Valtio myi Fortumin sähkön jakeluverkon yhtiölle

Pari vuotta sitten valtio myi Fortumin sähkön jakeluverkon yhtiölle, josta ulkomaiset sijoittajat omistavat 80 %.

Tuolloin sekä pääministeri Jyrki Katainen (kok) että elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok) pitivät Fortumin sähköverkon myyntiä hyvänä ratkaisuna. Samaa mieltä olivat myös demariministerit. On suorastaan surkuhupaisaa, sillä nyt erityisesti demareiden taholta arvostellaan yhtiön toimintaa!

Katainen ja kumppanit oli tuolloin sitä mieltä, että kauppa ei nosta sähkönsiirron hintaa asiakkaille. Nyt yhtiö on kuitenkin ilmoittanut nostavansa siirtohintaa 27 %. Siis peräti 27 prosenttia. Yhtiö on perustellut hinnankorotusta verkon uusimisella.
Kyllä sitä tarvitsee tehdä ja on aina tarvinnut tehdä. Oikeampi selitys on kuitenkin siinä, että uuden omistajan pitää maksattaa sähköverkon kauppahinta 2,55 miljardia sähköä ostavilla. Eivät sijoittajat sijoita rahojaan vain hyvää hyvyyttään!

Luonnollisten monopolien myynti yksityiselle taholle on melkein sama, kuin että antaisi verotusoikeuden yksityiselle yritykselle.

Näin ollessaan pääministeri"Kataisen mukaan kauppa ei myöskään nosta sähkönsiirron hintaa asiakkaille, koska sähkönsiirtoa ja sen hinnoittelua säädellään tarkasti."

Kataisen oli yksi Suomen katastrofaalisimmista ja härskeimmistä poliitikoista Suomessa. Osti veronmaksajien rahoilla itselleen kiva pestin EU:ssa Tämä suuri tyhmyys on vain yksi monen monista, tätä sitten maksetaan vuosikymmeniä.
854
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

CARUNA (siirto tänne)

Suurimmat omistajat, kansainväliset infrastruktuurisijoittajat First State Investments (40 %) ja Borealis Infrastructure (40 %).

Suomen suurin sähkönsiirtoyhtiö Caruna on lähettänyt asiakkailleen viime päivinä kirjeitä, joissa se on kertonut korottavansa siirtohintojaan maaliskuun alussa.

Carunan mukaan korotuksen vaikutus siirtolaskun verolliseen loppusummaan on Caruna Oy:n alueella keskimäärin 27 prosenttia ja Caruna Espoon alueella keskimäärin 22 prosenttia.

zzzzzzzzzzzzzzzzzz

Sähkönsiirtoverkon myynti pilkkahintaan ulkomaisille sijoittajille se tuli kalliiksi Suomelle ja suomalaisille.

Luonnollinen monopoli on vähän kuin saisi verotusoikeuden, nyt sitten Carunan omistajat tuota oikeuttaan käyttävät.

Minua ärsyttää se, että päättäjämme olivat aikoinaan niin tyhmiä, että myivät luonnollisen monopolin.

Suomalaisten poliitikkojen tapa onkin myydä halvalla kaikki tuottava ja pitää se mistä tulee vain tappioita.

Miksi juuri nyt nostettiin rajusti sähkönsiirtomaksuja, sähkönhintojen on arvioitu pysyvän vakaina vuosia eteenpäin ja nyt on hyvä väli nostaa siirtohintoja ja rahastaa tyhjästä jo olemassa olevasta verkostosta.

zzzzzzzzzzzzzzzzzzzz

Verkon kulut pysyvät ja nykyisellä tavalla hinnoiteltuna kulut pitää jakaa yhä pienemmän kilowattituntimäärän kesken eli hintoihin tulee nousupainetta.

Minusta ratkaisu olisi painottaminen huomattavasti enemmän kiinteän eli perusmaksun suuntaan. Ongelmaksi jää kuitenkin sähkövero, josta valtion on vaikea luopua fiskaalisista syistä. Toisaalta kilowattituntipohjaisen veron voisi korvata perusmaksuverolla?

Äänestä

Caruna on ottanut tytäryhtiöiltään lainaa 8,5% korolla jotenka sähkön käyttäjät maksavat siirtomaksuina joka kwh 8,5% ulkomaille, lisäksi osingoista siirtyy 80% ulkomaille ja siitä ei taida valtio saada mitään.

Suomalainen säästäjä jolla on esim Nordea ja Teliasoneran osakkeita maksaa ruotsin valtiolle 15% lähdeveroa ja suomen valtiolle vielä lisää.

Onko AY-järjestöt syyllisiä rahanvientiin ulkomaille vai suomen hallitus joka rypee veloissaan kun ei osaa/ymmärrä pitää suomessa tuotusta rahasta parempaa huolta.

Tuotahan harrastetaan suomessa kaikkialla rahat suomalaisen verottajan ulottumattomiin.

Laillista, koska hallituksessa ei ole tehty mitään patoa rahavirtojen virtaamiselle veroparatiiseihin.

Äänestä

Hallitusten linja pitää ja myytävää vielä on, esim. pari ydinvoimalaa.
Myytävä on, muuten leikkaukset iskevät rajusti.

Äänestä

No mihin se teksti katosi? Sensuuri koppasi?
On täällä sananvapaus kun vaan menee valtavirran mukaan nämä mielipiteet.
Koetanpa uudestaan hieman lievemmin sanankääntein:
Voimalat voisi myydä, kun rahanpuute on kova eikä mistään oikein voisi leikata.

Jaahah, nyt palvelinvirhe, tällainen palvelin ei mene kaupaksi.

Äänestä

"Katainen ja kumppanit oli tuolloin sitä mieltä, että kauppa ei nosta sähkönsiirron hintaa asiakkaille."
Jos tarkkoja ollaan, ja näin Katainen ja kumppanit varmaan perustelisivat, niin kauppa ei nostanut sähkönsiirron hintaa. Noston teki uusi omistaja :-) Tällaisin sanankääntein Katainen on taas puhdas pulmunen.
Semantiikkaa vai semiotiikkaa...

Äänestä

Tietämättömyys omasta poliittisesta yhteiskuntajärjestelmän toimivuudesta ,että järjestelmä ei toimi, eikä talous sekä yhteiskunta pysy tasapainossa, mitkä on oman maan talouden faktat ,sekä mitä ongelmia tämä holtiton poliittinen päätöksenteko on tänä päivänä, myös 2007 Tupo ratkaisu on kääntynyt itseään vastaan, ei mikään viisas raha ala tätä julkisen sektorin "kolhoosia" rahoittamaan, varsinkin kun kansallisomaisuutta on menetetty ulkomaille, joka mahdollistaa ulkolaisille sijoittajille veronkierron, tämä usko demokratiaan on menetetty, ja nyt haetaan joka taholla syntipukkia !

ps. tästä olen kirjoittanut monia kertoja

Äänestä

Suomea ei kukaan osta vaikka saisi ilmaiseksi, koska eihän täällä tule toimeen muut kuin hullut suomalaiset, lypsäjiä kyllä riittää ja oikeistolaisia paimenpoikia jotka kantavat kaikenlaisia veroja (pitäisikö olla varoja tai rahoja) vieraanmaan hallitsijoille.

Putinkin alkaa verottamaan lisää oikein fennovoimalla joka on aivan uusi muoto lypsää hulluja suomalaisia.

Suomen rikkaudet suot, salot, järvet, vaarat ja vanhat metsät, kuka niitä nyt himoitsisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ukkovaari48 kirjoitti:

Pari vuotta sitten valtio myi Fortumin sähkön jakeluverkon yhtiölle, josta ulkomaiset sijoittajat omistavat 80 %.

Tuolloin sekä pääministeri Jyrki Katainen (kok) että elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok) pitivät Fortumin sähköverkon myyntiä hyvänä ratkaisuna. Samaa mieltä olivat myös demariministerit. On suorastaan surkuhupaisaa, sillä nyt erityisesti demareiden taholta arvostellaan yhtiön toimintaa!

Katainen ja kumppanit oli tuolloin sitä mieltä, että kauppa ei nosta sähkönsiirron hintaa asiakkaille. Nyt yhtiö on kuitenkin ilmoittanut nostavansa siirtohintaa 27 %. Siis peräti 27 prosenttia. Yhtiö on perustellut hinnankorotusta verkon uusimisella.
Kyllä sitä tarvitsee tehdä ja on aina tarvinnut tehdä. Oikeampi selitys on kuitenkin siinä, että uuden omistajan pitää maksattaa sähköverkon kauppahinta 2,55 miljardia sähköä ostavilla. Eivät sijoittajat sijoita rahojaan vain hyvää hyvyyttään!

Luonnollisten monopolien myynti yksityiselle taholle on melkein sama, kuin että antaisi verotusoikeuden yksityiselle yritykselle.

Näin ollessaan pääministeri"Kataisen mukaan kauppa ei myöskään nosta sähkönsiirron hintaa asiakkaille, koska sähkönsiirtoa ja sen hinnoittelua säädellään tarkasti."

Kataisen oli yksi Suomen katastrofaalisimmista ja härskeimmistä poliitikoista Suomessa. Osti veronmaksajien rahoilla itselleen kiva pestin EU:ssa Tämä suuri tyhmyys on vain yksi monen monista, tätä sitten maksetaan vuosikymmeniä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu