaamiset. Minulle!. Mutta mikään ei voi pysäyttää minua. Pakko taistella lapsen puolesta. En antaisi itselleni anteeksi,jos en niin tekisi. Voimia!
Se on totta että naiset eivät hae ratkaisua ongelmiin se on tullut itse koettua ja karvaasti. Nainen ei myöskään ennakoi asioita vaan mennään niin kauan kuin 'löpö' riittää ja sitten ollaan pulassa. Nainen ei näe tilaisuuksien tulevan ja menevän vaan hänelle kaikki asiat voi tehdä milloin hyvänsä ja missä järjestyksessä tahansa ja aina muka onnistuisi. Silloin kun pitäisi toimia, naista "ei kiinnosta" asia lainkaan ja silloin kun toiminta ei ole mahdollista nainen olisi oikein aktiivinen. Eli naisen 'fiilis' on se, mikä naista ohjaa, tärkeät asiatkin saavat jäädä kun naista ei huvita.
Naista täytyisi huomioida jatkuvasti mutta miehelle ei tarvitse osoittaa naisen huomiota koskaan.
Kissimirristä tiikeriksi kerran kuukaudessa
Nyt se on selvinnyt miksi tuo rakastamamme kissimirri muuttuu arvaamattomaksi tiikeriksi kerran kuukaudessa. Tuoreessa amerikkalaisessa tutkimuksessa kerrotaan miten naisten kuukautiskierrolla on suora yhteys naisten aivoihin ja siihen miten hänen mielialansa voi yhtäkkiä muuttua.
Todennäköisesti hormonitasojen vaihtelu vaikuttaa tähän muutokseen aivotoiminnassa.
Tästä löydöksestä Cornellin Yliopistossa ja Rockefellerin Yliopistossa (molemmat yliopistot sijaitsevat New Yorkissa) työskentelevät tutkijat toivovat lisää tietoa monen naisen kokemista kuukautisia edeltävien päivien oireista (pre-menstrual syndrome, PMS). Jopa 80% naisista kokevat jonkinasteisia PMS-oireita. Premenstruaalisyndroomaan kuuluu lukuisia fyysisiä ja psyykkisiä oireita. Oireet ilmenevät kuukautiskierron puolestavälistä kuukautisten alkamiseen asti. Tavallisimpia fyysisiä PMS-oireita ovat turvotus, rintojen kipuherkkyys, vatsakivut, pahoinvointi, voimakas väsymys, päänsärky, lihassäryt, ruokahalun muutokset, jopa suoranainen ruoan himo varsinkin tiettyihin ruoka-aineisiin, ummetus, ripuli, painon kohoaminen ja häiriöt yöunessa. Psyykkisiä PMS-oireita ovat mm. ärtyneisyys ja arvaamattomat mielialan vaihtelut. Levottomuus, itkuherkkyys ja keskittymisvaikeudet ovat tavanomaisia, sekä alakuloisuus, jopa masennus.
Psyykkiset oireet ovat usein hankalammat sietää kuin fyysiset. Kun muutoin sopuisa puoliso, äiti, ystävä tai työtoveri muuttuu yllättäen riidanhaluiseksi, kärttyiseksi ja mistä tahansa syystä itkeskeleväksi, saattaa kyseessä olla PMS-oireyhtymä. Yleisimmillään PMS-oireet ovat 30-45-vuotiailla naisilla. Varsinaista lääkitystä ei näihin vaivoihin ole olemassa. Kipulääkkeet lieventävät useita fyysisiä oireita. Niihin ja myös psyykkisiin oireisiin kannatta kokeilla reipasta liikuntaa raittiissa ilmassa. Seksin on todettu helpottavan oireita. Mutta miten lähestyä karjuvaa tiikeriä hellästi ja ymmärtävästi onkin jo toinen asia.
Aivotason muutokset löytyivät magneettiresonanssikuvauksilla (MRI) kun naiset kuukautiskierron eri vaiheissa suorittivat erityyppisiä tehtäviä. Naisten aivot skannattiin MRI:llä 1-5 päivää ennen kuukautisia ja 8-12 päivää kuukautisten jälkeen. Samanaikaisesti naisille näytettiin negatiivisia, neutraaleja tai positiivisia mielleyhtymiä synnyttäviä sanoja (esim. raiskaus, syöpä, kirjahylly, pyörittää, hellä, iloinen). Haasteisiin kuului myös ratkaista yksinkertainen kognitiivinen tehtävä. Kognitiivinen psykologia tutkii ihmisen tietoa käsitteleviä prosesseja, esimerkiksi muistin, oppimisen, ajattelun, havaitsemisen, tarkkaavaisuuden, luovuuden ja ongelmanratkaisun toimintaa.
Skannauskuvat osoittivat, että ns. orbitofrontaalinen kerros, joka aivoissa mm. kontrolloi tunteita ja säätelee ilmaisukykyä, oli paljon aktiivisempi kuukautisia edeltävinä päivinä. Kuukautisten jälkeen kognitiiviset tehtävät ja tunnepitoisten sanojen lukeminen ei aiheuttanut samanlaista aktiviteetin lisäystä
-----------------------------------------------------------------.