Kohu lapsen leijonakorusta Helsingissä: Opettaja joutui puhutteluun Wilma-viestin takia
Meiju Junkkari, 27, on korukohun äiti sanan monissa merkityksissä. Kuvassa hänen lapsensa leijonakoru, jonka pitämisen kieltämisestä helsinkiläisessä koulussa oli epäselvyyttä.
Julkaistu: 29.1. 13:30
Leijonakorukohun Facebook-kirjoituksellaan aloittanut äiti toivoo, että asia ei paisu enempää. Poika pisti torstaina korun kaulaan kouluun – luvan kanssa.
Ilta-Sanomat uutisoi keskiviikkona kirjoituksesta, joka levisi kulovalkean tavoin Facebookissa.
Helsinkiläisäidin toista luokkaa käyvää poikaa oli äidin käsityksen mukaan kielletty pukeutumasta joululahjaksi saamaansa leijonakoruun kouluun mennessään. Tapaus sattui 22. tammikuuta. Näin äiti kirjoitti Facebookissa kaksi päivää myöhemmin:
Koululta tuli mulle viestiä, että ensi viikolla (pojalla) ei saa enää olla kaulassa suomileijona korua, jonka ostin hänelle joululahjaksi. Se kuulema herättää rasistisia ajatuksia... voi herranjumala mihin tää maailma on menny.
Helsingin opetustoimen johtaja Liisa Pohjolainen kommentoi asiaa blogikirjoituksessaan keskiviikkona:
Perjantaina 22. tammikuuta peruskoulun toisluokkalainen oppilas oli ryhmätöitä tehdessä käyttäytynyt häiritsevästi toista oppilasta kohtaan. Opettaja oli selvittänyt tilannetta oppilaan kanssa toisessa tilassa ja käynyt läpi sitä, mitä merkityksiä leijonavaakunalla voi olla. Opettaja ei ollut kieltänyt korun käyttöä. Tapauksesta on lähetetty samana päivänä selvitys oppilaan huoltajalle.
Liisa Pohjolainen otti kantaa leijonakorutapaukseen keskiviikkona.
Liisa Pohjolainen otti kantaa leijonakorutapaukseen keskiviikkona. (KUVA: Rio Gandara)
Ilta-Sanomat haastatteli Pohjolaista myöhemmin keskiviikkona.
– Kyseinen opettaja ei ole kieltänyt korun käyttöä, mutta hän ei ole sitä siinä Wilma-viestissä (opettajan ja oppilaiden vanhempien välinen yhteydenpitoväline) osannut ilmaista. Se liittyy enemmän siihen häiriökäyttäytymiseen tämä juttu, kuten siinä blogissa lukee, Pohjolainen kommentoi.
Äitiä Ilta-Sanomat ei saanut keskiviikkona langan päähän.
Asia selvitetty koulun kanssa
Meiju Junkkari, 27, korukohun äiti sanan monissa merkityksissä, otti itse yhteyttä Ilta-Sanomien toimitukseen torstaina.
Junkkari kertoo ihmettelevänsä, että omakohtaisesta asioiden vatvomisesta Facebookissa tuli muutamassa päivässä sen verran suuri juttu, että puhelin alkoi soida.
– Mä en itse siitä todellakaan halunnut älytöntä haloota. Mua inhottaa se, että mulle vieraat ihmiset lähettelee viestejä asiasta.
Asiaa selvitettiin jo keskiviikkona Junkkarin ja koulun edustajien kanssa. Junkkaria kuitenkin jäi häiritsemään opetustoimen kommentit, jotka hänen mielestään antavat tilanteesta väärän kuvan.
– Rehtori kyllä myönsi, että opettaja on kirjoittanut minulle siinä Wilma-viestissä kielteisesti sen korun käytöstä. Mutta minä en tiennyt vielä siinä vaiheessa kun siellä koulussa olin, että opetustoimi on minusta tehnyt sen paskanjauhajan. Jos olisin tämän tiennyt, niin ehkä olisin käyttäytynyt myös siellä koululla toisella tavalla.
– Koulun edustajilla ei ole mitään anteeksipyydettävää, koska tässä on kyseessä vain eriävät mielipiteet: koulun mielestä koru on negatiivinen ja minun mielestäni se taas on huono asia.
Asia olisi saattanut ilman opetustoimen johtajan kommentteja olla jo loppuunkäsitelty. Junkkari epäili, että Opetusvirastossa ei ole edes luettu opettajan lähettämiä viestejä.
Junkkari kertoo tulkitsevansa opettajalta saadun viestin niin, että leijonakoru tuo sopimattomia asenteita kouluun eikä sitä siksi olisi suotavaa pitää monikulttuurisessa kouluympäristössä.
Junkkarin mielestä hänen pojalleen olisi ennemminkin pitänyt pitää puhuttelu siitä, mitä hän sanoi tilanteessa, eikä itse korusta.
Onko pojalla nyt koru kaulassa koulussa?
– Kyllä nyt on. Eilen mulle koulun rehtori sanoi, että korua saa pitää kaulassa.
Junkkari toivoo, että asia saadaan nyt päätökseen.
Opettajaa puhuteltu viesteistä
Opetustoimen johtaja Liisa Pohjolainen Helsingin Opetusvirastosta sanoo perjantaina IS:lle, ettei hänen tarkoituksenaan ollut pahoittaa äidin mieltä. Nyt hän sanoo lukeneensa viestit ja myöntää, että opettajan kirjoittamat Wilma-viestit leijonakorun käytöstä ovat tulkinnanvaraisia.
– Ne ovat tulkinnanvaraisia. Opettaja ei ole sanasta sanaan todennut, että leijonakorun käyttö on sallittu tai kielletty. Me olemme puuttuneet opettajan toimintaan ja tavattu huoltaja tämän jälkeen yhdessä rehtorin kanssa.
– Tämä herätti tosi paljon keskustelua ja kommentteja. Yksittäistapaus yleistettiin sitten kaikkien koulujen käytäntöihin.
Koulun linjan mukaan leijonakoru ei siis ilmennä monikulttuuriseen kouluun sopimattomia arvoja?
– Meillä ei ole tämmöisiä linjauksia koruista tai vaatteista. Jossain vaiheessa puhuttiin nuorten tyttöjen napapaidoista ja kysyttiin niiden k

Vastaukset 3
Vanhimmat
Postimerkit herättävät jälleen keskustelua:
Uusissa merkeissä hunnutettu nainen ja häkkikettu!
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1453881625368.html
Postimerkit herättävät jälleen keskustelua: Uusissa merkeissä hunnutettu nainen ja häkkikettu
Postin sananvapausaiheiset postimerkit herättävät jälleen keskustelua. Postin mukaan merkkien tarkoitus ei ole ottaa kantaa. (KUVA: Posti)
Julkaistu: 27.1. 16:57
Postimerkit herättävät jälleen keskustelua: Uusissa merkeissä hunnutettu nainen ja häkkikettu
Postin sananvapausaiheiset postimerkit herättävät jälleen keskustelua. Postin mukaan merkkien tarkoitus ei ole ottaa kantaa.
(KUVA: Posti)
Julkaistu: 27.1. 16:57
Suomen uusissa postimerkeissä mustaan niqabiin verhoutunut nainen seisoo koivumaisemassa. Postin mukaan postimerkkien tarkoitus on herättää keskustelua.
Posti julkaisee toukokuussa postimerkin, jossa mustaan niqabiin pukeutunut nainen seisoo koivumetsän keskellä. Toisessa kysymysmerkin muotoisessa postimerkissä kaltereiden takana kyyhöttää kettu, jonka yllä toinen kettu juoksee vapaana nurmella.
Maahanmuuttoa ja eläinten oikeuksia kuvaavat merkit kuuluvat sananvapausaiheiseen postimerkkiarkkiin, jossa on omat merkkinsä myös tuloeroista, kulttuuriarvoista ja energiamuodoista.
Niqab- ja kettupostimerkeistä alkoi nousta keskustelua sosiaalisessa mediassa jo eilen tiistaina, kun Länsiväylä julkaisi uutisen aiheesta.
– Postimerkit ovat viime aikoina herättäneet keskustelua ja ne ovat ihmisille merkityksellisiä. Näin nämäkin merkit näyttävät herättävän keskustelua. Me tietysti seuraamme tätä keskustelua. Meillä on tällainen Postiraati käytössä, mihin kerätään helmi–maaliskuun aikana palautetta ja tietoa, että miten tämä merkki koetaan, Postimerkkitoimikunnan puheenjohtaja Kaj Kulp kertoo.
Postin mukaan postimerkkien tarkoitus on herättää keskustelua.

mustaan niqabiin pukeutunut nainen seisoo koivumetsän keskellä.