Juurikkaniemeen on siis ilmeisesti suunnitteilla 300-500 pakolaisen vastaanottokeskus, mikä kuulostaa loogiselta, sillä niin siinä tulee käymään. Tuntuu todella pelottavalta, että Keuruulle tulisi entisen 700 lisäksi vielä 500 pakolaista. Kuitenkin kaupunki ei ilmeisesti käytä etuosto-oikeuttaan, vaan antaa myydä Juurikkaniemen pakolaiskeskukseksi, jos tiedot pitävät paikkaansa. Eri kansallisuudet aiheuttavat hirveästi ongelmia jo nyt Isohiekan ja Vokin porukoiden välille, joten voin vain kuvitella, millaiseksi tilanne muuttuu kesällä, kun pakolaiset ovat ulkona. Onkohan silloin kukaan turvassa? Kaupungilla puhutaan myös pakolaisnuorille suunnatusta tukiasumisesta Juurikkaniemeen. Nuoret ovat tietysti parempia kuin aikuiset miehet, mutta voisi kuvitella, että sekin tuottaa valtavasti ongelmia, jos sinne laitetaan 300 nuorta, joilla ei ole huoltajia mukana.
Toisaalta ostaja, jos on joku muu kuin kaupunki, perustaa Juurikkaniemeen joka tapauksessa pakolaiskeskuksen, vaikka väittäisi ostaessaan muuta, niinhän Sarakalliokin teki. Tuntuu kauhealta nähdä, että Keuruu menee samaan lankaan yhä uudelleen ja uudelleen ja antaa perustaa "yrityspuistoja", joissa muita yrityksiä ei ole.
Toisaalta ostaja, jos on joku muu kuin kaupunki, perustaa Juurikkaniemeen joka tapauksessa pakolaiskeskuksen, vaikka väittäisi ostaessaan muuta, niinhän Sarakalliokin teki. Tuntuu kauhealta nähdä, että Keuruu menee samaan lankaan yhä uudelleen ja uudelleen ja antaa perustaa "yrityspuistoja", joissa muita yrityksiä ei ole.
Vastaukset 24
Vanhimmat
KEPPI hevonen!
Sinisilmäset hölmöt päättäjät eivät tajua mitä tekevät. Eivät ymmärrä miten impulsiivisia siis mielijohteesta väkivallan tekoja tekevät muslimi miehet ovat. Maahan tunkijoiden joukossa on tappajia ja islaminuskon valtaa haluavia. Teräaseen käyttäjiä. Eläminen muuttuu helvetiksi Keuruulla. Poliitikot ovat pelkureita ja kirkko Spr kanssa tuhoaa suomalaisten elämän. Jo nykyisistä pitää päästä eroon mahdollisemman pian!
Lukekaahan seiskasta juttu varuskunnasta.
Seurakunta tarvitsee Isohiekan leirikeskuksen omaan toimintaansa.
Ennen kesän rippileirejä ja muita leirejä on tehtävä remontti.
Täit ja satiaiset häädettävä.
Nämä isossahiekassa majailevat työvoimareserviläiset täytyy majoittaa jo huhtikuussa johonkin muualle; eli Juurikkaniemeen.
Kameravalvonta tulee asentaa Juurikkaniemestä keskustaan.
Hei,Juurikkaniemi ei ole mikään vanhainkoti!Ottaisit edes selvää mitä laitoksia se sisällään pitää.Voithan sinä sen ostaa ja perustaa sinne vaikka verkatehtaan!
Hilmari ja Jalmari! toimii yksityisyrittäjän vuokraamissa tiloissa
miten käy näiden?
pakotetaan lähteen helvettiin
että insinöörit kirurgit pääsee vetään olutta! sehän luksusta
kun litli melkein nurkan takana
isishiekkaan verratuna
Luterilainen itsensä ylentänyt papisto ei omista tuotemerkki ja käyttöoikeutta ristinmerkkiin. Kirkon tuotoksilla on nykyisin huono julkisuus kuva ja sisältö. Troijalaisella puuhevosella ratsastaminen tuottaa ikäviä seurauksia suomalaisille.
Sehän olis pelastus koko Keuruulle!
toivottavasti ymmärtävät pitää ovet lukossa niinkuin tähänkin asti.kerran viikossa heittää ovesta sisälle riisisäkit ja uuden suvakin puhki n***itun tilalle!
Hyvä kun tulisi, onhan sitten teillä enemmän keskusteltavaa.
Toivoin hartaasti, että matujen liikkumisoikeutta aloitetaan rajoittamaan. Odottavat kiltisti turvapaikkaa VOKin rajojen sisällä ja jos se myönnetään saat myös enemmän liikkumatilaa. Jos kielteinen päätös, niin kaveri siirretään erilliseen paikkaan odottamaan karkoitusta.
Toivoahan aina saa. Turvapaikanhakijalla on myös ihmisoikeudet. Suomen lakien mukaan on vain 2 syytä, joilla ihmistä voidaan pakosta pitää jossakin lukittuna, ne ovat vankeus ja pakkohoito.
Tässä olisi hyvä soveltaa vähän Suomen lakia. Ei viedä ihmisoikeuksia, eikä mielestäni koske niitä millään tavalla. Yleisen turvallisuuden ja järjestelmällisyyden nimissä tämä saataisiin aikaiseksi. Eikö muissa maissa mamuilla ole vähän rajoitetummat oikeudet kuin Suomessa?
Tällä saataisiin toivottavasti yleinen tilanne rauhoittumaan kantaväestön keskuudessa ja mamujen asiat kerralla selkeäksi. Hakemusta odotellessa heillä olisi aikaa opiskella suomalaista kulttuuria.
Kuuleman nyt, kannattaa sinunkin vähän Tutki sellainen YK:n pakolaissopimusta, niin tulet huomaamaan, ettei nämä turvapaikanhakijoiden ihmisoikeudet ja maan, josta turvapaikkaa haetaan, lain noudattamiset ole ihan mielipidekysymyksiä.
Turvapaikanhakijat ovat jo nyt velvoitettu opiskelemaan kieltä ja kulttuuria.
Olisiko sinulla jotain uutta, tuoretta ehdotusta sopimusten ja lakien puitteissa?
Nykyisellä pohjallahan tämä ei näytä toimivan. Joten tässä pitäisi siis lähteä muuttamaan Suomen omaa lainsäädäntöä, jotta järjestelmä muuttuisi.
Tässähän voisi soveltaa laittomasti maassa olevien pykälää ja toimia sen pohjalta kunnes päätös hyväksytään tai hylätään.
Kaikesta huomaa, ettet ole tutustunut faktoihin, vaan heittelee ideasi tietämättä näistä sopimuksista pätkääkään. Kun ihminen ilmoittaa hakevansa rajalla turvapaikkaa, hänellä ei ole pakkoa olla esittää mitään papereita. Kuitenkaan tällainen toiminta ei ole laitonta maahantuloa. Sinäkin voit mennä jonkun maan, joka on allekirjoittanut ja ratifioinut YK:n pakolaissopimuksen, rajalle ja ilmoittautua turvapaikanhakijaksi. Vastaanottava maa joutuu sitten tutkimaan myös sinun turvapaikan tarpeesi.
Tuo lainmuutos vie aikaa, joten nyt ei ole muuta vaihtoehtoa kuin toimia nykylainsäädännön puitteissa. Eri asia on sitten, jos laki joskus muuttuu. Silloin toimitaan sitten muuttuneen lain mukaisesti. Siinäkin on sellainen pieni mutta, kun Suomen laisäädännön tulee mukailla YK:n pakolaissopimusta, koska sekin on tässä sopimuksessa sovittu. Tuon pakolaissopimuksen irtisanomisaika on vuosi siitä päivästä, jolloin YK:n pääsihteeri on ottanut irtsanoutumisen vastaan eli ei sekään ihan hetkessä käy ei edes vuodessa, kun tällaiset irtisanoutumisetkin menee ensin tuolla oman maamme hallinnossa aika pitkän aikaa.
Myönnän että tuon puolen sopimuspuoli ei ole omaa alaani, mutta vaikuttaa siltä että Itsepähän olemme oman hautamme kaivaneet. Järjestelmällisyyttä tämä olisi kaivannut.
Ehkä tässä parempi lähteä suuremmalle kielteiselle kannalle hakemusten suhteen ja paluttaa hakijoita nopeammin takaisin.
MV net lehdessä on pitkä juttu Terrorismin ja pakolaisuuden todelliset syylliset. Historian kertausta Lähi-Itä arabien ja P-Afrikan asiaa. Öljy ja Raha ja Pankit,Valta. Miksi esim Gaddafin luoma hyvinvointi valtio tuhottiin ja muuri murrettiin tekaisuin syin afrikkalaisten tulvaa varten Eurooppaan? Miksi sotia aiheutetaan ja aloitetaan? Ketkä hyötyy? Miten käy Eurooppalaisten valkoisten kristittyjen? Mitä tarkoittaa New World Order? Ym..
pelasta suomi.fi paljon tietoa
Tasavallan Presidentti on onneksi sitä mieltä kanssa,että nyt alkaa riittämään,Suomen pitäisi tehdä Venäjän kanssa sellanen sopimus,että ylimääräsiä voisi suoraan ohjata sinne päin,Siperia on melkein asuttamatonta korpea,tuskin siellä niin kauheesti tappelisivatkaan keskenään,kun elannon eteen olisi pakko tehdä jotain niin ei jäisi enää ylimäärästä energiaa.
Mukavaa että Keuruulta löytyy vastaanotto kapasiteettia hädänalaisille. Ihmistä
pitää aina auttaa.
Onhan auttaminen hienoa, mutta ei sitä voida tehdä oman väestön kustannuksella.
Sopimuksia pitää ja tulee muuttaa järkevämpään suuntaan. Jokaisella joka osaa sanoa turvapaikka ei saa olla oikeutta tulla suoraan elämään siivellemme. Onneksi presidentti otti tähän hyvin kantaa.
Ymmärrän, että jollain henkilöillä auttamisenhalu menee täysin järjen ja yli. Kun he olisivat edes jossain suhteessa realisteja ja eivät olettaisi ainakaan, että kaikkia voidaan auttaa.
Suvakit ovat kansakunnan rikokkojia.