Lueskelin tuossa uusia lehtiä, jotka tietenkin revittelevät nyt tuolla Aasian kauhealla katastrofilla. Tietenkin se on järkyttänyt minuakin, mutta kun asia ei parane yhtään sillä, että liittyisin sitä kauhistelevien joukkoon tässä, poimin tähän muutaman arkisemman asian, joihin minun kuten Teidän muidenkin kannanotoilla saattaisi olla vaikutusta:
KUNTA-ASIOISTA
Suomen Kuvalehti:
Suomessa on uuden vuoden alkaessa 432 kuntaa, 12 vähemmän kuin ennen. Luku on yhä käsittämättömän korkea viiden miljoonan asukkaan maassa. Esimerkiksi lähes yhdeksän miljoonan ruotsalaisen tarpeisiin riittää alle 300 kuntaa. Kuntien runsautta puolustellaan demokratialla: kun on paljon kuntia, kansalaiset voivat valita runsaasti edustajiaan hoitamaan yhteisiä asioita. Tosiasiassa on kyse puolueiden halusta säilyttää valta-asemansa ja kuntien virkamiesten halusta pitää kaikki ennallaan.
- - -
Kuntakenttä kaipaa kipeästi suurremonttia, johon olisi ryhdyttävä ennen kuin veroäyri karkaa käsistä, palvelut loppuvat kokonaan syrjäseudulla ja väestö vanhenee muuallakin holhottavaan kuntoon. Posti on hyvä esimerkki siitä, miten nerokkaan liikkeenjohdon avulla voidaan luoda uudentyyppinen, tehokas palveluverkosto. Kuntakentässä tällainen ei ole mahdollista ennen kuin aataminaikainen rakenne romutetaan ja maahan luodaan noin sadan kunnan toimiva verkosto.
Helsingin Sanomat:
Toisessa pääkirjoituksessaan otsikolla ”suurten kaupunkien ahdinko jatkuu” todetaan mm., että vaikka kuntien valtionosuudet kasvavat, siitä huolimatta 136 kuntaa korottaa veroprosenttiaan. Sen lisäksi monet kunnat joutuvat ottamaan lainaa pakollisia palveluja ja investointeja varten.
”Mikä pahinta, pääkaupunkiseudun suuret kaupungit ovat velkaantumassa lisää kuten kaikki maan suurinta kaupunkia Lahtea lukuun ottamatta. 700 miljoonan euron lainakannan kasvu vuoden 2003 tilinpäätöksistä on todiste kaupunkien pahenevasta ahdingosta ja rahapulasta. Kehitys kertoo siitä epätasapainosta, joka vallitsee menojen ja tulojen välillä. Tulorahoitus ei riitä kattamaan menoja”.
VUODEN MERKKITAPAHTUMISTA:
Suomen Kuvalehden Ukkola toteaa, että ”Suuret suomalaiset”-kisassa elävistä henkilöistä korkeimmalle nousivat Tarja Halonen, Matti Nykänen ja Ville Valo. ”Kaksi ensin mainittua ovat linnasta tuttuja, eikä kolmaskaan ihan selvin päin ollut”.
Viimeiseksi jääneessä haastattelussaan (SK 11/2004) talvisodan päättymisen muistopäivänä 13.3.04 kenraali Ehrnrooth toteaa, että ”Rajat, jotka solmittiin Tarton rauhassa, ovat oikeita rajoja, ja ne pitäisi ehdottomasti palauttaa”. (Olisikohan joku sellainen, joka ei tietäisi, että Tarton rauhassa 1920 Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä sovittiin ne rajat, jotka sitten Neuvosto-Venäjän seuraaja Neuvostoliitto rikkoi ryöstämällä meiltä Karjalan. Liitänpä tähän vielä linkin ”Karjalan tragedia”-nimisen mainion kirjan esittelyyn:
http://www.karjalantragedia.info/kt/
Suomen Kuvalehdessä on listattu myös päättyneen vuoden kolme ”sopivan pätevintä”.
”Suomen Pankin johtoon tuli ensimmäistä kertaa sitten 1980-luvun jäsenkirjavirkamies, kun Erkki Liikaselle piti löytää töitä kotimaasta. Vastikkeeksi Keskusta sai Liikaselta vapautuvan komissaarin paikan (Olli Rehn) ja Yleisradion toimitusjohtajan valinnassa olikin jälleen demarin vuoro (Mikael Jungner).
LIITTOUTUMATTOMUUDESTA:
SK:n pitkässä haastattelussa Ranskan suurlähettiläs Jean-Jacques Subrenat toteaa, että liittoutumattomuus-käsitteen pohja on rapautunut Suomen osalta. ”Käsitteenä sotilaallinen liittoutumattomuus ei enää perustu EU:n realiteetteihin.”
”Täällä puhutaan mm. kriisinhallinnasta, kun muualla Euroopassa puhutaan suoraan yhteisestä puolustuksesta. Kriisinhallinta on vain osa sitä. Jos ja kun Suomi aikanaan haluaa liittyä Natoon, Ranska on valmis toivottamaan sen tervetulleeksi. Suomella on erinomaiset puolustusvoimat ja sen vuosikymmenien kokemus kansainvälisestä rauhanturvaamistoiminnasta tekee siitä asiantuntevan partnerin”.
Tämän aamun HS:ssa Paavo Väyrynen, myös pitkässä haastattelussa, toteaa mm. seuraavaa: ”Vanhanen on Lippostakin lipposmaisempi, sillä nykyhallitus on ajanut EU:n turvatakuiden ja taistelujoukkojen kaltaisia hankkeita. Suomea viedään kaikkeen muuhun kuin Natoon. Niin saamme sotilaallisen liittoutumisen kielteiset puolet, mutta emme sen myönteisiä puolia. Jos Suomi päättää lähteä täysin rinnoin mukaan taistelujoukkoihin, olisi pelkästään loogista pyrkiä hankkimaan turvatakuut joko EU:lta tai Natolta – mikä olisi tietysti käytännössä pitkälti sama asia kuin Nato-jäsenyys”.
VIROLAISTEN JA SUOMALAISTEN ASENTEIDEN EROISTA:
Viro osallistuu pienellä joukolla Irakin operaatioon. Yksi virolainen, ylivääpeli Arre Illenzeer on siellä jo kaatunutkin. Uusimmassa SK:ssa Viron puolustusministeri Jaak Jõerüüt puolustaa Irakiin menoa historialla:
”Koko sinä aikana, kun Viro oli miehitetty, Yhdysvallat ei tunnustanut miehitystä. Koko sen ajan liehui ulkoministeriössä Viron sini-musta-valkoinen lippu. Se on jotain, minkä pidämme mielessä. Meillä on kansainväliset velvoitteet, emmekä halua vain kuluttaa turvallisuutta, vaan myös tuottaa sitä. Yksi liittolaisemme pyysi apua ja me tulimme vastaan”.
Pikkuveljemme Viron asenteen moraalista perustaa on ihailtava. Siinä olisi opittavaa meille suomalaisillekin, kun liian monet meistä – ja mikä vaarallisinta, myös johtajistamme – haluaa yhä madella mieluummin vuosisataisen vainolaisemme edessä kuin tukeutua sinne, missä meitä kohtaan tunnettaisiin aivan toisenlaista kunnioitusta ja jonka tuki ja turva olisi meille tuiki tarpeen ja myös mahdollinen saada.
KUNTA-ASIOISTA
Suomen Kuvalehti:
Suomessa on uuden vuoden alkaessa 432 kuntaa, 12 vähemmän kuin ennen. Luku on yhä käsittämättömän korkea viiden miljoonan asukkaan maassa. Esimerkiksi lähes yhdeksän miljoonan ruotsalaisen tarpeisiin riittää alle 300 kuntaa. Kuntien runsautta puolustellaan demokratialla: kun on paljon kuntia, kansalaiset voivat valita runsaasti edustajiaan hoitamaan yhteisiä asioita. Tosiasiassa on kyse puolueiden halusta säilyttää valta-asemansa ja kuntien virkamiesten halusta pitää kaikki ennallaan.
- - -
Kuntakenttä kaipaa kipeästi suurremonttia, johon olisi ryhdyttävä ennen kuin veroäyri karkaa käsistä, palvelut loppuvat kokonaan syrjäseudulla ja väestö vanhenee muuallakin holhottavaan kuntoon. Posti on hyvä esimerkki siitä, miten nerokkaan liikkeenjohdon avulla voidaan luoda uudentyyppinen, tehokas palveluverkosto. Kuntakentässä tällainen ei ole mahdollista ennen kuin aataminaikainen rakenne romutetaan ja maahan luodaan noin sadan kunnan toimiva verkosto.
Helsingin Sanomat:
Toisessa pääkirjoituksessaan otsikolla ”suurten kaupunkien ahdinko jatkuu” todetaan mm., että vaikka kuntien valtionosuudet kasvavat, siitä huolimatta 136 kuntaa korottaa veroprosenttiaan. Sen lisäksi monet kunnat joutuvat ottamaan lainaa pakollisia palveluja ja investointeja varten.
”Mikä pahinta, pääkaupunkiseudun suuret kaupungit ovat velkaantumassa lisää kuten kaikki maan suurinta kaupunkia Lahtea lukuun ottamatta. 700 miljoonan euron lainakannan kasvu vuoden 2003 tilinpäätöksistä on todiste kaupunkien pahenevasta ahdingosta ja rahapulasta. Kehitys kertoo siitä epätasapainosta, joka vallitsee menojen ja tulojen välillä. Tulorahoitus ei riitä kattamaan menoja”.
VUODEN MERKKITAPAHTUMISTA:
Suomen Kuvalehden Ukkola toteaa, että ”Suuret suomalaiset”-kisassa elävistä henkilöistä korkeimmalle nousivat Tarja Halonen, Matti Nykänen ja Ville Valo. ”Kaksi ensin mainittua ovat linnasta tuttuja, eikä kolmaskaan ihan selvin päin ollut”.
Viimeiseksi jääneessä haastattelussaan (SK 11/2004) talvisodan päättymisen muistopäivänä 13.3.04 kenraali Ehrnrooth toteaa, että ”Rajat, jotka solmittiin Tarton rauhassa, ovat oikeita rajoja, ja ne pitäisi ehdottomasti palauttaa”. (Olisikohan joku sellainen, joka ei tietäisi, että Tarton rauhassa 1920 Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä sovittiin ne rajat, jotka sitten Neuvosto-Venäjän seuraaja Neuvostoliitto rikkoi ryöstämällä meiltä Karjalan. Liitänpä tähän vielä linkin ”Karjalan tragedia”-nimisen mainion kirjan esittelyyn:
http://www.karjalantragedia.info/kt/
Suomen Kuvalehdessä on listattu myös päättyneen vuoden kolme ”sopivan pätevintä”.
”Suomen Pankin johtoon tuli ensimmäistä kertaa sitten 1980-luvun jäsenkirjavirkamies, kun Erkki Liikaselle piti löytää töitä kotimaasta. Vastikkeeksi Keskusta sai Liikaselta vapautuvan komissaarin paikan (Olli Rehn) ja Yleisradion toimitusjohtajan valinnassa olikin jälleen demarin vuoro (Mikael Jungner).
LIITTOUTUMATTOMUUDESTA:
SK:n pitkässä haastattelussa Ranskan suurlähettiläs Jean-Jacques Subrenat toteaa, että liittoutumattomuus-käsitteen pohja on rapautunut Suomen osalta. ”Käsitteenä sotilaallinen liittoutumattomuus ei enää perustu EU:n realiteetteihin.”
”Täällä puhutaan mm. kriisinhallinnasta, kun muualla Euroopassa puhutaan suoraan yhteisestä puolustuksesta. Kriisinhallinta on vain osa sitä. Jos ja kun Suomi aikanaan haluaa liittyä Natoon, Ranska on valmis toivottamaan sen tervetulleeksi. Suomella on erinomaiset puolustusvoimat ja sen vuosikymmenien kokemus kansainvälisestä rauhanturvaamistoiminnasta tekee siitä asiantuntevan partnerin”.
Tämän aamun HS:ssa Paavo Väyrynen, myös pitkässä haastattelussa, toteaa mm. seuraavaa: ”Vanhanen on Lippostakin lipposmaisempi, sillä nykyhallitus on ajanut EU:n turvatakuiden ja taistelujoukkojen kaltaisia hankkeita. Suomea viedään kaikkeen muuhun kuin Natoon. Niin saamme sotilaallisen liittoutumisen kielteiset puolet, mutta emme sen myönteisiä puolia. Jos Suomi päättää lähteä täysin rinnoin mukaan taistelujoukkoihin, olisi pelkästään loogista pyrkiä hankkimaan turvatakuut joko EU:lta tai Natolta – mikä olisi tietysti käytännössä pitkälti sama asia kuin Nato-jäsenyys”.
VIROLAISTEN JA SUOMALAISTEN ASENTEIDEN EROISTA:
Viro osallistuu pienellä joukolla Irakin operaatioon. Yksi virolainen, ylivääpeli Arre Illenzeer on siellä jo kaatunutkin. Uusimmassa SK:ssa Viron puolustusministeri Jaak Jõerüüt puolustaa Irakiin menoa historialla:
”Koko sinä aikana, kun Viro oli miehitetty, Yhdysvallat ei tunnustanut miehitystä. Koko sen ajan liehui ulkoministeriössä Viron sini-musta-valkoinen lippu. Se on jotain, minkä pidämme mielessä. Meillä on kansainväliset velvoitteet, emmekä halua vain kuluttaa turvallisuutta, vaan myös tuottaa sitä. Yksi liittolaisemme pyysi apua ja me tulimme vastaan”.
Pikkuveljemme Viron asenteen moraalista perustaa on ihailtava. Siinä olisi opittavaa meille suomalaisillekin, kun liian monet meistä – ja mikä vaarallisinta, myös johtajistamme – haluaa yhä madella mieluummin vuosisataisen vainolaisemme edessä kuin tukeutua sinne, missä meitä kohtaan tunnettaisiin aivan toisenlaista kunnioitusta ja jonka tuki ja turva olisi meille tuiki tarpeen ja myös mahdollinen saada.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tuosta Viron osallistumisesta Irak-operaatioon sen verran, että minä ainakin ymmärrän heidän osallistumistaan siihen hyvin pitkälti.
Jos minä olisin virolainen, niin luultavasti kannattaisin tai ainakin hyväksyisin maani osallistumisen mainittuun operaatioon.
Ainoat asiat, jotka pistäisivät miettimään olisivat ne, että mahtaakohan operaatio lisätä lopultakaan glopaalia turvallisuutta ja onko vaarana, että terroristit yrittävät kostaa Viron osallistumisen jollakin terrori-iskulla.
Sinänsä on aivan totta, että Virolle on syntynyt jonkinlainen moraalinen kiitollisuuden velka Yhdysvaltoja kohtaan juuri tuosta vuosikymmenien myötätunnosta.
Meillä suomalaisilla ei tällaista kiitollisuuden velkaa samassa mielessä ole. Saimme kyllä talvisodassa paljon myötätuntoa ja humanitääristä apua ja siitä kiitos, mutta sotilaallista apua emme saaneet.
Jatkosodasta kertyikin sitten vain Natsi-Saksaa kohtaan kiitollisuuden velkaa, joka sekin tuli Lapin polttamisella kuitatuksi moneen kertaan.
Toisen maailmansodan jälkeenhän USA olikin sitten valitettavasti hyväksymässä sellaisen etupiirijaon Euroopassa, joka ei kyllä ollut omiaan lisäämään Suomen kiitollisuudenvelkapääomaa Yhdysvaltoja kohtaan.
No, sen he toki tekivät varmaan hieman huonolla omallatunnolla ja suurpoliittisten realiteettien sanelemana.
Tästä syystä, mutta varsinkin siitä syystä, että Suomi säilytti itsenäisyytensä toisen maailmansodan jälkeen, emme ole vertailukelpoisia Viron vaan muiden läntisen Euroopan liittoutumattomien maiden kanssa tässä(kin) asiassa.