Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Sukkahousut

Vuosia sitten kun Kouvolan Anttila oli vielä voimissaan oli hienoa käydä runkkaamassa nuorta kullia kaupan asustepuolella. Kaikilla myyjillä mustat sukkahousut jalassa. Useilla myyjillä vielä varpaat paljastavat työkengät. Hetken kun oli katsellut punakyntisiä varpaita mustissa sukkiksissa, alkoi muna nostaa päätään verryttelyhousuissa. Myyjän esitellessä farkkuja oli mahtavaa kyykistyä alahyllylle juuri noiden sukkisvarpaiden viereen ja ihastella varpaita aivan läheltä, samalla muka etsien sopivaa merkkiä/tuumakokoa. Sopivat sovitettavat löydettyäni oli muna jo verkkareissa mukavasti seisokissa.
Sovituskopissa housut pois jalasta ja esinahkaa rauhallisesti edestakaisin vedellen terskan taakse runkkaillen, odottaen kiimatippoja liukastamaan terskaa, myyjän samalla odotellessa kopin verhon takana. Esinahka liikkui liukkaasti kiimatippojen kasteleman terskan yli ja runkkauksen tahti kiihtyi kiihtymistään. Kun samalla kopin verhon raosta salaa katselin myyjän sukkisvarpaita tuntui runkkaus saavan lisää kiihoketta. Kun tunsin sperman olevan tulossa vedin esinahan aivan terskan taakse samalla suunnaten spermaa sylkevän munan sovituskopin verhoon, samalla kaiken aikaa säilyttäen katsekontaktin ulkopuolella seisovan myyjän sukkisvarpaisiin.
Joskus farkuista syntyi kaupatkin. Tätä "koppirunkkausta" ei tietenkään voinut joka päivä harrastaa, eikä edes viikoittain. Mukava muisto kuitenkin.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Koppirunkku kirjoitti:

Vuosia sitten kun Kouvolan Anttila oli vielä voimissaan oli hienoa käydä runkkaamassa nuorta kullia kaupan asustepuolella. Kaikilla myyjillä mustat sukkahousut jalassa. Useilla myyjillä vielä varpaat paljastavat työkengät. Hetken kun oli katsellut punakyntisiä varpaita mustissa sukkiksissa, alkoi muna nostaa päätään verryttelyhousuissa. Myyjän esitellessä farkkuja oli mahtavaa kyykistyä alahyllylle juuri noiden sukkisvarpaiden viereen ja ihastella varpaita aivan läheltä, samalla muka etsien sopivaa merkkiä/tuumakokoa. Sopivat sovitettavat löydettyäni oli muna jo verkkareissa mukavasti seisokissa.
Sovituskopissa housut pois jalasta ja esinahkaa rauhallisesti edestakaisin vedellen terskan taakse runkkaillen, odottaen kiimatippoja liukastamaan terskaa, myyjän samalla odotellessa kopin verhon takana. Esinahka liikkui liukkaasti kiimatippojen kasteleman terskan yli ja runkkauksen tahti kiihtyi kiihtymistään. Kun samalla kopin verhon raosta salaa katselin myyjän sukkisvarpaita tuntui runkkaus saavan lisää kiihoketta. Kun tunsin sperman olevan tulossa vedin esinahan aivan terskan taakse samalla suunnaten spermaa sylkevän munan sovituskopin verhoon, samalla kaiken aikaa säilyttäen katsekontaktin ulkopuolella seisovan myyjän sukkisvarpaisiin.
Joskus farkuista syntyi kaupatkin. Tätä "koppirunkkausta" ei tietenkään voinut joka päivä harrastaa, eikä edes viikoittain. Mukava muisto kuitenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu