Olvi työpaikkana?

Iisalmeenmuuttava

Hyvät ja huonot puolet?

9

2459

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • iIIHAAAII

      Minulla on Timo Hortlingin aikoinaan lupaama lupa kärrärinpaikasta ikuisesti Olvilla.

      Serkkutyttöni on työtön ja lupasin paikan hänelle.

      Hän halusi pysyä mieluummin työttömänä.

      Että saellaiset työhalut HÄNELLÄ.

    • Onnellinenvanhempi

      Meidän suvussa ollaan oltu Olvilla töissä KOLMESSA sukupolvessa ja saatu jokainen hyvää kohtetelua ja jokaista opastettu menemään eteenpäin.
      Tietojeni mukaan kertaakaan ko. yhtiö ei ole ollut ongelmissa mistään esim työsuhde tai muista ongelmista ja aina kehoittanut työntekijöitään menemään eteenpäin ja kannustanut, niin alhaalla kuin ylhäällä. Tämä kertoo mielestäni eron perheyrityksen ja osakeyhtiön eroista.
      Omalla lapsellani on ollut suuri onni, että pääsi heti perheyhtiöille töihin, joissa häntä on aina kannustettu ja annettu vastuuta ja kiitetty kun on ollut aihetta, eikä kertaakaan häntä ei ollut moitittu Olvilla vain aina kannustettu. Olvilla vaaditaan sitoutumista, joka on todella hyvä ja vie työntekijäänsä eteenpäin.
      Tänään hän työskentelee suuressa monikansallisessa yrityksessä merkittävässä tehtävässä. Yritys, jossa hän työskentelee toimii liki 30 maassa henkilökuntaa liki 10.000 ja liikevaihto useita miljardeja. Hän kunnioittaa mm. OLVIA ja MUTEA, jotka ovat potkineet häntä eteenpäin ja antaneet vastuuta. Hänen työskentelee tietysti perheyrityksessä ja kunnioittaa taloa, joka on hänelle toinen koti.
      Menestyäkseen täytyy olla nöyrä mutta ei .................... nuolija.

    • Neiti197x

      Oli hyvä työnantaja ennen. Nykyään vähän eri meno. Laittoivat ihmisiä pihalle vaikka tälle ei tarvetta välttämättä olisi ollutkaan. Onneksi itse sentään säästyin. Myös kyttäyskulttuuri on nostanut päätään. Jos silmät ja korvat ei riitä niin aina voi hankkia elektroniikkaa sitä varten. Hommaavat myös jatkuvasti lisää turhan päiväistä rekvisiittaa jotta työntekijä ei vaan tuntisi olonaan mukavaksi. Milloin tulee lasipakkoa ja milloin hattupakkoa. Noilla ei ole mitään merkitystä minkään suhteen. Työntekijöille vain ikävän tuntuiset kun pää täynnä rojua. Bonusten maksaminenkin tuntuu nykyisin niin kovin vastenmieliseltä, mutta osakkeenomistajille kyllä riittää rahaa jaettavaksi ihan ylimääräisenäkin. Suunta on jatkuvasti huonompaan päin.

      Noin muuten kyllä palkat tulee aina ajallaan. Niistä tosin saa tasaisesti neuvotella jotta pysyvät ajantasalla. Isot pomot Olvilla on Suomen parhaimmistoa. Mukavia ja reiluja ihmisiä, tulevat myös juttelemaan alaisille. Pienemmistä pomoista ei sitten voikaan sanoa samaa.

    • OIutsieppo

      Iisalmen ihastuttavin Nainen on tuoppikellarissa siinä tiskin ja kassakoneen takana pusi pusi......

    • Semmonenn

      Käytännön työtä tekeviä on vähennetty, ja ylitöitä pitää tehdä sen takia. Mutta talosta löytyy insinöörin apuinsinööriä assistenttia ja koordinaattoreita.

    • sisäsiittosia

      paska paikka ei sinne pääse ku sukulaise sukulaiset töihin.... sukurutsareita koko sakki....

    • Olisipitänytjolähteä

      Älkää hemmetissä tänne tulko. Työvoimaa potkittu pihalle ja järjestään ne jotka eivät esimerkiksi terveydellisistä syistä voineet tehdä kuin kahta vuoroa. Nyt tehtaassa vallitsee pelon ilmapiiri. Muut työntekijät joutuvat venymään äärimmilleen jotta aikataulussa pysytään. Tulospalkkioitakaan ei makseta, mutta ylimääräisiin osinkoihin kyllä riittää rahaa ja kun tulospakkio ohjelma todetaan huonoksi niin sitä uudistetaan päälliköiden osalta. Korostan, vain päälliköiden osalta. Duunarien tilanne ei tunnu kiinnostavan ketään.

      Pitkän uran olen talossa tehnyt, mutta surkeaksi on tilanne mennyt. Lupaan, että etsin toisen työn ennen kuin eläkeikä koittaa. Älkääkä ihmetelkö jos työurat talossa lyhenee. Kunhan nousukausi koittaa niin portilla ei ole jonoja. Paitsi ulospäin. Jo nyt yhteishenki on laskussa ja ihmiset tympääntyneitä. Kiirettä on liikaa ja ihmiset kokee, että heitä ei arvosteta.

      Toivottavasti joku johtaja lukee tämän ja tuntee piston vatsassaan. Se on nimittäin omatunto joka siellä pistää. Herätkää! Lisää vakituisia, vähemmän kiirettä ja uudistettu bonusohjelma koskemaan myös duunareita. Siinä olisi hyvä alku työhyvinvontiin. Nyt ei ole paljon muuta kuin työpahoinvointia.

    • Anonyymi

      Ei kannata tulla olville jos et halua tulla kytättyksi ja kyttääjäksi,aivan sairas työpaikka. Kaikki kyttää toisiaan, ja pikkuherratattarat keksii mitä voi kytätä. Tehdas muuttui ku johto vaihtui V p kyrvät tulivat ohjeitaan antamaan. Mimä olen ollut jo kauan tuolla, niin nyt meni piruksi, Veli kyttää veljet, käräyyävöy. Minä en vloyyänyt.elkää mennä tuomme töihin, saitaa paikka, sairaa. Minä yritän päästä poi

      • Anonyymi

        Jep, siinä olet kyllä oikeassa, että uusi johto on onnistunut muutamassa vuodessa tuhoamaan täydellisesti olvin työilmapiirin. Muutenkin heidän johtamistapansa on muuttunut olvin edun ajamisesta, heidän oman etunsa ajamiseksi. Harmi, että ne ainoat, jotka asialle voisivat tehdä jotakin eivät ole siihen millään tavalla puuttuneet.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      21
      3600
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      30
      3413
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      50
      3371
    4. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      3045
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2849
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      21
      2608
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      114
      2332
    8. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2145
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1737
    10. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      134
      1370
    Aihe