Minulla ei ole ketään kenelle uskaltaisi puhua mt-ongelmista. Yksin on raskasta ja joskus pelottaa, että psykoosi toistuu ja silloinhan voi tapahtua mitä vain, jos olen yksin.
Ei ole ketään
titta1234
853
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Voit puhua nimettömästi Suomen Mielenterveysseuran päivystyspuhelimessa tai hakeutua tarvittaessa kasvotusten keskustelemaan. Suosittelen kuitenkin välttämään virallisia tahoja viimeiseen asti. Hakeudu kolmannen sektorin paikkoihin. Siellä julkisen ja yksityisen valtavirtapuolen pseudotieteellinen linja on harvinaisempi ja ainakin sillä on vähemmän influenssia suhtautumisessa ihmisyyteen ja yksilönoikeuksien rajoittamiseen, kaikkeen toimintaan. Mielenterveysseuran puhelimesta voit myös tiedustella paikkakuntasi lähimpiä kolmannen sektorin paikkoja.
On traagista, ettei julkiselta puolelta saa kuin uhkailua, valheita ja vilpittömiltäkin auttajilta virheelliseen tietoon ja olettamukseen perustuvia neuvoja. Niitä ei ole syytä kuunnella tai tie alaspäin vain syvenee. Valittettavasti tilanne on sellainen eikä varmasti aivan lähivuosina tule mihkään muuttumaan. :(
Täällä voit nimimerkin takaa turvallisesti puhua asioistasi, kukaan ei tiedä kuka olet! Täällä on paljon samoista asioista kärsiviä.
Voi tosin olla, ettei kaikki kommentoi täällä kovin rakentavasti mutta ohitat vain sellaiset! Jotkut purkaa omaa pahaa mieltään täällä toisiin, tärkeintä, että tajuat tämän etkä ota sitä itseesi.
Onko kyse ettei sinun ystäväpiirissäsi ole ketään jolle voisit puhua vai ei ketään jolle uskaltaisit puhua vai ei ketään joka ymmärtäisi tilannettasi? Tietysti kannattaa vähän miettiä kelle avautuu! Voithan vähän kautta rantaa kokeilla johonkuhun luotettavaan tyyppiin? Aloitat jostakin julkisuuden henkilöstä kertomaan, jolla on jotakin samaa kuin sinulla. Katso reaktio! Mieti sitten voisko sitä laajentaa pidemmälle siitä?
Yksin ei kannata jäädä hautomaan mitään, etsivä löytää. Älä anna periksi!
Hei titta1234
Rohkaisen sinua, kuten jo pari muutakin kommentoijaa, etsimään itsellesi keinon puhua, kertoa ongelmistasi. Et tosiaan ole yksin vaan mä-ongelmien kanssa elää kovin moni, sinunkin lähipiirissäsi, suvussani, naapurustossasi on muitakin. He ovat myös arkoja asian kanssa. Yksin on raskasta kuten sanot. Vertaistuki on parasta. Yritä löytää lähiseudulta joku mt-ryhmä, seurakunnilla, järjestöillä on sellaisia. Jos löydät mene rohkeasti mukaan. Ensimmäinen kerta jännittää, aina ja jokaista, mutta mene silti. Älä jää yksin.
Kaikkea hyvää sinulle,
Pirkko-pappi
Ikävä totuus on että monet ns. hellyttävät kirjoitukset lähtevät trollien työpöydältä. He kerjäävät hyväksyntääsi. Paljastuvat joskus trollin kirjoittamiksi.
Mutta onko sillä lopulta niin väliä. Joku saa ohjeista silti apua vaikka ap sattuisikin joskus olemaan muuta kuin kertoo. Internet on siitä hieno keksintö, että voi esittää kysymyksiä ja mielipiteitä anonyymisti ilman pelkoa leimautumisesta arkielämässä.
Niin just, ei kaikki jaksa ruveta tänne omaa juttuaan kirjoittamaan, toiset vaan lueskelee ja moni samassa tilanteessa oleva voi lukea tämänkin ketjun ja löytää siitä apua.
Älkää hyvät ihmiset pelätkö älkääkä sen antako hallita elämäänne. Minä menen yk sin, joka ilta nukkumaan ja koskaan en voi olla varma heräänkö! (diabetes 1). ennen oli helppoa, kun oli kumppani johon saattoi luottaa mahdollisella hädän (hypoglygemia)hetkellä. Nyt ei ole enää ketään eli on vain kaksi mahdollisuutta; herätä aamulla tai ei ts. pitää verensokeriarvot kunnossa tai ensimmäisessä tapauksessa ei yksin tiedä koskaan milloin silmä ummistuu illalla viimeisen kerran.
Mielestäni vaikeuksiinsa ei tarvi eikä pidäkään hautautua. Koin että sentyyppisistä vaikeuksissa tietyt toimittajat veitselivät vitsejä.
Tein klassisen vastaiskun. Kirjoitin nimelläni sen paikkakunnan lehdessä. Yllätys yllätys; sain myötäkaikua. Vitsailukin tyssähti.