Ehkäisykielto on epäluterilainen normi

Ehkäisykielto on Itse keksittyä. Selittely on Kauheaa:

Mieti tätä:

SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen vahvisti Kotimaa24:n haastattelussa käsityksen. Hänninen: Jos nainen on sairas, ”synti” ei olekaan enää syntiä, vaan se muuttuu ”ei-synniksi”

Ihan kauheaa: Uskonpuhdistaja Martti Luther (1483-1546) ei viittaa Kymmenen käskyn selityksessään missään tekstin kohdassa siihen, että jokin käskyistä lakkaisi olemasta voimassa ihmisen ollessa sairaana. Joitakin esimerkkejä:

Viides käsky: Älä tapa.

Lutherin mukaan toisen hengen riistäminen on synti, ja myös se on syntiä, jos ei huolehdi toisen ihmisen hyvinvoinnista. Luther ei tuo esiin sellaista mahdollisuutta, että sairaana olisi luvallista vahingoittaa toista, puhumattakaan surmaamisesta. Synti ei muutu sallituksi.

Sama koskee muitakin käskyjä. Aviorikos on synti, syyllistyypä siihen terveenä tai sairaana. Aviopuolison pettäminen on syntiä ja piste. Siitä ei tule luvallista sillä perusteella, että ihminen on sairas.

Sairaanakaan ei ole luvallista myöskään esimerkiksi varastaa. On syntiä näpistää marketista tavaroita, napata kukkaro toisen laukusta tai harrastaa vilppiä liiketoimissa, olipa terve tai sairas. Ja niin edelleen. Sairaanakaan ei ole lupua vahingoittaa lähimmäistä.


TÄMÄ ON YKSI NIISTÄ RAAMATUN LISÄLEHDISTÄ VL-USKOSSA. NÄISTÄ EI SAA PUHUA. VAAN USKOTTAVA MITÄ SRK PÄÄTTÄÄ.

Ehkäisyn synnillistäminen on opillinen harha. Näitä toinen toistaan murheellisempia tosiasioita on yritetty nyt nyt lievittää esittämällä, että ”syntiä” on lupa tehdä sairaana ollessa. Ihmeellinen on herrojen ajattelu, ei voi muuta sanoa!
976
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

SRK;ssa on syntiä vain se, joka horjuttaa sen kaikkivaltiaisuutta.

Vielä muutama aika sitten saarnattiin; - Nainen pelastuu VAIN lapsen synnytäjänä?

Se on repäisy eräästä jakeesta, vain osa siitä ja viritetty tuomitsemaan kaikki naiset.

Kes.

Äänestä
  • لا يمكنك Kesitas غير مسلم؟
    Google translator:Et voi Kesas ei-muslimi?

    Äänestä

Ehkäisykielto on suositus. Ehkäisysuosituksen kieltäminen on taas järjellinen teko. Siinä oletetaan, että esim helluntailainen tekopyhä ihminen on taitavampi elämän ja kuoleman Herra, kuin Herra itse.

Olen varma, että Jumala - kaikki Valtias, kaiken elämän Antaja ja Päättäjä on parempitietoinen maailman merkityksistä, kuin helluntailainen Kesitas, joka ei tee edes Rakkaudella lapsia, vaan rienaa.

Oivaltakaa oleellinen

Äänestä
  • Niinhän se on naintikin.

    Joten siitä ei voi tulla tuloksena lahjaa, ainoastaan omavanhurkaus.

    Äänestä

  • kesitas kirjoitti:

    Niinhän se on naintikin.

    Joten siitä ei voi tulla tuloksena lahjaa, ainoastaan omavanhurkaus.

    Nainti ei ole järjellinen teko, vaan seuraus Luojan järjestämästä kiimasta. Suosituskaan se ei ole, kaikki perustuu ennalta määrättyyn prosessiin jonka päätepiste on synnyttää uutta elämää. Se on Luojan suunnitelma ja ehdoton tahto.

    Sen sijaan ihmisen järki kykenee estämään tuon prosessin. Voin kuvitella että Jumalan prosessi on parempi kuin helluntailaisen prosessin katkaiseminen.

    Edes satukirja Raamatussa ei kehoiteta pysäyttämään Jumalan aikaansaamaa prosessia. Mutta se on sivuseikka, oleelista on se, ettei helluntailainen rikollinen ole oikea taho määrittelemään kuka uusi enkeli saa tulla maailmaan.

    Äänestä

Hännisen hattutemppu: synti muutetaan ei-synniksi

Äänestä

Niinpä. Ehkäistä saa kun on sairas ja jonkinmoinen lupa "terveydenhoitohenkilöstöltä" Pitääkö toi lupa olla lääkäriltä ja millainen, sairaanhoitajalta ja millainen?

Miksi näistä ei selvemmin puhuta? MIKSI MIKSI? Onko se niin vaikeaa sanoa suoraan ja suomen kielellä?

Äänestä
  • siksi koska ennemmin vaikak hirteen kuin tunnustusta että pieleen on mennyt kaiken aikaa oppi ja opetus.

    siitä on kysmys, ylpeydestä ihan satasella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oikeasti_jos_miettii_HUH kirjoitti:

Ehkäisykielto on Itse keksittyä. Selittely on Kauheaa:

Mieti tätä:

SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen vahvisti Kotimaa24:n haastattelussa käsityksen. Hänninen: Jos nainen on sairas, ”synti” ei olekaan enää syntiä, vaan se muuttuu ”ei-synniksi”

Ihan kauheaa: Uskonpuhdistaja Martti Luther (1483-1546) ei viittaa Kymmenen käskyn selityksessään missään tekstin kohdassa siihen, että jokin käskyistä lakkaisi olemasta voimassa ihmisen ollessa sairaana. Joitakin esimerkkejä:

Viides käsky: Älä tapa.

Lutherin mukaan toisen hengen riistäminen on synti, ja myös se on syntiä, jos ei huolehdi toisen ihmisen hyvinvoinnista. Luther ei tuo esiin sellaista mahdollisuutta, että sairaana olisi luvallista vahingoittaa toista, puhumattakaan surmaamisesta. Synti ei muutu sallituksi.

Sama koskee muitakin käskyjä. Aviorikos on synti, syyllistyypä siihen terveenä tai sairaana. Aviopuolison pettäminen on syntiä ja piste. Siitä ei tule luvallista sillä perusteella, että ihminen on sairas.

Sairaanakaan ei ole luvallista myöskään esimerkiksi varastaa. On syntiä näpistää marketista tavaroita, napata kukkaro toisen laukusta tai harrastaa vilppiä liiketoimissa, olipa terve tai sairas. Ja niin edelleen. Sairaanakaan ei ole lupua vahingoittaa lähimmäistä.


TÄMÄ ON YKSI NIISTÄ RAAMATUN LISÄLEHDISTÄ VL-USKOSSA. NÄISTÄ EI SAA PUHUA. VAAN USKOTTAVA MITÄ SRK PÄÄTTÄÄ.

Ehkäisyn synnillistäminen on opillinen harha. Näitä toinen toistaan murheellisempia tosiasioita on yritetty nyt nyt lievittää esittämällä, että ”syntiä” on lupa tehdä sairaana ollessa. Ihmeellinen on herrojen ajattelu, ei voi muuta sanoa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu