Vääriä luuloja

Laakso luulee että juuri mukaan tulleet nostavat IPUn valtaan. Asia ei hoidu sillä että kaikki vaihdetaan ja vain uudet pääsevät valtaan. Nythän kävi näin eikä toimintaa näytä olevan mitään. Tähän samaan ongelmaan puolue näivettyi 1994 vaalien jälkeen. Kenelläkään ei ollut haluja ryhtyä toimintaan ja jäseniltä estettiin myös puheoikeus .Nyt tapahtuu samaa. Pojat ottavat vallan muttei käsitä ettei pelkkä puhuminen mitään auta. Täytyy myös tietää miten puhuu jotta väki edes pysyy puolueessa. Tulokkailla on liiat luulot itsestään ja se nyt näkyy. Ensimmäiseksi ryhdyttiin kannattajien nopeaan poistamiseen puolueesta.
Vanhat parrat viis veisaa touhuistanne. Olemme tottuneet tähän. Meitä kiinnostaa tulokkaat tottakai. Haluamme tietää heidän ajatusmaailmansa jos jollakin jotain sattuu sellaista olemaan. Olemmehan jo parikymmentä vuotta yrittäneet selvittää,mihin johto pyrkii. On helppo siirtyä puolueeseen ja hyväksyä sen ohjelma. Ei tarvitse aivojaan rasittaa. Mutta kysymys on puolueen menestyksestä eikä omasta asemasta. Menestystä ei saavutettu vanhalla ohjelmalla ja puheilla. Siksi se on väärä.
Jos tulokkailla on hyviä asioita joilla IPU saadaan nousuun,niin esittäkää niitä. Se olisi sitä mitä odotamme. Monet ovat esittäneet tiettyjä muutoksi jo vuosia,huonolla menestyksellä. Muutoksia tarvitaan ohjemaan ei ihmisiin.
958
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kyllä me teitä edeltäneet vanhat parrat ja parrattomatkin olemme nähneet ihan tarpeeksi Pesoslaista pyöritystä, sitä ei haluta lisää!

Äänestä

Mua nyt kovasti kiinnostaa, mitä on pesoslainen pyöritys? Vielä kiinnostaa sekin, mikä on pesoslainen linja. Sekin kun aina välillä tulee esille,

Äänestä

"Laakso luulee että juuri mukaan tulleet nostavat IPUn valtaan."

AP: Tuo on nähtävästi vain teidän harhainen luulonne!

IPU:ssa on vuosikymmenten varrella ollut useita aktiiveja tekijöitä, jotka nämä "pesoslaiset pyörittäjät" ovat kammenneet tavalla tai toisella pois puolueesta. Joko heidät on savustettu ulos tai sitten heidän on annettu ymmärtää, ettei heidän ajatuksiaan suvaita eikä panostaan kaivata ja he ovat jättäneet puolueen sitä kautta.
Nämä henkilöt olisivat voineet nostaa IPU:n ylös, jos heille olisi annettu siihen mahdollisuus, mutta ei..

Laakso oli puolueemme kiistaton äänikuningas viime eduskuntavaalissa, siinä missä moni "vanha parta" jäi kauas hänen taakseen.
Miettikääpä te hyvä aloittaja sitä!

Aiemmin tämä sama on tapahtunut lukemattomien henkilöiden kohdalla, näitä henkilöitä erikseen mainitsematta. Heistä osa on mainittu täällä jo muissa ketjuissa.

Jos tämän saman menon annetaan jatkua, kaikki itsenäisesti aivojaan käyttävät ymmärtävät mihin se johtaa.

Äänestä
  • Nimenomaan. Tulokkaat tekemään työtä puolueen hyväksi. Siis todellista työtä. Luomaan uutta linjaa jolla puolue saa kannatusta. Yksi peruskysymys on puolueen politiikan ydin. Se ei voi olla EU-jäsenyys vaan kansantalouden perusteet. IPun pitää luopua keskustalaisesta rosvopolitiikasta jonka tuhoavan vaikutuksen koemme päivittäin ihan omassa taloudessamme. IPuhan syntyi Keskustan raunioille. Se merkitsee sitä että ajatuksemme ovat erilaiset.

    Äänestä

  • http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2016/01/28/oecd-patistaa-suomea-tyottomyyskorvaukset-kuriin-ja-vanhemmat-toihin/20161048/12?pos=armpit

    Vanhemmat töihin, työttömyyskorvaukset kuriin

    Suomalaisia työmarkkinoita OECD uudistaisi lyhentämällä sitä aikaa, jonka vanhemmat voivat käyttää yhteensä ollakseen lastensa kanssa kotona. Järjestö myös leikkaisi kotihoidontukea kannustaakseen naisia työmarkkinoille.
    _________________________
    Siis pienet lapset kalliiseen hoitoon ja äidit kortistoon, töitä ei tiettävästi ole tarjolla,
    miten tämä auttaa valtion velkaan?

    Alvin nosto on viimeinen niitti köyhän kukkaroon,ja vie vain lisää työpaikkoja, palveluista ja kaupasta,
    mikä järki tässäkin on?
    Kiviniemi touhuaa taas.

    Äänestä

Puhut asiaa nimim Valkeneeko. Sitä vain en ymmärrä että mitä tuo kannattajien poistaminen tarkoittaa.

Sitten, yleisellä tasolla, haluan ottaa kantaa sellaiseen juttuun, että yhdistystoiminta ja politiikka vetävät puoleensa narsisteja, joita aiemmin myös psykopaateiksi nimitettiin. Kyseessä voi olla hyvinkin valovoimaiset henkilöt, jotka saattavat saada laajaa kannatusta, mutta samalla ikävä kyllä kylvävät suurta tuhoa ympärilleen.

Varokaa sellaisia. Silloin on jo liian myöhäistä kun tällainen henkilö on jalansijaa saanut.

Äänestä
  • Valitettavasti tällainen henkilö on IPU:ssa vaikuttanut ja tuhoa tehnyt jo vuosien ajan ja se on erittäin surullista!
    Nyt meillä on edes hieman toivoa että asiaan saataisi muutos.

    Äänestä

Aivan ensimmäiseksi tulisi ottaa suora demokratia käyttöön, niin että pääosassa ovat jäsenet, ei hallitus.

Jäsenet tekevät IPUn ja se on unohdettu kokonaan. Meillä on viisaita ihmisiä jäseninä ja heillä on paljon annettavaa. Tämä on täysin unohdettu.

Ei puolueohjelma ole mikään kiveen hakattu, vaan niin, että sitä muokataan tarpeen mukaan.

Hallitustyöskentely on ollut aivan ala-arvoista. Ihmiset tappelevat vallasta ja tärkein on unohdettu, puolueen kehittäminen.

Uusia yhdistyksiä on perustettu ja niissä tuhlattu aikaa, kun oman yhdistyksen asiat ovat retuperällä. Riitelysähköposteja on lähetetty tuhansittain, tarkoituksellako?

Hirvittävää ajan ja energian tuhlausta. Ne ihmiset, jotka vuodesta toiseen toimivat näin, tekisivät suuren palvelun poistumalla häiritsemästä hallitustyöskentelyä.

Jos tämä sama joukko jatkaa Jyväskylän jälkeen, mitään kehitystä ei ole näköpiirissä. Tekevät ihmiset kerta toisensa jälkeen ajetaan pois. Jos IPUa halutaan uudistaa ja tehdä siitä varteenotettava puolue, uusille nuorille on annettava mahdollisuus tehdä työtä IPUn hyväksi. Joku vanhempikin voi olla mukana, mutta riidanhaastajia ei missään nimessä.

Ihan jokaisen IPUn tämän hetkisen hallituslaisen pitäisi kysyä itseltään ja myöskin vastata rehellisesti, kenen etua olen ajamassa? Toivon todellakin, että teette tämän kysymyksen siellä kuuluisan vessan peilin edessä. Sieltä saatte vastauksen.

Jos esimerkiksi pelkona on, että joku tulokas vie Pesosen paikan, silloin on tajuttava, että se ei ole oikea motiivi tehdä tätä työtä. Jos katsoessasi peiliin ajattelet, että Nygård puheenjohtajaksi, se ei ole myöskään oikea motiivi tehdä tätä työtä.

Jos vastaat peilikuvallesi, haluan tehdä tätä työtä, jotta jäsenten ääni kuuluu ja piirit saavat toimia itsenäisesti alueellinen erikoisuus huomioiden, niin silloin olet oikeilla jäljillä. Olet tajunnut suoran demokratian merkityksen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


valkeneeko kirjoitti:

Laakso luulee että juuri mukaan tulleet nostavat IPUn valtaan. Asia ei hoidu sillä että kaikki vaihdetaan ja vain uudet pääsevät valtaan. Nythän kävi näin eikä toimintaa näytä olevan mitään. Tähän samaan ongelmaan puolue näivettyi 1994 vaalien jälkeen. Kenelläkään ei ollut haluja ryhtyä toimintaan ja jäseniltä estettiin myös puheoikeus .Nyt tapahtuu samaa. Pojat ottavat vallan muttei käsitä ettei pelkkä puhuminen mitään auta. Täytyy myös tietää miten puhuu jotta väki edes pysyy puolueessa. Tulokkailla on liiat luulot itsestään ja se nyt näkyy. Ensimmäiseksi ryhdyttiin kannattajien nopeaan poistamiseen puolueesta.
Vanhat parrat viis veisaa touhuistanne. Olemme tottuneet tähän. Meitä kiinnostaa tulokkaat tottakai. Haluamme tietää heidän ajatusmaailmansa jos jollakin jotain sattuu sellaista olemaan. Olemmehan jo parikymmentä vuotta yrittäneet selvittää,mihin johto pyrkii. On helppo siirtyä puolueeseen ja hyväksyä sen ohjelma. Ei tarvitse aivojaan rasittaa. Mutta kysymys on puolueen menestyksestä eikä omasta asemasta. Menestystä ei saavutettu vanhalla ohjelmalla ja puheilla. Siksi se on väärä.
Jos tulokkailla on hyviä asioita joilla IPU saadaan nousuun,niin esittäkää niitä. Se olisi sitä mitä odotamme. Monet ovat esittäneet tiettyjä muutoksi jo vuosia,huonolla menestyksellä. Muutoksia tarvitaan ohjemaan ei ihmisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu