IPUn toiminta jatkuu ja jatkuu samana vuodesta toiseen. Joskus syntyy pieni häivähdys elämän jatkumisesta mutta pian taas se sammuu. Keskustelut piristyvät jonkun henkilön ympärille josta toivotaan puolueen pelastajaa . Jotkut vaipuivat ekstaasiin Väyrysen tempun takia.
Hommahan on se että ipulaiset ovat kovin ujoja ja eivät halua pistää itseään likoon juuri missään muodossa. He unohtavat täysin elämämme mitättömyyden ja luulevat olevansa maailman napoja suoraan jumalansa jälkeen. Ehkä kannattaisi perehtyä tähtitieteeseen ja maailmankaikkeuden suuruuteen ja siltä pohjalta miettiä omaa merkitystään kokonaisuudessa. Saman ohjeen annan kaikille 7 miljardille ihmispoloiselle. Ette ole mitään.
Ensimmäinen pointti on että elätte vain hetken mutta elämä jatkuu monissa muodoissa.Meidän on sitä kunnioitettava. Siksi meidän ei kenenkään pidä hävetä omia asioitamme. Kun toimimme yhdessä voimme tehdä asiat oikein kunhan sovimme niistä. Se porukka pärjää lopulta parhaiten joka tuhoaa vähiten. Siksi jokainen ihminen on tärkeämpi kuin suuri valtio kuten EU. Lähdemme siitä että me olemme valtio eikä valtio päätä meidän puolestamme vaan meillä on ylin valta omista asioista. Nyt ahneet ovat kaapanneet meiltä vallan ostamalla meidän edustajamme eduskuntaan. Tämä on ongelma joka pitää ratkaista. Vaikka olisimme joittenkin mielestä mitättömiä niin näin ei ole meidän mielestä eikä se miksikään muutu ajattelemalla.
IPUssa pitää kaikkien saada ajatella ja toimia. Mehän kaikki tiedämme miten. Ongelma on nimeltään aivopesu jota tehdään kaikkia ihmisiä vastaan pikkulapsesta lähtien. Nyt aivopesulle on luotu digitaalinen virtuaalimaailma jossa vähä-älyiset ahneet kehittävät konstit joilla vaiennetaan ihmiset. Nyt on Davosin kokous päättämässä seuraavista keinoista joilla meidän oma pieni maailmamme tuhotaan digitaaliaivopesulla entistä surkeammaksi koska ahneet haluavat vain kaikki rahamme itselleen,jättämättä mitään meille.Tähänastinen ryöstö on jo liikaa. Pienelläkin ihmisellä on oikeus elää omaa elämäänsä eikä vain tienata turhaa rahaa muille. Jos haluatte pysyä hengissä normaalieliniän niin nyt on kaikkien aika tulla esiin poteroista. Nyt ei tarvitse edes sotia koska on demokratia olemassa. Tämä kehitys on johtamassa diktatuuriin ja se pitää nyt estää kaikkien yhteistyöllä,harvoja ilkiöitä vastaan.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Käsittääkseni vika on siinä, että ei ole yksinkertaisia mekanismeja mitata kansalaisten mielipiteitä. Jos olisi alusta jonka kautta ihmiset voisivat ilmaista mielipiteensä asioista puolesta tai vastaan, niin tällöin kansan vastaisia päätöksiä olisi vaikeampi ajaa. Onhan olemassa gallupit ja kyselytutkimukset, mutta niissä on monesti pienet otokset ja ne voidaan räätälöidä halutuimman vaihtoehdon suuntaan. Isolla massalla kantaa ottavia tällaiset vedätyksetkään ei onnistuisi. Eli suoraa demokratiaa vaan lisää, niin kyllä siitä hyvä tulee.
MOT-galluo kertoi että vain 25% luottaa unioniin, se on ollut täällä parikin kertaa joten en nyt etsi sitä.
Noita galluppeja jossa kysyttäsiin itsenäisyydestä ja omasta rahasta ei edes tehdä, eikä niitä voikaan tehdä ellei kansalla kerrota mitkä on vaihtoehdot,
esim, nyt olisi hyvä kysyä oma raha vai palkkaale?
Mikko, keksi nyt sinä mihin saataisiin oma gallup, näille palstoille ei tietääkseni saa galluppeja tehdä,
pitääkö ostaa paikka jostain?
Tuollaisia kysymyksiä juuri oleellisista asioista pitäisi tehdä. Maailmallahan on ohjelmistoja, joilla voi toteuttaa kyselyjä tai äänestyksiä, esim. englantia osaaville tällainen: https://followmyvote.com Kuitenkin ipulaisten tarpeisiin varmaankin olisi syytä kehittää oma järjestelmä, jota voi sitten laajennella tarpeen mukaan, kun käyttäjämäärät ja käyttötarpeet kasvavat.
Ihmisten kuunteleminen on oikeastaan ainoa keino, jolla mielipiteemme saataisiin kuuluville. Suora demokratia auttaisi tähän pulmaan.
Suomalaiset eivät ole, ainakaan tähän asti, olleet otollisia muutokseen vai onko niin, että ihminen kuitenkin tarvitsee johtajan, kuten aloittajakin sanoo, joka näyttää suunnan?
Minä uskon, että tarvitsemme molempia. Läpi historian nousee aina joku, joka näyttää tien. Jos hän on viisas johtaja, hän kuuntelee kansaa ja heidän toiveitaan.
Emme voi koko maailmaa auttaa. Meidän on autettava ensin itseämme, jotta voimme edes omaa kansaamme auttaa. Saatava omat rivit kuntoon. Valittava hallitukseen henkilöitä, jotka ymmärtävät suoran demokratian merkityksen ja oman merkityksensä suoran demokratian toteuttajana.
Yhdistyslain mukaan tietenkin mennään, mutta painopisteen tulee olla jäsenissä. Johto toteuttaa siis jäsenistön tahtoa.
Vaikka aloittaja ilmeisen halveksivasti suhtautuu Väyryseen, hän on kuitenkin yksi ihminen seitsemästä miljardista, jolla on mahdollisuus vaikuttaa Suomen tulevaisuuteen. Kuinka monella, edes suomalaisella, on tähän mahdollisuus? Lisäksi mahdollisuudet pienenevät edelleen, kun kysytään, kuinka monella on halu erota EU:sta? Löytyykö silloin Väyrystä tunnetumpaa?
Jos Väyrynen pystyy yhdistämään EU-vastaisten voimat, se olisi jo suurvoitto taistelussamme EUsta eroon. Tämän lisäksi jos saisimme suoran demokratia toimimaa Suomessa, olisimme jo hyvin pitkällä kohti suomalaisen kansan hyvinvointia oikeudesta päättää omista asioistaan.
Tuommoisesta kun saataisiin suomenkielinen versio, niin sehän olisi huippujuttu. Uuden hallituksen valitsemisessakin tämä olisi aivan loistava, paitsi tietenkin lopulliset päätökset tehdään kokouksissa.
Nyt on erittäin hankalaa, kun ei tunne ihmisiä, eikä tiedä onko heillä suorasta demokratiasta hajuakaan. Ainakin vaikuttaa, että osa kannattaa ylhäältäpäin sanelupolitiikkaa ja sehän on nähty, ettei se toimi.
Puolueiden tehtävä on tarjota vaihtoehtoja ja vaikuttaa ihmisten näkemyksiin eikä mennä tuuliviirenä sen mukaan mitä mieltä kansan kulloinkin arvellaan olevan. Tuo oli kauan Soinin linja, mutta ei se lopulta pitkälle kanna.
Käsitykseni mukaan kansa on EU-vastainen tai vähintään puolet siitä. Itse en ainakaan lähtisi tässä asiassa syyttämään kansaa tuuliviiriksi, koska moni on ollut niin pieni, ettei ole pystynyt tähän EU-asiaan mitenkään vaikuttamaan. Nyt he ovat aikuisia ja näkevät mitä EU:ssa oleminen on tuonut mukanaan.
Heilläkin on oikeus saada äänensä kuuluviin tässä asiassa, ilman tuuliviiriksi nimittelyä.
Hyvä kun havaitsit halveksuntani Väyrystä kohtaan. Olen niitä jotka ovat joutuneet elämään ikänsä valtiossa jossa näitten kekkosten takia ei ole omaa elämää lainkaan. Luuletko että vielä kunnioittaisin tuollaista nollaa joka elää sillä että käyttää valtaa itsekkäästi vuosikymmeniä ja nytkin yrittää petkuttaa Sipilän kanssa yhteistyössä ipulaisia? Ei ,Väyrynen on yksi sadasta Suomessa joka tempuillaan on vuodesta toiseen petkuttanut Keskustalle äänestäjiä tempuillaan. Itsekin sen selitti TVssä. Suomi ei olisi EUn jäsen ilman Väyrystä.
IPUn tavoiteohjelmassa sanotaan näin:
"2. Näennäisdemokratiasta kansalaisten valtioon – sitovat kansanäänestykset käyttöön
Itsenäisyyspuolue haluaa, että Suomesta tehdään nykyisen näennäisdemokratian sijasta todellinen demokratia, kansalaisyhteiskunta, jossa ihmiset ovat vaikutusvaltaisia päättäjiä eivätkä hallitsemisen kohteita. Kansalaisyhteiskunnassa ei pidä hyväksyä, että rahalla voi ostaa ääniä ja vaikutusvaltaa. Korruption torjumiseksi puolueiden ja ehdokkaiden varainhankintaa on muutettava. Vain yksityishenkilöillä tulee olla oikeus lahjoittaa rahaa poliittiseen toimintaan ja vain 1 000 euroa vuodessa. Myös poliitikkojen omaa rahankäyttöä vaaleissa on rajoitettava. Kuntien ja valtion on otettava käyttöön sitovat kansanäänestykset. Demokratian edellytys on avoin julkinen keskustelu ja tiedonvälitys, vuoropuhelu ihmisten välillä. Jokaisella kansalaisella, päättäjällä ja medialla on oma vastuunsa yhteiskunnasta ja sen kehityksestä. Uusia aatteita edustavia puolueita ei pidä eristää tärkeimmän poliittisen keskustelun ulkopuolelle ja julkinen TV ja radio eli YLE tulee kustantaa verovaroin. Kansanvaltaa voidaan turvata myös siten, että maahan perustetaan poliitikoista riippumaton perustuslakituomioistuin."
Tämä periaate pitäisi nostaa ykköseksi, koska tästä kaikki alkaa. IPUn pitäisi itse toteuttaa tätä toiminnassaan ja kun se on saatu IPUn sisällä toimivaksi, sitä voidaan laajentaa muualle.
Vasta sitten kun kansanlaisilla on todellinen sananvalta omiin asioihinsa, se voi alkaa vaatimaan eroa EU:sta. Nythän meillä ei todellista sananvaltaa ole, vaan ihmiset jotka ovat luvanneet vaalipuheissaan EU-eroa, ovatkin eduskunnassa tuppisuina asioista.
Kansalaisten vaikuttaminen päättyy siis eduskuntaan. Samoin ipulaisten vaikuttaminen päättyy hallitukseen. IPUssa ei olla osattu hyödyntää jäsenistön tietotaitoa, vaan ollaan keskenään tehty itselleen mieluisia päätöksiä, samoin kuin eduskunnassammekin tehdään.
Kun IPUssa oikeasti käsitetään suoran demokratian merkitys, se voi nousta sille tasolle, joka tuo uutta toimintakulttuuria suomalaiseen yhteiskuntaan.
Tuskin IPU pystyy tuomaan suoraa demokratiaa edes omiin tilaisuuksiin. Kysymyshän on nyt kaikkien ihmisten mahdollisuuksista elämässä. EK,Suomen Yrittäjät kattojärjestöineen ovat vieneet meidät ihmiset joukkoon jossa ei kunnioiteta kuin suuria valtioita ja yrityksiä omistajineen. Tämä on kaukana demokratiasta kun vaaleissakin pitää äänestää yritysten asettamia ehdokkaita sensijaan että puolue itse asettaisi ehdokkaat parhaasta päästä. IPUssa demokratia kyllä toteutuu niin että lähes kaikki halukkaat voivat asettua ehdolle,mutta eihän äänestäjät tätä ymmärrä vaan heidät on median taholta äänestämään korruptiivisia ehdokkaita. Tästä johtuu se mitä nyt on tapahtunut . Talous on huonossa jamassa kun puolueet mättävät velaksi otettua rahaa lahjojilleen. Ja lisäksi rangaistaan meitä tukiaisiin liittyvillä maksuilla .Korruptio on johtanut samaan kuin Sisiliassa. Siitä kärsii nahoissaan suuri osa kansaa maksajan roolissa.
Ensisijaisesti jokaisen ehdokkaan ja poliitikon pitää ajaa niitä asioita, jotka ovat itselle tärkeitä.
Sitten voi mainostaa näitä asioita suurelle yleisölle ja pyytää samaa mieltä olevia äänestämään.