koska täällä ei suomalainen mies,edes pysty normaalisti rakastelemaan ! Kaikenlaset suuseksit ja pornoelokuvat vaan mielessä! tätä menoa loppuu oma rotu!
Valkoinen rotu häviää, tilalle tulee mulatit!
lesyni
43358
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Se on sitä evoluutioo. Ilmastonmuutos tulee, Vorssassakin lämpenee. Tummahipiäiset pärjää kuumassa paremmin.
Uutta satsia odotellaan Venäjänpuolta, Orpopoika oli siellä jo jotain juttelemassa
Kuinka media lähti mukaan 80 000 turvapaikanhakijan palautusleikkiin
Posted on 29.1.2016 by Paavo Tajukangas // 10 Comments
Ruotsin sisäministerin taanoinen lausunto, että Ruotsi tulee karkoittamaan 60 000- 80 000 turvapaikanhakijaa on levinnyt ympäri maailmaa totuutena. Lausunto on otettu vastaan ikäänkuin leikkien, että Ruotsiin olisi viimein saapunut järki.
Juttu on kuitenkin vain hallituksen satua, jonka suurimpana vaikuttimena on pelko, että Sverigedemokraattien kannatuslukemat tulevat nousemaan ihan uusiin ulottuvuuksiin. Löfvenin hallituksen kannatuslukemat ovat alhaisempia kuin koskaan aiemmin ja Sverigedemokraattien nousu jatkuu tasaisesti gallupista toiseen. Lisäksi monet tahot, jotka aiemmin ovat tukeneet masssamaahanmuuttoa, ovat alkaneet kyseenalaistaa nykyisenkaltaisen hallitsemattoman vyöryn järkevyyden ja ovat esittäneet tiukkoja vaatimuksia hallitukselle, että jotain on tehtävä.
Jospa pohditaan asiaa:
Mihin nämä 80 000 ihmistä lähetetään? He ovat tulleet kymmenien turvallisten maiden läpi, monet ovat asuneet jossain toisessa maassa vuosikausia ja lähteneet nyt matkalle paremman elannon perässä. Esimerkiksi afgaanit, lähes kaikki afganistanilaiset ovat olleet Iranissa työläisinä vuosikausia ja moni ei ole ikinä edes asunut Afganistanissa. Mihin heidät muka palautetaan? Iran ei ota heitä vastaan, eikä kyllä Afganistanikaan.
Sama homma kaikilla maattomilla ja kansalaisuudettomilla. Lisäksi joukossa on valtava määrä ihmisiä, jotka valehtelevat kansalaisuutensa. Minne nämä palautetaan? Ei minnekään.
Miten nuo 80 000 ihmistä käytännössä lennätettäisiin kotiin? Ei mitenkään. Oletetaan, että jokaiseen lentokoneeseen saataisiin 50 henkeä, mikä on tietenkin yläkanttiin, joutuisi Arlandasta lähtemään 1600 erikoiskonetta ennenkuin kaikki olisivat kotona. Minne tuo 80 000 henkeä säilötään odottamaan lentoja? Yhteen tavalliseen perusvankilaan mahtuu 300-600 ihmistä, joten maahan jouduttaisiin avaamaan 160 uutta vankilaa tai keskitysleiriä.
Miten nuo 80 000 otettaisiin talteen? Laittaako poliisi päälle ison vaihteen ja kolkuttelee ovia? Perustaako poliisi erityisen etsintäyksikön karkoitettavien etsintää varten? Ennenkaikkea touhussa palaisi aivan valtavia määriä rahaa ja siihen tarvittaisiin tuhansia uusia poliiseja, vanginvartijoita, sosiaalitätejä jne jne jne.
Lisäksi sopii kysyä, miksi hallituspuolueet olisivat nyt yhtäkkiä halukkaita lähettämään kotiin turvapaikanhakijoita, kun pahimpaan aikaan syksyllä maahan tuli ihmisiä 11 000 hengen viikkotahtia. Tuolloin hallituspuolueet elivät kulta- aikaansa. Ja leikitäänpä, että Anders Ygeman ja Åsa Romson nyt yhtäkkiä haluaisikin lähettää kotiin nuo 80 000 henkeä, jotka he syksyllä toivottivat tervetulleiksi…
Ei ei ei ei. HOMMAHAN VOIDAAN TODETA JO MUUTAMASSA KUUKAUDESSA
Eihän joku 80 000 ole Svenssoneille mikään määrä hukattavaksi. Ne kuljetetaan Haaparandaan ja neuvotaan menemään Suomen puolelle. Venäjä tekee samat omalla puolellaan.
Sitten vaan Orpoa Sipilää neuvottelemaan asioista naapurimaihin. "Keskusteluja käytiin hyvässä hengessä, ja neuvotteluja jatketaan taas joskus kunhan keritään."
kun matu ja suvakki naivat tulee masuja. noita tulevia "veron maksajia"
Aika hiljaista tulee olemaan niiden verojen kanssa, kun kumpikin osakki jo muutenkin elelee kädestä suuhun enimmäkseen.
Loput oppii isona sitten kuinka lyödään kassakoneen ohi ja perustetaan yritys a, joka ajetaan selvitystilaan jota jatkaa luottotiedollinen b, a:n jatkaessa samassa mestassa ja homma jatkuu yli aakkosten määrän.Liekö tosin luottotiedoillakaan väliä näiden kanssa.
Heikot sortuu elon tiellä...
....ja luonnevikaiset sen kuin porskuttaa menemään toiset jalkoihinsa talloen.
Miten niin luonnevikaiset? Luonnonlakien mukaan vahvimmat ja viksuimmat porskuttaa menemään, turha sun on inistä jos jalkoihin jäät.
Mitä on luonnonlait? Ihmisyhteisöissä toimii ihmisten luomat lait. Valistuneiden ihmisten on varmistettava se, että lainsäätäjiksi ohjautuu tolkulliset ihmiset eikä kaltaisesi luonnevikaiset narsistit.
Valistunut ja tolkullinen ihminen ei alennu keskustelussa haukkumaan ketään luonnevikaiseksi narsistiksi tms. Valistuneella ja tolkullisella ihmisellä on aina sen verran omaa asiallista sanottavaa, että hänen ei tarvitse turvautua alatyyliin eikä muitten ihmisten haukkumiseen ja nimittelyyn.
Nimenomaan. Koskee eritoten itseäsi. Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.
Valkoinen rotu häviää, tilalle tulee mulatit!
Tuokin seikka pitäisi päättäjien ottaa huomioon. Tuskin sitä kukaan täysijärkinen haluaa ?
Ei varmasti halua. Mietin vain, voitaisiinko täältä Namista hakea Suomeen muutama ahkera nam-nam -tyttö. Näin saataisiin suomalaisiin miehiin vauhtia kun tulisi nättejä morsiamia maahan. Syntyvyys nousisi ja ikäpyramidi asettuisi taas haluttuun hyvään asentoon.
No ja miten tää ny Vorssaan liittyy?
Meillä on täällä se etu puolellamme, että tää kylä on "maailman silmissä" ja samalla matujen mielestä täys tuppukylä. Meillä ei oo täällä "mitään" mediaseksikästä, joten nou hätä.
Mitä vikaa on suuseksissä ja pornoleffoissa, ei ne mulatit sillä tavoin sikiä?
Uo jee, valkoinen rotu häviää ja tilalle tulee forssalaiset.
"koska täällä ei suomalainen mies,edes pysty normaalisti rakastelemaan ! Kaikenlaset suuseksit ja pornoelokuvat vaan mielessä! tätä menoa loppuu oma rotu!"
Voi sinua tietämätöntä, tiedätkö mitä jenkkisotilaat löysi Irakissa hartaiden uskonpoikien tietokoneilta? GOOGLAA! Yllätyt.
Joo kuukauden etsivät, ja kas löysivät pornoa netistä, voi voi sitä kuhistelua ja hämmästelyä.
Onko paha olla? Et tajunnut pointtia, valitan.
"Kuhistelua"?? Koulut käymättä vai apukoulu vain?
"kun matu ja suvakki naivat tulee masuja. noita tulevia "veron maksajia""
Mikäs siinä, tulee sitä kauan kaivattua tuuletusta sisäsiittoiseen perimäämme. Sillä kun kaksi persua naivat, tulee vajakkeja, joita jo on suomenmaa pullollaan.
Näinähän se on oltava kun ylen asiantuntia kertoo. Kovasti on suomessaki näitä "geenitutkiota" eivät vain osaa tutkia mikä ulkolaisten geeneissä mättää tai sehän olikin rasismia sori unhdin jo nämä tupla standartit.
Kerropas nyt viisaana että mikä niissä ulkolaisten geeneissä mättää? Sen tiedän mikä suomalaisten geeneissä mättää, eli sisäsiittoisuuden aiheuttama persuus- vähä-älyisyys-yhdistelmä.
Yleisen kokemuksen mukaan Suomessa syntyneet ja suomalaisena kasvaneet ihmiset, joiden vanhemmat ovat ulkomaista alkuperää tai suomalais-ulkomaisesta ristipistosta alkunsa saaneet ihmiset ovat, mahdollinen valtaväestöstä poikkeava ihonväri poislukien, ihan samanlaisilla valmiuksilla varustettuja ihmisiä kuin muutkin.
Vai onko joku vorssalainen järjen jättiläinen kehittänyt teorian, joka selittää miten kulttuuri ja tavat siirtyvät geneettisesti sukupolvelta toiselle?
Sinällään olisi hyvä tälle persuperimäiselle kansalle jos vaikkapa arabikansojen tieteen kannalta ansiokas historia voisi siirtyä ristipistolla omaan kansalliseen perimäämme.
Mitähän mahtaa "arabikansojen tieteen kannalta ansiokas historia" ollenkaan sisällään pitää?
Muinaiset sumerilaiset asuttivat Mesopotamiaa ja suvaitsivat kutsua maataan "sivistyneiden herrojen maaksi". Muinoin myös geometriaa kehiteltiin egyptiläisten toimesta.
Nykyiset arabit lienevät raapineen kikkeleitään puussa vielä tuolloin. Mitään geneettisesti samaa heillä ei ainakaan ole muinaisten alueitaan asuttaneiden sivistyskansojen kanssa.
Mahdolliset ristipistot vorssalaiskaunottarien kanssa ei näin ollen tuota muuta kuin bulkkitavaraa, köyhdyttäen rikkaan vorssalaisperimän lopullisesti ja peruuttamattomasti.
Juu, kyllä tuossa perää on. Esim. viime vuosisatojen parhaissa matemaatikoissa ei liene esim. arabeii ollut. On Nevanlinna Suomesta, sitten vanhalta ajalta saksalaisia, ranskalaisia, englantilaisia ja venäläisiäkin.
"Mitähän mahtaa "arabikansojen tieteen kannalta ansiokas historia" ollenkaan sisällään pitää?"
Esimerkiksi oleellisten matematiikan menetelmien, kuten algebran, kehittäminen.
"Muinaiset sumerilaiset asuttivat Mesopotamiaa ja suvaitsivat kutsua maataan "sivistyneiden herrojen maaksi". Muinoin myös geometriaa kehiteltiin egyptiläisten toimesta."
Algebra kehitettiin Babyloniassa, missä toki oli "muinaiseen sumerilaiseen" kulttuuriin pohjautuva sivistys ja historia. Egyptiläiset ja kreikkalaiset käyttivät yhtälönratkaisuun toki geometrisiä menetelmiä, mutta tuo oli lähinnä helmitaululaskentaa algebran mahdollistamaan algoritmiseen laskutoimitusten suorittamiseen.
"Nykyiset arabit lienevät raapineen kikkeleitään puussa vielä tuolloin. Mitään geneettisesti samaa heillä ei ainakaan ole muinaisten alueitaan asuttaneiden sivistyskansojen kanssa."
Samaa väkeä siellä on pyörinyt ajanlaskun alusta ja ennen sitä, lähtien. Silloin kun tuolla suoritettiin ihmiskunnan kehityksen kannalta oleellisten asioiden innovointia, valkoiset miehet raapivat luolissa kikkeleitään ja yhtyivät toisiinsa ja sukulaisiinsa, mistä kehittyi nykyinen persuperimä.
"Mahdolliset ristipistot vorssalaiskaunottarien kanssa ei näin ollen tuota muuta kuin bulkkitavaraa, köyhdyttäen rikkaan vorssalaisperimän lopullisesti ja peruuttamattomasti."
Jokainen lisä kunniakasta arabisiemenperunaa köyhään vorssalaiseen perunapeltoon ja vakoon on kuin lottovoitto siäsiittoisille vorssalaisille.
Tosi asiassa muinaiset sumerilaiset olivat lähtöisin Antoliasta ja Kreikasta. Antoliasta lähteneet jakautuivat pian kahtia, ja osa heistä lähti dallaileen kohti pohjoista ja toinen puolisko kohti Mesopotamiaa. Tämä pohjoinen puolisko päätyi nykyisen Suomen alueelle.
Nykysuomalaisten DNA kertoo suomalaisten todellakin olevan tämän muinaisen sivistyskansan jälkeläisiä. Tämä verenperintö on eristetty eritoten muinaissuomalaisesta Könnin suvusta. Suvusta joka voidaan jäljittä aina 1740- luvulle saakka. Myös sumerilaisten käyttämän kielen ja monen suomenkielen sanan samankaltaisuus on hämmästyttävä.
Perimätutkimuksen mukaan suomalaiset naiset sen sijaan periytyvät saamelaisesta kantaäidistä. Suomalaiset miehet ovat näin ollen kantaneet huolta sumerilaisen sivistyksen levittäytymisestä koko Suomenniemeen suomalaisnaisten kosteiden vakojen välityksellä.
Arabit ovat yleisnimitys kansoille jotka ovat pääasiassa seemiläistä alkuperää. Alkuperäisiä arabeja olivat Pohjois- Arabian beduiinit. Sittemmin kun Muhammed otti vaeltavat kansat haltuunsa laajentui nimitys koskemaan koko joukkoa ympäri nykyistä Lähi-Itää. Näille arabeilleen Muhammed opetti sitten rappiokulttuurinsa jalkavaimoineen ja aina pedofiliaa myöten.
Nyt jos alkuperimältään alempiarvoiset vorssalaiset naiset avaavat sylinsä arabeille, hylkäävät he tosiasiallisesti suomalaismiesten jakaman sivistyksen ja täyttävät Vorssan ja myöhemmin koko Suomenniemen rappiokulttuurilla. Rappiokulttuurilla joka syrjäyttää ennen pitkää suomalais-sumerilaisen korkeakulttuurin ympäri Suomenniemen.
Voi joo eiku ei. Tää on siis todellinen uhka että forssaan tulee rappiokulttuuria ja korkeakulttuurimme häviää.
Tosiasiassa muinaisten sumerilaisten alkuperästä ei ole mitään varmaa tietoa, koska kyseessä on varhainen sivilisaatio. On esitetty arveluita jonka mukaan sumerilaiset olisivat olleet Antoliasta ja Kreikasta. On tietysti selvää että Mesopotamiaa, eli nykyistä irakia, osaa Turkkia ja Syyriaa asuttanut sumerikansa on nykyisin aluetta asuttavien ihmisten esi-isiä ja että ihmiskunnan sivistyksen alkulähteenä toiminut alue kantaa edelleen tuota varsin historiallista geeniperimää.
Kokonaisuudessaan Mesopotamnia on aikojen alussa toiminut kansojen sulatusuunina, termin varsinaisessa merkityksessä, kun alueella ovat vuosituhansien ja -satojen saatossa kukoistaneet mitä moninaisimmat valtakunnat.
Seemiläiset ovat Lähi-idän arabien, heprealaisten, Etiopian amharien, Eritrean tigrinjan ja syyrialaisten sukuisia kansoja, joihin kuuluvat myös muinaiset akkadilaiset, assyrialaiset ja babylonialaiset sekä foinikialaiset ja monet muut historian kansat.
Eli babylonialainen, sumerikulttuurin jälkeen Mesopotamniassa vaikuttanut kehittyneempi kulttuuri, on juuri seemiläisten kulttuuria. Ja kuten mainittu, algebran kehittivät juuri nuo maineikkaat Babylonialaiset.
Indoeurooppalaistena alkuperästä sen sijaan ollaan kahta mieltä, ja nykyisen vallitsevan käsityksen eli Kurgaanihypoteesin mukaan indoeurooppalaiset olivat alkujaan Aasian aroilla liikkuvia sotaisia heimoja. Indoeurooppalaisten alkukotina pidetään yleisesti Mustanmeren pohjois- ja itäpuolisia osia, Dneprin ja Volgan varren alueita sekä Ukrainan ja Etelä-Venäjän aroja.
Colin Renfrew esitti alun perin teorian, jossa väitetään Anatoliaa varsinaisten indoeurooppalaisten alkukodiksi, mutta on myöhemmin korjannut ajatusta siten, että Anatoliassa olisivat asuneet indoeurooppalaisten kaukaiset esi-isät. Yhtä kaikki, yhteys sumerilaisen kulttuurin ja indoeurooppalaisuuden välillä on varsin löysä.
Yhteys suomalaisten ja varhaisten sivistyskansojen välillä on vielä löysempi, sillä suomalais-ugrilainen perimä ja kielelliset yhteydet indoeurooppalaisuuteenkin ovat viitteelliset. Teorioita, joiden mukaan Euroopassa olisi asunut "alkeellisempia" ihmisryhmiä (turaaneja, suomensukuisia), kunnes sotaisat indoeurooppalaiset heimot valtasivat Euroopan, voidaan pitää varsin valideina etenkin kun tarkastellaan ja vertaillaan suomalaisia arjalaisiin lajitovereihinsa verrattuna.
On selvää että suomalaiset ovat sekä älyllisesti että fyysisesti arjalaisia heikompaa materiaalia geneettisessä mielessä. Todisteina voidaan käyttää tämän päivän arjalaiskansojen pärjäämistä vs. suomalais-ugrilaiset kansakunnat. Suomalais-ugrin fyysisen ja älyllisen kompetenssin puute on helppo todeta vaikkapa ottamalla tarkasteluun tunnettuja persupoliitikkoja. Tällöin on pakko todeta että ollaan lähempänä mongoloidisuutta kuin uljaaksi miellettyä arjalaisuutta.
Ironista on se, että tiukimmin rotu- ja geneettisiin kysymyksiin suhtautuvat ovat itse varsin heikkoa geneettistä materiaalia, kuten vaikkapa persut. Tai Adolf Hitler. Herääkin kysymys että onko kyseessä selviytymisvietin aikaansaama tyhmyys tiivistyy-ilmiö, luonnonvalinnan kannalta heikomman on turvallisempaa liikkua laumassa?
Sumerilaisten vaikutus suomalaiseen kulttuuriin onkin alun perin juuri Pohjanmaalla ollut voimakkaimmillaan. Sieltä suunnalta voidaankin tunnistaa moninaisia sukuja joissa väkevästi jyllää tuo muinainen ylväs geeniperimä.
Ei näin ollen ole ollenkaan hämmästyttävää, että Alajärveltä maailmalle lähtenyt filosofian tohtori muinaiskirkkoslaavista nimeltään Jussi Halla-Aho on aina ollut aikaansa edellä maailmanpoliittisissa kysymyksissä. Tänään huomasimme myös presidentti Niinistön pitämän puheen perusteella hänenkin tervehtivän ilolla Halla-Ahon jo pitkään yllä pitämää järjen ääntä. Järjen ääntä joka on aivan liian kauan kaikunut ikään kuin kuuroille korville. Tänään tuon todellisen kuninkaan puheen kaikuessa korvissamme, kuin aamunkoitto pitkän pimeän jälkeen, voinemme todeta kuin yhdestä suusta että kipeää teki kun höyrähtänyt sosiaalidemokraatti putosi puusta.
Myöskin ulkoministerimme, korkeasti oppinut valtiotieteiden maisteri Timo Soini vaikutta väkevästi keskuudessamme ja luulenpa että hänkin jälleen rohkenee terävöittää sanomaansa tuon kuuluisan kuninkaan puheen jälkimainingeissa. Myös suuresti kunnioitettu filosofian maisteri Sampo Terho kantaa ylväästi siniristilippuamme nyt Euroopan parlamentin kunnioitettuna jäsenenä. Näin vain muutamia upeita perusuomalaisiamme mainitakseni. Suomalainen perinteikäs korkeakulttuuri voi näin ollen hyvin, ja vieläpä voimistuu, jos vain maltamme seurata presidenttimme viitoittamalla tiellä.
Suomeen tiettävästi päätyi tureeneista sittemmin muotoutuneiden suomalais-ugrilaisten heimojen kuona-aines ja sivuvirta eli suomalais-uglit. Nämä käpyjenkerääjät eivät pärjänneet luonnonvalinnan aiheuttamassa paineessa Eurooppaan suuntautuneen indoeurooppalaisen vyörytyksen tiellä ja siirtyivät asuttamaan seutuja jonne ei kukaan muu halunnut muuttaa. Juuri Pohjanmaa oli yksi tällaisista alueista.
Sittemmin suomalais-uglilainen perimä on sekoittunut muuhun geneettiseen ainekseen, mutta sisäsiittoisuus aiheuttaa edelleen ajoittain negatiivista perimän väkevöitymistä ja näin on käynyt etenkin perussuomalaisten kohdalla. Kun katsoo vaikkapa Soinia, Halla-Ahoa, Terhoa ja Niinistöä rinnan, ei voi välttyä johtopäätökseltä että edessä oleva otos ei todellakaan edusta ihmiskunnan kehittynein aines. Huolestuttavaa tämä on siksi, että kyseessä on se kilpailukykyisin osa perussuomalaisesta joukosta.
Perussuomalaisuuden ydin, eli populismi, perustuu Timo Soinin elämänmittaiselle työlle joka alkoi SMP:ssä Vennamon aisapoikana, missä Soini oppi käytännön menetelmät ja keinot kuinka itseä tyhmempiä hallitaan ja liikutellaan. Kannattaa lukea Timo Soinin pro gradu:
"Populismi – politiikkaa ja poltinmerkki: SMP:n roolinmuutos. Timo Juhani Soini. Helsingin yliopiston valtio-opin koulutusohjelman yleisen suuntautumisvaihtoehdon pro gradu -tutkielma. Huhtikuu 1988."
joka on perussuomalaisen liikkeen peruskivi. Gradussaan Soini oli vielä sitä mieltä, että: ”Populismia ja rasismia ei tule kuitenkaan yhdistää toisiinsa.”, mutta tämä vivahde otettiin silti mukaan perussuomalaiseen aatemaailmaan. Ehkä houkutus oli liikaa, sillä etnisen kriittisyyden vipuvaikutus on varsin suuri kun haetaan vahvaa kannatusta. Tätä keinoa käyttivät onnistuneesti natsitkin.
Populistisen politiikanteon ongelmat kulminoituvat kuitenkin siihen, että sitten kun populistipuolue joutuu ottamaan aidosti vastuuta ja kun pelkkä retoriikka ei enää riitä, paljastuvat ne todelliset köyhät eväät joilla on oltu liikkeellä. Näin kävi SMP:lle ja näin käy perussuomalaisillekin, kuten olemme huomanneet ja hyvä niin. Populisitinen poliittinen liike on vahva vain oppositiossa.
Halla-Aho näyttää pelästyneeltä pöllönpoikaselta.
Kohta meilläkin !
http://mvlehti.net/2016/02/01/suvaitaan-ja-kuvataan-video/
Mitä väliä? :D
EVVK. Mitä välii?
Siinä on se oleellinen ero ja kaksi lauseparia jotka erottavat veltostuneen länsimaalaisen suomalaisen maahan tunkeutuvista sotilaskarkureista. Heille mikään maailmassa ei ole todellakaan EVVK.
Kaiken karmeuden kylvö on tehty jo vuosikymmeniä sitten. Hipit vasemmistolaiset sinisalolaiset aivopesivät kansakuntamme pois terveestä ja perinteikkäästä suomalaisesta isäinmaallisuudesta äkillisesti ja rutosti. Täydentäen punaisen Valpon aloittaman työn "kunniakkaasti" loppuun saakka.
Kansakunnastamme tuli joukko opportunisteja, aina valmiina säntäilemään sinne tänne ja kumartelemaan kulloinkin muodissa olevaa oppia täysin kritiikittömästi. Vieläkin nytkin etenkin suuret ikäluokat kumartelevat poliittisia auktoriteetteja ja olettavat heissä asuvan jonkinlaisen suuremman hyvän ja oivaltavan tietämyksen pelastavan kansakunnan tilanteessa kuin tilanteessa.
Näin asiain laita ei tietenkään ole. Pääministeri Sipilä muiden muassa elää jonkinlaisessa kekkoshuumassa, ja todellakin uskoo Suomen pelastavan koko maailman, aina Syyriasta alkaen. Höhlä, utopiassaan elävä pääministeri ilmeisesti muistelee vieläkin muinaisia kliseitä, joita ei todellisuudessa koskaan ollut olemassakaan.
"Suomi on rauhanturvaamisen suurvalta!" "Olemme maailman lääkäreitä, emme tuomareita!" "Helsingin henki elää ja voi hyvin!" Tästä viimeisestä on kuvaava kertomuskin. Kaksi ulkomaan lehtimiestä odotteli hissiä hotellinsa aulassa Helsingin hengen syntymäaikoihin. Hissi seilasi kerrosten välillä ja pysähteli joka kerroksessa. Lopulta hissi saapui alakertaan ja ovet aukeni. Lehtimiehet olettivat hissistä purkautuvan suurenkin joukon, mutta hissistä ei tullut ristinsielua. Silloin toinen miehistä tokaisi: "Taisikin olla se Helsingin henki."
Koska suomalaisista on tehty munattomia pelkureita jo vuosikymmenien ajan, me emme mitenkään pysty puolustautumaan maahantunkeutuvia vastaan. Olemme ulkoistaneet suvereeniutemme virkamieskunnalle, lukemattomalle joukolle syyntakeettomia naisia, joiden oikea käsi ei tiedä mitä vasen tekee. Joukoissansa muutama aivopesty inisevä, niin sanottu mies, joka on saanut toimensa ainoastaan taivuttuaan femakkojen tahtoon ja holhoukseen.
Olemme näin ollen turmion ja tuhon tiellä. Enemmistö tänne tunkevista sotilaskarkureista ei luovu, eikä ole aikomustakaan luopua, tavoistansa. "Tapani tulette tuntemaan!" Islam ei ole uskonto. Islam on elämäntapa joka määrittää kaiken muun. Tarkoittaen jo sananakin alistumista. He eivät ainoastaan itse alistu, vaan massan lisääntyessä tulevat alistamaan koko munattoman suomen kansan islamin alaisuuteen.
Tätä viimeksi mainittua näyttää eräskin kirjoittaja tässäkin ketjussa hartaasti odottavan, niin sanotusti: Aivan muna pystyssä.
erittäin hyvä kommentti kiitos
tiä mitä tuolta eedenin panimosta sikiääkään
Eipä ole yksin Suomen kohtalo. Pitää muistaa, että ihminen on eläinlaji muiden joukossa ja evoluutio etenee meistä riippumatta.
Pitää vaan muistaa että ihminen ei ole eläinlaji muiden joukossa, jonka kohtalo etenee ajopuumaisesti herra evoluution ohjaksissa.
Ihminen on eläinlaji muiden joukossa. Ikävä kyllä olemme ylimielisiä omasta muka ylivertaisesta älystämme, joka edes riitä tajuamaan että juuri niitä ajopuita olemme, koko ajan. Lisäännymmekin maapallolla yhtä alkeellisesti ja holtittomasti kuin sopulit ja bakteerit.
Ihminen on ylivertainen aivokapasiteettinsa puolesta. Tämä on totuus. Tiedostavana ja taistelevana olentona olemme tietysti vastuullisia muulle luomakunnalle.
Ihminen on myös ainoa laji joka ei enää pitkään aikaan ole lisääntynyt holtittomasti. Ainoastaan ihmisen pidentynyt elinikä on nostanut ihmispopulaation nykyisiin mittoihin. Suomessa syntyvyys on alhaisempaa kuin koskaan ennen Suomen historian aikana.
Suomalaiset häviää ja tilalle otamme tummanpuoleisia hinkkareita, jotka totisesti osaavat sikiämisen taidon. Niillä keinoinko maailma pelastuu, että sinisilmäiset suomalaiset lakkaavat olemasta? Rohkenen epäillä.
Helppoa lisääntymistä kun on yksi neljästä islam-vaimosta ja puoliso käy tekemässä tasaseen tahtiin kaikille neljälle vaimolle lapsia. Neljä vaimoa ehtii saamaan lähes 40 uutta veronmaksajaa elinaikanaan. Miehen ei tarvitse elättää vaimoa eikä lapsia kun Suomen valtio antaa yksinhuoltajaetuudet, lapsilisät ja elatustuet, asumistuen ja kodinhoitotuen ym. kaikille vaimoille. Työssä ei ehdi kukaan käymään. Ei meillä geenit vaihdu millään konstilla niin kauan kun saa lomamatkalla käydä hakemassa uuden vaimon sotaa käyvästä kotimaasta.
Tilaston mukaan 50% somalinaisista on yksinhuoltajia ja kantasuomalaisista vain 10%. Sama tilanne varmaan tulee olemaan muillakin muslimikansoilla Suomessa.
Suomen valtio on maahanmuuttajan kela, sosiaalitoimisto ja vielä isäkin. Ja se Suomen valtio on me veronmaksajat eli sinä ja minä.
Niin se on, että perjantaina julkaistaan hallituksen teettämä tutkimus Suomen selviytymisestä maahantulotulvasta. Ennakkotietojen mukaan suurin piirtein kaikessa on menty metsään. Suomi ei tule selviytymään tästä.
Turvallisuus ja -kotouttamisepäonnistumisten lisäksi pitäisi ehdottomasti muuttaa myös lainsäädäntöä. Nämä perheenyhdistämiset pitäisi lopettaa heti ja lopullisesti. Vähät siitä että eivät kotoudu, ei ne muutoinkaan kotoudu. Viis siitä että "monikulttuuriset" suomalaisperheet kärsivät.
Tärkeintä on laittaa sulku holtittomalle moniavioisuudelle, joka Suomen olosuhteissa tarkoittaa lukemattomia määriä yksinhuoltajaäitejä ja lukematonta määrää lisää elätettäviä veronmaksajaa kohden. Sitä tämä "hyvinvointivaltio" ei tule kestämään missään olosuhteissa.
"Kaiken karmeuden kylvö on tehty jo vuosikymmeniä sitten. Hipit vasemmistolaiset sinisalolaiset aivopesivät kansakuntamme pois terveestä ja perinteikkäästä suomalaisesta isäinmaallisuudesta äkillisesti ja rutosti. Täydentäen punaisen Valpon aloittaman työn "kunniakkaasti" loppuun saakka."
Hipit ja vasemmistolaiset eivät ole saaneet maallemme minkäänlaista vahinkoa aikaan. Päinvastoin, Suomen hyvinvointi ja vauraus rakennettiin sotienjälkeisen ja 1980-luvun välisenä ajanjaksona ahkerien suomalaisten (tehdas)työläisten harteilla, hikeä ja vaivaa säästämättä. Suurin osa tuon ajan työväestöstä oli vahvasti vasemmistotaustaisia, asia jolla ei ole mitään tekemistä epäisänmaallisuuden kanssa. On suoranaista isänmaanpetturuutta esittää epäisänmaalisiksi ihmisiä, joiden työlle väitteen esittäjänkinkin hyvinvointi perustuu.
Sen sijaan pitää täysin paikkansa, että oikeisto, äärioikeisto ja uusliberaalin talouspolitiikan syväkurkut, joihin kuuluu nykyinen hallitus kokonaisuudessaan, myös demarit 90-luvulta lähtien, ovat aivopesseet kansakuntamme pois terveestä ja perinteikkäästä suomalaisesta isäinmaallisuudesta kahdessakymmenessä vuodessa ja totaalisesti. Doktriiniin on kuulunut kansakunnan kruunujalokivien ja perusinfrastruktuurin myynti alihintaan ulkomaisille pääomasijoittajille ja yrityksille, yksityistämisen ylistys siten että kansalaisillemme tarjottavien sosiaali- ja terveyspalvelujen hankintaan käytetään veroparatiisiyhtiöitä, veronkierron hyväksyminen yritysten toiminnassa (ei koske kotimaisia pk-yrityksiä, edut vain kv-suurytitysten käytössä). Tähän lisätään vielä kelvottomat poliittiset ja elinkeinopoliittiset päätökset (esim. EMU:uun liittyminen, 10mrd:n ydinvoima-ikuisuusprojektit, valtion rahojen häsääminen miljardikaupalla Talvivaara-rikkihappoliotus-lipeäneutralointi-ympäristörikokseen jne. jne. jne.), niin voidaan todeta että pakolaiskriisin kustannukset ovat ja tulevat olemaan pähkinöitä kotimaisen poliittisen sikailun ja sekailun aiheuttamiin kustannuksiin kansakunnallemme.
"Kansakunnastamme tuli joukko opportunisteja, aina valmiina säntäilemään sinne tänne ja kumartelemaan kulloinkin muodissa olevaa oppia täysin kritiikittömästi. Vieläkin nytkin etenkin suuret ikäluokat kumartelevat poliittisia auktoriteetteja ja olettavat heissä asuvan jonkinlaisen suuremman hyvän ja oivaltavan tietämyksen pelastavan kansakunnan tilanteessa kuin tilanteessa."
Tästä päästäänkin tämän päivän opportunismin keihäänkärkeen, Perussuomalaisuuteen, joka perustuu Soinin oppeihin SMP-oppi-isän, Vennamon, aisankannattajana. Vaikka puolueen nimi viittaakin suomalaisuuteen, käytännössä puoluejohto on suomettumisen ajan pelottamia Venäjänpelkoisia vaippapöksyjä, jotka hakevat identiteettiään, tukea sekä turvaa Washingtonista. Suomettuminen on saanut ajassamme uuden merkityksen kun ulkoministeri ja puolustusministeri eivät pysty peittelemään kiimaansa päästä niiaamaan USA:n presidentille. Ironista on se, että Obama on värillinen, mikä monien persukannattajien mielestä on värivirhe
Perussuomalainen puoluejohto on seuraava ryhmä historian ketjuun liittyviä kelvottomia poliittisia päätöksentekijöitä joiden ansiosta Suomi tulee uppoamaan entistä syvemmälle suohon. Faktaa on se, että me emme voi valita naapuriamme, mutta me voimme vaikuttaa siihen kuinka miellyttävää yhteiselo on tai tulee olemaan. Nyt ovat puolustusministerimme ja ulkoministerimme Hollywood- ja USA-kiimoissaan päättäneet tuoda USA:n sotajoukkoja harjoittelemaan maahamme lentolaivueita ja panssariyksikköjä myöten. Samalla on käyty Setä Samulin luona ostoksilla, jotta saadaan Ottawan sopimuksen kieltämä miinajärjestelmä korvattua, mikä merkinnee sitä, että kotimaisin voimin toteutettavaksi aiottu aluevaikutteinen järjestelmä jää suunnitelmaksi? Lisäksi puolustusministeri niinistö näyttää junttaavan läpi päätöstä, missä Suomelle hankitaan todistetusti maailman paskin, mutta hankintahinnaltaan ja käyttökustannuksiltaan kallein hävittäjä, USA:sta tietenkin, F-35. Kun vaihtoehtona olisi isänmaallinen päätös tehdä yhteistyötä (kehitys, valmistus, kokoonpano jne.) Ruotsin kanssa. Niinistön blogista käy kyllä selväksi kenen joukoissa mies seisoo:
http://jussiniinisto.fi/index.php/2015/03/hornetien-seuraajien-valinta-haamottaa/
"Tärkeintä valinnassa on tutkia rauhassa kaikkien tarjolla olevien konetyyppien ominaisuudet ja kuulla asiantuntijoiden mielipiteitä. Väistämättä valintaan liittyy myös polittinen ulottuvuus. Totesin esimerkiksi asiasta eilen artikkelin julkaisseelle Iltalehdelle, että jos nyt valittaisiin jokin muu konetyyppi kuin amerikkalaisvalmisteinen F-35, olisi se poliittinen päätös ja kertoisi, että transatlanttisten suhteiden sijaan tukeudumme vaikkapa Ruotsiin."
Slurps, slurps...hyvin maistuu musta jenkkileka, sanoi ministeri kun suomalaisten rahoilla kymmenien miljardien ostoksille pääsi.
Koomista on se, että maatamme vaivaava pakolaiskriisi on suurelta osin ansiota ja seurausta USA:n holtittomasta riehumisesta Irakissa, Libyassa ja Syyriassa.