Tuli sitten leffa legendaarisen Love Recordsin tekemisistä ja vaiheista, minulla oli isojakin odotuksia aiheen suhteen ja osaksi ne lunastettiinkin -mutta ne anakronismit, niitä kyllä vilisi silmissä.
Aiheena ovat siis vuodet 1966-73 eli yhtiön varhaiset ajat, Atte Blomin, Christian Schwindtin ja Otto Donnerin kunnianhimoinen, oman aikansa start-up-yritys ja nousu
perinteisiä levy-yhtiöitä vastaan.
Hyvin näyttelijät hoitavat roolinsa, ei siinä mitään...sivujuonena fiktiivisen Annan tarina tämän yrittäessä päästä laulamaan levylle.
Mutta: Love Recordsin tarina olisi kyllä vaatinut huomattavasti tutkitumman ja huolellisemman ajankuvan taustalle.
Esimerkiksi Valintatalon muovikasseja oli vasta 70-luvun puolella, Blues Section-episodissa (1967-69) studion ovessa on George Harrisonin Bangladesh Concert-leffan juliste, pätkä tuli vasta 70-luvulla.
"Soppari, "klasari", skene", 2000-luvun ilmaisuja.
Kaseva levytti Striptease tanssijan ja Tyhjää vasta v.1975
Sinua sinua rakastan ilmestyi vasta 1968, ei ollut mukana Loven esikoiskiekolla ennen kuin vasta 2000-luvun CDllä bonuksena, Mikki Hiiren kulta-aika-alppari ilmestyi 1972, ei 60-luvulla.
Artisteja tuli ja meni pikahahmoina, osaa ei näytetty ollenkaan, Loven jazz ja poliittiset laulut lähes sivuutettiin, samoin monta merkittävääkin bändiä/artistia kuten Pekka Streng, Wigut ja Pressa, Juice ja Mikko kävivät lähinnä moikkaamassa.
Blues Section-näköisbändi oli onnistunut juttu, mutta Badding-hahmo jäi kauas Janne Reinikaisen tulkinnasta Badding-leffassa. Christian Schwindt ei todellakaan ollut pitkätukka!...missä oli miehen DDT Jazzband???
Itse olisin tehnyt leffan samalla muotilla kuin Steve Jobsin, eli keskittyen tiettyihin huippukohtiin Loven vaiheissa ja takautumina tutkittu miten tähän tultiin.
Hurriganes tuli mukaan leffan lopulla ja bändin osuus Loven nousuun sivuutettiin, Roadrunner(1974) nimenomaan oli se levy jolla Love räjäytti pankin.
Love olisi ansainnut hienommankin leffan jos vaan ajankuva olisi tutkitumpi ja musiikki ja artistit nostettu enemmän etualalle taustapellen aseman sijaan.
Loven musiikki jota leffassa kuultiin, se toki on täyttä asiaa edelleenkin.
Tähtiä yrityksestä ***
Anna mulle Lovee (2016)
6
165
Vastaukset
- Magisteri
Melkein kuin minun näppäimistöltäni.... Elokuva tosiaan keskittyi örvellyksiin, ei yhtiön musiikillisiin oivalluksiin. Jos lasketaan ankronismit (alottajan lisäksi mm. puhelimet olivat välillä silkkaa 70-lukua (60-luvulle tarkoitetut), teitittely oli yleisempää ja tuskin joka paikassa yleisilme oli tuolloin noin suttuinen), mutta oli ajankuvassa onnistuneitakin piirteitä, esim. tupakointi joka paikassa.
Aloittajan moittima Badding oli vain sivuhenkilö ja mielestäni melko onnistunut, joskin tarkoitettu enemmänkin koomiseksi väliepisodiksi. Sen sijaan Petelius ei ollut mielestäni tarpeeksi "kärkimäinen". Alatalo ja Leskinen olivat pelkästään huvittavasilmälasisia avustajia, joita ei olisi tunnistanut ilman seuraavan kohtauksen musiikkia. Ajeliko 60-luvullakaan epileptikko autolla? Tosin elokuvassa oli maininta ajokortittomuudesta. Tomi Alatalon aspergerpiirteinen ja liian lyhyissä housuissa kulkeva Henrik Otto Donner oli onnistunein suoritus.
Naiset olivat elokuvassa joko kiukuttelevia akkoja tai tyrkkyjä bändäreitä ja Badding-kohtauksessa vielä aika hyvälihaisia siideripissiksiä. Viinaahan vedettiin tietenkin vain pullonsuusta.
Vienosti hymyilyttävä kuvaus, mutta köykäisyydessään helposti unohdettava.- MaxRenn
Blues Section-episodi oli leffan onnistunein osuus ja Jim Pembroke-hahmo toimi, kunpa vaan olisi saatu samanlaisia 2-3 muustakin Love-artistista niin hyvä. Poliittisten laulujen tekijöistä ja esittäjistä olisi kyllä irronnut osuvia hahmoja enemmänkin kuin vain studiossa myhäilevä Kaj Chydenius.
Leffan naisista minulle jäi mieleen eritoten levykauppias Penan heila, joka oli varsin kuumottava kissa, lisäksi Aten äitiä esittänyt aina viehkeä Maija Junno.
PeePee ei oikein muistuttanut Topi Kärkeä, parempi Kärki-hahmo oli Timo Koivusalon leffoissa, en nyt muista esittäjää mutta oli kyllä näköinen ja oloinen.
Summa sumarum: Anna mulle Lovee -hyviä oivalluksia ja yrityksiä, liikaa anakronismeja ja musa jäi taka-alalle.
Kesällä tuli teeveestä mainio leffa brittiläisestä tuottajalegenda Joe Meekistä nimeltään Telstar, tässä pätkässä tavoitettiin tosi hyvin ajan ilmapiiri ja tunnelmat, musiikki sekä Meekin sisäiset ristiriidat 60-luvun svengaavassa Lontoossa, tähän olisi pitänyt pyrkiä Love-leffasakin.
- tykkäsimme
Mielestäni erittäin viihdyttävä ja mielenkiintoinen elokuva.
- lovelyloves
Musiikki oli kyllä tässä oikein nautittavaa.
- lefffa
En ole tuota leffaa nähnyt mutta noiden suomalaisten nostalgia-leffojen ongelma on usein se että sitä ajankuvaa usein painotetaan ihan liikaa ja se näkyy ajan tuotemerkkien,ilmiöiden ja musan niin jatkuvana tykittämisenä katsojan silmille että se ei enää tunnu luontevalta.Koko leffan tarina jää sivuseikaksi. Katsojaa pidetään ilmeisen tyhmänä joten hänelle tulee kaikin mahdollisin keinoin tehdä selväksi että nyt ollaan 60-70 luvulla... KAIKKI POLTTI SILLOIN BOSTON_SAVUKKEITA JA NIITÄ PIDETTIIN JAMES_FARKKUJEN TASKUSSA.KÄDESSÄ OLI VALINTATALON KASSI JOSSA OLI KELTAISTA JAFFAA JA KATSOKAA TUOLLA MENEE DATSUN 100A IHAN KIILTÄVÄNÄ-tyyliin.. Kaikki ajankuva noissa leffoissa on niin päälleliimatun tuntuista ja lisäksi käsikirjoitukset ovat mitä ovat.
- treyyu
Paras fiktio rakkaustarina https://www.youtube.com/watch?v=R4vkklf96jo
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1602720
- 2011997
- 711736
- 921648
Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91461Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.421457- 781143
- 811060
- 951019
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes193976