Halosen lento käytöstä laskutettiin 481 000 euroa.
Presidentti Tarja Halosen viiden päivän matka eteläiseen Afrikkaan ei ollut mitään halpaa lystiä. Halonen vieraili Namibiassa ja Etelä-Afrikassa helmikuun lopulla.
Matkan kokonaiskustannuksia ei toistaiseksi vielä tiedetä, koska kaikkia laskuja ei ole presidentin kansliaan tullut. Tähän mennessä tiedetään lähinnä vain lentokulut, mutta ne ovat sitäkin reippaammat.
Presidentti lensi tilauskoneella, jonka käytöstä laskutettiin 481 000 euroa.
Se on tiettävästi presidentin suurin tilauslentokonelasku Halosen virkakaudella.
– En ole niitä sillä lailla vertaillut, huomauttaa presidentin lehdistöpäällikkö Eila Nevalainen.
Onnistunut matka
Nevalaisen mukaan presidentin Afrikan-matka onnistui erinomaisesti.
Halonen tapasi Namibiassa muun muassa presidentti Hifikepunye Pohamban.
Halonen vieraili pääkaupunki Windhoekin lisäksi myös Ondangwan kaupungissa. Siellä hän tutustui suomalaisten perustamaan kouluun ja sairaalaan, jonka kunnostustöiden rahoitukseen Suomi osallistuu.
Tilauskonelaskut
Presidentti Tarja Halosen helmikuussa tekemän Afrikan-matkan yksityiskoneen lasku oli huomattavan suuri verrattuna esimerkiksi hänen viime vuoden matkoihinsa.
Presidentti käytti Iltalehden selvityksen mukaan viime vuonna tilauskonetta yhdeksällä ulkomaan matkallaan (IL 5.1.11). Rahaa näihin lentoihin paloi yhteensä lähes 600 000 euroa, kun nyt yhden matkan lentolasku oli lähes 500 000 euroa.
Viime vuoden kallein yksityiskoneella tehty matka suuntautui Lähi-itään. Koneen käytöstä laskutettiin tuolloin 219 000 euroa.
Vuosi sitten maaliskuussa presidentti lensi Pietariin, jossa hän tapasi Venäjän pääministerin Vladimir Putinin. Yksityiskoneen kulut olivat 112 000 euroa.
Toissa vuonna presidentti vieraili Afrikassa. Matkan kokonaiskustannukset nousivat yhteensä noin 460 000 euroon. Tilauskoneen osuus laskun loppusummasta oli noin 343 000 euroa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos sinä kirjoitat Halosen matkoista helmikuussa ja oma kirjoituksesi on 31.12.16, niin onko sinulla ennustajan lahja vai todella vanhaa tietoa?
Koko maailma nauroi tuolle kynitylle muumiämmälle ja nauraa vieläkin.
Kulkee Kalliossa muka köyhien ystävänä. Hyvä kulkea kun on kusettanut kansalta miljoonaomaisuutensa.
Halonen on salannut keskeiset touhunsa 60-70 vuodeksi, joten Kallion kulmilla on turvallista mennä lonksuttaa. Veronmaksajat kuitenkin kustantavat Tarjalle turvamiehen.
Toivotan Tarjalle hyvää terveyttä ja pitkää ikää, että ehtii istua tulevat tuomionsa mahdollisimman pitkään.
Se se ihmeellistä demujen Stasilistojen piilottaminen.
Demut itse teki sen