Millaisia kokemuksia psyk. sairaanhoitajista?

Heippa,
Mulla on kokemusta psykoosipotilaana mikä on ehkä vähän eri juttu mutta pystyn samaistumaan tilanteeseesi. Kannattaa hakeutua psykoterapiaan. Sielä pääsee kunnolla puhumaan ja avaamaan niitä itselle kipeitä asioita. Suhde on myös luottamuksellinen ja intiimimpi kuin sairaanhoitajan kanssa. Sairaanhoitajan on tarkoitus kartoittaa oireesi, ei sen enempää. Psykiatri taas määrää lääkkeet ja siinä se. Masennukseen terapia ja lääkkeet yhdessä on paras hoito.
Harmi kuitenkin jos koet että oot saanut huonoa kohtelua.

Moi,
itse käyn viikottain psyk.sairaanhoitajalle juttelemassa psykiatrian polilla. Olen käynyt syksystä asti joka viikko. Hoitajia on erilaisia, joten jos oman kanssa ei juttu suju kannattaa miettiä voisiko sitä vaihtaa. En sietänyt ensimmäistä hoitajaani, toinen oli aivan ihana, ja nykyinen ihan ok. Heillä on erilaiset lähestymistavat potilaisiin. Eka hoitajani oli terveyskeskuksessa ja hänen takiaan jätin hoitoni kesken koska hän oli niin hirveä, mutta älä ihmeessä tee samaa kuin minä.. oloni huononi itsemurhapisteeseen ja psykoottisuuteen siitä vaan.
Meillä ei hirveästi oireista oikeastaan nykyään puhuta, vaan ihan arkipäivän asioista tai asioista jotka vaivaa. Alkuun puhuttiin joka kerta (ehkä koska minulla oli monta selkeää itsemurhasuunnitelmaa ja psykoottisia oireita ja olin itsetuhoinen), mutta nykyään kysellään sitten ehkä joka toinen kerta oirekuvaa. Hoitajan kanssa yritetään siis pitää arjen selvyitymisestä kiinni ja miettiä miten sitä helpottaa ja saada stressitekijöitä pois.
Voisit mainita että sinun on vaikea alkaa puhumaan asioista itse? Minunkin on vaikea puhua asioistani ja toka hoitajani oli onneksi sellainen että kyseli minulta tosi paljon. Nykyinen hoitajani ei taas kysele kamalasti vaan kysyy minulta että mistä haluaisin puhua. Vastaan aina vähän että en oikein tiedä ja sitten kerron jotain mitä on tapahtunut viikon aikana josta juttu lähtee sitten etenemään. Olen vasta viime viikkoina oppinut aloittamaan keskustelut aiheista joista haluaisin ehkä puhua.
Kannattaa muistaa että siellä saa itkeä. Ja voit myös kirjoittaa lapulle asioita joista haluaisit puhua. Itse kirjoitin myös koska en saanut niitä puhuttua ilman itkemistä ja hyperventilointia (joten minusta ei saanut mitään selvää).
Psykoterapiassa en ole käynyt. Minulle on suositeltu että odotan hetken ennen sen aloittamista ja käyn hoitajille juttelemassa ja syön lääkkeeni, jotta olen "kypsemmässä tilassa" puhumaan.

Tsemppiä kovasti. Sori jos sekava <3

Odotas vaan kun sulle lyödään niitä ympäripyöreitä masennustestejä käteen ja niiden kautta aletaan etsimään sinulle sopivaa diagnoosia. Sen jälkeen alkaa pillereiden kokeilu, joiden sivuvaikutukset pistävät aivokemiasi vielä normaalia enemmän solmuun ja huomaatkin olevasi vielä sairaampi kuin alunperin apua hakiessasi. Siitä se lopullinen pimahtaminen saa alkunsa, kunnes lopulta olet laitoskierteessä ja vähän väliä olet jossain päiväyksikössä tai osastohoidossa etsimässä itseäsi.

Masennus ja ahdistus ei yleensä tule tyhjästä. Jos olet yksinäinen, se yksinäisyys ei lievene puoskareiden kanssa juttelemalla tai tutustumalla muihin, anteeksi, vietereihin. Se yksinäisyys ei myöskään lievity lääkkeillä, vaan se lievittyy ainoastaan aidoilla ihmiskontakteilla. Se vaan on totuus, vaikka ei olisikaan niin helposti ratkaistavissa oleva juttu. Mielummin aidosti yksin kun lääkkeiden kanssa yksin.

Tuo riippuu aina sekä potilaasta että hoitajasta. Kyllä tuo silti ihmeelliseltä kuulostaa jos sinulta ei edes kysellä vointia tai oireita. Ei ihme jos et uskalla avautua.

Kaverini sai apua tuollaisista käynneistä. Heillä synkkasi tosi hyvin hoitajan kanssa ja oli kuulemma helppo puhua, kunhan ensin oppi vähän luottamaan. Nykyään on lopettanut jo käynnit ja voi kohtalaisen hyvin, ihan ilman mitään lääkkeitä.

Itse olen käynyt terapiassa ja koen että olen edistynyt siitä miten asiat olivat ennen sen aloittamista. Eihän sekään ole sellaista että terapeutti vain korjaisi kaikki ongelmasi, vaan siellä keskustellaan, terapeutti antaa näkökulmia, pohditaan yhdessä ja annetaan "välineitä", joita voi itse oppia käyttämään esim. ahdistavissa tilanteissa. Se varsinainen työ on itse tehtävä. Terapia voi olla rankkaakin henkisesti. Joskus on terapian jälkeen hyvä ja helpottunut olo, joskus taas uupunut jos ollaan käsitelty vaikeita aiheita. Toipuminen ei myöskään ole lineaarista niin että aina mentäisiin parempaan suuntaan, vaan takapakkejakin tulee. Joskus tekee mieli jopa luovuttaa, koska se olisi "helpompaa" kuin yrittää muuttaa omaa ajatteluaan ja käytöstään. Täytyy oppia kohtaamaan oma itsensä ja miettimään syitä siihen miksi toimii miten toimii. Terapeutti ei voi sitä tehdä sinun puolestasi jos et itse siihen sitoudu ja tee töitä sen eteen.

Mulla on tosi hyviä ja sitten ei niin hyviä kokemuksia.. Ensimmäinen psyk. sairaanhoitajani oli aivan ihana ihminen. Itsellenikin puhuminen on tosi vaikeaa, mutta hän osasi kysyä oikeat kysymykset ja oli erittäin empaattinen ihminen. Minulla oli diagnoosina vaikea masennus, sosiaalisten tilanteiden pelko ja syömishäiriö.

Kun sitten piti vaihtaa sairaanhoitajaa, olin ihan hirveän surullinen koska tuntui että edellisen kanssa oltiin oikeesti päästy eteenpäin. Toisen sairaanhoitajan luona en sitten käynyt kuin kerran. Hän oli mukava, mutta hän oli ihan liian suorituskeskeinen, mikä ei sopinut omaan luonteeseeni ollenkaan. Hän esitti asian niin, että masennuksesta ja syömishäiriöstä parantuminen on suorittamista. Voi ehkä ollakkin, mutta itse ahdistuin niin paljon etten pystynyt käyntejä jatkamaan enkä ole sen jälkeen uskaltanut enää hakea apua.

mulla on aika jyrkkä masennus.eka kävin terv kesk hoitajalla kahen kuukauden välein.ihan turhia reissuja.puhuttiin säästä ja se mittas verenpaineet joka vitun kerta.hohhoijaa.
sit lääkäri ohjas mut psyk polille.hoitaja ihan mukava.ollaan puhuttu mun elämän stoori parin vuoden aikana jo ihan loppuun.voinnit kyselee ja lääkkeitä on saatu pudotettua.mulla on vaan niin kusinen tilanne että en nuku sekunttiakaan ilman lääkkeitä.heittäsin ne vittuun jos voisin.ei mun asiat juttelemalla mikskää oo muuttunu.kerron tekemiset ja kullumiset joita just ja just riittää siihen tunnin sessioon.must vaa tuntuu että käyn tilittämässä puuhiani tai puuhaamattomuuksiani jollekkin.
sivuvaikutuksia: mieli on tasanen kun tyyni järven selkä.vituttaa tasasesti.ei pano hommat kiinnosta enää pätkääkään.lihonu oon ihan älyttömästi.liikunnanriemuja ei enää koe.en tiä johtuuko lääkkeistä vai sairaudesta vai sekä että.ihan perseestä meininki.
kiva jos jotain auttaa.mun tapauksessa tää terapointi on ollu yhtä tyhjän kanssa.onhan se tietty yks ihmiskontakti lisää tähän aika tyhjään tilaan missä hengaan.ennen pärjäsin päiväkirjalla ja kavereille pysty sanoo jos joskus vähä vitutti.
nyt ei oo niitäkään ja sekin vituttaa.koittakaa rypistellä menee.

aikoinaan Oulussa mtt.n hoitaja puhui minulle lapsistaan ja koirasta. ja suorastaan järkyttyi kun seksi ei jaksa kiinnostaa minua. En ymmärrä miten seksi liittyy hoitoihin, jos ei jaksa eikä kiinnosta niin mitä sitten. hoitajaa en saanut aikoinaan vaihdettua ja meno oli muutenkin niin naurettavaa että lopetin käynnit ja nyt voin oikeasti paremmin.

minulla vaihtui hoitaja vähän väliä.sai samat stoorit kertoa monta kertaa eri hoitalille jotta ne pääs kartalle missä mennään.sitten taas uus hoiaja.nyt on ollu sama jo pitemmän aikaa.yhteistä näille kaikille on se, että ne on kaukana omassa todellisuudessaan siihen nähden missä ite elää tai on eläny,ei ne tajuu mitä on päihteitten kans pelaavien maailman meno ja kun ne ei o ite kokenu mitään vastaavia masennuksia tai ongelmia mitä itellä on riittäny, on aika vaikee niitten tajuta mitä tää on.siitä sitten pohdiskellaan josko lääkkeet tois apua aiheeseen.niitten uraputki on ylioppilas yliopisto ja sitten mt hoitajaks.siitä sitten teorioiden pohjalta kerätään kokemusta ja jos hyvän kokeneen hoitajan sattuu saamaan niin apua silloin voi saada.mä oon ollu enempi tekemisis näitten harjottelijoitten kans joiten maailmankuva eroaa aika paljon parinkymmenen vuoden "elämänkoulun"opiskelun maailmankuvasta.ei o oikee samal levelillä niitten kanssa.

En tiiä mutta miltä tuntuisi jos sanoisit tuon hoitajallesi? Että et koe saaneesi sellaista hoitoa kuin odotit. Ehkä hän voisi neuvoa eteenpäin tai kertoa mitä ajattelee sun tilanteesta.

Muakin kiinnostaa millaista on psykiatrisen sairaanhoitajan luona, kun veli on käyny sellaisella ja tuntuu että itsekin oon sinne matkalla.

voin kertoa ettei psyk hoitajan luona mitään herkkua ole.vois elää ihan ilman sellasta kokemusta mainiosti. käännä kelkkas jos alkaa nättää psyk hoitajalta ja äkkiä!

Minulle kävi näin psyk. puolella, tapasin mielenterveyshoitajan.

Siis tällä tittelillä olevan henkilön. Kertoessani minulla olevan fibromyalgian ja siitä johtuvan ' katkounen ' , hän latasi täysin tiukasti : Niin mutta saat nukutuksi kuitenkin.
Kertoessani surullisena välirikosta siskoni kanssa, mielenterveyshoitaja jälleen latasi tiukasti : Niin kukaanhan ei riitele yksin.

Lienee selvää että tällainen tunnekylmä torppaava mitätöivä ' keskustelukumppani ' ,
aiheuttaa vaan hallaa.
Toivon mukaan on poikkeustapaus, mutta jostakin syystä hän on halunnut, tuntenut vetoa juuri nimenomaan hakeutua Alalle, joskin aivan väärälle.

Sellaista kuin psykiatrinen sairaanhoitaja ei ole olemassakaan. Psykiatriassa ei ole sairauksia, joten ei voi olla sairaanhoitajiakaan. Psykiatriassa sairaanhoitajiksi tituleeratut tai itseään siten kutsuvat tekevät jotain ihan muuta. Jokaisen älykkyyden varaan jätettäköön päätellä mitä.

Mutta siitä " jotain ihan muun " tekemisestä, he palkkaa nauttivat.

Mitä muuta voi odottaa joltain amk tyttöseltä. Helvetin huijareita kaikki ja nuo samaiset typykät ovat niitä jotka ovat sitten osastolla työntämässä pillerit väkisin kurkustasi alas. Eli sellaisia mukavia ammattilaisia...

Huono kokemus. Kun uskaltauduin kertomaan ongelmastani, hoitaja kiihtyi ja rupesi haukkumaan minua. Puhui omituisia juttuja miehestään ja lapsistaan, en ymmärtänyt miten ne liittyivät puheena olevaan asiaan. Lähdin vastaanotolta kesken pois, koska aloin pelätä että en pystyisi hillitsemään itseäni ja kävisin hoitajan kimppuun.

Kokemukseni psyk. sairaanhoitajista on suuri pettymys, mutta eihän heidän koulutuksensakaan luo edellytyksiä kuin mahdollisesti tunnistaa oireita ja ohjata eteenpäin psykiatrille, sikäli kuin nämä "harrastelijat" pystyvät mitään oikeita päätelmiä tekemään !?

Valitettavasti pakko sanoa, että pidän kokemusteni perusteella psykiatrisia sairaanhoitajia aika "bimboina", suorastaan tyhminä. Olen käynyt heidän vastaanotoillaan vain silloin, kuin mitään muuta hoitoa ei ole ollut saatavilla. Enkä aina silloinkaan. Melkein yhtä tyhjän kanssa. Inhoan sitä, että keskustelu heidän kanssaan menee heidän puoleltaan merkityksettömien asioiden "uteluksi". Ja heillä myös riittää mielipiteitä näistä merkityksettömistä asioista. Aivan kuin hakkaisi päätään seinään. Voi toki olla, että jostain päin Suomea löytyy joku fiksukin psyk. hoitaja, mutta en ole vielä sellaiseen törmännyt.

Pääosin hyviä kokemuksia, mutta ei syvässä masennuksessa. Siihen ei tullut mitään apua, enkä oikein tiedä, miten olisi voinut tullakaan. Olin järkyttävässä kunnossa, ei sellaiseen mikään puheenpälinä auta. Koin puheenkin turhaksi ja itsestäni irralliseksi, yhteys olotilan/aivoitusten ja puheen välillä oli katkennut jollain tasolla.

Paremmassa kunnossa hoitajan kanssa juttelusta on tietyissä tilanteissa ollut paljon apua. Pääosin keskustelu on aivan arkipäiväistä jutustelua, jota voisi käydä kavereidensakin kanssa. Terapiaa hoitajan kanssa keskustelu ei ole, se on ihan eri asia kuin keskusteluapu.

Ylempänä kommentoineelle tiedoksi, että hoitajat eivät ole yliopistokoulutuksen käyneitä.

Asennevammaisia noin kauniisti sanottuna.On joukossa muutamia ihmisystävällisiäkin ,mutta harvassa. Luonnevikaiset tykkää hallita muita ,heikot eivät pysty puolustamaan itseään.

Kävin joskus 6 kk juttelemassa yhden psyk.sairaanhoitajan kanssa ja ihan yhtä hölmöltä tuntui kuin sinustakin. Ei hän kysynyt koskaan vointiani jne. Sitten kun avauduin tosiongelmista niin hän vaan kierteli ja väisteli niitä. Kerran jopa sanoi että eikö olla jo käsitelty tää? Ja ei tosiaan oltu. Lähdin sieltä aina surkeamman oloisena ja en koskaan saanut mitään tukea tai uusia ideoita. Pyydin lopulta vaihtoa jolldkin toiselle. Sitten pääsin juttelee yhdelle poliklinikan psykiatrille ja hänestä ei ollut yhtään mihinkään. Istui vaan hiljaa nurkassa ei kysynut vointiani ja sanoi että minun pitäisi mennä tihon vaikka olin sairaslomalla yhden toisen asian takia ollut pitkään jne. Sitten valitin asiasta ja lopetin koko käynnit. Kaiken kukkuraksi tietojani oli vuotanut kyseiseltä poliklinikalta yhdelle psykuatrina työskentelevälle ystävälleni joka juorusi ja vihjaili....Tämän jälkeen en ole enään luottanut julkisiin tahoihin, vaan soittanut pari kertaa kriisipuhelimeen, jossa ratkaistiin ongelmani paremmin kuin missään muualla.

Psykiatriset sairaanhoitajat ovat yleensä epäpäteviä ja katkeria paskiaisia. Poliklinikkahoidossa käynnit ovat olleet yhtä tyhjän kanssa. Suljetuilla osastoilla olevat sairaanhoitajat ovat potilaidensa tilaa huonosti ymmärtäviä ja potilaista tosi rumasti puhuvia. Esimerkiksi psykoosipotilaasta saatetaan puhua vapaa-ajallakin todella rumasti ja vähätellen. Nämä ovat niitä huomioita, joita olen tehnyt kaveripiirini psyk. sairaanhoitajista.

Psykiatriset sairaanhoitajat eivät myöskään osaa noudattaa salassapitosopimusta. Minun omakohtainen kokemukseni on seuraava: joskus meillä kävi kyttäämässä kotihoidon psyk. tiimi, joka lopulta juoruili asioitani osastolle, jossa en ollut ollut hoidossa puoleen vuoteen. Osaston yksi työntekijä oli silloisen kaverini terapeutti, ja päätti juoruta kaverilleni minusta. Kaiken lisäksi jossain tämän salassapitovelvollisuuden rikkomisketjun varrella olivat kuulumiseni vielä muuttaneet muotoaan niin, että minusta minun hoitooni kuulumattoman hoitohenkilökunnan juoruamat asiat olivat valheellisia! Naurettavaa. Olin näihin aikoihin sen verran huonossa kunnossa, että vaikka potilasasiamies oli todella järkyttynyt hoitsujen tekemistä rikkeistä, en jaksanut vaatia itselleni oikeutta. Kun puhuin poliklinikan hoitajalle tästä asiasta, niin vähätteli tapahtunutta ja sen asian vakavuutta.

En suosittele käymään psykiatrisen hoitajan juttusilla.. Jos todella tarvitset juttuseuraa, niin mene vaikka terapiaan, koska psykoterapeutit edes osaavat jotain. Toivottavasti.

Minulla myös huonoja kokemuksia psykiatrian hoitajista. Siellä käyminen auttaa vain jos on tarpeeksi lieviä ongelmia joista pääsee yli juttelemalla. Itsellä on vakavat ja pitkäaikaiset sairaudet ja edelleen vuosien jälkeen ainoa apu mitä on tarjottu on se että kysytään "mitä kuuluu?" Koskaan ei ole tarjottu mitään vaihtoehtoja hoitoon, mikä tuntuu pahalta kun tietävät etten itse kykene niitä etsimään ja niihin hakeutumaan.

Ikävää jos monella on noin huonoja kokemuksia. Minun parilla tutullani taas on hyviä kokemuksia. Ei psyk. sairaanhoitaja tosiaan sellainen ole, että siellä käyminen jonkun vakavan masennuksen parantaisi, mutta lievemmissä tapauksissa monelle on apua ihan siitäkin että saa puhua asioista ja ehkä saa jotain uusia näkökulmia asioihin.

Sehän on ihan selvä, että jos pitää kaikkia kysymyksiä uteluna eikä ole valmis yhtään kertomaan asioistaan, niin eipä se hoitaja voikaan mitenkään auttaa. Siihen päälle vielä se "kaikki hoitajat ovat kusipäitä eikä tästä ole mitään apua" -asenne, niin on kyllä parempi pysyä kotona kiukuttelemassa, kuin viedä aika joltain muulta, jolle siitä voisi olla apua. Tuntuu myös että moni ottaa hoitokontaktin vain saadakseen reseptin jollekin napeille joilla turruttaa pää, eivätkä halua edes antaa mahdollisuutta keskusteluavulle tai terapialle. Sehän on varmaa, että se tunteiden turruttaminen ei mitään paranna, piilottaa vain oireita.

viimeisin on sairaanhoitajan kommentti ilmiselvästi.

enkä minäkään tästä skitsofreniasta koskaan parane, tai tarkemmin sanottuna tule oireettomaksi, sillä, mitä sairaanhoitajat teksivät jos minun kaltainen 24 karaatin kultaharkko toipuisi?

joutuisivat kilometritehtaalle tai mittailemaan katuja ja vittuilisivat tavallisille kansalaisille jolloin he näkevät miten rumia ja ikäviä sairaanhoitajat ovat sisältäpäin.

moni kakku kaunis päältä, sisältä pelkkää turvetta ja siansontaa.

Varokaa sekoittamasta niiden ressukoiden päätä.

Sekoavat vielä mokomat, jos huomaavat olevansa väkisin osa satanistista koneistoa.

Julkisuudessa on jo muutama sarjamurhaajaksi muuttunut sairaanhoitaja ollut.

Minä käyn psyk polilla juttelee sairaanhoitajan kanssa..onko se sitten psyk. sairaanhoitaja?! No sama se. Muu mielestä juttelu on ihan ok, varsinkin kun nyt olen sen verran solmussa, että joku kontakti tuntuu joka tapauksesaa hyvältä. Tää hoitaja on eteenpäin pyrkivä ja hyvin vetää keskustelua. Välillä sitten jos olen ahdistuneempi niin keskitytään sen hetken olotilaan, sen parantamiseksi.
, mutta jos parempi kerta mulla niin voi siitä pitkässä juoksussa olla hyötyäkin.

Ne hoitajat sanovat itsekin,että eivät muista mitä heille sanotaan,että aivan sama se ja se siitä,että heillä on niskat ja pää kipeä ja miettivät mitä ostavat ruokaa päivälliseksi ,mjos nyt osaavat mitään ruokaa laittaa,se jää epäiltäväksi. On siellä mukamas piikkimatot käytössä ,kun ei paikat toimi ja psykiatrille ei uskalla sanoa mitään totuuksia vai onko älyssä puutetta??

on hyviä sekä huonoja kokemuksia, jotkut vaikuttaa olevan kyllästyny niitten duunii mielenterveys potilaitten kiusaaminenkin on yleistä mielenterveyshoidossa. itellä on vain huonoja kokemuksia mielenterveyshoidosta. mutta päihdekatkolla kun olin niin mua kohdeltiin hyvin ja sain apua mun ongelmiin, päihdepsykiatri siellä oli ihan hämillään ku se oli lukenu mun potilaskertomuksia että se oli silleen että miten voi pitää paikkansa mitä kaikkea väärää tietoa ne psykiatrit on kirjottanu musta. vaikuttaa siltä että psykiatrit on kyllästyny niitten työhön ja että ne on vaan rahan perässä .
sehän on ihan fakta että psykiatrit saa provikkaa mitä enemmän lääkkeitä ne kirjoittaa potilaille.
sori tää ehkä meni vähä off topiccii mutta on niin paljon kerrottavaa..

Vuoden päivät olen psyk.polilla käynyt juttelemassa joka toinen viikko psyk.sh:n kanssa. Vaikkei mitään terapiaa olekaan niin mulle ollut kuitenkin avuksi. Ei ole juurikaan ympärillä ihmisiä joista olisi tukea ja mulla kuitenkin elämä on yhtä akuuttia kriisiä, joten tarve purkaa ajatuksiani on suuri. Joskus sitten kun (ehkä) saan tän elämäni tasapainoon mut heitetään polilta pihalle ja oikea terapia saattaapi olla ajankohtainen. Arvostan sitä, että olen saanut noinki tiheästi ja suht pitkään keskusteluapua..ehkä se kertoo jtn musta ja mun elämästä..

Hyvä että sua on autettu... Toivottavasti pääset terapiaan ja löydät hyvän terapeutin, sellaisen joka osaa auttaa ja jonka kanssa juttu luistaa. Mä kävin kolmen eri terapeutin pakeilla ennen kuin aloin saada apua. Se on kemioista kiinni, ja myös terapeutin ammattitaidosta tietysti.

Joka toinen viikkoko olet käynyt, niin harvoin... Kuntoutusterapiassa voi käydä 2-3 krt viikossa, se auttaa ihan eri tavalla rakentamaan turvallisuutta, näin olen itse kokenut. Ja pitkäjänteisyys, ettei heti tarvi lopettaa...

Minkälaisti siellä on koska olen itse vasta kohta 14 ja menen ebsimmäistä kertaa juttelemaan psykiatriselle.. Ja en oikein tiedä miten pitäisi toimia🤨

Pääosin ei ole ollut apua, mutta parempi kuin ei mitään. Terapiaan oikean psykiatrin tai psykologin luo on parempi l
keino saada mt-hoitoa. Psyk. hoitaja ei voi tehdä diagnooseja eikä antaa terapeuttista neuvoantoa vaan pelkästään kuunnella eli kartoittaa oireita potentiaalista terapialähetettä varten. Joten kun koko systeemi tässä maassa on jumissa niin psyk. hoitajat ovat puskureita estämään terapiaan pääsy. Kärjistetysti sanoen terapiaan pääsee vain joko työterveyden tai ensiapupoliklinikan kautta.

Pari kertaa olen käynyt terveyskeskuksessa psyk. sh:n luona. Molemmilla kerroilla kohtelu on ollut asiallista ja keskustelut hyviä.

Pitkän kokemuksen perusteella ovat yleensä oikein mukavaa väkeä. Ei kuitenkaan kannata odottaa mitään syvää luotaavaa terapiaa niiltä. Lähinnä tsekkaavat vointisi ja piristävät hieman.

Yhtä tyhjän kanssa ollut minulla ainakin.

minäkin kävin mippiajan saatuani ja kerroin kiukusta ym.
mutta mitään ohjetta en saanut ja
mitään ei kyselty.
tuntui kun olisisin seinille puhunut🤔
tai olisin ollut väärässä paikassa
siinä oli mukana joku joka kirjoitti jotain
ylös.

Ihan hyvät kokemukset on. Kun oli akuutti kriisi päällä oli tosi hyvä, että pääsin purkamaan pahaa oloani. Eikä muuta ollut silloin helposti tarjolla. Oli musta ihan ok tyyppi: kuunteli, kommentoi ja yritti tsempata eteenpäin.

Mä kävin jotain pari vuotta ja itkeminen oli kielletty,koska se oli hoitajan mielestä lapsellista. Masentunut ei siis saa itkeä.

Paras tapa hoitaa masennusta on olla menemättä psykiatrille, sillä SSRI eli keinotekoinen sorotoniini pakottaa luonnon oman hyvälaatuisen serotoniinin virsasi kautta ulos, ellei se pistu riittävän nopeasti tulee mania tai ADHD,
Lopulta kemian tehtaan serotoniini lopettaa kokonaan oman serotoniini siä tuotannon.
Parasta on jos sanot että et ole enää masesnutnut ja haluat nää pillerit pois, silloin tulee äärimmäisen syvä masennus kausi puoleksi vuodeksi siihen asti, kuunes oma kehosi alkaa pikkuhiljaa palauttaa serotoniini tuotanto tehtaansa, joka joutui menemään lakkoon, koska kilpailija big farma työnsi niin paljon serotoniinia, että olisit seonnut ellei oma serotoniini tehdas olisi lakossa.

Älä ukso big farman sulla puhuvien psykiatrien suulla tekemiä noita vaino diaknooseja, he näkee mielisairauksia, masennusta ja tauteja jota tarttee nimenomaan kalliita hermomyrkkyjä, koska kela maksaa ne big farmalle.

Sun on ymmärrettävä että luomu lääke masennukseen on tunti ulkoilua,
Älä jää big farmalle rahan tuotto koneeksi,
Psykiatrit ovat agressivisia pidättämään jokaisen kuin rikollisen, jos he lopettavat rahan tuoton big farmalle, silloin he pidättää ja iskee väkisin hermomyrkkyjä, joista jää pahin trauma mitä kukaan koskaan voi tehdä, raiskaus traumat ovat leikkiä siihen verrattuna mitä big farma kavereiden vallan ja voiman näyttö, jossa sua potkitaan kuin roskaa.

Psykiatrien sairaan hoitaja yrittää olla kuuntelija kysumttä mitään, tai ei pidä persoonastasi, koska et tee häntä vitseillä onnelliseksi..

Valitettavasti suomi on niin autoritaari ettei se salli valinnan vapauksia,
Joten kun suksi ei luista ja itse et voi vaihtaa toiseen hoitajaan,
Lopeta siellä kynti, ikä niistä muutenkaan ole hyötyä,
Koko psykiatria on big farma teollisuutta, itse jos olen masentunut tms.
En missään tapauksessa lähde niitä big farmalle mölyämään, he on noita vaino tohtorieta jotka näkee kaikista normaali toimissa mielisairauksia, koska heidän tehtävä on koota biljoonat big farmalle ja se ei ole mahdollista muuta kuin noita vainon kautta, jossa he näkee kuviteellisia (ei todellisia) mielisairauksia kaikkialla,
Sitä kautta valtio maksaa psykiatriasta ja heidän erityisen vaarallisista totaali kemiallisen epätasapainon tekevistä pillereistä 11 biljoonaa
Ja professorit (big farman kasvatteja) opettaa tarkoituksella tohtorit vainoharhaiseksi näkemään mielisairauksia kaikkialla, siksi
Ylipäätään kouliöulääketiteessä koulutettua tohtoria kannattaa välttää.saatat joutua vankilaa pahempiin pakko hoitoihin, jos heille menet kehon kipuja valitaan, sillä noita vaino on niin pitkällä että he näkee mielisairauksia kehon kivuissakin.

Koululääketieteen arvo on alennettava vainoajrhan ja väkivaltaisten pidätysten takia, joita he tekee jos henkilö lopettaa rahan tuoton.

Psykiatrialta tulisi ottaa koko maata rahat pois, sillä se on suulla tehty satu teoria ihmisen näkymättömästä sisimmästä ja sen taudeista,
Joita he ovat sanoneet milloin nielurisoista tulevaksi ja kirjanneet niitä pois,
Milloin otsalohkosta ja lobotoineet eli katkoneet sieltä hermopäätteet,
Nyt suurimmat huijarit väittää että se on käoyrauhanen josta mielisairaudet tulee
, kaikki on valhetta.
He jopa valehtelee että mielisairaudet on geneettisiä, eivätkä ole ottaneet kenenkään näkymättömästä sisimmästä (psyche) geeni näytettä, joten ne ei voi olla geneettisiä koska ei ole geeni logus numeroa,
Eikä näkymättömässä sisimmässä ole geenejä,
Huijarit ottaa jostain maksasta tai munuaista geenejä tai jostain aivo osasta ja väittävät että näkymätön sisin asuu siellä
Totuus on, meitä on huijattu, näkymätön sisin on iankaikkinen ylösnouseva sielu,
Eikä psykiatreilla (ateistina) ole pienintä harmainta aavistusta millainen näkymätön sisin on, he ovat vain rahasta ihmisten näkymättömällä sisimmällä puoskatoivia typeryksiä.
Sillä ne kuuluu elämän

Meillä nuorisopolilla hoitaja syyllisti meitä vanhempia kun nuoremme oireili koulukiusaamisen seurauksena.Tuntui kuin olisi ollut kuulustelussa, olin niin vihainen aina kun sieltä lähdin mitään apua ei meidän perheelle käynneistä ollut. Hoitaja kyseli ihan kummallisia-olenko himo siivooja ym. tyhmää ja letkautteli sarkastisia kommentteja että rakkaudesta se hevonenkin potkii.

Aloitus on vanha, mutta sanon silti, että Älä huoli! Ei ne kohtaa yhtään sen paremmin asiakasta, vaikka olisi koko paletti koossa koulukiusaamisineen, hyväksikäyttöineen ynnä muineen. Paskaa sataa päin näköä kuitenkin ja puututaan epäolennaisuuksiin tai pidetään typeränä kertoen itsestäänselvyyksiä.

Ei mtn apua. Kysyy miten menee ja onko lääkkeet otettu. Käyn kun ei ole muutakaan tekemistä. Et siis ole ainoa. Ei ne osaa muuta, hoitsukat nyt vaan on sellaisia.

Hei!

Miten toimin tässä asiassa, kun psykiatrinen sairaanhoitaja vääristi negatiiviseen sävyyn positiivisia asioita voinnistani. Selvitänkö Maisa viestillä häneen kanssa alustavasti, tuskin se hyödyttää.

Millä muulla tavalla voisin mm. hoitaa asian.

Kyllämihminennvoi masentua ilman että on kokenut kamalia asioita lapsena , nykyään on oikein muotia että ihmiset käyvät valittamassa kamalaa lapsuuttaan sii ne joilla on ollut ruokaa pöydässä joka päivä , ja jotka ovat saaneet tehdä asioita mistä ovat pitäneet ja nyt heillä onkin ollut kurja lapsuus ,ja kun yksi alkaa valittamaan niin toiset perässä. Äitse sain usein tukkapöllyä lapsen milloin mistäkin syystä mutta ei ne ole minun lapsuuteeni mitenkään vaikuttaneet negatiivisesti , koska niin sai joka muksu sitä nappuri talossakin se oli sen ajan kasvatusta . Joten jos saa masennuksen niin se voi olla joku epätasapaino jotenkin kehossa, Tiedän yhden ystävän joka myös kävi terveyskeskuksen hoitajan jutuilla kun voi huonosti , hoitaja ehdotti hänelle että hän alkaisi sienikurssin , siihen loppui hänen käyntinsä , koska hän ei ole tippaakaan kiinnostunut sienistä ei edes syö niitä , että en käsitä miten ovat ajatelleet senkin asian

Samat fiilikset. Puhutaan ihan jostain muusta kuin mikä olisi ehkä olennaista. Ja tuo kun sanot että olo pahemtunut käyntien jälkeen, minusta on tuntunut samalta. Siksi en koe enkä ole kokenut enää pitkään aikaan että jotain hyötyä olisi.

Aika huonoja kokemuksia pääasiassa, toki neutraalejakin mutta eipä noista käynneistä ainakaan mitään hyötyä ikinä ole ollut.

Ahdistunut Mies