Muinaiselle

Hei! En voi vastata muuta kuin että kyllä näen. Sinä olet sen ansainnut ja uskon, että elämässäsi voi tapahtua jopa aivan täyskäännös taloudellisesti. Olet melko käytännönläheinen ihminen ja pyrit pitämään asiat mukavan simppelinä, jotta asiat rullaa. Nyt olet joutunut ottamaan takapakkia, mutta usko minua! Käännös on parempaan päin.

Vastaan nyt minäkin vielä tähän. Käännös on yleensä parempaan päin takapakin tai vaikean ajan jälkeen. Tässä nousee esille erityisesti se miten asiaan itse suhtautuu. Kysyjällä on taito ja viisaus kääntää asiat paremmaksi rahallisesti vaikka mikä olisikin tilanne. Tässä auttaa maltillinen asenne ja asioiden läpi ajatteleminen. Joskus hyvät asiat tapahtuvat itsekseen, mutta silti tähän ei pidä liiaksi turvautua sillä järjellä ja taidolla hyviä asioita tapahtuu paljon useammin, kun taas liian ajattelemattomalla toiminnalla hyvätkin asiat voivat lipsua ohi.
Muutoksia parempaan on tulossa, mutta näen kysyjän itsensä aktiivisessa roolissa ainakin osaan näistä muutoksista. Siksi toivoa ei kannatakaan menettää vaan pitää pitää uskoa yllä parempaan huomiseen ja itseensä.

Kiitos molemmille voimaa antavasta vastauksesta, olette kumpikin oikeassa sen suhteen että taitoa ja ym tässä on tarvittu, ehkä liikaakin olen muita auttanut vaikka itsekkin olen ollut apua vailla. En ole luovuttanut, mutta ymmärtäähän sen että joskus se viimeinenkin oljenkorsi häipyy jonnekkin. Koetan nyt ottaa maltillisesti ja kahlata läpi vaikeuksien uskomalla siihen että minäkin joskus saisin eläkkeeni käteeni ilman että, se menee laskuihin ym. maksuihin. Voi että.
Koettaakohan tuo päivä koskaan, jotenkin meinasin tulla katkeraksi tuossa vuosien varrella kun meille iski talouslama, mies sairastui vähän yli 40vuotiaana, selkä särkyi ja siltä seisomalta eläkkeelle, perhe oli siinä ja minä ainoa työssäkävijä, just. ennätettiin uusi asunto hommata jota maksoin korkean koron aikana, ja lopulta se piti myydä. Voin aivan pahoin kun kuljen sen ohitse tai käyn lenkillä. Oli pakko mennä että sain purettua pahaa oloa ja nähdä ne ihanat omenapuut jotka istutin, sekä pensaat ja kukkaset. Ei kukaan usko miten olen onneton kun menetin kiintopisteen elämässäni, se asunto oli kaikkeni pihamaineen. Tietenkin pitäisi tämä jättää taakseen, mutta mutta..... tunnen olevani kuin vankilassa tässä kaksiossa, ei pihamaille menoa ym... onneksi on tuo parveke, mutta vuokra on kyllä kallis tässäkin, mitään etuja ei tule, enkä ole saanut koskaan mitään mistään kuin omalla työllä. Ja eläke juuri bruttona on sen verran että esim. asuntotukea ei saa.
Tuttuni joka teki töitä vaan muutamia vuosia, saa 100 e käteensä vähemmän kuin minä joka tein toimistotyötä ym. 40 vuotta.
En tiedä mitä pitäisi ajatella kaikesta, vai olla vain tyytyväinen että olen kuitenkin elossa. Tässä tuli nyt paineita purettua, mutta jotenkin kait selviän tästäkin, muuta mahdollisuuttahan ei ole.