Liisa Nuutisen 17.1.2016 näkemä näky

Liisa Nuutisen 17.1.2016 näkemä näky

Näin 17.1.16 tällaisen näyn:

Näin näyn purppuranpunaisesta viljapellosta. Jotkut tähkät siellä täällä olivat vaaleansinisiä. Ne alkoivat kasvaa hurjaa vauhtia. Niistä tuli jonkinlaisia maissintapaisia hirviömäisiä "monsterikasveja," jotka kasvoivat ja kasvoivat, kunnes täyttivät koko pellon.

Lopulta nuo hirviökasvit peittivät pellon kuin tiheä metsä. Silloin maasta alkoi kasvaa jättikokoisia, kiemurtelevia lonkeroita, kuin jättiläismustekalan lonkeroita, jotka heiluivat ja huojuivat puolelta toiselle. Siinä vaiheessa kaikille oli selvää, että tämä herätys ei ole Jumalasta.

Selitys: Koin näyn varoittavan tulevasta väärästä herätyksestä, joka on jo alkanut.
Olen aikaisemminkin kokenut varoitusta samasta aiheesta, nyt sain aiheesta ajankohtaisuutensa vuoksi vahvistusta ja muistutusta.

Purppuraväri symboloi noituutta. Väärässä herätyksessä parantumiset tapahtuvat evankelistan sielunvoimilla aikaansaatuina, tavallaan pakotettuina, ei Jumalan käteen jätettyinä, tai väärän herätyksen henkivallan eli demonien aikaansaamina.

Myös rahan antamiseen manipuloiminen on eräänlaista noituutta. Opetus siitä, että "kun kylvätte meihin (eli annatte meille rahaa), Jumala tekee teistä rikkaita”, on eräänlaista noituutta.

Vaaleansiniset tähkät ovat rikkaviljaa, parannusta tekemättömiä kristittyjä, jotka demonisoituvat väärän herätyksen henkivalloista. Nämä sitten kasvavat ihmeissä, merkeissä ja tunnusteoissa, kunnes väärän herätyksen henkivalta tulee avoimesti esiin sellaisella tavalla, että kaikki ymmärtävät, ettei tämä ole Jumalasta.

Koen hengessä varoitusta, että tämä väärä herätys tulee jossain vaiheessa vielä leviämään kaikkiin seurakuntiin. Raamattukin varoittaa, että tuomio alkaa Herran huoneesta. Avaimena selviytymiseen on todellinen parannuksenteko. Silloin Jumala varjelee joutumasta eksytykseen.

10

134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jarmo__EiKirj

      Konkreettinen kysymys kuuluu, mitä vääränlainen herätys on? Mihin herätään ja mitä palvomaan ja millä menetelmällä saadaan palvomaan?
      Tuntuu vaan joskus siltä että näitä vääräksi tuomittuja asioita vierastetaan ja haukutaan vääräksi koska ovat oikeita ja kehottavat synnintunnustukseen. Kyllä siinä kohtaa jos pitäisi rakkaasta helmasynnistä luopua, niin moni oppi muuttuu omissa silmissä harhaopiksi.

      • Jarmo__EiKirj

        Tarkoitan ettei ole kuin yksi oppi, synnintunnustus Jeesuksessa Kristuksessa.


    • TosiPelottavaa

      Se kai on jo alkanut kun nämä ylpeät ihmeiden käskijät rukoilevat monissa seurakunnissa ja TV7:lla. He eivät ano Jumalalta vaan käskevät henkeä. Mutta Jumalan Henki ei ole käskettävissä joten sen täytyy olla jokin muu henki.
      He närkästyvät monissa seurakunnissa kun todellinen puhdas Jumalan Henki toimii jonkun uskovan kautta mutta taputtavat käsiään innolla kun joku hypettäjä rupeaa käskemään ja innostamaan ihmisiä.
      Eikös tätä ole jo muutama vuosi ollut esillä. Mutta Veilokin sanoi että suurempi eksyttävien ihmeiden aika on tulossa.

      • >Mutta Veilokin sanoi että suurempi eksyttävien ihmeiden aika on tulossa.
        Näyttäkää sitten meillekin, kun sattuu kohdalle.


      • Jarmo__EiKirj

        Erittäin hyvää pohdintaa. Kiitos!


    • >Purppuraväri symboloi noituutta.
      Ehkä, mutta mitään noituutta ei nyt sentään oikeasti ole olemassa. Noitavainotkin päättyivät jo 1700-luvulla.

    • kelvannee

      ei tarvitse pohtia hallussa uskot ja noidat

      • moninoita

        enemmän uskossa kuin luulisi


    • Noituutta on oikeasti olemassa. Takana on demoninen noituuden henki.

    • ääretön

      JEESUS KRISTUS ON HERRA. ALFA OMEGA.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit

      mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte
      Maailman menoa
      169
      3105
    2. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      120
      2320
    3. Persujen vaalilupaus oli euron bensa

      Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.
      Maailman menoa
      84
      2005
    4. Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin

      Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi
      Maataloustuki
      49
      1768
    5. Kyllä mies pakit kestää

      Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n
      Ikävä
      62
      1637
    6. Kuka on Farmi Suomi Riiko?

      Farmi Suomi -realityssä Riiko Sakkinen on saanut paljon tv-aikaa. Riikon ajatuksia ja toisten nokittelua sekä lopulta pe
      Tv-sarjat
      18
      1543
    7. Palomestari sytytti tulipalon Kankaanpäässä

      Kankaanpää ei yllätä koskaan. Oukarinkadulla syttyi rivitalossa tulipalo toukokuussa 2024. Nyt sen sytyttäjää syytetään
      Kankaanpää
      33
      1478
    8. Vastuuhenkilöt

      Ketkä ovat Lapuan Kotiasunnot-yhtiön tili- ja vastuuhenkilöt? Nimet kehiin, julkista tietoa.
      Lapua
      73
      1291
    9. Topi osti Askon

      Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan
      Maailman menoa
      71
      1289
    10. Vain vasemmistohallitus saa minut menemään töihin

      Änkyräkapitalistien sortaessa kansaa en laita rikkaakaan ristiin. Elän mielummin Kelan tuilla, ja jos niitä leikataan, n
      Maailman menoa
      24
      1042
    Aihe