viime vuonna
Torstai 28.1.2016 klo 12.52
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) antoi viime vuonna seitsemän Suomea koskevaa ratkaisua.
Niistä viidessä oikeus katsoi, että ainakin yhtä ihmisoikeussopimuksen kohtaa oli rikottu. Näistä neljässä oli kyse WinCapitan väärästä tutkinnasta ja turhasta häkittämisestä.
Langettavista ratkaisuista kolmessa oli kyse ihmisoikeussopimuksen artiklasta, jonka mukaan yhdestä teosta ei saa rangaista kahdesti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei esimerkiksi verorikoksesta voi sekä tuomita vankeutta että määrätä maksamaan korvauksia verottajalle.
Ruotsia koskevia ratkaisuja EIT antoi viime vuonna kuusi. Tapauksissa neljässä Ruotsin katsottiin kunnioittaneen ihmisoikeuksia. Kaksi tapausta sovittiin.
Venäjää koskevia ratkaisuja EIT antoi vuodessa yhteensä 116. Niistä 109:ssä oli oikeuden mukaan loukattu ainakin yhtä ihmisoikeutta.
EIT:hen voi valittaa ihminen joka kokee, että viranomainen on loukannut hänen ihmisoikeuksiaan. Edellytyksenä käsittelylle on muun muassa se, että kaikki kotimaiset oikeuskeinot on käytetty.
STT
Suomelle viisi langettavaa ihmisoikeustuomiota
7
82
Vastaukset
- Valheenjäljet
Puhuit väärin. Wincapita-asiat ovat vielä kesken.
- KaikkiEnnallaan
WinCapita-tuomiot tulevat jos Koskelo ei niitä torppaa sitten joskus tulevaisuudessa ja niitä onkin sitten muutama sata kerta heitolla.
Vertailu Venäjän ja Suomen välillä on sikäli mielenkiintoinen, että Suomen väkiluku on n. 5,4 M ja Venäjän n. 142 M, joten Venäjällä on yli 26-kertainen määrä populaa Suomeen verrattuna.
Kun verrataan Suomen saamia tuomioita (5 kpl) Venäjän vastaaviin (109) saadaankin yllättäen suhdeluvuksi vajaa 22.
Mikäli Venäjä olisi yhtä takapajuinen kuin Suomi sen olisi tullut saada n. 140 langettavaa tuomiota.
Mehän olemme tottuneet pitämään Venäjää maana, jossa oikeusturva ja ihmisarvot on lakaistu Siperian hankien alle ja Suomea olemme arvostaneet oikeusvaltiona jopa siinä määrin, että eräät johtavat poliitikotkin ovat olleet kärkkäästi moittimassa Suomeen nähden niinkin edistyneitä valtioita kuin Venäjä tai Pohjois-Korea.
Pohjois-Koreahan ei ole koskaan saanut yhtään langettavaa tuomiota EIT:sta. ; )))
Jytkyä odotellessa... http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/844539/Suomelle viisi langettavaa ihmisoikeustuomiota viime vuonna
”Näistä neljässä oli kyse WinCapitan väärästä tutkinnasta ja turhasta häkittämisestä.”
Näinkö oli?
Mikä siinä on, että koijarin pitää automaattisesti valehdella? Onko niin, että luonteeltaan epärehellisessä ihmisessä on sisäänrakennettu automaatti, joka kääntää joka asian valheeksi. Näin riippumatta siitä, onko valehtelu tarpeellista tai ei.
Minä vaan ihmettelen.;)))- EIT-EiIlmanTuomiota
Lukisit päätökset !
Rahat on viety laittomasti, 1 rangaistus pitää riittää, jos on jo tunkilta saanut kuonoon, se on rangaistus.
Ulosottomieskin on ragaistus, vei auton ja pyykkinarulta wincapita apm-pipon ! - Anonyymi
Kerropa sinä, ValkkuMG...sinulla kun tuo sisäänrakennettu automaattisi on toiminut jo toistakymmentä vuotta, remukemelinä porskuttaen roolista toiseen. Saatko korvausta eläkkeesi lisäksi öyhötyksistäsi?
Ne bis in idem - ei kahdesti samasta asiasta
Tämä on liittynyt siihen, että kun verokorotus on tulkittu rangaistukseksi, veropetoksesta ei voi enää syyttää ja vice versa.
En koe suurena huumorina sitä, että pelle väärentää STT:n uutisen.- Anonyymi
Kyllä sotarikosten tuomiolle saattamisessa pitäisi tehdä jonkinlainen hyöty-kustannus-haitta-arvio. Nyt jahdataan ihmistä, jota ei kuitenkaan kirjallisen aineiston puuttuessa saada tuomiolle, vaan valtio maksaa ihmiselle korvaukset ja monta kovapalkkaista ihmistä jahtaa lausuntoja ulkomailla monta vuotta. Mikä ihmeen maailmanpoliisi Suomi oikein on? En puolusta tekojaan, ne ovat varmaan hirveitä, mutta Suomessa hänet olisi pitänyt pistää erikoistarkkailuun ja jos hän täällä syyllistyy rikoksiin, niin sitten alkaa tuomita niistä. Valtion virastoissa ja niiden käytännöissä olisi VTV;n jlkeen paljon muutettavaa. Ja miksi huoltovarmuuskeskuksen johtaja sai jäädä virkaansa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2926396Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652019- 1801780
- 1191241
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141235Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681143Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71116Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411011RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j50991Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962