Järkyttävää, Teemu Selänne ei pidä rikollisista

Viestintäguru ja tietokirjailija Katleena Kortesuo on muiden hyysärien kanssa syvästi järkyttynyt kun ex-huippujääkiekkoilija Teemu Selänne ei puolustele täällä oleskelevia rikoksia tekeviä mamuja vaan vaatii myös näille kovempia tuomioita raiskauksista, väkivaltaisista ryöstöistä sekä muista törkeistä rikoksista. Katleena hämmästelee kauhuissaan että Teemu Selänne ei hyväksy enää mamujen tekemiä rikoksia, hän jopa epäilee että onko Teemu lainkaan kirjoittanut twitteriin tälläisiä rikollisten vastaisia mielipiteitä. Katleena Kortesuon mielestä ihminen on rasisti kun hän kritisoi mamurikollisuutta.
356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen aina ennen ihaillut Teemua, mutta että hänkin on rasisti, en olisi uskonut hänestä. Jos tapaisin Teemun niin esittelisin itseni hänelle eli katseenkestävän 32 vuotiaan sporttisen poikamiehenä asuvan ja pakolaisten maahamuuttoa kannattavan homomiehen. Kertoisin Teemulle että en ole koko pitkän elämäni aikana joutunut täällä Mouhijärvellä pakolaisen tai kenenkään muunkaan mamun raiskaamaksi, vaikka on sekin vaihtoehto joskus ollut haaveissa. Toivon että Teemu vetää rasistiset puheensa takaisin ja kertoo kaiken johtuvan uran lopettamisesta seuranneesta tressistä.

Teemussa on rotia, jotain järkeä tähän helvetin mamu hyysäyseen jota suvakit ylläpitää. Olen mies 65 ystäväpiirissä ei ole ketään joka ymmärtää ja hyväksyy tätä sinisilmäisyyttä. Mutta eiköhän syksyyn mennessä ole jo riittävästi hölmöilyjä kasassa.
Tässä asiassa tuntuu olevan järki hukassa, Suomen talous ei näillä tulijoilla nouse.
Mutta jos niiin halutaan niin jatketaan, pääkaupunkiseudullehan tulijat valuvat pikkuhiljaa, että olkaapa hyvä ja halailkaa ja jakakaa sydänkuvia.
Todelliset apua tarvitsevat ovat edelleen taistelujen keskellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Karveliapina kirjoitti:

Viestintäguru ja tietokirjailija Katleena Kortesuo on muiden hyysärien kanssa syvästi järkyttynyt kun ex-huippujääkiekkoilija Teemu Selänne ei puolustele täällä oleskelevia rikoksia tekeviä mamuja vaan vaatii myös näille kovempia tuomioita raiskauksista, väkivaltaisista ryöstöistä sekä muista törkeistä rikoksista. Katleena hämmästelee kauhuissaan että Teemu Selänne ei hyväksy enää mamujen tekemiä rikoksia, hän jopa epäilee että onko Teemu lainkaan kirjoittanut twitteriin tälläisiä rikollisten vastaisia mielipiteitä. Katleena Kortesuon mielestä ihminen on rasisti kun hän kritisoi mamurikollisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu