175 nuorta kesätöihin kaupungille.

Joensuun kaupunki tarjoaa kesätyön 175 nuorelle - haku alkaa maanantaina

Joensuun kaupunki tarjoaa ensi kesänä töitä 175 nuorelle. Lisäksi kaupunki myöntää yrityksille ja yhdistyksille erillistä palkkatukea nuorten kesätyöllistämistä varten. Tuella on mahdollisuus saada kesätyöpaikka 90 nuorelle.

Kesätyöpaikat on tarkoitettu 15 vuotta täyttäneille sekä korkeintaan 23-vuotiaille joensuulaisille koululaisille ja opiskelijoille. Kesätyöpaikkaa ei voi kuitenkaan saada tänä vuonna, jos on ollut kaupungin kesätöissä vuosina 2014 tai 2015.

Rajoitus ei koske sosiaalisin perustein valittavia kesätyöntekijöitä. Kesätöihin ei myöskään valita jo kyseisen alan ammattitutkinnon suorittaneita hakijoita tai työmarkkinatukea saavia henkilöitä.

Eniten työpaikkoja on tarjolla puisto- ja puutarhatöihin sekä kulttuuri- ja nuorisopalveluiden ja päivähoidon tehtäviin. Kaupungin tarjoamat kesätyöt kestävät kaksi viikkoa tai kuukauden, ja niistä maksetaan palkkaa 800-1 000 euroa työaikaan suhteutettuna.

Kesätyöpaikkatuki on tarkoitettu alle sata henkilöä työllistävälle yritykselle tai yhdistykselle. Tuki on viisisataa euroa palkattavaa kesätyöntekijää kohti. Tuki on tarkoitettu joensuulaisten nuorten palkkaamiseen.

Joensuun kaupungin kesätyöpaikkoja haetaan sähköisesti kaupungin internetsivuilla olevalla lomakkeella, johon on suora linkki tässä. Haku alkaa ensi maanantaina kello 9 ja kestää 4. maaliskuuta kello 15 saakka.

Yritysten ja yhdistysten kesätyöpaikkatukea voi hakea ajalla aikavälillä 1. helmikuuta-1. huhtikuuta. Ohjeet ja tulostettava lomake löytyy täältä.

Joensuun evankelis-luterilaisessa seurakuntayhtymässä on puolestaan tarjolla kesätöitä hautausmaa- ja puistotyöntekijöille.

Haettavana on sekä kausi- että kesätyöpaikkoja. Seurakuntayhtymään palkataan kesäksi myös kirkon oppaita. Molempiin kesätöihin on hakuaika menossa. Lisää tietoa hausta täällä.

http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/maakunta/item/96227-joensuun-kaupunki-tarjoaa-kesatyon-175-nuorelle-haku-alkaa-maanantaina
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Se on hyvä se.
Tämän kaltaiset myönteiset uutiset ei herätä foorumilla minkaanlaista huomiota, vaan tästäkin palstasta on tullut -noin 95% osuudella- erilaisten viirapäiden oman järjettömyyden esittelytila. Mikään ei ole hyvin eikä mikään riitä, vaan päivästä toiseen työnnetään paskaa palstalle niin paljn kuin sormet, näppäimet ja pers`nahka kestää! Erityisesti tässä on kunnostautunut tutuksi tullut mielenterveyspotilas joka kirjoittelee itsensä kanssa vuorokauden ympäri jokaisella kerralla erilaisella nimimerkillä! Kymmeniä viestejä päivittän samaa ränkytystä kuukaudesta toiseen.
Tää on tätä.

Äänestä

Positiivinen uutinen! :D

Äänestä
  • Eiköhän niitä positiivisiä uutisia olisi tarjolla ihan huomattava määrä, mutta suurimmalla osa ihmisistä yrittää purkaa perkeleitä sisältään kirjoittamalla mahdollisimman kielteisesti kaikesta mahdollisesta. Sillä lailla ei varmasti mielenterveys parene eikä asiat muutu parempaan suuntaan noin niin kuin henkilökohtaisesti. Muu maailma ei kylläkään mihinkään siitä muutu vaikka tälläkin palstalla raivottaisiin miten paljon tahansa.

    Vaan siihen myönteisyyteen:
    Äskettäin paikallisuutisista kertoi K-ryhmän palkkava 200-250 kesätyöntekijää, joten ilahduttavasti näitä ilmoituksia nuorille avautuvista kohteista alkaa tulla.
    Eiköhän näitä löydy vielä paljon muitakin kevään edistyessä.

    Äänestä


Kommentoi aloitusta


HakuAlkaaMaanantaina kirjoitti:

Joensuun kaupunki tarjoaa kesätyön 175 nuorelle - haku alkaa maanantaina

Joensuun kaupunki tarjoaa ensi kesänä töitä 175 nuorelle. Lisäksi kaupunki myöntää yrityksille ja yhdistyksille erillistä palkkatukea nuorten kesätyöllistämistä varten. Tuella on mahdollisuus saada kesätyöpaikka 90 nuorelle.

Kesätyöpaikat on tarkoitettu 15 vuotta täyttäneille sekä korkeintaan 23-vuotiaille joensuulaisille koululaisille ja opiskelijoille. Kesätyöpaikkaa ei voi kuitenkaan saada tänä vuonna, jos on ollut kaupungin kesätöissä vuosina 2014 tai 2015.

Rajoitus ei koske sosiaalisin perustein valittavia kesätyöntekijöitä. Kesätöihin ei myöskään valita jo kyseisen alan ammattitutkinnon suorittaneita hakijoita tai työmarkkinatukea saavia henkilöitä.

Eniten työpaikkoja on tarjolla puisto- ja puutarhatöihin sekä kulttuuri- ja nuorisopalveluiden ja päivähoidon tehtäviin. Kaupungin tarjoamat kesätyöt kestävät kaksi viikkoa tai kuukauden, ja niistä maksetaan palkkaa 800-1 000 euroa työaikaan suhteutettuna.

Kesätyöpaikkatuki on tarkoitettu alle sata henkilöä työllistävälle yritykselle tai yhdistykselle. Tuki on viisisataa euroa palkattavaa kesätyöntekijää kohti. Tuki on tarkoitettu joensuulaisten nuorten palkkaamiseen.

Joensuun kaupungin kesätyöpaikkoja haetaan sähköisesti kaupungin internetsivuilla olevalla lomakkeella, johon on suora linkki tässä. Haku alkaa ensi maanantaina kello 9 ja kestää 4. maaliskuuta kello 15 saakka.

Yritysten ja yhdistysten kesätyöpaikkatukea voi hakea ajalla aikavälillä 1. helmikuuta-1. huhtikuuta. Ohjeet ja tulostettava lomake löytyy täältä.

Joensuun evankelis-luterilaisessa seurakuntayhtymässä on puolestaan tarjolla kesätöitä hautausmaa- ja puistotyöntekijöille.

Haettavana on sekä kausi- että kesätyöpaikkoja. Seurakuntayhtymään palkataan kesäksi myös kirkon oppaita. Molempiin kesätöihin on hakuaika menossa. Lisää tietoa hausta täällä.

http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/maakunta/item/96227-joensuun-kaupunki-tarjoaa-kesatyon-175-nuorelle-haku-alkaa-maanantaina

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu