Turvapaikanhakijoiden omavastuu ylläpitokuluistaan

meillärahaa

Tämän päivän Italehdessä asiasta seuraavaa:

Saksan lakien mukaan turvapaikanhakijoitden pitää käyttää ensin omat varansa loppuun voidakseen saada valtion tukea.

Takavarikoitavat summat vaihtelevat Saksan eri valtioissa. Esimerkiksi Baijerissa pakolaiset joutuvat luovuttamaan viranomaisille yli 750,00 euron suuruiset varansa, kun taas Baden-Wûrttenbergissä jo kaikki yli 350,00 euron suuruiset summat pitää antaa pois.

Saksalaisen Bild-lehden mukaan pakolaisilta takavarikoidut summat ovat keskimäärin nelinumeroisia.

Samanlainen käytäntö tulee voimaan Tanskassa pikapuoliin, kun Tanskan parlamentti hyväksyy asiaa koskevan lain myöhemmin tällä viikolla.

Sveitsi vaatii jo pakolaisia kustantamaan majoituksensa.

Turvapaikanhakijoiden pitää nyt maksaa majoituksestaan ja huollostaan.

Aloittajan kommentti:

Fiksuimmat EU-valtiot ovat jo heränneet asiaan toimien sen mukaisesti ja nopeasti tilanteen vaatimalla tavalla.

Nukkuuko Suomen poliittinen johto vai alkaako todella toimimaan kansankunnan oman edun mukaisesti?? Emme kestä tuota järjetöntä velanottoa pakolaisten ylläpitokusttannusten kattamiseksi. Tuossa porukassa on paljon elintasopakolaisia, jotka ovat tulleet täysihoitoon Suomeen.

5

243

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nokialaista

      Tummaihoinen mies ryösti eilen naisen Kajaanissa – poliisi kaipaa havaintoja!

      "Nuotiotien ja Rinkkatien välisellä osuudella nainen huomasi jonkun seuraavan häntä, ja yllättäen vierelle tullut mies löi nyrkillä naista kasvoihin."

      27.01.2016 14:04, 282 lukukertaa

      Missä oli poliisi? Eikö pystynyt edes suomalaista naista suojelemaan?

      Keneltä poliisi kaipaa havaintoja,katupartioltako?

      Kaikki kajaanin tummaihoiset kuulusteluun!

      • RaiskariMAMUpartio

        GOOGLE : ASIALEHTI.


      • Anonyymi

        999999999999999999


    • imemunaa

      Iltalehti 27.1. 2015

      Ulkomaalaistaustaisen pariskunnan avioliitto ei alkujaankaan perustunut rakkauteen. Kyseessä oli järjestetty liitto, joka pian muuttui suoranaiseksi painajaiseksi.

      Vantaan ja Helsingin käräjäoikeuden päätöksistä ilmenee, mitä äiti ja hänen kaksi alle kouluikäistä lastaan ovat viimeisen parin vuoden aikana joutuneet kokemaan väkivaltaisen perheenisän käsissä.

      Kaulasta ilmaan

      Pahimman fyysisen ja psyykkisen väkivallan mies kohdisti vaimoonsa. Nainen joutui useasti pakenemaan kotoa ja hälyttämään poliisit paikalle.

      Yksi väkivaltaisimmista riidoista päättyi siihen, että mies muun muassa nosti vaimonsa ilmaan kuristamalla kaulasta ja hakkasi häntä juomalasilla päähän. Kun nainen yritti soittaa poliisille, mies tempaisi kännykän hänen kädestään ja alkoi hakata sillä uhria takaraivoon. Mies repi vaimoaan hiuksista, kaatoi tämän lattialle ja potki häntä. Lopulta naisen onnistui lapsensa kanssa livahtaa ulos naapuriin hälyttämään apua.

      Nainen pakeni lopulta turvakotiin ja sai vihdoin rohkeutta hakea avioeroa. Hän haki ja sai miehelleen myös lähestymiskiellon, josta tosin ei ollut juurikaan apua. Mies hakeutui toistuvasti vaimonsa sekä lastensa seuraan. Tilanteet olivat pelottavia ja usein väkivaltaisia.

      "Tapan sinut"

      Kun nainen uskaltautui poliisien kanssa entiseen kotiinsa hakemaan tavaroitaan, asunto oli järkyttävässä kunnossa. Astiat oli rikottu ja televisio sekä muut tavarat oli heitetty lattialle. Uudet verhot oli sotkettu ulosteeseen.

      Viime vuoden lokakuussa mies löysi entisen vaimonsa ja lapsensa Helsingin rautatieasemalta, missä nämä olivat nousemassa junaan. Hän tarttui naista kaulasta, otti esiin stiletin ja sanoi tappavansa tämän. Hän myös löi naista päähän, repi tämän hiuksia ja yritti viedä lapsen mukanaan. Vain sivullisen puuttuminen tilanteeseen pelasti äidin ja lapsen, ja he pääsivät pakenemaan junaan.

      Matut on eläimiä. ulos Suomesta. Heti.

      • hiv-mamupartiot

        GOOGLE : YLE WATCH.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      188
      5101
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1761
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1626
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1507
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      10
      1477
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      50
      1167
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1084
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      307
      980
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      195
      941
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      830
    Aihe