Ihmettelee tämän päivän Aamuposti, pääkirjoituksessaan.
Katupartiointi voi olla,hyvä asia.Niiden syntymisen ajoitus herättää,tosin
kysymyksiä, pääkirjoituksessa.
Voisiko syynä olla, että ennen ei ole tunnettu näin suurta turvattomuutta.
Minkä on aiheuttanut hallitsematon maahantunkeutuminen.
Ihmetellään myös, miksei partioita ole ollut ennen.Ravintoloiden sulkeutumisen aikaan,koulujen päättymisen yhteydessä tai muuten,kun
alaikäiset juhlivat.
Mitäkö olisi Suomenlaki, siitä sanonnut.Olisiko heidät silloin kenties
leimattu, naisten ahdistelijoiksi ja alaikäisiin sekaatujiksi.
Eihän katupartiointi, ole myöskään laillista. Tässä vain on käynnyt niin
suurin osa kansaa ei enään luota,että virkavalta pystyy takaamaan turvallisuuden.
Myönnän myös, etteivät katupartiot pysty, Euroopan turvallisuus-
uhkaa ratkaisemaan, Suomessa ne kuitenkin pystyvät,
kaupunkien ja kylien kaduille tuomaan turrvallisuutta, kun virkavalta ei sitä pysty enään takaamaan, muilta kiireiltään ja vähäiseltä miehitykseltään.
Eihän, Suomi myöskään pysty koko maailmaa pelastamaan.
Muita vierasmaalaisia tai siirtolaisia, ei pidä sotkea maahan tunkeutujiin.
Vai mitä sanotte tästä. 200-300 turvapaikanhakijaa Suomessa on kadonnut, niin sanotusti "maan alle."(voi olla, luku on kaunisteltu)
Nämä ovat saanneet, kielteisen turvapaikan päätöksen,
joukossa on myös, viime syksynä tulleita,
rekisteröimättä jäänneitä, joista kukaan ei tiedä mitään.
Millä luulette, heidän elättävän itsensä?Ei varmasti, laki heidän elämässään paina.
Sanoisin:TAITAA OLLA ONGELMA, MYÖS VAARALLINEN SELLAINEN.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Eikö poliisi, jo ilmoittanut vaarallisten jengien rantaantumisesta Suomeen. Eli he ovat jo täällä. Näistä ne syntyvät. Kun muistelee aikaa, kuinka paljon tänne käveli nuoria miehiä,joita ei rekisteröity mihinkään,ennen järjestelykeskuksen tuloa. Kiitos vaan, maanhallitus ja sen isoisän aikainen laki.
Mitä merkitystä, sillä on, kun Irakilainen saa kielteisen turvapaikka-
päätöksen. Turvapaikanhakijoita, ei voi palauttaa Irakiin väkisin.
Tietysti heillä on mahdollista palata, ketkä itse haluavat.
Saksassa, arvioitu olevan 8350 Isistataistelijaa. Mikä on Suomen arvio? Kyllä, niitä tännekin, aivan varmasti riittää.
Olisi hienoa. Vaivautua opettelemaan, kirjoittamaan. Ennenkuin. Ulostaa yhtään mitään.
Juuri niin. Otapa omasta ohjeestasi oppia ja opettele.