Muut saavat määrätä,ketä valtion alueella saa asuu

EU:n tulevaisuudesta huolissaan olleet olivat syyskuun alussa tukehtua aamiaissämpylöihinsä, kun Saksan liittokansleri Angela Merkel ilmoitti yksikantaan, että Saksa toivottaa tervetulleeksi joka ainoan syyrialaisen turvapaikanhakijan. On varmastikin totta, että viime vuoden EU-maiden eripuraa lisänneen pakolaiskriisin vaikutukset olisivat olleet melkoisia ilmankin Merkelin sanomaa. Hän vain heitti lisää bensiiniä liekkeihin.

Itsekäs Eurooppa

Itä-Euroopan valtioiita moitittiin "itsekkäiksi" vain siksi, että he aikovat noudattaa Dublin-menettelyä ja olla ottamatta osaa "eurooppalaiseen ratkaisuun", missä muut maat valtiot saivat määritellä, keitä ulkomaalaisia kenenlla saa valtion aluee asua, olla ja elää.

Komissaaritasolta kehotettiin "unohtamaan" oman maan kansalaiset, ja heidän mielipiteensä. Nyt oli jotain suurempaa kyseessä. Nyt oli kyseessä Merkelin lupausten lunastus. Ja se, jos joku, ohittaisi luonnollisesti kaikki muut intressit. Merkelhän on Jumalasta seuraava.

Mutta kysyikö Merkel "eurooppalaisilta kumppaneiltaan", että mitä jospa avaan ovet kaikille syyrialaisille. Että onko menettely ok?

Ei hän kysynyt. Hän teki itsekkään ratkaisun vain omaa sädekehäänsä ajatellen. Merkel sai muun muassa arvostetun talouslehti Financial Timesin "vuoden henkilö" -tittelin. Merkel tosin sai aikaan tasan sen sekasorron, mistä häntä varoitettiin.

Kaaos Saksassa

Saksan ongelmat ovat paljon suuremmat kuin mitä Kölnissä ja joissain muissa Saksan kaupungeissa tapahtui uudenvuoden yönä. Poliisi on ohjeistanut kauppiaita, ettei näpistyksiä tutkita ja raportoida, jos tekijöinä ovat turvapaikanhakijat. Kauppiaiden mielestä ohjeistus on kuin kutsuisi varkaille.

Uusimman mielipidemittauksen mukaan liki 40 prosenttia saksalaisista haluaa Merkelin eroavan. Lehdistöä nimitellään vähemmän mairittelevasti "Lügenpressiksi" eli valhelehdistöksi natsi-Saksan aikojen nostalgian siivittämänä. Poliisi, virkamiehet ja politiikot ovat hämillään. Kukaan ei tiedä, kenen pitäisi toimia.

Merkelin CDU-puolueen baijerilaisen sisarpuolue CSU on viemässä Merkelin päähänpistoksia korkeimpaan oikeuteen. Maahanmuuttovastainen AfD -puolue on ohittanut paikallisen vasemmistoliiton ja vihreät.

Syyttömät tulilinjalle

Merkel siis toimi täysin itsekkäästi syyskuussa, ja nyt odottaa häntä varoittaneita vain alistuvan "eurooppalaiseen ratkaisuun", joka ei toimi. Sitä ei vastusta ainoastaan haluttomat hallitukset. Sitä vastustavat monien eurooppalaisten maiden kansalaiset. Sitä vastustavat turvapaikanhakijat itsekin: eivät he halua tulla sijoitetuksi Bulgariaan tai Romaniaan.

Mutta mitäpä jos kippaisin omat jätteeni naapurin pihalle – häneltä toki kysymättä – ja sitten alkaisin moittia siitä, että naapurini piha on sotkuinen ja törkyinen? Menisin asuinympäristöäni hoitavan yhdistykseen vaatimaan naapurilleni sanktioita törkyisestä ja nenäänpistävästä miljööstä. Ne, jotka ovat tarpeeksi "eurooppalaisia" toteavat, että toimin varsin oikein.

Kreikkaa uhataan nyt Schengenistä erottamisella, jos siistiminen ei suju. Tämä siis siitä huolimatta, että sotkun yksi ainoa pääaiheuttaja on Euroopan keisarinna Merkel.

Saksa on halunnut useita vuosia Kreikan kuristavan budjettiaan. Nyt Kreikan pitäisi käyttää vähäiset varansa... ei omia kansalaisiaan varten, vaan niiden lähi-Idän Merkelin kutsuvieraiden kestittämiseen.

Kreikkalaisia hieman tuntevana uskallan sanoa, ettei heitä kannata töniä juuri tämän enempää. Mutta jatkakaa toki hyvin "menestyksekkäällänne" tiellä. Kansalliset ratkaisut tulevat onneksi ratkaisemaan nämäkin pulmat.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Raiskaajat-tulivat kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu